Onko muita, joita pikkujoulut ei enää kiinnosta?
Tarkoitan ihan näitä työpaikan yms pikkujouluja.
Oman perheen kesken toki vietämme pienet pikkujoulut.
Noi työpaikan yms ei vaan kiinnosta. Periaatteessa yhtä ja samaa joka kerta. Ne on niin nähtyjä.
Taas on kutsuja sadellut pikkujouluihin 4 kpl ja kaikki ollaan yksissä tuumin puolison kanssa skipattu mappiin Ö.
Kommentit (24)
Vuosien varrella on tullut oltua vaikka minkälaisissa pikkujouluissa. Aina ei ole oma käytöskään ehkä kestänyt päivänvaloa. Nykyään eli jo monen monta vuotta, on onneksi tullut järkeä jo päähän siinä, ettei se viini lopu juomalla. Enemmän pikkujouluissa on nykyään tullut juteltua niiden mukavien työkavereiden kanssa, syötyä hyvin, kenties vähän tanssittua ja lähdettyä melkein ensimmäisten joukossa kotiin.
Hep! Kuitenkin pakollinen paha
mies52v
Mä olen pienessä perheyrityksessä, jossa omistaja on vapaa-ajallaan ns. aktiivista seurakuntaväkeä. Pidän työantajastani ja työpaikastani, aina ei perheyrityksessä onnistu näin hyvin. Minusta parasta tässä on juuri se, että mistään pikkujouluista ei edes puhuta! Olen aina inhonnut niitä. Yksi työpaikka oli poikkeus, monelle pettymys, mutta oli monta meitä jotka tykättiin, kun järjestettiin hartaustilaisuus, joululauluilta ja ruokailu työajan ulkopuolella, vapaaehtoisena tietysti. Itse en ole uskovainen, mutta tällainen rauhallinen juhlava pikkujoulu oli mieleeni.