Nykynuorten ei tarvitse maksaa enää mitään itse tienaten.
Vanhemmat maksaa niin autot kuin vuokratkin.
Harva tekee enää työtä niin, että itse maksaa kulutuksensa.
Kommentit (12)
sillä vanhemmat työttömiä ja itsellä vaan töitä silloin tällöin,kiva näin nuorena jo stressata pärjääkö :(
Minä kuulun niihin, jotka joutuivat maksamaan kaiken itse. Kävin siis (paskapalkkaisessa) työssä opiskelun ohessa ja se oli todella rankkaa. Opintotuki (joka oli hyvin pieni vanhempien tulojen takia) ei kattanut paljoa mitään eikä vanhemmilta herunut rahaa yhtään.
Kunhan omat muksut pääsevät opiskeluikään, tulen auttamaan heitä minkä pystyn.
ei niin vain saa töitä niin kuin ennenmuinoin!!
Täällä yksi 18-vuotias, yksin asuva, lähes kaiken itse työllä kustantava tyttö Helsingistä.
Minun äiti auttaa tasan ja ainoastaan lukion oppikirjoissa, matkalipuissa sekä heittää välillä pari kymppiä ruokaan, ei siis mitään viittäkymppiä, vaan ihan kympin tai kaksi. :-)Isästä nyt ei ole mitään apua.
TIedän, että välillä yleistyksesi pitää paikkansa, mutta ei ainakaan minun kohdallani.
Meillä nuoret ovat lukiossa hankkineet osapäivähomman, jotta voivat matkustella ja ostella asuioita joita minä en maksa. Jos ovat asuneet kotona heillä on ollut täysi ylläpito ja koulukirjat, puhelinlaskut, bussiliput ja normaalivaatteet olen toki ostanut. Kun ovat muuttaneet pois, olen maksanut edelleen koulukirjat, puhelinlaskut, kotivakuutuksen ja antanut satasen ruokarahaa kuussa. Isompiin hankintoihin, kuten soittimiin ja festarimatkoihin ja muihin olen myös antanut rahaa ja vähän hulppeampia joulu-ja synttärilahjoja myös. Minua autettiin kun olin opiskelija ja teen saman omilleni. t. yh
Eiköhän ole aika vahvasti sanottu, että harva tekee työtä elääkseen, varsinkin kun ei aloituksella mainita mitä tarkoitetaan nykynuorilla. Tarkoitetaanko että ei tehdä töitä opiskelujen ohella vai että lorvitaan kotona vanhempien rahoilla? Kaksi aivan eri asiaa.
Minusta on todella hyvä jos vanhemmat pystyvät auttamaan sen verran ettei opiskelujen ohella tarvitse työskennellä kuin korkeintaan satunnaisesti. Olen itse jo 35-vuotias keskiluokkaisesta perheestä ja kyllä minuakin silloin aikoinaan autettiin. On paljon helpompi keskittyä vain opiskeluun ja saada opinnot ajallaan suoritettua jos ei tarvitse samalla tehdä töitä. Samoin oli paljon helpompi aloittaa itsenäistä elämää ja olla työelämässä kun ei ollut opintolainoja maksettavana.
En saanut autoa ja tietokonerahatkin jouduin itse säästämään, mutta sain apua vuokranmaksuun. Olen siitä vanhemmilleni kiitollinen ja aion auttaa omia lapsiani samalla tavalla mikäli vain pystyn.
Tunnen erään nuoren joka on 16-vuotiaanan aloittanut rakentamaan omakotitaloa tosin perimälleen tontille mutta omalla rahalla maksanut talon. Hän myöskin teki töitä talolla itse todella paljon.
Nykyään tämä kaveri(24-v) on rakennusalalla ja asuu perheineen tekemässään talossa.
On hyvä jos joutuu elämään pienillä tuloilla jo nuorena. Tällöin raha ei tule niin itsestään selväksi. Pystyy siia tinkaamaan elintasostaan helpommin myöhemminkin joa jää esim työttömäksi tai pitkään hoitovapaalle tai sairaslomalle. Tiedän tapauksia kun otetaan lainalla kaikki ja sitten ei olekaan töitä,niin on kauhea itku kun ei pääse ravintolaan kun lainoihin mrnee kaikki rahat.
Ollaan sen verran köyhästä suvusta että tuo kitsastelu tulee jo pitkälti monesta sukupolvesta.
Meillä on opetettu jo pienestä pitäen että mitään ei saa ilmaiseksi ja se mitä haluaa niin sen eteen täytyy tehdä töitä.
Kyllä nämä opit tulee siirtymään myös meidän lapsille. En näe itseäni maksamassa vuokria, autoja saati sitten edes autokouluja.
Mutta se on ehkä eriasia täällä maalla, täällä on kuitenkin vähemmistöjä ne joiden vanhemmat maksaa. Ei heitellä kivillä vaikka tulee köyhästä perheestä.
Itse meinasin 17-vuotiaana mennä iltatöihin. Yhtäkkiä poikaystäväni halusi muuttaa yhteen, ja työssäkäyvänä on maksanut vuokran koko ajan. Ei siis ollutkaan tarvetta mennä töihin, koska saan avopuolison tuloista riippumatta Kelalta opintotukea ja asumislisää. Näillä pärjätään oikein hyvin. Ja lasta yritetään nyt.
Ehkä osalla jossain ihan nuoruusvaiheessa, mutta ehtiväthän nekin sitten ihan tarpeeksi itse tienata ja maksaa myöhemmin.
Mä olen näitä joilla on ollut se onni että vanhemmat on melko varakkaita. Minulle ostettiin opiskelemaan lähtiessäni auto ja sain joka kuukausi vanhemmilta tilille rahaa vakiosumman jotta voisin keskittyä rauhassa opintoihin eikä tarvisi mennä töihin. Olen hyvin kiitollinen tästä avusta enkä koe että siitä olisi ainakaan haittaa ollut. Sitten kun valmistuin, menin toki töihin enkä ole sen jälkeen keneltäkään apua tarvinnut.