Itsemurhan partaalla

että olen ollut yli 10- vuotta psykiatrisella polilla asiakas ja syönyt laajan kirjon erilaisia lääkkeitä. Käynm terapiassa yms. Ei vaan auta.

Masentaa vaan silti. Ihmettelen välillä itsekkin miten olen jaksanut nämä vuodet sinnitellä hengissä. Mies jättänyt jo kolmisen vuotta sitten kun ei jaksanut katsella ja ei tapaa lapsiaan edes. Lapset olleet pari kertaa sijoitettuna kun minulla olleet pahimmat vaiheet päällä.

Minua on haukuttu ja syyllistetty ja joskus mietinkin olenko edes lapsille arvokas ja pilaanko elämänsä vain olemalla siinä mukana. NO EN! Jos minäkin hylkäisin heidät he varmasti kärsisivät siitä loppuikänsä ja syyttäisivät jopa itseään tapahtuneesta. Kuolema ei ole vaihtoehto!

2

juuri näin! Älä lannistu etsi apua vaan vielä sinäkin. Uusia harrastuksia, jotain uutta haastetta elämään. Masennus on kyllä paha kierre, siinä helposti menettää uskon itseensä ja voi tuntua, että kukaan muukaan ei välitä tai jopa halveksii. Olet kyllä hieno ihminen, kun olet osannut masennuksesta huolimatta olla myös epäitsekäs.

Masentuneilta haluaisin kysyä, että millaista ravintoa syötte? Huolehditteko esimerkiksi juuri tästä paljon puhutusta d-vitamiinin saannista? Oletteko mittauttaneet arvot? Tuntuu, että lääkärit keskittyvät vain lääkkeisiin, vaikka ensin varmaan pitäisi keskittyä peruselämiseen, syömiseen, nukkumiseen, harrastuksiin, rakkauselämään, perhe-elämään, ystäviin. Toki ne lääkkeet on myös tärkeitä, mutta mielestäni voitaisiin keskittyä myös näihin mielialoihin vaikuttaviin oleellisiin asioihin.

Avioeron sinä tarvitset, et itsemurhaa. Hae HETI apua. Soita vaikka poliisille ja sano, että haluat tappaa itsesi. Pääset pian hoitoon.



Älä pilaa lastesi elämää. Oma mieheni on kärsinyt paljon siitä, kun äitinsä tappoi itsensä, kun mieheni oli teini-iässä. Huono äitikin on parempi kuin itsensä tappanut äiti.



Miehesi on sika. Hän ei ole sinua ansainnut. ERosta selviäminen on raskasta, mutta sen arvoista! Muutaman kuukauden kuluttua huomaat, että ratkaisu oli oikea.



Soita terveyskeskukseen, poliisille tms. Pääasia, että haet apua HETI!

Älä tapa, hyvä ihiminen! Kuollaan sitä kumminkii joskus.

Mun ei oo tarkoitus satuttaa mun miestä, ihan vitun sama sattuuko siihen vai ei. Mä olen ihan finaalissa, en yksinkertaisesti jaksa enää. En jaksa oikeasti enää edes välittää siitä muistaako kukaan mua kuoleman jälkeen vai unohtavatko heti. Mä haluan vaan pois tästä kaikesta. Ihan sama mitä on tulossa kulman takaa. Ihan yhä mahdollisuus on siihen, että sieltä on tulossa lisää paskaa.

Lomamatkalle, joo.

Mieti nyt... sinä tapat itsesi, kaikki surevat pitkään, mutta mies ottaa uuden vaimon, josta lapset saavat äitipuolen. Sinua muisteaan hyvällä silloin tällöin, mutta haihdut lasten ja miehesi maailmasta. He saavat useita hyviä onnellisia hetkiä, mutta sinä oelt kuollut ja poissa ikuisesti, etkä pääse osaksi lastesi onnen hetkiä, vaan heidän seuranaan on muut ihmiset.

Todella moni tekee itsemurhan satuttaakseen jotakuta toista. Sitä kuvittelee, että sitten saa sen huomion ja saa näytettyä muille, mutta ei se mene niin... Muiden elämä jatkuu! Vain se oma päättyy..

Mitäs jos ottaisitkin avioeron! Lähde lomamatkalle ja päätä toipua tuosta huonosta suhteesta. Miljoonat ihmiset ovat selviytyneet pettämisestä ja avioerosta, vaikka se on melkein jokaisesta heistä tuntunut kammottavalta ja mahdottomalta ensin. Olet tuskissasi jonkin aikaa, mutta sitten alat löytää parempaa sisältöä elämääsi ja voit olla osana lastesi elämää aina. Kenties uusi rakkaus ja hyvä mielenterveys odottavat jonkin kulman takana.

Mieti nyt... sinä tapat itsesi, kaikki surevat pitkään, mutta mies ottaa uuden vaimon, josta lapset saavat äitipuolen. Sinua muisteaan hyvällä silloin tällöin, mutta haihdut lasten ja miehesi maailmasta. He saavat useita hyviä onnellisia hetkiä, mutta sinä oelt kuollut ja poissa ikuisesti, etkä pääse osaksi lastesi onnen hetkiä, vaan heidän seuranaan on muut ihmiset.

Todella moni tekee itsemurhan satuttaakseen jotakuta toista. Sitä kuvittelee, että sitten saa sen huomion ja saa näytettyä muille, mutta ei se mene niin... Muiden elämä jatkuu! Vain se oma päättyy..

Mitäs jos ottaisitkin avioeron! Lähde lomamatkalle ja päätä toipua tuosta huonosta suhteesta. Miljoonat ihmiset ovat selviytyneet pettämisestä ja avioerosta, vaikka se on melkein jokaisesta heistä tuntunut kammottavalta ja mahdottomalta ensin. Olet tuskissasi jonkin aikaa, mutta sitten alat löytää parempaa sisältöä elämääsi ja voit olla osana lastesi elämää aina. Kenties uusi rakkaus ja hyvä mielenterveys odottavat jonkin kulman takana.

Sinä tarvitset nyt lepoa ja apua. Masentuneena avun hakeminen on vaikeaa, tiedän kokemuksesta. Olen myös käynyt läpi raskaan eron ja vaikka suru on ollut suuri niin ehdottomasti parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

Tsemppiä ap, ja muut masentuneet!

paljon kuin haluaisin. Vitamiineja syön kyllä omegaa ja d vitamiinia. Terapiassa keskitytään peruselämiseen (käytännönkin asioihin).

Terapiaan ei vaan heti pääse vaan pitää olla jonkun aikaa psyk.polilla asiakkaana ja jutella siellä psy.sairaanhoitajan ja välillä psykiatrin kanssa jotka toimivat useimmiten työparina.

Minä olin pitkään myös päiväsairaalassa vaikka ehdotettiin "lepäämistä". Päiväsairaalassa oli pakko olla aktiivinen eli sinne mennään aamulla ja kahvitellaan lounastetaan, käydään pelaamassa pingistä ja tehdään kangaspainantaa yms. Siitä voisi olla ap:lle apua.

Siellä juteltuani muiden kanssa (siellä oli ryhmä terapiaa) huomasin myös etten ole ainoa jolla vaikeaa ja silti hekin yrittivät.

Sitten ns. oikeaan terapiaan päästyäni olen vain katsellut päivä kerrallaan. Yritän olla vaatimatta itseltäni liikoja etten luovuttaisi. pieni askelia..

2

että olen ollut yli 10- vuotta psykiatrisella polilla asiakas ja syönyt laajan kirjon erilaisia lääkkeitä. Käynm terapiassa yms. Ei vaan auta.

Masentaa vaan silti. Ihmettelen välillä itsekkin miten olen jaksanut nämä vuodet sinnitellä hengissä. Mies jättänyt jo kolmisen vuotta sitten kun ei jaksanut katsella ja ei tapaa lapsiaan edes. Lapset olleet pari kertaa sijoitettuna kun minulla olleet pahimmat vaiheet päällä.

Minua on haukuttu ja syyllistetty ja joskus mietinkin olenko edes lapsille arvokas ja pilaanko elämänsä vain olemalla siinä mukana. NO EN! Jos minäkin hylkäisin heidät he varmasti kärsisivät siitä loppuikänsä ja syyttäisivät jopa itseään tapahtuneesta. Kuolema ei ole vaihtoehto!

2

juuri näin! Älä lannistu etsi apua vaan vielä sinäkin. Uusia harrastuksia, jotain uutta haastetta elämään. Masennus on kyllä paha kierre, siinä helposti menettää uskon itseensä ja voi tuntua, että kukaan muukaan ei välitä tai jopa halveksii. Olet kyllä hieno ihminen, kun olet osannut masennuksesta huolimatta olla myös epäitsekäs.

Masentuneilta haluaisin kysyä, että millaista ravintoa syötte? Huolehditteko esimerkiksi juuri tästä paljon puhutusta d-vitamiinin saannista? Oletteko mittauttaneet arvot? Tuntuu, että lääkärit keskittyvät vain lääkkeisiin, vaikka ensin varmaan pitäisi keskittyä peruselämiseen, syömiseen, nukkumiseen, harrastuksiin, rakkauselämään, perhe-elämään, ystäviin. Toki ne lääkkeet on myös tärkeitä, mutta mielestäni voitaisiin keskittyä myös näihin mielialoihin vaikuttaviin oleellisiin asioihin.

http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/





yleinen hätänumero 112

Valtakunnallisen kriisipuhelin 01019 5202



Kun et jaksa miettiä mitään, soita apua ja anna muiden miettiä asioita hetken puolestasi, kunnes jaksat taas itse miettiä.

Onpas paskaa....... Miljoona tyyppiä on ollut jossain vaiheessa niin finaalissa että kaikki on tuntunut toivottomalta ja itsarikin käynyt mielessä. Nyt ne jotka päättivätkin elää, eivätkä tappaneet itseään ovat erittäin onnellisia ollessaan elossa, ja kauhistuvat ajatuksesta, että olisivatkin päättäneet päivänsä liian aikaisin, vain sen perusteella että silä hetkellä kaikki tuntui toivottomalta. Ne jotka sitten tappoivat itsensä.. noh niiltä ei ole voitu kysyä, olisivatko sittenkin tahtoneet elää, jos olisivat tienneet että asiat voivat selvitä.



99 % niistä jotka ovat koittaneet menneisyydessä tappaa itsensä ovat tällä hetkellä maailman onnellisimpia, että itsemurhayritys epäonnistui. Mitä jos se olisikin onnistunut? Kuinka monta onnellista perhettä ja tapahtumaa olisi jäänyt syntymättä..



Älä mene mukaan siihen joukkoon.. tee asialle jotain tässä maailmassa.

halua ohittaa viestiäsi.



Yritä jaksaa, itsesi ja varsinkin lasten takia. Hae muutakin apua kuin mielenterveys. Voitko kuvitella mitään hengellistä yhteisöä, johon uskaltaisit mennä? Tai ihan maksettuun hoitoon purkamaan oloasi, esimerkiksi parantajalle. Tai taideterapeutille. Maailmassa on myös paljon kaunista ja hyvää jäljellä. Me ventovieraatkin välitämme sinusta ja toivomme että elämäsi kääntyisi keveämmäksi kantaa.



Kirjoita vaikka meille, tähän ketjuun. Älä luovuta. Olet arvokas ja ainutlaatuinen.

Lomamatkalle, joo.

Mutta vakavasti puhuen, älä nyt jonkun ukkelin takia itseäsi tapa. Lapset surevat sinua koko loppuelämänsä. Ukkoja on maailma puolillaan.

Lomamatkalle, joo.

Mutta vakavasti puhuen, älä nyt jonkun ukkelin takia itseäsi tapa. Lapset surevat sinua koko loppuelämänsä. Ukkoja on maailma puolillaan.

Ap, ottaisitko mun taakat itsellesi mieluummin?

Mulla on tosi raskaita juttuja joista on tosi vaikea selvitä ja paha olo jatkuu vuodesta toiseen ja yksinäisyydessä.

Tuo tapahtumasarja on ikävä ja raskas, mutta siitä pääsee yli ajan kanssa.

Et voi tämän päivän tunnelman perusteella tehdä itsaria, et vaan voi!!

Katse tulevaisuuteen, päivä kerrallaan asenteella.

mutta elämä on sitä, että ei luovuta ja eletään päivä kerrallaan. Sitä se on kaikille. Toisilla on enemmän haasteita ja pitää painia mielialojen kanssa, kun toiset miettii, että söisikö tänään iltaruuaksi karitsaa vai nautaa. Jokaisen elämä on yhtä arvokas ja kaikilla on jotain annettavaa myös muille. Minusta masennus kuulostaa jopa hyvältäkin asialta. Se pistää ihmisen todella miettimään, että mistä pitää ja mistä ei ja lähtötilanne tosiaan voi olla se, että on elänyt itselleen ihan vääränlaista ja epänautittavaa elämää. Avoimin mielin kun etsii ja rämpii väsymyksen suosta, voi pikkuhiljaa piristyä ja ruveta miettimään, että mistä sitä sitten voisi pitää. Masennus on itsekäs tila. Tottakai se on. Se on henkilökohtainen kriisi, siinä ollaan todellakin perusasioiden äärellä. Kysytään itseltä, että miksi minä hengitän? Onko niitä syitä? Ja jos ei ole, niin sitten niitä lähdetään etsimään. Elämä on ainutkertainen mahdollisuus oppia tuntemaan itsensä. Masennus voi olla lahja avata silmät elämälle ja sen avulla voi myös oppia näkemään sen oman elämän merkityksen. Tullaan pois sieltä umpikujasta ja mietitään asioita. Eikä se tarkoita suinkaan sitä, että masennuksesta kun paranee, että elämä olisi jotenkin helppoa ja yhtä onnistumista. Se voisi olla esimerkiksi sitä, että näkee omat tekemisensä paremmin. Oppii tunnistamaan ne seikat, mitkä hajottaa mieltä ja uskaltaa tavoitella asioita, jotka itseä kiinnostavat. Sitä oppii sietämään elämän hallitsemattomuutta, kun tajuaa, että jotain voi hallitakin. Elämään kuuluu paha mieli ja vaikeudet, mutta samaan aikaan voi pitää mielessä sen kutomakerhon/seinäkiipeilyillan/eväsretken, jotka auttaa kestämään pahan päivän yli.

Tunnen kaksi itsemurhaa yrittänyttä ja voin sanoa, että molemmat voivat hyvin ja ovat nykyisin onnellisia. Toinen on nyt 2vuotta yrityksen jälkeen vielä kohtalaisen vahvalla lääkityksellä, mutta elämä on muuten yllättänyt iloisesti, on opiskellut uuden alan ja saanut hyvän työpaikan, jaksaa harrastaa ja katsoo positiivisesti tulevaisuuteen.



Toisesta on aikaa jo yli 15vuotta, mutta siinä ajassa on löytänyt uuden rakkauden, ostanut unelmiensa talon ja saanut lapsenlapsia.

On muutenkin perussairaudestaan huolimatta ihan yltiö positiivinen.



Onneksi siis eivät onnistuneet, ovat ihania äitejä,mummoja,puolisoita,ystäviä..

neuvomaan ystäviänne tähän tapaan.



Teillä kenelläkään ei ole mitään tietoa mun taustoista, joten turha tulla itkemään että "kun mulla on ollut paljon vaikeempaa ja silti oon selvinnyt."



Mulla on tämä oma elämä tässä ja sitä en jaksa. Kyse ei ole pelkästään miehestä vaan miljoonasta muusta asiasta siinä rinnalla. Olen käynyt lääkärissä ja saanut sieltä lämmintä kättä - luuli varmaan että tulin huvikseni saikkua hakemaan.



Tai ihan sama, jaaritelkaa minkä haluatte. En jaksa.

Ajattelitko valtimoita nipsiä vai unilääkkeitä niellä? Oletko tarkistanut yliannostuksen seuraukset? Vai meinasitko hypätä korkealta sillalta hyiseen veteen vai jonkun korkean rakennuksen katolta? Älä hyppää alle 20 metristä. Mitä sitkeämpää tekoa olet, sitä korkeammalta on hypättävä. Entäs kenen lapsista tai läheisistä haluat löytävän ruumiisi? Vai ajattelitko lähteä merelle veneellä ja päättää päiväsi siellä? Ruumista voi olla vaikea löytää, ainakin jos mereen onnistut kuolemaan, etkä veneeseen.

olet uupunut ja äärimmäisen masentunut, tarvitset hoitoa, apua, lepoa - et kuolemaa! Jos joku lääkäri ei pystynyt /halunnut auttaa, mene toiselle.

Olet velkaa lapsillesi sen, että yrität vielä saada apua.

neuvomaan ystäviänne tähän tapaan.

Teillä kenelläkään ei ole mitään tietoa mun taustoista, joten turha tulla itkemään että "kun mulla on ollut paljon vaikeempaa ja silti oon selvinnyt."

Mulla on tämä oma elämä tässä ja sitä en jaksa. Kyse ei ole pelkästään miehestä vaan miljoonasta muusta asiasta siinä rinnalla. Olen käynyt lääkärissä ja saanut sieltä lämmintä kättä - luuli varmaan että tulin huvikseni saikkua hakemaan.

Tai ihan sama, jaaritelkaa minkä haluatte. En jaksa.

Jos ei neuvot kelpaa niin mene nyt nopeasti ja hyppää vaikka sillalta jokeen. Turhaa niitä kirjeitä kirjoittelet, ei ne ketään kiinnosta ja kaikki ajattelee, että olet paska. Anna mennä jo.

Tää oli eka viesti tässä ketjussa, joka sai vähän hymyilemään, kiitos tästä.

Odotinkin jo, että kuka on ensimmäinen "tapa vaan ittes, ei sua kukaan kaipaa" -kommentin kirjoittaja.

Pillimehu tälle kommentille!

kenellä on vaikeinta. Kyse on kai enemmän siitä, että ei tiedä kuka on. On tultu siihen mihin on tultu, jotenkin laput silmillä. Kaikki voi olla näennäisesti jopa hyvin, mutta on silti ontto olo. Masennus ei käsittääkseni kysy ikää tai ammattiryhmää. Kuka tahansa voi olla pettynyt omaan elämäänsä. Kuka tahansa voi kokea, että ei ole oman laivansa kapteeni.



Ap, hae vaan sitä apua. Jos haet täältä lynkkaavia kommentteja oikeuttamaan omaa oloasi, niin kommentteja saat, mutta oma olosi voi muuttua vain, jos teet asialle jotain. Ehdotan sitä parempaa vaihtoehtoa. Tässä tapauksessa, kun sinusta tuntuu, että elämäsi on loppumaisillaan ja et jaksa, niin hae apua kriisinumeroista. Paraneminen lähtee siitä, kun myöntää ongelman.

itsekin olen kokenut paljon ikäviä asioita mutta en silti suosittele itsaria, kyllä se kuolema tulee kuitenkin nopeammin kuin arvaakaan. ei kuolemaa ole tarvis kiirehtiä.

ei elämä mitään herkkua ole mutta ainakin mä ajattelin katsoa sen kuitenkin loppuun asti

Onko mitään asiaa tai olosuhdetta jonka vuoksi/ jonka muuttuessa voisit vielä miettiä ratkaisuasi uudelleen? Eli mikä siis voisi vielä saada mielesi muuttumaan.. Mieti tämä asia tarkkaan!