G: Miten kestätte puolison huonotuulisuutta saamatta tartuntaa?

Kykyjensä rajoissa mies rakastaa minuaja lapsiamme.



Ap

Omani on katkera monesta asiasta varsinkin omille vanhemmilleen.



Hankala sanoa, itse en ole katkera ihminen ollenkaan, mutta tuntuu, että pahantuulisuus tarttuu välillä. Toki huomaan tämän itsessäni kohta ja vaihdan suuntaa. Ajattelen olevani niin kehittynyt, etten anna tuon lannistaa itseäni. Voimaa ja iloa saa lapsista ja ystävistä. Eikä se ukkokaan toki aina pahalla tuulella ole.

Joskus onnistuu, joskus ei. Inhottavinta on kun huomaan purkavani mieheni aiheuttamaa jännitystä lapsiin.



Eniten auttaa kun keskityn siihen hetkeen ja siihen hommaan mitä olen tekemässä, ja muistuttamalla itselleni olla oma itseni ja kuvittelemalla mieheni kärttyily joksikin tuulen puuskaksi...

kun välillä tulee siirrettyä lapsiin tuota vihastusta. Sitten huomaan virheeni ja pyydän anteeksi. Se ei kuitenkaan oikeuta todellakaan äksyilemään viattomille :(

Jotenkin lhdullista, että en ole ainoa nainen tässä tilanteessa. Meillä on tavallinen tilanne, että lasten kanssa on hyvä tunnelma, mutta sitten mies tulee paikalle, on töykeä tai puhumaton, ja tunnelma huononee. Ja ilman muuta, jos ajaudun mukaan tunnelmaan, suhtautumiseni lapsiin viilenee. Ikävä kyllä.

Se käy välillä raskaaksi. Huumori ja koomisen näkeminen, itseluottamus, suhteellisuudentaju toki auttavat.

Ikävimmältä tuntuu miehen töykeys lapsia tai varsinkin yhtä lastakohtaan. Mies tuntuu pitävän eniten pojasta, joka muistuttaa eniten häntä. Tytär on miehen mielestä minun aluettani, ja toinen poika saa töykeyttä eniten.

Hymyile leveästi.

Oma mieheni on yleensä hyväntuulinen mutta silloin kun on pahalla tuulella ja pyrkii levittämään sitä muihin niin se on kyllä ärsyttävää. Eniten ärsyttää kun mies purkaa omaa pahaa tuultaan lapsiin.



Oma mieheni alkaa kiroilla ja sadatella aina kun pyytää tekemään jotain. Mielummin vien nykyisin itse roskat kuin kuuntelen sitä pahan tuulen puuskaa.



Voisiko miehelle antaa konkreettisia neuvoja, esim. muita ei saa nimitellä tms. Pahaa tuulta ei voi kokonaan karkoittaa mutta kyllä siltä on muun perheen oikeus suojautua.

Mulle sen sijaan ero on vaihtoehto. Minusta kenenkään ei pitäisi uhrautua, mutta hienoahan se tietysti on jos rakkaus on niin vahvaa, että kestää noita mökötysvaiheita hajoamatta itse.

ei onneksi äksyile lapsille, paitsi joskus kun kaikki vituttaa jakaa sitä mustuuttaan ärsyyntymällä todellisista, mutta pienistä asioista, eikä ole tuolloin tosiaankaan objektiivinen tai rakentava komennellessaan poikia vaikka siivoamaan.



Mun miestä siis masentavat/ kiukuttavat/ vituttavat jne monesti kaikki ulkopuoliset asiat. Näin syksyllä sää on todella hyvä aihe ottaa kunnon pultit. Ja kun se olisikin vain pientä marmatusta, mutta kun se menee ihan överiksi ettei mitään rajaa. Tuntuu, että aina kaikki on jonkun ulkopuolisen vika ja jostain syystä mulle tulee tosi usein tunne, että mun pitäis puolustaa tätä surkeaa ulkopulista. Ihan älyvapaata ;)



Samoin väsyttää välillä olla se tietoinen hyvän tunnelman luoja...

Mieheni on usein huonolla tuulella. Ja huonotuulisuus tarkoittaa lähinnä mököttämistä: kaikki on ihan sama, ei kiinnosta, on hiljaa, ei ilostu mistään yms.



Ja yleensä syy löytyy jostain hyvin turhanpäiväisestä asiasta, kuten viikon päästä pitää tehddä jotain muka epämieluisaa (niin sitten aloitetaan mököttäminen jo viikkoa ennen), olen jo kotona ajoissa/en ole kotona ajoissa, miten nyt miehen mielestä olisi pitänyt tehdä, pyydän häntä tekemään jotain: jos ei ole kiinnostunut, niin alkaa mököttämään.



Ja siis ihan mistä vain ihan milloin vain varottamatta.



Nykyään pyrin jättämään miehen täysin huomiotta. Yleensä kerran mainitsen asiasta, ja jos jatkaa turhasta kiukuttelua, niin minua ei kiinnosta.

Eniten hatuttaa se, että vieraille on aina mukava ja iloinen, mutta kun napista painamalla se iloisuus jää kun kotiovi sulkeutuu.

Puhelimessa nauraa hekottaa, mutta puhelun loputtua alkaa taas mökötys.

Oksettavaa :(

Eniten hatuttaa se, että vieraille on aina mukava ja iloinen, mutta kun napista painamalla se iloisuus jää kun kotiovi sulkeutuu.

Puhelimessa nauraa hekottaa, mutta puhelun loputtua alkaa taas mökötys.

Oksettavaa :(

kuulostipas tutulta...

Jotenkin en vain jaksa silti aina ymmärtää. Aikuinen ihminen voisi tsempata muiden takia, os ei itsensä.

ulospäin seurallinen ja hauska mies vetää ajoittain koko perheemme mielialan alaspäin.



Mitään sinänsä vakavaa, kuten nimittelyä tai väkivaltaa ei ole, mutta huonotuulisuuden puuskat ovat toistuvia. Oma mieliala laskee, ja kuten edellisetkin, tämä heijastuu suhtautumiseen lapsiin.



Itse kuvittelen miehen hänen mököttäessään laulun pieneksi mörrimöykyksi joka istuu sateessa kärpässienen alla. Joskus auttaa, joskus ei.

Siedin seitsemän vuotta ilonpilaamista. En kertakaikkiaan enää jaksanut, pelkäsin että lapset masentuvat, ja minä. Elämä on liian lyhyt pelkkään murjottamiseen ja synkkyyteen, negaation kylvämiseen lähiympäristöönkin.



Muutin pois lasten kanssa puoli vuotta sitten. Nauramme enemmän kuin koskaan ennen.

ja sarkastisen huumorin avulla saan sen mörökölleilyn loppumaan samantien.

Vaatii mielikuvitusta, jämäkkyyttä ja sitä ettei alistu.



Vähän sama juttu kuin teini-ikäisen kanssa. Teini-ikäisen mörököllinkin saa hyvälle tuulelle.

Mököttäminen on henkistä väkivaltaa ja se on rakentavan riitelyn pelisääntöjen vastaista. Voitte sopia, että mökötys on kiellettyä parisuhteessa. Se loukkaa aina toista osapuolta.



Kerro viestit miehellesi rauhallisesti minä-muodossa. "Minusta tuntuu pahalta, kun en voi kommunikoida tällä hetkellä kanssasi".

Minä kerroin toista vuotta eristyvälle ja mököttävälle miehelleni tuohon tapaan, hän vastasi lopulta "en rakasta sinua".

Meillä vaimoni on se huonotuulinen. Hän on oikeastaan aina raivoissaan jostakin. Väittää, ettei minulle, mutta ahdistaa silti valtavasti, kun joka ikinen päivä hän huutaa ja kiroilee jollekulle kuin raivotautinen. Usein tulee vittu-saatana-perkelettä puhelimeen tai jos hän kokee saavansa huonoa palvelua jossain. Joskus hän saattaa puhua tuntikausia puhelimeen jonkun ystävänsä kanssa ja huutaa käytännössä koko ajan valittaessaan tälle jostain asiasta.



Jos yritän kysyä, mikä hänellä oikein on, hän tuhahtaa vain, ettei mikään, mutta saattaa hetken päästä raivota taas jollekin kaverilleen puhelimessa. Tulee ulkopuolinen olo, kun näen, että häntä vihastuttaa joku asia mutta hän ei suostu koskaan puhumaan minulle siitä, kavereilleen kyllä. Minulle hän ei välttämättä sano koko päivänä sanaakaan, mutta kavereille riittää puhuttavaa (tai siis huudettavaa) tunneiksi kerrallaaan.



Joskus vaimoni raivoaminen tuntuu niin pahalta, että lukittaudun kylpyhuoneeseen paetakseni sitä. Kun kuulen oven läpi ne tutut kirosanat, huudon ja vihan, olen alkanut niiden hetkien aikana todella inhota vaimoani. Puran sitä näyttämällä oven läpi keskisormea (hän ei tietenkään näe) ja pohtimalla avioeroa.



Rakastan häntä yhä, mutta hänen temperamenttinsa, jatkuva huono tuulensa, kielteisyytensä ja raivonsa alkavat masentaa minua niin pahasti, ja joudun kulkemaan varpaillani joka hetki suhteessamme, etten vain suututa häntä jotenkin että olisi edes osan päivästä rauhallista, ja kaikki tämä syö niin paljon energiaa, etten ehkä enää jaksa rakastaa häntä kauan. Parisuhteemme on alkanut tuntua vankilalta, jonka hänen raivonsa täyttää melkein kokonaan.