Lapsen käytöshäiriöt koulussa = huonot vanhemmat

adhd:llä toki on biologinen pohjansa.

Eksternalisaatio oirehdinta yleisesti ottaen on kuitenkin yhteydessä huonoon perhetaustaan: vanhempien parisuhdeongelmat, turbulenssi perhesuhteissa, äidin kouluttamattomuus, matala sosioekonominen asema, tiukka kuripainotteinen kasvatus ja sensitiivisyyden puute.

Vanhemmat, jotka toisin sanoen koettavat vain kurilla, rajoilla ja rangaistuksilla kasvattaa lapsesta paremmmin käyttäytyvää, he pahentavat ja osittain luovatkin ongelmakäytöstä. Tähän kun yhdistyy kyvyttömyys huomioida lapsen reaktioita ja tarpeita, niin katastrofi on valmis.

Ohjaava ja lämmin kasvatustapa taas auttaa ekstrenalioireilevaa lasta. Jos ongelmat ovat jo koulussa, niin ratkaisuun tarvitaan vanhempien panosta, ilman sitä on kehityksen kurssia vaikea kääntää.

ovat päinvastoin hyvinkin sensitiivisiä, herkkävaistoisia ja jatkuvasti läsnä, sekä akateemisesti koulutettuja ja vähän liiankin tiedostavia? Mielestäni moni käytöshäiriö johtuu nimenomaan kurin puuttumisesta. t. eräs ope myös

Entäs, jos perheessä on useampia lapsia? Onko niin, että vanhemmat kasvattavat löysällä kurilla läsnäolevasti yhtä ja tiukalla kurilla välinpitämättömästi rakkaudettomasti niitä muita?

Minulla on paljon suojaavia tekijöitä, ettei lastani siirretty sen ajan tarkkailuluokalle. Oli vilkas, puhelias, energinen, keskittymiskyvytln, mutta tiedosti itse ongelmansa ja yritti muuttaa käyttäytymistään, tosin huonolla menestyksellä.

1.-2. luokan opettaja antoi ohjeeksi, että etappeja pitäisi olla päivä kerrallaan, eli muistutukset käytöksestä aina päiväksi kerrallaan, samoin palkitseminen, viikko on liian pitkä aika.

Näki vilkkaan lapsen, ei häiriökäyttäytyvää yh-äidin tyttöä.

3.-4. luokalla olikin tuttavapiirissä opettaja samaisessa koulussa jossa lapsikin tuollon oli - ja taloyhtiön pihatalkoissa juorusi aivan kaikki oppilaittensa asiat!

ja asuin akateemisen miehen kanssa hyvällä arvostetulla alueella.

5.-6. lk.lla oli taas miesopettaja, jolla riitti kärsivällisyyttä vilkkaalle lapselle.

Yläaste ja lukio, korkeakoulututkintoa parhaillaan suorittaa.

Olen miettinyt, miten paljon luovuutta ja älyäkin tässä lapsessa on, kun kaikesta huolimatta on näin hyvällä tiellä .

ADHD-diagnoosin sai vasta aikuisiällä. Oli helpotus lapselle itselleen, tietää miksi on sellainen kuin on.

Kiltti ja empaattinen, ei hän koskaan kiusannut ketään, mutta eipä vaan jaksa keskittyä, ja kaikki ärsykkeet ovat samanarvoisia.

Ei Kakkosen kanssa samanlaisia ongelmia koskaan ollut !!! Normaali ja tavallinen.

Ja en ole mikään akateemisesti koulutettu, mutta herkkävaistoinen kyllä, sellaiseksi kasvaa, kun on erityislapsi.

ADHD minulla ei ole, isältään on tuon ominaisuuden perinyt, isänsä puolen suvussa sitä on enemmänkin, mutta agraariyhteiskunnassa se ei ole ollut ongelma. siellä voi aloittaa kymmenen asiaa yhtäaikaa ja saattaa puolitiehen vain muutaman, loppuun asti ei mitään, eikä talo ole siihen kaatunut. Siellä maalla on myös paljon tekemistä, ja moneen paikkaan yhtä aikaan kerkeäminen on ollut vain eduksi.

Missä on opettajien vaitiolovelvollisuus?

Ok. Paikkakuntaa ei edes mainita, mutta silti minusta on arvelluttavaa että opettaja tulee kertomaan anonyymisti edes näitä omien oppilaittensa perheasioita, hyvinkin arkaluontoisia ja ehdottomasti vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita tänne nettiin ?!! Todella epäammatillista käytöstä. Toivottavasti et ole meidän koulun opettajia!

Ja kun ajatellaan, miten paljon ja yksityiskohtaistakin tietoa anonyyminä ope täällä levittelee oppilaistaan, tulee mieleen miten paljon te siellä kahvihuoneessa juoruattakaan. Ja miten laajalle oppilaittenne asiat koulun ulkopuolelle leviää?

kaksi todella vilkasta ja myös häiritsevästi käyttäytyvää lasta ja molemmilla on erinomaiset, rakastavat ja rajoja asettavat vanhemmat, jotka tekevät kanssani kaikkensa, että lapsesta kasvaisi tasapainoinen, onnellinen aikuinen.

T. Alkuope

Omalla luokallani on kolme häiriötapausta, joista kahdesta vanhemmat eivät piittaa paskaakaan eivätkä aiokaan ilmeisesti auttaa lapsiaan millään tavalla. Koulu yksin ei siihen pysty, etenkään jos vanhemmat eivät ole kouluun minkäänlaisessa yhteydessä. Koulu ei myöskään halua, sillä yksi diagnoosi tarkoittaa mahdollisesti erityisopetusta jonka hinta tässä kunnassa on noin 60 000 euroa per oppilas vuodessa. Käytännössä se kaataisi koulutoimen koko budjetin joten meidän opettajien aneluista huolimatta on äärimmäisen epätodennäköistä että rehtori on aloitteellinen asiassa. Sen kanssa on siis vain elettävä ja yritettävä parhaansa minimoidakseen häiriöt muille ja maksimoidakseen silti häiriköiden mahdollisuuden edes jonkinlaiseen oppimiseen.

Kolmas tapaus on vanhempien ongelmista kärsivä lapsi joka on avun piirissä, mutta hänestäkään vanhemmat eivät hirveästi piittaa. Hänen tilanteensa on kuitenkin parempi kuin kahden edellämainitun.

Mä olin sekä eka ope ylempää.

Tsemppiä kaikille kollegoille ja vanhemmille ketjussa! Rakastakaa ja kunnioittakaa lapsianne ja olkaa yhteydessä kouluun!

voin kyllä paljastaa sen verran että todella vähän jää kouluissa ns. vanhemman ja opettajan väliseksi mitä tulee keskusteluihin vanhempien kanssa. Ei moni vanhemmista edes tajua että keskustelee koko opettajanhuoneelle, kun kertoo esimerkiksi lapsen kotioloista luottamuksellisia tietoja. Toisinaan opettajanhuoneissa häärää harjoittelijoita ja matalakoulutettuja, juoruja metsästäviä koulunkäyntiavustajia, jotka myös kuulevat tietenkin kaiken.

Melkein kaikkia lasten ja kotien asioita ruoditaan opettajaporukalla, eli se kannattaa todellakin ottaa huomioon että kun puhut yhdelle opettajalle niin puhut itseasiassa koko koululle...

ja kyllä nää kaikki tulee aina listoille nimiä myöten. Tosin kunnan nettisivuille ne ei mene mutta lautakunnan jäsenten tietoon tulevat ja sitä kautta ovat vaarassa levitä. Kun jäseniä on 15 kpl ja kaikki koulutoimen virkamiehet niin kyllä tieto aika laajalle leviää.

neurologian taakse ja sen perusteella vetäytyvät vastuuta. Ei lasta kannata kasvattaa tai neuvoa kun sillä on neurologinen vika eikä se tottele. Voi itku teitä!

neurologian taakse ja sen perusteella vetäytyvät vastuuta. Ei lasta kannata kasvattaa tai neuvoa kun sillä on neurologinen vika eikä se tottele. Voi itku teitä!

Mä en ainakaan löydä täältä tuollaisia vastauksia.

tähän teemaan liittyen.

neurologisia ongelmia.

Ihan googlettamallakin löytyy faktaa siitä miten esim. adhd vaikuttaa käytöshäiriöiden, psyykkisten ongelmien ja uhmakkuuden esiintyvyyteen.

Ja mainittakoon vielä tässäkin, että ahdh on vahvasti perinnöllinen, periytyvyys n. 70%.

Oireiden vahvuuteen vaikuttaa sitten mm. ne kotiolot ja koulussa se miten lapsi saa tukea opettajalta ja muulta ryhmältä.

Sama lapsi voi käyttäytyä eri tavoin erilaisissa tilanteissa ja eri ihmisten kanssa.

Lisäksi monella neurologisista ongelmista kärsivällä lapsella on takana yleensä vuosien kokemus negatiivisesta kierteestä minkä katkaiseminen on vaikeaa. Kun lapsi on saanut vuosia vain negatiivista palautetta siitä että toimii muiden mielestä koko ajan väärin, lapsi alkaa käyttäytyä odotusten mukaisesti.

Meillä on adhd-lapsi jolla ei tällä hetkellä ole mainittavaa häiriökäyttäytymistä. Takana on vuosien TYÖ, tuskaa, pettymystä ja kyyneleitä. Joskus olen aivan loppu, sillä tämän lapsen kasvatus on niiiin vaativaa eikä loppua näy. "Normaali" lapsi oppii tietyt käyttäytymis- ja toimintamallit jossain ajassa niin meillä sama vaatii 100 kertaa enemmän.

Ymmärrän että moni vanhempi uupuu ja voimat riittävät enää perushoidon tarjoamiseen. En voi syyttää heitä. Yhteiskunta ja koulujärjestelmä eivät pysty tarjoamaan riittävää apua niille joiden omat voimat haihtuvat vaativan lapsen kanssa.

Kun omani oli pieni, ei ollut olemassa mitään adhd:ta. Muistaakseni siihen aikaan kutsuttiin vielä MBD tai joku vastaava kirjainyhdistelmä, jolla viitattiin ylivilkkauteen ja keskittymiskyvyttömiin.

-90-luvulla oli vain huonosti kasvatettuja kurittomia kakaroita, surkeita vanhempia. Minä olin yh, ja opiskelin. Nuorempi lapsi jäi aina liian vähälle huomiolle, kun ensimmäinen vaati kaiken ajan ja voimavarat.

Ja tukea en mistään saanut. Moitteita vain. Lapsi osasi olla kodin ulkopuolella aivan ihana, ei kukaan uskonut, että ne tilanteet kotona eivät todellakaan johtuneet minusta, tai että jos vain sanoisin ja selittäisin ja olisin tiukka ja plaalpaa ja ottaisin syliin ja rakaistaisin ja antaisin aikaani ja lässynlää, niin sitten se lapsikin olisi niin ja näin.

Kasvatusoppaiden sen ajan esimerkeillä pystyi pyyhkimään hanurinsa, kuten ne klassiset: lapsi ei halua talvella sukkahousuja. Annetaan valita ottaako punaiset vai vihreät ja lapsi siis saa päättää ja kaikki on hyvin , ah ja voi.

Olisikin ollut noin yksinkertaista.

Yhtäkään kompromissia ei voinut tehdä. Ei yhtään poikkeusta mihinkään. Minä olisin voinut toimia noin, mutta ympärillä muut: no miksi se muka ei saisi, no nythän on poikkeustilanne muutenkin, onko pakko olla noin nipo... ja sitten meillä oli taas aivan tajuttomat ongelmat päällä. Tai sitten sen lapsen haukkuminen; oletko sinä ihan pöljä.

siskoni oli tässä suurimmassa äänessä.

Nyt kun lapsi on aikuinen ja ihan hyvin pärjää, ei kukaan, ei varsinkaan sisko, ole tullut kiittämään eikä kehumaan, ei pyytämään anteeksi; olit oikeassa, äidit aina tuntevat lapsensa parhaiten.

Ja minä tiesin koko ajan, ettei vika ole minussa, ettei lapsen käytös ole normaalin rajoissa. Jos vika olisi ollut minun kasvatuksessa, silloin ongelmia olisi ollut nuoremmankin kanssa.

Nyt minulla on lapsi nro 3, jonka käytöksessä on asperger-lapsen piirteitä. Hän itsekin tietää olevansa erilainen kuin muut.

Minua pidetään ylisuojelevana ja lapseen takertuvana, kun tiedän, mitkä ovat ne tilanteet joista hän ei selviä ja tarvitsee aikuisen. Jos häneltä vaatii liian nopeasti ikätasoista toimintaa ja käytöstä, hän menee lukkoon, alkaa kiukutella ja karjua ja viimeistään kotona minua kohtaan on hankala, ja käy pikkusisaren päälle.

Ja miten herttainen ja ujo onkaan koulussa! Ei ikinä kukana uskoisi, millaisia raivareita saa kotona! Ne ovat todella väsyttäviä, koska minulla ei ole mitään keinoa, millä katkaista ne tai estää ne. Mitkään normaalit keinot eivät auta.

Diagnoosia ei ole. Kun sanon ääneen arveluni lapsesta, minua vähätellään. "kaikissa meissä on jotain vikaa jos aletaan tutkia". Juu niin on. Mutta minä elän arkea tuon lapsen kanssa. Ja lapsia on enemmänkin kuin vain tämä yksi ja onhan minulla silmät päässä ja osaan seurata miten muut ikäisensä käyttäytyvät. Ja lapsi itsekin on sitä mieltä, ettei ole samanlainen kuin muut.

lapsilleen adhd:tä ja muita neurologisia häiriöitä, niin kyllähän he tavallaan ovat huonoja vanhempien ihan kirjaimellisesti.

Joka ikinen päivä käydään läpi samat asiat: ketään ei saa lyödä, suuttumus ilmaistaan sanoin eikä nyrkein...lapsi vaikuttaa ymmärtävän, toistaa myös itse nämä asiat ja kertoo, miten voi ratkaista tilanteen jos tunteet kuumenevat liikaa. Ja silti, joka ikinen päivä, hän on lyönyt toisia eikä ole osoittanut tippaakaan itsehillintää.



Kannustetaan, ei toimi. Puhutellaan napakasti, ei toimi. Annetaan rangaistus (esim. etuuden menetys), ei toimi. Vedotaan siihen että muihin sattuu eikä ole mukavaa, jos joku lyö jne.: ei toimi. Mikään ei toimi, kenenkään sanomana. Tukena meidän vanhempien lisäksi mm. sukulaisia, ystäviä, päiväkodin erityisopettajia ja -hoitajia. MIKÄÄN EI AUTA.



Mitä itse tekisitte? Lapsella on käytössä mm. kuvallinen päiväjärjestys (siirtymätilanteet aiheuttavat osan aggressiosta, papereissa lukee myös "rutiinihakuinen"), tunnekortit sekä sellainen aistilelu, johon voi purkaa pahimman tarpeen pureskella jotain. Nämä eivät auta, lelua ilmeisesti häpeää ja heittää sen menemään tilanteen salliessa.

lapsilleen adhd:tä ja muita neurologisia häiriöitä, niin kyllähän he tavallaan ovat huonoja vanhempien ihan kirjaimellisesti.

Toisen vanhemmat näyttävät olevan ainakin minua parempia, toisen ovat minua huonompia vanhempia ainakin jollakin tavalla. Minun lapsillani ei ole käytöshäiriöitä, mutta katson sen johtuvan paljosta muustakin kuin minusta.

Joka ikinen päivä käydään läpi samat asiat: ketään ei saa lyödä, suuttumus ilmaistaan sanoin eikä nyrkein...lapsi vaikuttaa ymmärtävän, toistaa myös itse nämä asiat ja kertoo, miten voi ratkaista tilanteen jos tunteet kuumenevat liikaa. Ja silti, joka ikinen päivä, hän on lyönyt toisia eikä ole osoittanut tippaakaan itsehillintää.

Kannustetaan, ei toimi. Puhutellaan napakasti, ei toimi. Annetaan rangaistus (esim. etuuden menetys), ei toimi. Vedotaan siihen että muihin sattuu eikä ole mukavaa, jos joku lyö jne.: ei toimi. Mikään ei toimi, kenenkään sanomana. Tukena meidän vanhempien lisäksi mm. sukulaisia, ystäviä, päiväkodin erityisopettajia ja -hoitajia. MIKÄÄN EI AUTA.

Mitä itse tekisitte? Lapsella on käytössä mm. kuvallinen päiväjärjestys (siirtymätilanteet aiheuttavat osan aggressiosta, papereissa lukee myös "rutiinihakuinen"), tunnekortit sekä sellainen aistilelu, johon voi purkaa pahimman tarpeen pureskella jotain. Nämä eivät auta, lelua ilmeisesti häpeää ja heittää sen menemään tilanteen salliessa.

olisi joku hoitolaitos tai erityiskoulu? Miksi haluatte pilata lapsenne luokassa 30 muun lapsen koulunkäynnin pistämällä lapsenne normaaliin kouluun? Eikö lapsellekin olisi eduksi että tunnustaisitte tilanteen ja lapsi menisi laitoskouluun tai vastaavaan paikkaan?

Vanhemmat eivät välttämättä edes ole biologista sukua lapsilleen

lapsilleen adhd:tä ja muita neurologisia häiriöitä, niin kyllähän he tavallaan ovat huonoja vanhempien ihan kirjaimellisesti.

alkuperäisen aiheen kanssa.