Mieheni toivoisi minun laihtuvan, mutta en pysty siihen :/

on 0-1 lämmintä ateriaa päivässä, ehkä muutama pala ruisleipää ja pari suklaapatukkaa. Olen saanut ylipainoa kerättyä ihan semmosella alle 2000kcal päivä ruokavaliolla. En syö hirveitä määriä enkä edes joka päivä lämmintä ateriaa. Mutta pari suklaapatukka päivässä joista tulee 400kcal.

Olen nyt normaalipainon ylärajalla ja laihdutin viikon korkeintaan 800kcal söin ja välillä kulutin liikunnalla 250-500kcal päivässä. Paino ei tippunut yhtään. Ei siis yhtään. Oli jopa joinain aamuina noussut vaikka päivän syömiset= nutrilett-patukkaa.

Ihmisillä on tosi erilaiset aineenvaihdunnat, toiset ei liho vaikka koittaa lihottaa kuinka, mutteivät pääse alipainosta edes normaalipainoon. Meillä taas on suurin osa suvun naisista jonkun verran ylipainoisia.

Kaikilla se lihominen ei johdu älyttömästä mässäilystä, itse lihon taatusti jos söisin kaksi lämmintä ateriaa päivässä plus välipalat päälle. Jotkut laihdutusruokavaliot joita lehdissä näkee on enemmän kuin mun normaaliruokailuni. Yksi lämmin ateria päivässä jo aiheuttaa ikävän pulskan olon.

että ihmiselle voi ylensyönti olla niin tärkeää, ettei ole halukas luopumaan siitä oman terveytensäkään vuoksi. Ihan turha selittää että tuollainen ylipaino on muka terveellistä ja että sen kantaja on urheilullinen ja hyväkuntoinen, eikä vietä aikaansa mässäillen. Tottakai viettää, ei se ylipaino tule liikkuen ja terveellisesti syöden!

Ja oikeasti on pelottavaa, että ihmisen henkinen hyvinvointi ja tasapaino on siitä kiinni, saako mässäillä tarpeeksi.

Tuota, kuvitteleekin että on ihan ok ja normaalia ottaa "pari suklaapatukkaa päivässä". Vaikken itse laitoksella olekaan enkä syömisiäni varo, kuulostaa päivittäinen suklaansyönti jo melkein riippuvuudelta?

Kaksi lämmintä ateriaa voi jokainen syödä päivittäin lihoamatta. Läskit kertyy nimenomaan siitä ettei syödä säännöllisesti, vaan annetaan aineenvaihdunnan heitellä laidasta laitaan, välillä antaen sille tekoelvytystä suklaapatukoilla ja muilla "välipaloilla".

Eli ainakaan sinun tapauksessa geenejä on ihan turha syyttää.

katsoa mitään ylipainoista ukkoa. Olisin huolissani sen terveydestä, eikä miellyttäis silmää. Eikö miehesi toive motivoi sinua AP? Oletko käynyt lääkärissä, onko tutkittu, voisiko ylipainoon olla syytä ?

voihan siinä käydä niinkin, että kun unohdat laihdutuspaineet niin laihdutkin ihan vahingossa. Todennäköisemmin ehkä et, mutta ei sekään ole ongelma.



Ei ainakaan tee hyvää vuodesta toiseen elää jatkuvassa ahdistuksessa!! Jos terveys on tärkeää niin nauti terveellisestä syömisestä. Sit jos syöminen menee "lohtusyömisen" puolelle niin kannattaa ehkä ennemmin tarttua sen syihin (eikä siis laihduttamiseen).



Jos selität asian noin miehellesi niin luulisi hänenkin ymmärtävän, että asia ei todellakaan ole sen kaiken stressaamisen arvoinen. Jos saat tuon stressi- ja ahdistustekijän pois elämästäsi niin se voi näkyä jo nopeasti vaan paljon onnellisempana sinuna! :)

[quote author="Vierailija" time="01.11.2012 klo 18:27"]

Mies otti asian esille kanssani tänään. Ihan suht nätisti sanoi, että toivoisi minun laihtuvan.

Kerroin miehelleni, että en aio enää laihduttaa, olen yrittänyt monta kertaa, onnistunutkin useammankin kerran, mutta kilot ovat aina tulleet korkojen kanssa takaisin, vaikka olenkin laihdutellut hitaasti elämäntaparemonttia tekemällä, en millään ihmedieeteillä.
(kuitenkaan siis elämäntaparemonteistani en ole saanut pysyvää muutosta aikaiseksi, jonkun aikaa menee ihan hyvin, sitten repsahtaa enkä jaksa enää liikkua niin paljoa tai olla niin kurinalainen syömisissäni)

Olen stressannut kiloistani ja painostani koko aikuisikäni, enää en jaksaisi (olen nyt 36-vuotias). Jatkuva kilojen kyttääminen, niiden pelkääminen, jatkuvat epäonnistuvat elämäntaparemonttiyritykseni ahdistavat ja masentavat minua. Olen oikeasti kokeillut jo kaikkea mahdollista. Enää en jaksa enkä edes halua, haluan vaan armahtaa itseni, hyväksyä itseni ja kiloni ja keskittyä kilojen sijasta elämään ja nauttimaan elämästä (enkä tarkoita että söisin vaan koko ajan :D )

Olenhan minä oikeastikin ylipainoinen, pituutta on 170 cm ja painoa 90 kg. Kuitenkin vielä löydän nättejä vaatteita, pystyn liikkumaan hyvin (ja yritänkin harrastaa liikuntaa siinä missä työltä ja perheeltä ehdin, terveys on mulle kuitenkin tärkeää).

Pidän ulkonäöstäni kyllä huolta, siis tykkään pukeutua kauniisti ja meikkaan ja laitan hiuksiani.

Jotenkin nyt vaan harmittaa tuo miehen kommentti ja toivomus laihtumisestani. En siihen siis pysty, en kaipaa mitään "uusia" vinkkejä, kuten sanoin, olen varmasti kokeillut kaiken, ja enää en halua itseäni kiusata. Kohta 20 vuotta olen kilojeni kanssa taistellut, nyt lienee jo aika antaa periksi ja hyväksyä, että minusta ei ole tarkoitettu hoikkaa, hoikkana pysyminen vaatisi sellaisia uhrauksia, että saisin niistä jo niin paljon stressiä ja turhautumista, että sitten en voisi enää henkisesti hyvin.

Mikäs tässä nyt auttaa... toivoa, että mies silti jaksaa rakastaa minua, ja yrittää vaan päästä miehen sanomisista yli? Heltiäiskö täältä jotain lohduttavia sanoja...? :)

[/quote]

Jos englanti yhtään taipuu, suosittelen kirjaa It starts with food ja Whole30 ohjelmaa. Teki minulle ihmeitä! 70->53 kg (155cm). http://whole30.com/step-one/ instagram on muuten mahtava tapa kerätä ruoanlaitto inspiraatiota terveellisistä ruuista!