Lue keskustelun säännöt.
Mieheni toivoisi minun laihtuvan, mutta en pysty siihen :/
01.11.2012 |
Mies otti asian esille kanssani tänään. Ihan suht nätisti sanoi, että toivoisi minun laihtuvan.
Kerroin miehelleni, että en aio enää laihduttaa, olen yrittänyt monta kertaa, onnistunutkin useammankin kerran, mutta kilot ovat aina tulleet korkojen kanssa takaisin, vaikka olenkin laihdutellut hitaasti elämäntaparemonttia tekemällä, en millään ihmedieeteillä.
(kuitenkaan siis elämäntaparemonteistani en ole saanut pysyvää muutosta aikaiseksi, jonkun aikaa menee ihan hyvin, sitten repsahtaa enkä jaksa enää liikkua niin paljoa tai olla niin kurinalainen syömisissäni)
Olen stressannut kiloistani ja painostani koko aikuisikäni, enää en jaksaisi (olen nyt 36-vuotias). Jatkuva kilojen kyttääminen, niiden pelkääminen, jatkuvat epäonnistuvat elämäntaparemonttiyritykseni ahdistavat ja masentavat minua. Olen oikeasti kokeillut jo kaikkea mahdollista. Enää en jaksa enkä edes halua, haluan vaan armahtaa itseni, hyväksyä itseni ja kiloni ja keskittyä kilojen sijasta elämään ja nauttimaan elämästä (enkä tarkoita että söisin vaan koko ajan :D )
Olenhan minä oikeastikin ylipainoinen, pituutta on 170 cm ja painoa 90 kg. Kuitenkin vielä löydän nättejä vaatteita, pystyn liikkumaan hyvin (ja yritänkin harrastaa liikuntaa siinä missä työltä ja perheeltä ehdin, terveys on mulle kuitenkin tärkeää).
Pidän ulkonäöstäni kyllä huolta, siis tykkään pukeutua kauniisti ja meikkaan ja laitan hiuksiani.
Jotenkin nyt vaan harmittaa tuo miehen kommentti ja toivomus laihtumisestani. En siihen siis pysty, en kaipaa mitään "uusia" vinkkejä, kuten sanoin, olen varmasti kokeillut kaiken, ja enää en halua itseäni kiusata. Kohta 20 vuotta olen kilojeni kanssa taistellut, nyt lienee jo aika antaa periksi ja hyväksyä, että minusta ei ole tarkoitettu hoikkaa, hoikkana pysyminen vaatisi sellaisia uhrauksia, että saisin niistä jo niin paljon stressiä ja turhautumista, että sitten en voisi enää henkisesti hyvin.
Mikäs tässä nyt auttaa... toivoa, että mies silti jaksaa rakastaa minua, ja yrittää vaan päästä miehen sanomisista yli? Heltiäiskö täältä jotain lohduttavia sanoja...? :)
Kommentit (65)
Parempi sittenkin, että läski on mahassa kuin, kuten Komppaan-kirjoittajalla ;syvällä, sisällä päässä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta näihinhän vastailee aina sellaiset syömishäiriöiset ja tiukkapipot nipot, joiden on pakko päästä kuittailemaan läskeille, jotta saisivat edes jotain korvausta omasta kieltäymysten täyttämästä, helvetillisen kurinalaisesta elämästään. :)
Ahdistuneet syömishäiriöiset ovat katkeria siitä, että joku voi nauttia elämästään piittaamatta siitä, mikä heille itselleen on elämän keskipiste: ruoasta kieltäytyminen!
97 % painonpudotuksesta on ruokavalio osuutta, loput liikunnan ansiota. Liikunta pelkästään ei laihduta, ainoastaan kiinteyttää.
Nainen HERÄÄ ja tee jotain!!!!
Olen ihan tyrmistynyt näiden katkerien kommenttien määrästä täällä! Ap on päättänyt lopettaa laihdutusyritykset ja jäädä läskiksi, palvella tässä asiassa mieluummin omaa mukavuuttaan kuin miehen mieltymyksiä. Ja hirveä ulina siitä, että hän ei muka välitä miehestään eikä ulkonäöstään ja te joudutte vielä maksamaan hänen ylipainostaan johtuvat sairaudet (vaikka oma stressaamisenne on luultavasti paljon epäterveellisempää kuin tuommoinen ylipaino)! Miten voi olla niin kamalaa joillekin mammoille, että kaikki ei ole kauneusihanteiden orjia? Kyllä näitä lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että ei se painontarkkailu ehkä sittenkään tee ihmiselle niin hyvää kuin puhtaasti ruumiillisiin seikkoihin katsomalla voisi luulla.
Jos ap tätä vaikka vielä sattuisi lukemaan, haluan omasta puolestani sanoa vain, että itse yritin muuttaa itseni kaikin puolin miehen mieltymysten mukaiseksi, mutta oman mielenterveyteni kustannuksella, eikä mies osannut vähääkään arvostaa uhraustani. Kannattaa ajatella parisuhteen kokonaisonnellisuutta. Jos toinen rääkkää itsensä onnettomaksi, siitä kärsii molemmat.
Syö AP kebabbi niin ärsytti helpottaa. Ja paketti jäätelöä jälkkäriksi. Kakun kanssa. Ja juustoa nappsteltavaksi. Sit tuntuu taas paremmalta. Kunhan otat vielä kunnon pullapitkon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta näihinhän vastailee aina sellaiset syömishäiriöiset ja tiukkapipot nipot, joiden on pakko päästä kuittailemaan läskeille, jotta saisivat edes jotain korvausta omasta kieltäymysten täyttämästä, helvetillisen kurinalaisesta elämästään. :)
Kysy ap mieheltäsi, hyväksyykö hän sinut lihavana vai ottaako eron? Kerro, ettet aio uhrata terveyttäsi kenenkään toisen ihmisen vaatimusten takia.
Uhrata terveyttäsi...?
LOL
Lähes satakiloinen, laardista rakennettu sipsipuimuri ei uskalla jättää sipsejään ja karkkejaan väliin eikä ottaa kasviksia lautaselle pekonin sijaan -koska se saattaisi vaarantaa hänen terveytensä?!?Kyllä te läskit olette vaan ihan uskomattomia! :D Älä koskaan muutu!
suorastaan ihanalta ihmiseltä!
Mitäs veikkaat, kumpihan tietää enemmän lihavan ihmisen sielunmaisemasta, sinä vai lihava ihminen?
Se on kuule yleensä just niin, että jos läski ei yritä laihduttaa ( tuossa vaiheessa missä ap on), se paino pysyy samassa. Ja sitten taas se väkisin laihduttaminen aiheuttaa sitä jojoilua ja paino nousee kerta kerralta korkeammalle.
Joten ap on varsin järkevä, jos lopettaa laihdutusyritykset NYT. HAkee hyvää oloa ja tasapainoa elämäänsä muuten. Ja jos joskus siltä tuntuu, voi kokeilla taas laihduttamista. Mutta aivan selvästi ap ei ole nyt siinä jamassa, että kannattaisi yrittää laihduttamista, tai vuoden päästä paino on jo 95kg.
Ja eipä juu juuri sympatiaa heru. No, onneksi olen jo päässyt tässä muutaman päivän aikana yli mieheni kommentista, eikä mieskään ole mitään enää puhunut. Meillä on taas ollut ihan "tavallista", eli hauskaa ja rentoa keskenämme. Ja kyllä se mies mua rakastaa ja haluaa, on se tässä taas tullut nähtyä näidenkin päivien aikana :)
(ja joku väitti etten huomioi miestäni, jos en laihduta :D kyllä sitä kuule voi huomioida sitä miestään ihan muillakin tavoilla, tiedoksesi)Siis ja aion kyllä pysyä kiinni päätöksessäni, että en enää laihduta.
Moni näyttää luulevan, että makaan sohvalla kaiket illat ja mätän suklaata ja sipsiä naamaan enkä liiku laisinkaan.
Juuri äsken esim. tulin spinning-tunnilta. Ja käyn myös kävelylenkeillä. Eli kyllä mä liikun, mutta en pakkopullana enkä välttämättä joka päivä (no työssä kyllä tulee liikuntaa, ja kävelen työmatkat). Eli on mulla ihan hyvä kunto.
Ja siis mä tiedän, mitä laihduttaminen ja elämäntaparemontin tekeminen on. Kirjoitin aloituksessanikin jo, että olen kyllä onnistunut laihduttamaan, olen saanut ylikiloni pois ja itseni n. 60-65-kiloiseksi USEAMMANKIN kerran. Ja hitaasti olen laihduttanut, aina on mennyt noin vuosi aikaa että kilot on lähteneet.
Silti, vika lienee minussa jossain, ei elämäntaparemontti onnistu multa pysyvästi. Että pysyin 60-65-kiloisena, se tarkoitti jatkuvaa kieltäytymistä, syömistä tarkasti kellon mukaan ja liikuntaa joka päivä, paljon.
Ehkä osalle sellainen kurinalainen elämä sopii, itselleni ei, syömisten ja liikunnan suhteen. Rennompi ote sopii mulle, eli siis syön kyllä terveellisestikin (teen joka ruoalle salaattia myös, syön päivittäin hedelmiä ja kasviksia, syön tummaa leipää... toki suon ja syön itselleni myös herkkujakin, mutta en joka päivä)
Ja kurinalainen olen kyllä muuten. Olen esim. onnistunut lopettamaan tupakoinnin jo 7 vuotta sitten, ja se kävi helposti, ei tehnyt tiukkaakaan.
Mutta näin. Kirjoitin nyt vielä kiittääkseni kommenteista, ja suljen keskustelun omalta osaltani tähän. Minä olen lihava, aikani olen jo yrittänyt laihtua, mutta kun se ei onnistu niin ei onnistu. Nyt on aika kiinnittää huomio muihin asioihin, toki pidän terveydestäni huolta niin hyvin kuin pystyn muuten, eli kuten sanoin, syön kasviksia ja hedelmiä, liikun kohtalaisen hyvin, en tupakoi, en käytä alkoholia, ENKÄ STRESSAA ;)
ap
Muistathan sitten ottaa vapaaehtoisen hoitokuluvakuutuksen, ettei mun maksamani verot mene sun lihavuudesta johtuviin polvi- ym. leikkauksiin! Hitto että risoo tollaset ihmiset ketkä syytää tekosyitä tekosyiden perään et voi vaan lakata huolehtimasta itsestään. YÖK!
otat myös vakuutuksen niille äpäröillesi, jotka äitinsä geeniperimällä tuskin pystyvät elämässä menestymään, vaan päätyvät koulukiusaajiksi ja muuten yhteiskuntaa terrorisoiviksi pieniksi ihmisperseiksi. Että pystyt sitten korvailemaan vahingonkorvaukset ja työttömyystuet ja muut ihan omasta pussistasi, kun harva haluaa kaltaistesi kanssa olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sakkia.
Itselleni sopii runsas liikunta, joka sallii ruokavalioon myös sokerin ja vehnän syönnin( kirosanoja joillekin). Jes, näin olen onnellinen, kun syön tahtomaani ja liikunta kuluttaa.
Olisi loukkaavaa, jos puoliso huomauttaisi kiloista. Mitäpä sitten tapahtuisi, jos oikein timmi vaimo menettää rinnan tai käden? Taitaisi rakkaus lopahtaa noilla ajatuksilla nopeaan.
sakkia.
Itselleni sopii runsas liikunta, joka sallii ruokavalioon myös sokerin ja vehnän syönnin( kirosanoja joillekin). Jes, näin olen onnellinen, kun syön tahtomaani ja liikunta kuluttaa.Olisi loukkaavaa, jos puoliso huomauttaisi kiloista. Mitäpä sitten tapahtuisi, jos oikein timmi vaimo menettää rinnan tai käden? Taitaisi rakkaus lopahtaa noilla ajatuksilla nopeaan.
Kohoaminen on täysin itseaiheutettua, päinvastoin kuin käden tai rinnan menetys. Sitten ollaankin samassa tilanteessa, kun nainen alkaa mukavuuden halujaan ja laiskuuttaan leikkaamaan kättään sentti sentillä pois, niin että kymmenen vuoden kulutta ei ole mitään jäljellä. Ja selittää että kun käsi ei paina enää, on kevyempi kävellä rappusia ja miehen kuuluu rakastaa häntä tällaisenaan!
Itse tosin ottaisin mieluummin rinnattoman, kädettömän naisen kuin APn kaltaisen läskin valaan. Hyi vittu kun sylettäis katsella sellaista laiskaa makkarasäkkiä päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tähän asiaan, niin haluaisin tuoda vain tässä esille sellaisen pointin,että jos joku pienirintainen nainen(jolla rintsikat 70-75AA tai A) tekee aloituksen että mies haluaisi että hänellä olisi suuremmat rinnat ja maksaisi leikkauksen, niin kukaan siis ei KUKAAN sano että tottakai menet leikkaukseen.
Ja jos tämä pienirintainen nainen sanoo ettei halua leikkaukseen vaan haluaa olla itseensä tyytyväinen tällaisenaan niin sanooko joku häntä itsekkääksi kun ei halua miellyttää miestään,ja sanooko joku että surkeaa kun ei välitä miehestään niin paljon että menisi leikkaukseen.
Niin että ei mulla muuta. Hyväksykää itsenne ja eläkää sen mukaan ja älkää tuomitko toisia heidän valinnoistaan.
En voi muuta, kuin todeta taas kerran miten kypsymättömiä ja pinnallisia ihmisiä tämä maa päällään kantaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa oikeastaan selittää mitä tapahtui, mutta kun minä 3 vuotta sitten "luovutin", että okei ollaan sitten läski (169/ 90kg), niin jostain kumpusikin voima siihen lopulliseen elämäntaparemonttiin. Tai ainakin haluan uskoa, että se on lopullista, kun olen nyt 3v sen mukaisesti elänyt.
että ihmiselle voi ylensyönti olla niin tärkeää, ettei ole halukas luopumaan siitä oman terveytensäkään vuoksi. Ihan turha selittää että tuollainen ylipaino on muka terveellistä ja että sen kantaja on urheilullinen ja hyväkuntoinen, eikä vietä aikaansa mässäillen. Tottakai viettää, ei se ylipaino tule liikkuen ja terveellisesti syöden!
Ja oikeasti on pelottavaa, että ihmisen henkinen hyvinvointi ja tasapaino on siitä kiinni, saako mässäillä tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai se oma puoliso on silti rakas, vaikka painoa tulisi lisää..MUTTA jos painoa on tullut jo huomattavasti niin kyllä siitä voi mainita.
Itse olen urheilullinen (ja myös mies on) ja katson mitä suuhuni laitan, en silti nipota. Sanoisin miehelle, jos hänelle olisi tullut kiloja liikaa ja esim. 20kg on jo aika paljon. Ja toisinpäin. Eihän se tietenkään tuntuis kivalta jos puoliso huomauttais kiloista, mutta totuus kirpaisee joskus.
Pinnallista tai ei, mutta valitettavasti läski ei kiihota.
en ole kovinkaan lihava (en tosin mallin mitoissakaan) mutta todella kiitollinen miehestäni, jolle en ole näyttelyesine vaan ihminen. En voisi elää elämää, jonka ihanteet on jostain Stockan joulukuvastosta.
tottakai nuori ihminen kun alkaa seukata, viehättyy myös toisen ulkonäöstä. Siis myös, kaiken muun lisäksi. Vuodet kuitenkin tuovat mukanaan sairauksia, kiloja, arpia, epäonnistumisia... rakkaus ja kumppanuus ei näistä hetkahda, se silittää toisen arpia, jotta niitä olisi helpompi kantaa.
Hei
Miehesi on ottanut asian esiin nätisti, hän on varmaan ihan aiheellisestikin huolissaan ylipainon terveyshaitoista. Toinen seikka lienee ulkonäöllinen, eli hän lienee haluaisi nähdä sinut normaalipainoisena.
Et kertonut olitko normaalipainoinen kun aloitte seurustelemaan. Parisuhteessa voi edellyttää tietyllä tasolla, että kumppani ei muutu ihan äärilaidasta toiseen. Elämässä tapahtuu asioita, ihminen voi sairastua ja muuttua - tällaisille asioille ei voi mitään.
Ylipaino on yleensä asia johon voi itse vaikuttaa. Joillakin painonhallinta on helpompaa, joillakin vaikeampaa. Sinä koet sen elämää rajoittavaksi tekijäksi etkä jaksa stressata laihduttamisella enää.
Olet tehnyt oikean päätöksen kertoessasi miehellesi, että et aio enää laihduttaa. Päätös on yksin sinun ja miehesi tulee se hyväksyä.
Tuntemani henkilö jolla yli 20kg ylipainoa, pudotti itsensä vuodessa normaalipainoiseksi pelkällä runsasproteiinisella sekä vähäkalorisella ruokavaliolla. Viikonlopun oluista hän ei tinkinyt. Hänen 40kg ylipainoinen vaimonsa teki saman. Ihminen voi laihtua jos haluaa. "kai mä nyt tän suklaapatukan" -asenne on häviäjien totuus, ja usein vedotaan geeneihin. Geenien vaikutus on paskapuhetta. Tupakoivan vanhemman lapsi ei ole riippuvainen nikotiinista syntyessään, mutta noin 8x todennäköisyydellä oppii mallista itsekin polttamaan. Sama pätee lihavuuteen. Vika on ilman diagnosoitua sairautta aina pään sisällä, joten ota itseäsi niskasta kiinni. Liiku, syö terveellisesti. Jätä kaikki ihmedieetit ja tekosyyt pois. Se on niin yksinkertaista.
on 0-1 lämmintä ateriaa päivässä, ehkä muutama pala ruisleipää ja pari suklaapatukkaa. Olen saanut ylipainoa kerättyä ihan semmosella alle 2000kcal päivä ruokavaliolla. En syö hirveitä määriä enkä edes joka päivä lämmintä ateriaa. Mutta pari suklaapatukka päivässä joista tulee 400kcal.
Olen nyt normaalipainon ylärajalla ja laihdutin viikon korkeintaan 800kcal söin ja välillä kulutin liikunnalla 250-500kcal päivässä. Paino ei tippunut yhtään. Ei siis yhtään. Oli jopa joinain aamuina noussut vaikka päivän syömiset= nutrilett-patukkaa.
Ihmisillä on tosi erilaiset aineenvaihdunnat, toiset ei liho vaikka koittaa lihottaa kuinka, mutteivät pääse alipainosta edes normaalipainoon. Meillä taas on suurin osa suvun naisista jonkun verran ylipainoisia.
Kaikilla se lihominen ei johdu älyttömästä mässäilystä, itse lihon taatusti jos söisin kaksi lämmintä ateriaa päivässä plus välipalat päälle. Jotkut laihdutusruokavaliot joita lehdissä näkee on enemmän kuin mun normaaliruokailuni. Yksi lämmin ateria päivässä jo aiheuttaa ikävän pulskan olon.
että ihmiselle voi ylensyönti olla niin tärkeää, ettei ole halukas luopumaan siitä oman terveytensäkään vuoksi. Ihan turha selittää että tuollainen ylipaino on muka terveellistä ja että sen kantaja on urheilullinen ja hyväkuntoinen, eikä vietä aikaansa mässäillen. Tottakai viettää, ei se ylipaino tule liikkuen ja terveellisesti syöden!
Ja oikeasti on pelottavaa, että ihmisen henkinen hyvinvointi ja tasapaino on siitä kiinni, saako mässäillä tarpeeksi.
Ja eipä juu juuri sympatiaa heru. No, onneksi olen jo päässyt tässä muutaman päivän aikana yli mieheni kommentista, eikä mieskään ole mitään enää puhunut. Meillä on taas ollut ihan "tavallista", eli hauskaa ja rentoa keskenämme. Ja kyllä se mies mua rakastaa ja haluaa, on se tässä taas tullut nähtyä näidenkin päivien aikana :)
(ja joku väitti etten huomioi miestäni, jos en laihduta :D kyllä sitä kuule voi huomioida sitä miestään ihan muillakin tavoilla, tiedoksesi)
Siis ja aion kyllä pysyä kiinni päätöksessäni, että en enää laihduta.
Moni näyttää luulevan, että makaan sohvalla kaiket illat ja mätän suklaata ja sipsiä naamaan enkä liiku laisinkaan.
Juuri äsken esim. tulin spinning-tunnilta. Ja käyn myös kävelylenkeillä. Eli kyllä mä liikun, mutta en pakkopullana enkä välttämättä joka päivä (no työssä kyllä tulee liikuntaa, ja kävelen työmatkat). Eli on mulla ihan hyvä kunto.
Ja siis mä tiedän, mitä laihduttaminen ja elämäntaparemontin tekeminen on. Kirjoitin aloituksessanikin jo, että olen kyllä onnistunut laihduttamaan, olen saanut ylikiloni pois ja itseni n. 60-65-kiloiseksi USEAMMANKIN kerran. Ja hitaasti olen laihduttanut, aina on mennyt noin vuosi aikaa että kilot on lähteneet.
Silti, vika lienee minussa jossain, ei elämäntaparemontti onnistu multa pysyvästi. Että pysyin 60-65-kiloisena, se tarkoitti jatkuvaa kieltäytymistä, syömistä tarkasti kellon mukaan ja liikuntaa joka päivä, paljon.
Ehkä osalle sellainen kurinalainen elämä sopii, itselleni ei, syömisten ja liikunnan suhteen. Rennompi ote sopii mulle, eli siis syön kyllä terveellisestikin (teen joka ruoalle salaattia myös, syön päivittäin hedelmiä ja kasviksia, syön tummaa leipää... toki suon ja syön itselleni myös herkkujakin, mutta en joka päivä)
Ja kurinalainen olen kyllä muuten. Olen esim. onnistunut lopettamaan tupakoinnin jo 7 vuotta sitten, ja se kävi helposti, ei tehnyt tiukkaakaan.
Mutta näin. Kirjoitin nyt vielä kiittääkseni kommenteista, ja suljen keskustelun omalta osaltani tähän. Minä olen lihava, aikani olen jo yrittänyt laihtua, mutta kun se ei onnistu niin ei onnistu. Nyt on aika kiinnittää huomio muihin asioihin, toki pidän terveydestäni huolta niin hyvin kuin pystyn muuten, eli kuten sanoin, syön kasviksia ja hedelmiä, liikun kohtalaisen hyvin, en tupakoi, en käytä alkoholia, ENKÄ STRESSAA ;)
ap