Ensimmäinen synnytys ja episiotomia

Hullua, mutta juuri sitä pelkäsin eniten synnytyksessä. En kieltänyt kuitenkaan epparin leikkaamista, ajattelin, että kyllä kätilö osaa arvioida, milloin se on tarpeellista.



Väliliha sitten leikattiin, mutta yllättäen se ei ollutkaan niin paha juttu kuin olin kauhistellut mielessäni. Jälkeenpäin olin tyytyväinen, että leikattiin, koska vauvan päänympärys oli 39 cm...olisin luultavasti revennyt aika pahasti ilman episiotomiaa. Jos sulkijalihas repeää, se ei ole ollenkaan niin helppo juttu kuin epparin parantuminen. Vauva painoi 4100g.



Toisessa synnytyksessä ei välilihaa leikattu, sain vain muutaman nirhauman. Pipo 37 cm ja 3900g. Joku tuossa pohdiskeli, miksi välilihaa ei toisen lapsen synnyttäjiltä leikata niin usein. Luulen, että väliliha on jo venyneempi ja siksi ei tarvitse leikata. En tiedä. Esikoista ponnistin 30 min. ja tämä toinen tuli ilman epparia 1 minuutissa.



Tsemppivä sinulle! Muistan tuon epävarman ja pelokkaan olon. Luota kätilöihin, he tietävät milloin episiotomia on tarpeellinen. He ovat pääosin hyvin empaattisia ja ammatitaitoisia ihmisiä kuitenkin. Nykyisin ei juuri eppareita automaattisesti tehdä vaan tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti.

Synnytin esikoisemme Lohjalla 8 vkoa sitten ja pitkän pohtimisen jälkeen kätilöt päätyivät pieneen eppariin. Onneksi näin, sillä tytön päänympärys oli 37cm ja paino 4080g. Neiti pääsi vielä kuitenkin yllättämään, sillä vaikka pää mahtuikin hyvin, hän tuli nyrkki poskella, joten epparin lisäksi tuli toisen asteen repeämät joita tunnin verran parsittiin.. Kävin nyt keskiviikkona jälkitarkastuksessa ja epparihaava on täysin parantunut, mutta repeämä on vähän tulehtunut ja vaati lääkehoitoa.

Eli ainakin oman kokemukseni perusteella eppari on huomattavasti parempi vaihtoehto kun reilut repeämät. Vaikka nyt " sainkin" ne molemmat niin paraneminen oli kuitenkin nopeaa ja 2 viikkoa synnytyksen jälkeen ei ollut enää mitään jomotteluja eikä kolotteluja.:)

Paljon on aiheesta kirjoitettu ja tässä taas yksi tarina:

esikoinen oli 4160 g, 52 cm ja 34.5 cm ja esitin toiveen, ettei epparia tehdä. Kätilö toisti toiveeni lääkärille, mutta lääketieteelliset syyt vaativat sen tekoa, eli tyttö autettiin nopeasti imukupilla sydänäänien heikkenemisen takia ja silloin ei ollut aikaa venytellä, vaan piti leikata. ponnitus kesti vain 20 min. Se ei satu yhtään, kun eppari leikataa, sitä ei kannata pelätä. En tarkkaan tiedä haavani kokoa, tikkien määrää kysyin ompelevalta lääkäriltä, mutta vastaus oli vain, että on niitä paljon, eli haava oli kai iso.

Tärkein juttuni on kuitenkin muistuttaa siitä, että epparia pitää hoitaa. Multa meni jotenkin siinä imetyksenopettelu- ym. hässäkässä ohjeet ohi ja mä istuin kivun sallimissa rajoissa seuraavasta päivästä lähtien, mitä EI OLISI SAANUT tehdä, eli kipu ei rajoita tarpeeksi, vaan tikkejä pitää suojella istumisen aiheuttamalta paineelta. Mulla siis tikit repes ja niitä ei uudelleen ommella, vaan luonto sitten parantaa, miten parantaa. Mun mielestä paikat on aika rumassa kunnossa nyt, kun tästä synnytyksestä on 1 v 10 kk ja olen uuteen menossa milloin vaan (RV 38). Nyt tiedän kuitenkin, ettei epparin tekoa tarvii pelätä tai kammota, kunhan osaa sitä hoitaa, eli ei istu pariin viikkoon ollenkaan ja muistaa tuuletella ja suihkutella tikkejä.

Niin ja olen sitä mieltä, että parempi hallittu eppari kuin hallitsematon repeämä. Samalla tavalla niitä kuitenkin pitää hoitaa molempia, mutta repeämän suuntaa ja mittaa ei voi hallita, mutta epparin voi.

Synnytin ensimmäisen lapseni neljä viikkoa sitten, poika painoi 4060g ja pipo 36 cm. Epparista ei edes keskusteltu missään vaiheessa, synnytyksen jälkeen vasta sanottiin, että 2. asteen repeämät tuli (puuduttivat välilihan, että uskalsin paremmin ponnistaa), joita tosiaan sitten parsittiin ikuisuudelta tuntuva aika. Kätilön ratkaisu taisi kuitenkin olla hyvä, sillä paranin nopeasti kaikesta huolimatta. Kaksi viikkoa synnytyksestä istuin jo suht rennosti missä vain, kaikki pienet kiristyksetkin hävisivät vajaa kolme viikkoa synnytyksestä. Mies tarkasti paikat muutama ilta sitten, eikä hän ainakaan nähnyt enää ainuttakaan tikkiä tai arpeakaan. Arveli kyllä, että hieman turvotusta saattoi vielä olla (mutta se voi kyllä johtua siitäkin, kun on joutunyt käyttämään pikkuhousujen suojia jälkivuodon takia viikkoakausia eikä limakalvot ole siitä tykänneet).



Terveiset siis vain OYS:n Päivikki-kätilölle, kiitos kaikesta! :)

-Miumau

Olin ponnistanut siinä vaiheessa jo 2h 15min ja voimia olisi ollut kuin hevosella edelleen, mutta kätilö alkoi olla sitä mieltä että lapsi ei kertakaikkiaan mahdu tulemaan ilman epparia. Olin tismalleen samaa mieltä. Leikattiin niin iso eppari kuin pystyy (kätilö sanoi että isompaa ei leikkaa) ja silti repesin edelleen 3. asteen repeämät lisäksi (eri kohdasta kuin eppari)



Olin ponnistanut ensin jakkaralla 30min (ei sopinut minulle taas ollenkaan) ja kokeilin kaikkia muitakin vaihtoehtoja. MInulle vaan sitten sopi parhaiten se puoli-istuva, vaikka etukäteen olinkin päättänyt että ei ainakaan siten.



Kirjoitit että sinua pelottaa eniten tuo epparin teko. Minua taas pelotti eniten juuri repeytyminen, ja juuri se toteutui. Voin sanoa että henkinen toipuminen kesti tosi kauan, ja suurin syy siihen oli se että olin ladannut kamalat pelkotilat päälle tuosta repeytymisestä ja kun se sitten toteutui, luhistuin ihan täysin. Vollotin laitoksella pari päivää ja luonani kävi juttelemassa ensin lääkäri (joka oli synnytyksessä mukana etenkin loppuvaiheessa), kirurgi joka ompeli repeämän ja kätilökin kävi kaksi kertaa juttelemassa. Kaikki vakuuttivat että paranen ihan varmasti, mutta en voinut uskoa, niin kipeä olin.



Paranin kuitenkin erittäin hyvin. Epparin leikkaushaavaa siinä sivussa ei edes huomannut. Suurin anti tuosta näin jälkikäteen ajatellen oli itselleni se että ei kannattaisi kovasti ladata odotuksia synnytykseen, koska - halusi tai ei- asioihin ei siellä salissa välttämättä voi itse vaikuttaa. Ja kun ne asiat siellä tapahtumat, omat tuntemukset voi vaihtua ihan toiseen laitaan. Kuten minulla - halusinkin ponnistaa puoli-istuvassa asennossa. Halusinkin samantien kaikki puudutukset. Halusinkin itse epparia jopa enemmän kuin kätilö (olin etukäteen sopinut myös että ei tehdä jos ei tarvita).



Ja oikeasti, siinä vaiheessa kun se vauva syntyy niin hänen terveys ajaa kaiken edelle, niin vaan se psyyke ja hormoonit toimii :) Olen ihan vakuuttunut että jos sinulle joudutaan jostain syystä leikkaamaan eppari, paranet siitä tosi hyvin ja se on leikattu vauvasi parasta ajtellen.

NapNap:

Kuinka moni on selvinnyt ekasta synnytyksestä ilman episiotomiaa?

Minä selvisin. Pelkäsin etukäteen pahaa repeämistä ja empparia. En kuitenkaan ollut kirjoittanut mitään toiveita esitietolappuun. Olimme kätilön kanssa heti samoilla linjoilla synnytyksen suhteen, vaikka emme montaa lausetta kerenneetkään vaihtamaan koko 7.5 h aikana, kun olin synnyttämässä. Kätilön suhteen oli hyvää tuuria. Ponnistin jakkaralla ilman puudutteita. Missään vaiheessa ei edes mainittu sanaa episiotomia, vaikka olin varautunut taistelemaan sitä vastaan.

Minä olin miehelle hokenut monta viikkoa ennen synnytystä, mitä haluan, ja vannottanut miehen myös valvomaan, että minun haluja seurataan siellä salissa. Siis, jos en kivuilta pysty sanomaan asiaani tarpeeksi painokkaasti, hän tulkkaa ja toistaa asian. Ei tarvinnut miehen puuttua kertaakaan. Yhdessä vaiheessa meinasi, mutta se johtui taas hänen omasta tietämättömyydestään. Tällä rauhoitin myös omaa mieltäni jo ennen synnytystä. Synnytyksessä taas tunsin olevani tilanteen tasalla ja löytäväni keinoja kivun kanssa. Hyvä kokemus.

Koska pelkoni olivat nimenomaan ponnistusvaiheeseen liittyviä, tulikin minulle pieni paniikinpoikanen ponnistusvaiheen alussa. En saanut kootuksi itseäni. En onnistunut ponnistamisessa. Silloin mieheni otti tilanteen hoitaakseen ja rupesi psyykkamaan (jakkarallahan tukija istuu takana). Ponnistamiset rupesivat sujumaan muutaman supistuksen jälkeen ja lapsi syntyi nopeasti.

Minkä kokoinen vauva oli syntyessään?

50 cm/3030 g/33 cm

Tai jos episiotomia tehtiin, niin miksi? Miten paranit siitä? Onko episiotomia tehty, vaikka et olisi sitä halunnut?

STAKESin mukaan 2/3 tuossa sairaalassa synnyttäville tehdään emppari. Kuulinpa sairaalassa ollessa eräältä synnyttäjältä, että hänelle oli tehty kertomatta. Ei ollut itse huomannut, kun tehtiin ja vielä valehdeltu päin naamaa kesken ponnistamisen. Minä olisin saanut aika raivarit vastaavassa tilanteessa, tämä toinen oli vain tyytyväinen.

TiTi

Eli synnytin tänä syksynä, luultavasti tilastojen mukaan siellä pahamaineisella naistenklinikalla suht isokokoisen tytön. Olin oikeastaan jo ennakolta varautunut siihen, että repeämiä tulee taatusti ellei leikata. Siksi yllätys olikin suuri kun tytön synnyttyä ei tarvinnut lainkaan ommella, vaikka kätilökin oli todennut, että onpas iso tyttö. Pieni nirhauma oli, mutta ei sen kummempaa. Tosin ponnistusvaihe kesti 35 minuuttia ja oli todella työn ja tuskan takana saada etenkin hartiat ulos eli eppari olis kyllä nopeuttanut. Ponnistuasentona minulla oli kylkiasento enkä usko sen vaikuttaneen yhtään asiaan, vaan kiitos kuuluu täysin kätilölle, joka osasi niin hyvin tukea tuota välilihan aluetta. Kätilö myös sanoi, että tuo pitkä poinnistusvaihe on yksi asia, jolla tuo eppari voidaan välttää...Eli (todella) nopeissa synnytyksissä vauvan pää ei ehdi vähitellen venyttää tuota välilihan aluetta.



Synnytykseen kannattaa yrittää mennä avoimin mielin ja yrittää olla pelkäämättä, vaikka vaikeaahan tuollainen suhtautuminen voi olla :)



Voimia sinulle synnytykseen ja turha pelätä ainakaan vauvan isoa kokoa, koska kyllä ne kookkaammatkin voivat syntyä ilman isoja haavoja :)



maaly

Epparia ei tehty, pieni repeämä tuli ja pari tikkiä. En ollut esittänyt mitään toiveita asian suhteen, ajattelin että eivät varmaan huvikseen leikkaa. Minulle puoli-istuva oli luonnollisin tapa synnyttää ja mielelläni tekisin toisen samassa asennossa. 12 tunnin supistelujen ja valvotun yön jälkeen en toden totta olisi jaksanut keikkua jakkaralla enkä tehdä mitään akrobaattitemppuja ;) Olin varmaan aika paljon lähempänä istuvaa kuin makaavaa asentoa.

Tyttö oli syntyessään suht pieni (2855g, 50cm, pipo 33,5cm) mutta kudokset oli mulla sen verran tiukat, että eppari oli tehtävä. Ponnistusvaihe kesti 43 min. Muistan, kun kätilö sanoi että nyt hänen on kyllä vähän leikattava, kysyin että onko pakko, ja kätilö vastasi että muuten voi käydä niin että repeät tosi pahasti. Joten sanoin että leikkaa vaan.

Haava oli aika pieni, tikkejä tarvittiin vain viisi, eikä leikkaaminen tai ompelu sattunut yhtään (tikkien laittoa varten puudutettiin). Pystyin istumaan 2 vrk synnytyksen jälkeen, alussa tosin varovaisemmin, eikä vessakäynnitkään sattuneet ollenkaan. Haava parani muutamassa viikossa, eikä ole muistuttanut mitenkään olemassaolostaan sen jälkeen. Pikkukakkosen pitäisi syntyä ensi viikolla, ja jos tälläkin kertaa on eppari tehtävä niin toivottavasti se menee yhtä hyvin kuin ekallakin kerralla!

kirjasin toivelistaan jo ennen synnytystä ei episiotomiaa/epiduraalia/petidiiniä.. ja silleen se sitten menikin, vaikka saikin kuunnella kätilön vinoiluja siitä kuinka mä vielä tulisin niitä rukoilemaan..

poika oli 3325 gr/49 cm, syntyi laskettuna pvänä (synnytys 6,5 h), ite oon 160 cm/50 kg normaalisti, hyvin tuli ilman repeemiä..

odotusaikana joogasin, venyttelin ja viimesen kuukauden rypsiöljysin välilihaa...

t.anni 20+

Poika oli 51cm/3660g.



Pojan sydänäänet alkoivat laskea ja poika piti saada nopeasti ulos. Ponnistaessa alkoi näyttää siltä että repän pahasti, joten kätilö leikkasi empparin. Ei kysynyt lupaa. Kuulemma aika paljon tikkejä tuli.



Ekan kerran istuin reilun kahden viikon jälkeen. Emppari oli arka ainakin kuukauden. Mielestäni parani aika hyvin. Ei auennut kertaakaan.

vaikkei niin iso vauva ollutkaan 3720g.Repesin emättimeen tosi pahasti..

Eppari oli kipeä seuraavat kaks viikkoa,ku yksi tikki aukesi heti..



Toisen syntymään jouduttiin tekemään eppari vauvan pienen koon takia.Ettei vauvalle tulisi vammoja synnytyksestä.

Haava ei ollut yhtään kipeä.



Ite olen kans pelänny aina epparin tekoa,vaan se ei todella tunnu yhtään.Se tehdään supistuksen aikana.

Ehkä vähän inhotti ku tiesi et se tehdään ja näki ku veitsi otettiin esille.Vaan kipeää se ei tee.Sitä ei kannata pelätä.

Paraneminen on sitten kiinni monesta asiasta.



Suurimmassa osassa sairaaloista ei tehdä automaattisesti epparia ensisynnyttäjillekkään.Kätilöt katsoo tilanteen mukaan yleensä.

Mietin etukäteen jonkun verran mahdollista leikkausta, mutta jälkeenpäin ei sillä ollut merkitystä vaan unohtui muiden kipujen alle. Kätilö leikkasi aika loppuvaiheessa ei juuri kysynyt multa että leikataanko, ja jos olisi kysynyt niin olisin varmaan sanonut että antaa mennä niin saadaan se ulos. Ponnistusta kesti yhteensä 40min ja kun oli iso vauva tulossa niin parempi niin. Vauva oli jonkun aikaa puristuksissa, hinasi ees taas. Syntyessään päässä pahka, joten todennäköisesti leikkaus auttoi pojan ulos. Tuskin olisi mahtunut ulos tulemaan muuten. Kätilö ompeli sitä toista tuntia ja se oli jo kidutusta... silloin meinasin tintata sitä mutta nätisti ompeli ja hyvin on parantunut.



äiti ja poika 3kk

ihan hirveesti ennen ekaa synnytystä. En voinut käsittää,miten

sellasta kipua voi kestää,kun lihaa leikataan :(



Mutta kuitenkin ponnistusvaiheessa vaadin saada epparin,koska tuntui

ettei vauva mitenkään mahdu ulos,enkä tainnut edes uskaltaa kunnolla ponnistaa kun tuntui että jos ponnistaa niin alapää repeää.



Siinä sitten tajusin,että ehdottomasti enemmän pelkään repeämistä.

Ehkä sen takia,että eppari on kuitenkin " hallittu" ja leikataan aina suoraan,ja vain niin lyhyt kun välttämätöntä.



Epparin leikkaus ei sattunut yhtään (puudutettiin tottakai) vaan tuntui

helpotukselta.





Haava parani nopeasti ja pystyin heti istumaan kovallakin penkillä,tosin paino toisella kankulla.





Vauva 3kg900g 50cm

imukuppisynnytyksen vuoksi. Siinä tilanteessa epparin tekeminen oli kyllä pienin huolistani, suurin huoli oli siitä, että saadaan lapsi hengissä ulos. Vauva oli iso (4650g) ja erittäin tiukassa. Istuin heti seuraavana päivänä kovalla tuolilla, koska minulla ei ollut aikaa, eikä voimia pohtia omia tuntojani, koska edelleen huoli vauvasta oli niin suuri. Vauva oli lastenosastolla ja sinne oli vaan pakko mennä, oli oma kunto mikä tahansa.

Enpä suuremmin ainakaan ensisynnyttäjänä tekisi mitään tarkkoja suunnitelmia synnytykseen liittyen, kyllä ainakin minulle selvisi se, että nämä asiat on suuremman käsissä ja kyllä sitten kätilöt ammattilaisina tietävät, mikä missäkin tilanteessa on viisainta.



nyt meilläkin on jo kaikki hyvin, poika terve kolmekuinen:)

Tyttönen oli 3260g ja pipo jotain 34cm jos en ihan väärin muista. Ponnistin jakkaralla 5min ja sanoin kätilölle että en halua sitä tehtävän ilman painavaa syytä. Mitään ommeltavaa ei tullut, pieni nirhauma häpyhuuleen, mutta siihenkään ei tarvinnut tikata. Aktiivisen synnytyksen sivuilla on juttua aiheesta jos et ole vielä ehtinyt käydä tutustumassa.



http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensynnytys/artikkelit.php3?artikkelin…

minulle myös tehtiin vaikka vauva 3020 g. siinä tilanteessa ei paljon mieti tehdäänlö se vai ei koska kipu on aika valtava kun ponnistat vauvaa pihalle. ajatus on vain että auttakaa, tehkää jotain.

sitä oon kyllä kuullu että repeäminen ois paranemisen kannalta parempi koska rosoinen haavan reuna paranis helpommin kuin leikattu haava.

alapää ei ole ihan entisensä arven vuoksi. arpi on kovempaa kudosta ja " reikä" on hieman vino. varmaan tikit laitettu vähän vinoon tai jotain. =) mies ei kuulemma huomaa mutta itse kyllä ja seksi saattaa ottaa jossain asennos siksi kipeää.

Toivonkin että uusi leikkaus olisi samasta kohdasta, mutta arvesta ei vissiin voi leikata. vai voikohan... pitää kysyä.

älä kipua pelkää! s eon pientä muuhun kipuun nähden. =) mulla olis sellainen muistikuva myös että sain ainakin pintapuudutusta ensin.

Ekassa synnytyksessä tehtiin välilihan leikkaus toisessa synnytyksessä ei leikattu.