Lue keskustelun säännöt.
Arvatkaa mikä koulukiusaamisessa on jotenkin pahinta ja karuinta?
31.10.2012 |
Se, ettei ne paskiaiset itse tajua edes kiusaavansa.
Minua piinasi yläasteella eräs tyyppi, joka jaksoi päivästä toiseen muistuttaa, kuinka lihava olen. Pahimmillaan hän sai 20 muuta huutamaan suljetussa tilassa minulle "läski, läski, läski" luokkakaveritteni edessä. Aivan totaalinen nöyryytys, josta kesti toipua vuosia. Paikkakunta oli pikkukaupunki ja kaikki tiesivät toisensa ainakin etäisesti nimeltä.
Tapasin tämän tyypin sattumalta eräissä häissä 15 vuotta tuon tapahtuman jälkeen. Hän tuli juttelemaan minulle kuin tuntemattomalle. Totta kai kävi ilmi, että olemme kotoisin samalta paikkakunnalta ja hän kysyi nimeäni. En ole vuosiin ollut enää läski, mutta jotenkin ajattelin, että kyllä hän nimestä tajuaa. Mutta ei, ei vaikka sanoin, että minä kyllä muistan hänet ja että hän oli samalla yläasteella. Poistuin tilanteesta, koska en todellakaan halunnut ruveta siinä ruotimaan asiaa.
Mutta ihan oikeasti, kävin vuosia tuon ja muutaman muun jutun takia terapiassa ja pääsin jaloilleni. Oli aika tyrmistyttävää tajuta, että tuo tyyppi ei edes muistanut minua!!! Ja niin paljon kun minä noiden juttujen takia aikoinani kärsin. Hän vain mennä leuhotti läpi nuoruuden, rikkoi siinä sivussa pari ihmistä vuosiksi - eikä hän edes tiedä näiden ihmisten olevan olemassa. Se pisti jotenkin ajattelemaan.
Kommentit (43)
Karua näissä kiusaamisjutuissa on myös se, että monesti kiusatut on kiusattuja/syrjittyjä läpi elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin toissa vuonna pahimman koulukiusaajani ensimmäistä kertaa 10 vuoden jälkeen, eikä tämä näyttänyt tunnistavan mua ollenkaan. Olis tehnyt mieli repiä silmät sen päästä.
kouluaikaan, jos joku periaatteessa etäältä kivana pitämäni tyyppi yhtäkkiä haukkuikin minua jossain tilanteessa. Joiltakin sitä osasi odottaa, mutta toisilta ei.
No ei varsinaisesti liittynyt aiheeseen, mutta...
Kyllä se kusipää aika varmasti tajusi kiusanneensa. Itsekin olen kiusannut ja tiedän kyllä tasan tarkkaan kiusanneeni.
Voi olla, ettei se oikeasti vain tunnistanut sinua, kun olet hoikistunut ja tapahtumista on paljon aikaa. Tai teeskenteli ettei muistanut.
henkisesti ja fyysisesti, ilman syytä tai en edelleenkään sitä tiedä. Olen saanut aivotärähdyksen, multa on murrettu kylkiluu. En ollut läski, en ruma mutta ilmeisesti se, että lama-aikana 80-90-lukujen taitteessa matkustelin vanhempieni tai kaverini perheen kanssa riitti syyksi. Ulkomailta ostetut vaatteet provosoivat.
No olí miten oli, niin mua ei ole asia painanut pätkääkään sen jälkeen kun yläaste jäi taakse. Ihan sama mitä ne helvetin luuserit mulle silloin teki.
En ole vahingoniloinen, mutta kyllä kahden kundin puolesta tunnen vahingoniloa: toinen hyllyttää mun vanhempien läheisessä marketissa ja toinen on aivan deekiksellä. Karma!
Multa on kyllä kaikki kiusaajat nyt aikuisiällä pyytäneet anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi opetankin nyt lapsilleni mikä kaikki on kiusaamista ja jos nään jonkun lapsen kiusaavan eikä edes tajuavan sitä, valaisen jos mahdollista häntä. Eli siis, teet noin, tuo on kiusaamista, lopeta. Siitä tulee paha mieli, niin ei voi tehdä.
Mutta siis, lapsille pitää opettaa mikä on kiusaamista. Ja ei hyväksyä sitä ikinä.
Kiusaavat ei tietenkään ymmärrä, mitä aiheuttavat.
Kouluvuosista 1-7 kiusattiin pienen vamman takia todella paljon henkisesti ja fyysisesti. Kuka oikeasti pystyisi elämään normaalisti kun joka päivä haukutaan ja nimitellään? Tietysti pieni lapsi.
Joskus aikuisenakin joku idiootti keksii sanoa jotain ilkeää. Miten luulet itsetunnon olevan? Vaikea unohtaa. Kiusaaminen on alitajunnassa liitetty persoonaan:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jospa nyt aikuisena ainakin yrittäisit ajatella asiaa niin, että se kiusaaja oli lapsi, joka purki omaa huonoa oloaan toisen kiusaamiseen. Eli se kiusaaminen on ollut kulissia, jonka takana sillä henkilöllä on ollut itselläänkin huono olo, syystä tai toisesta. Ja usein syynän saattaa olla jotain todella ikävää, esim. narsistinen äiti, juoppo isä, muuten rikkonainen perhe tms, josta se kiusaaja saattaa kärsiä edelleen. Ellei sitten ole käynyt terapiassa ja päässyt siitä yli.
Just noin. Mutta siis mä olen ihan ok päässyt noista yli, tuli vain nyt mieleen kun tyypin tapasin. Se oli jotenkin niin yllättävää.
Lukio ja yliopisto palauttivat myöhemmin uskoni ihmisiin ja pystyin jättämään tuon taakseni. TOtta kai, kun kouluaikoja ajattelee, kiusaaminen on ensimmäinen ajatus, mutta ei se ole vuosiin enää arjessa vaikuttanut. Mutta totta kai se vuosien kiusaaminen jättää jäljet, joita on systemaattisesti joutunut paikkailemaan. Vaikka arpi on jo tosi haalea, on se silti olemassa.
Näin toissa vuonna pahimman koulukiusaajani ensimmäistä kertaa 10 vuoden jälkeen, eikä tämä näyttänyt tunnistavan mua ollenkaan. Olis tehnyt mieli repiä silmät sen päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siltikään en ole unohtanut niitä kamalaa kolmea vuotta, joiden päättymisestä on kulunut jo 15 vuotta.
Facebookissa ko. tyypit oli mulla piilotettuina vuosia, kunnes uskalsin tyhjentää estolistani. Kotikaupunkiini en ole palannut sen jälkeen kun sieltä muutin pois heti yläasteen jälkeen, hurjia huhuja kuulin, olin kuulemma kuollut jne...
En halua ikinä milloinkaan olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Sydän muljahtaa pelkästä ajatuksesta.
Kävin vilkaisemassa heidän kuvia fb:ssa, eivät ole ulkonäöllisesti muuttuneet liki lainkaan. Ovatko muka sitten henkisesti?
Sinun ei onneksi tarvitse olla heidän kanssaan missään tekemissä. Ajattele, ne vuodet, jolloin olimme pakosta jumissa näiden paskiaisten kanssa samoissa tiloissa, ovat ohitse. Nautitaan vapaudesta! (Paitsi minun kiusaajani ei nauti vapaudesta, koska on lusimassa, BUAHHAHHAHAHHA)
Hali!
En halua ikinä milloinkaan olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Sydän muljahtaa pelkästä ajatuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei mikään muu ollut yhtä pahaa, kun se ainainen yksinäisyys.
Lasten leikeissä minut sysättiin leikkimään muualle. Sain kävellä koulu- ja kotimatkani yksin. Välitunnit yksin. Köksäntunnit yksin työpisteen toisella puolella. Sain aika myöhään toisilta ryhmiltä kavereita, mutta kotiluokan tunnit olivat täydellistä yksinäisyyttä. Koulun päättäjäiset yksin. Joihinkin luokkaretkiin jätin puhtaasti osallistumatta, koska mitä iloa niistä loppujen lopuksi minulle olisi ollut? Yksin vain pikkuisen eri paikassa.
Minut käytännössä eristettiin, ja sitten kun vetäydyin opiskelemaan yksin pienluokkaan, herätin huomiota. Koomista sinänsä.
Aiheuttihan tämä minulle paljon ongelmia senkin jälkeen, kun pääsin jatkamaan elämääni ihan eri paikkakunnille. Kun on lapsesta asti eristetty, oppii siinä itsekin eristäytymään. Kun ei kukaan kaipaa, onko minun pakko tuoda itseäni tykö millään tavoin? Lannistaa se ainainen torjuminenkin, vaikka ei välttämättä torjuttaisi.
Tuon takia joskus suututtaa, kun kiusaamisen ratkaisuksi keksitään ihmissuhdetaitoja kohentavia kursseja KIUSATUILLE. Missä vaiheessa olisin voinut oppia "sosiaalisia taitoja", kun ei minua koskaan laskettu niitä kehittämään?
Enkä suinkaan ollut vaikea lapsi. Olin ystävällinen, tosin hieman arka ja ujo. Ennen kierteen alkamista olin jopa aloitteellinen ja tutustuin helposti uusiin ihmisiin. Tämä luonteenpiirteeni ei vain koskaan saanut tilaa kehittyäkseen.
Olihan sitä muutakin, mutta tuo ikuinen yksinäisyys oli ehdottomasti kaikista pahinta.
*
Onneksi olen päässyt asian yli niin, että voin jatkaa elämää niin kuin mukavan lapsuuden elänyt.
mutta jospa nyt aikuisena ainakin yrittäisit ajatella asiaa niin, että se kiusaaja oli lapsi, joka purki omaa huonoa oloaan toisen kiusaamiseen. Eli se kiusaaminen on ollut kulissia, jonka takana sillä henkilöllä on ollut itselläänkin huono olo, syystä tai toisesta. Ja usein syynän saattaa olla jotain todella ikävää, esim. narsistinen äiti, juoppo isä, muuten rikkonainen perhe tms, josta se kiusaaja saattaa kärsiä edelleen. Ellei sitten ole käynyt terapiassa ja päässyt siitä yli.
En kiistä etteikö tällaisiakin kiusaajia olisi, mutta minun kiusaajani tuli ihan eheästä, normaalista, omani kaltaisesta perheestä ja oli sellainen "kunnon oppilas".
Toki ei kiusaaja ole ainut syypää koko kiusaamisen kierteessä ole. Aina on se kannustajien, hiljaisten joukko sekä opettajat ja vanhemmat, jotka eivät asiaan puutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiusaajilla ei varmasti ole hajuakaan, miten pahasti he satuttavat kiusattua ja aiheuttavat vuosia kestäviä traumoja.
Aikuisten pitää puuttua. Kuten luin täältä joskus, kiusaaminen = yksi tai useampi häiriintynyt yksilö ja valvonnan puute. Avain on siis me aikuiset.
karmean karua on se, että tosiaan tietämättämme/muistamattamme olemme mahdollisesti olleet itse kiusaajia. Ihmisen muisti on niin valikoiva, tässäkin ketjussa on varmasti monta, jotka ovat jättäneet arpia koulukavereidensa sieluihin ja ovat autuaan tietämättömiä siitä.
ja kun ikää alkoi tulemaan, huomaa että edelleen tulee kiusatuksi. Osaa ne aikuisetkin.
karmean karua on se, että tosiaan tietämättämme/muistamattamme olemme mahdollisesti olleet itse kiusaajia. Ihmisen muisti on niin valikoiva, tässäkin ketjussa on varmasti monta, jotka ovat jättäneet arpia koulukavereidensa sieluihin ja ovat autuaan tietämättömiä siitä.
Itsekin tajunnut vasta vuosia yläasteen jälkeen, että se, että minulla ei ollut rohkeutta puuttua kiusaajien toimintaan, oli käytännössä kiusaamiseen osallistumista! On se toisaalta paljon vaadittukin lapselta, että uskaltaisi asettua valtavirtaa vastaan. Voi että toivon, että osaisin kasvattaa omat lapseni niin, että heillä olisi niin vahva itsetunto että uskaltaisivat.
Ihmettelen kyllä sitä 80-90-lukujen koulumaailmaa, kun en muista että kertaakaan opettajat olisivat puuttuneet ihan räikeään kiusaamiseen, jota yksi oppilas luokallamme joutui kohtaamaan. Että jos nykyopettajat ovat sitä mieltä että oppilasaines on koko ajan hankalampaa, se voi johtua myös siitä, että ongelmat nähdään eri lailla. Toivottavasti.
mutta jospa nyt aikuisena ainakin yrittäisit ajatella asiaa niin, että se kiusaaja oli lapsi, joka purki omaa huonoa oloaan toisen kiusaamiseen. Eli se kiusaaminen on ollut kulissia, jonka takana sillä henkilöllä on ollut itselläänkin huono olo, syystä tai toisesta. Ja usein syynän saattaa olla jotain todella ikävää, esim. narsistinen äiti, juoppo isä, muuten rikkonainen perhe tms, josta se kiusaaja saattaa kärsiä edelleen. Ellei sitten ole käynyt terapiassa ja päässyt siitä yli.
Mikään ei riitä puolustukseksi. Toivon kaikille kiusaajille tuskaista kuolemaa ja kärsimyksiä. Ovat sen ansainneet teoillaan. Itse kostan jos voin.
Olisiko sunkin aika? :)