Miten pystyn viemään lapseni verikokeeseen?

Sain teiltä varmuutta sille, että homma on hoidettava jämptisti. Jotenkin vaan tuli niin sadistinen olo pitää pientä kiinni. Mutta te siis muutkin tekisitte näin eli näin mekin mennään.



Toki kerron pikkukaverille reilusti, mikä on homman nimi eli en ala valehtelemaan esim. että ei siellä pistetä tm. Eikä se mies ole tietenkään näitä piikkikammojaan pojalle visertänyt :)



Ap

Lääkäripelko, josta juttelin lastenlääkärin kanssa. Hänen kokemuksensa mukaan kolmevuotias ja sitä vanhempi lapsi hyötyy paljon toimenpiteen leikkimisestä etukäteen.



Eli ota ap ruiskut ja laastaria esille ja alkakaa hoitaa nukkeja ja nalleja. Näytä lapselle mitä tapahtuu ja kuinka vähän aikaa toimenpide kestää.

Ehdotan "porkkana"mallia, kerrot etukäteen, että jos näytteenotto menee hyvin, menette jälkikäteen vaikka hampurilaiselle tai jotain. Uusi lelu tms?

nimenomaan, jämptisti. Eikä mitään surkutteluja että "voi voi, kohta se paha täti ottaa piikillä verta, kyllä sinua varmasti pian sattuu". Tälläinen saa sen lapsen pelkäämään entisestään. Äidin pitää olla urhea, jos lapsi ei sitä itse ole! Pahimpia on ne vanhemmat jotka tulee sanomaan että no kun ei se haluu.

meillä on siis edessä 2 vuotiaan verikoe. Siis oikeastiko veri lentää ym. vai onko tämä yksittäinen kerta? Jos mahdollisuus niin kannattaisiko Helsingin seudulla olevien käydä lastenklinikalla ottamassa näytteet vai onko kenelläkään hyviä kokemuksia ihan terveysaseman labrasta?



Voisiko esim labrahoitaja kertoa millainen onnistumisprosentti noin pienten verikokeilla on eli kuinka monta kertaa joudutaan pistämään ym..

pidät itse tiukasti kiinni. Turha neuvotella lapsen kanssa.

joku kyseli sitä että onko ihan normijuttu että veri roiskuu. Meillä siis on käynyt niin, että neula on saatu joko huonosti suoneen ja otettu pois tai lipsahtanut pois lapsen rimpuillessa voimakkaasti, ja siitä sitä verta sitten lähtee tulemaan. Jos näytteen otto menee normaalisti, niin en usko että siinä itsessään tulee verta sen enempää kuin aikuisellakaan.



Tuo oli muuten hyvä vinkki, että leikkii sitä näytteenottoa etukäteen. Me ollaan otettu antibioottiruiskulla näytteitä nallesta ja perheenjäsenistä ja leikitty lääkärilaukulla. Ei se yhtään kyllä niitä näytteenottotilanteita helpottanut, mutta varmasti auttoi lasta käsittelemään niitä tunteitaan.



Ja viimeksi kun lapsesta otettiin koe (viikko sitten) kaikki meni tosi hienosti verrattuna aiempaan, koska lapsella on jo neljä vuotta ikää ja hän ymmärtää asioita paremmin.

me käytiin ajansäästöllisistä syistä kannelmäen terveyskeskuksessa. Ilmeisesti kokenein täti otti näytteen ja muut kaksi toljotti lasta ihastuksesta. Näytteenottaja ei osannut antaa mulle mitään ohjeita siitä missä asennossa lasta pitää pitää. Esim. Mehiläisessä annettiin tarkat ohjeet lapsen ja vanhemman asennoista. Näyte otettiin todella hankalassa asennossa ja oli vaan hyvästä onnesta kiinni, ettei lapsi tippunut lattialle. Jos lapsi olisi alkanut potkimaan, niin olisi lattialle tippunut. Myös neula oli vähän repinyt ihoa.

Meillä on aina ihan kerrasta onnistunut, ainakun kokeneet ovat lapselta ottaneet verta niin homma on sujunut todella jouhevasti.

meillä on siis edessä 2 vuotiaan verikoe. Siis oikeastiko veri lentää ym. vai onko tämä yksittäinen kerta? Jos mahdollisuus niin kannattaisiko Helsingin seudulla olevien käydä lastenklinikalla ottamassa näytteet vai onko kenelläkään hyviä kokemuksia ihan terveysaseman labrasta?

Voisiko esim labrahoitaja kertoa millainen onnistumisprosentti noin pienten verikokeilla on eli kuinka monta kertaa joudutaan pistämään ym..

...mutta mun sisko kiljui lapsena pistettäessä kuin sika päätä leikattaessa. Siitä tuli silti erittäin sympaattinen lastenlääkäri :-)

Se, mikä hoidetaan jämäkkyydellä ja no-bullshit-asenteella pitäisi hoitaa muutenkin kuormitettua kotihoitoa kuormittamalla? Voi hyvä tavaton. Älkää yrittäkö tuota ainakan Hesassa minun verorahoillani.

tai soita kunnan kotihoitoon tulisiko hoitsu ottaa kotiin näytteen.

Jännä, miten psykologiset puheet siitä, miten on tärkeää että lapsi säilyttää tunteen itsemääräämisestä ja fyysisestä koskemattomuudesta menettävät totaalisesti merkityksensä kun kyse on terveydenhuollosta. Lapsille opetetaan, että kukaan ei saa suhun koskea luvatta -paitsi hoitohenkilökunta, joka voi vaikka tunkea letkua sun alapäähän väkisin jos ne niin päättää. (Nimimerkillä näin tehty ja niin pahat traumat edelleen, että se haittaa normaalia arkea.)



Kannatan todellakin rauhoittavia mieluummin kuin tuota niin kovin ihannoitua "näin tehdään ja piste!" -asennetta. Kannattaisi kuitenkin miettiä lapsen kokemusmaailmasta käsin tuota asiaa. Esimerkkinä voisin sanoa sen letkun tunkemisen alapäähän. Vaikka se onkin hoitoa, niin lapsen kokemusmaailmassa se ei eroa raiskauksesta. Verikoe ei tietenkään ole yhtä raaka ja kajoava toimitus, mutta traumatisoiva voi sekin olla. En ymmärrä tuota älytöntä lääkevastaisuutta, että on hienompaa aiheuttaa paniikissa olevalla lapselle kammo kuin antaa rauhoittava pilleri. Suomessa nyt toki pihdataan kaikkea helpotusta viimeiseen asti, ja se mantra on mennyt hienosti perille av-mammoillekin mitä ilmeisimmin.

Miksi lapsen tulisi kestää kipua jo lapsesta saakka? Se vahvistaa, no ei todellakaan. Lapsella on oikeus saada riittävä kipulääkitys myös verikoetta varten. Ihme sadisteja liikkeellä. Lastani ei pistetä kivulla eikä kipua aiheuteta koskaan.

Se on pieni pistos. Se, mikä siitä tekee traumaattisen, on se häsääminen sen ympärillä. Kipuna se ei todellakaan ole sellainen, jota pitäisi lääkitä, ihan totta. Ja mitä tulee noihin letkujuttuihin, ne on oikeasti eri asia. Mutta on lapsia, jotka käyvät usein verikokeissa. Mitä tekee lapselle se, jos hänen keskushermostoansa joka kerran sorkitaan sen yhteydessä?

Se on pieni pistos. Se, mikä siitä tekee traumaattisen, on se häsääminen sen ympärillä. Kipuna se ei todellakaan ole sellainen, jota pitäisi lääkitä, ihan totta. Ja mitä tulee noihin letkujuttuihin, ne on oikeasti eri asia. Mutta on lapsia, jotka käyvät usein verikokeissa. Mitä tekee lapselle se, jos hänen keskushermostoansa joka kerran sorkitaan sen yhteydessä?

Mutta itse ajattelisin, että niillä rauhoittavilla voitaisiin totutella tilanteeseen ja sitten toivon mukaan oppia pärjäämään ilmankin niitä.

Se on pieni pistos. Se, mikä siitä tekee traumaattisen, on se häsääminen sen ympärillä.

Mutta lasken "häsäämiseksi" myös sen, kun pidetään pakokauhuista lasta väkisin paikoillaan ja hoidetaan hommat väkisin ja kylmän viileästi.

Lapselle pitää olla aikaa, ja kokeen ottajan tulee olla niin ammattitaitoinen, että saa lapsen rauhoittumaan, puheen ja läsnäolon avulla. Tuo on tosin utopiaa näillä julkisen sektorin laboratorioissa. Julmaa ja epäinhimillistä. Lastani ei kukaan pitäisi kiinni ja hän saa aina riittävän kipulääkityksen.

Jos verikoe tarvitaan niin se otetaan.

Hae apteekista emla puuduttavat laastarit tms.

Jos huutaa niin huutaa. Anna huutaa. Se on otettava eikä siinä mikään auta.

"jos verikoe tarvitaan niin se otetaan. Hae apteekista emla puuduttavat laastarit tms. Jos huutaa niin huutaa. Anna huutaa. Se on otettava eikä siinä mikään auta."



- kyllä autta, esilääkitys!

- esilääkitys, ei ongelmia!

Vihaan tuota suomalaista tapaa ihannoida "jämäkkyyttä". Ikään kuin kylmä suhtautuminen olisi jokin hyve. Väkisin tekeminen on nöyryyttävää ja traumatisoivaa. Sieltä on myös jatkumo johonkin alapään väkisin letkuttamiseen, ei se ole mitenkään aivan eri asia vaikka alapään operaatiot onkin vielä traumatisoivampaa. Kuitenkin tämä asennoituminen mm. verikokeisiin kertoo JUURI siitä yleisestäkin asenteesta, joka yltää myös noihin rankempiin toimenpiteisiin.