Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisen kuuluisi jo katsoa luontevasti silmiin?
30.10.2012 |
Olen vähän mietteliäs pian 6 vuotta täyttävän lapsen käytöksen suhteen...perheessä katsotaan normaalisti silmiin ja toista päin ehkä tavallistakin enemmän (mieheni kotoisin maasta, jossa nämä hyvin tärkeitä juttuja), on paljon elekieltä, hymyilyä jne. mutta lapsemme ei "vastaa" tähän. Puhuessaan voi kääntää selkänsäkin (silloin huomautan ystävällisesti että en kuule häntä kun hän on selin minuun), katsekontakti tulee jos käskee mutta se on jotenkin omituinen, laiskan oloinen.
Alkusyksystä päätin alkaa opettamaan aktiivisesti lapselle silmiin katsomista. Joka kerta puhuessamme pyysin häntä katsomaan minuun päin ja kun hän puhui, yritin mm. käsieleillä viittoa katsetta kasvoihini. Muutaman viikon jaksoin, sitten luovutin. Lapsi ei ns. pitänyt yllä itse oppimiaan juttuja, nytkin hänelle saa lähes joka kerta sanoa tuosta selän kääntämisestä ym.
Kommentit (16)
Itse olen 38 v, ihan tavallinen akateeminen ihminen mutta ujo temperamentiltani, enkä osaa katsoa luontevasti silmiin. Vilkaisen vaan välillä mutta pääosin katson muualle.
Älä nyt ihmeessä 6-vuotiasta ap tuollaisilla asioilla paineista. Kyllä hän oppii koulussa ja ajan kanssa itsevarmemmaksi, niin ettei selkää käännä puhekumppanille. Mutta silmiin katsominen nyt ei ole Suomessa muutenkaan kovin paljoa tapana, ainakaan sellainen intensiivinen tuijotus, joten sitä ei kannata ees opettaa. Ja minusta kyllä jokainen saa toimia tuossa kuten hänen oma luontainen temperamenttinsa käskee, ei tarvi opetella mitään tiettyä tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aspergerilta tms. Lueppas siitä, täsmääkö mikään muu piirre?
No ei kuulosta aspergerilta pelkästään tuon takia. Ihan pelkkä ujous on valtavasti tavanomaisempi selitys tuollaiselle.
Siksi yritin tätä lapsellekin opettaa. Lapsi ei ole ujo varsinaisesti, vierastaa toki ja ujostelee vaikkapa uutta tuttavuutta (silloin katse on kengissä, ihan eri tavalla kuin vaikkapa jutellessa kanssani). t: Aloittaja
aspergerilta tms. Lueppas siitä, täsmääkö mikään muu piirre?
No ei kuulosta aspergerilta pelkästään tuon takia. Ihan pelkkä ujous on valtavasti tavanomaisempi selitys tuollaiselle.
Mutta on mahdollista. Ei siitä lukeminen tee pahaa! :D
ja silmiin katsominen tuntuu ahdistavalta, en voi keskittyä siihen mitä toinen puhuu ja koko juttu menee silloin ns. "ohi korvien".
Joku lääkäri mainitsi että tuo silmiin katsomisen ahdistavuus on joillain muillakin ADD tai ADHD ihmisillä.
Tuntemattomammat kokevat tuon kai epärehellisyytenä, mutta onneksi tuttuni tietävät ettei tuo ole loukkaus, vaan keskityn paremmin kuulemaani jos minun ei ole pakko katsoa vain yhteen kohtaan. Yhteen kohtaan katsominen onnistuu oikeastaan vain kun piirrän, mutta silloin keskittymiseni onkin jo aivan muissa "sfääreissä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aspergerilta tms. Lueppas siitä, täsmääkö mikään muu piirre?
No ei kuulosta aspergerilta pelkästään tuon takia. Ihan pelkkä ujous on valtavasti tavanomaisempi selitys tuollaiselle.
Ihan vaan siksi, että mitä nuorempana sen ymmärtää sitä paremmin sen kanssa oppii elämään. Jos diagnoosiin osaa hakeutua vasta itse 30-vuotiaana niin elämä on yleensä hankalampaa. Sori nyt vaan jos tämä ehdotus kauheasti jotakuta loukkasi, mutta tämä asperger on ihan todellinen ja olemassa eikä aloituksen perusteella voinut mitenkään sitä poissulkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jos kerran perheen viestintäkulttuuri on kertomasi kaltainen, tuntuu hiukan erikoiselta ettei yksi opi opettamallakaan. Iästä sen ei pitäisi olla enää kiinni.
Lapsen temperamentti on varmasti erilainen kuin teillä muilla. Onko hänellä stressiä? Oletteko hänelle kovin ankaria? Millainen lapsi on muuten? Leikkiikö muiden kanssa, onko iloinen ja toimelias?
Selän kääntäminen tuntuu erikoiselta. Ikään kuin lapsi suojelisi itseään jotenkin.
Jos osaa olla muuten kohtelias yms. Paitsi ei "uskalla" tai "kehtaa" katsoa silmiin koska ujostelee, niin anna olla..
Hän on juuri tuollaisena hyvä ja hän on silti oma lapsesi, AINA.
Selitä sinä miehelle jos hän ymmärtäisi paremmin sinun puhetta, että miksi lapsenne käyttäytyy näin, sano vaan että hänen luonteensa on hieman ujompi ja ei siinä mitään.
Missään nimessä lasta ei saa väkisin pakottaa tohon ja toi jatkuva jankkaus, et katoppa nyt silmiin esimerkiks, niin lapsi alkaa sen pidemmän päälle kokemaan kiusalliseks ja ahdistavaks!
Mieti ap itsekin jotain asiaa minkä koet kiusalliseksi ja ahdistavaksi, entä jos sinun täytyisi tehdä sitä koko ajan kun toinen "painostaisi"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta jotenkin se silmiin katsominen tuntuu epämiellyttävältä. Olen kuitenkin yrittänyt tsempata nyt aikuisiällä, koska tiedän, että muutoin minua pidetään epäkohteliaana.
Jos osaa olla muuten kohtelias yms. Paitsi ei "uskalla" tai "kehtaa" katsoa silmiin koska ujostelee, niin anna olla..
Hän on juuri tuollaisena hyvä ja hän on silti oma lapsesi, AINA.
Selitä sinä miehelle jos hän ymmärtäisi paremmin sinun puhetta, että miksi lapsenne käyttäytyy näin, sano vaan että hänen luonteensa on hieman ujompi ja ei siinä mitään.
Missään nimessä lasta ei saa väkisin pakottaa tohon ja toi jatkuva jankkaus, et katoppa nyt silmiin esimerkiks, niin lapsi alkaa sen pidemmän päälle kokemaan kiusalliseks ja ahdistavaks!
Mieti ap itsekin jotain asiaa minkä koet kiusalliseksi ja ahdistavaksi, entä jos sinun täytyisi tehdä sitä koko ajan kun toinen "painostaisi"?
paineistumaan tuollaisesta asiasta noin nuorena. Saattavat jopa alkaa kokea että vanhemmat eivät häntä hyväksy, että hän on vääränlainen, vaikka vanhempi ei toki niin ajattele vaan ajattelee vaan että hänen yksi tapansa on vääränlainen ja siksi hän opettaa toisenlaisen käytöksen tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitän vastauksistanne. Mies ei ole kokenut lapsemme käytöstä ongelmalliseksi, sanoo itse olleensa lapsena vähän samanlainen (nykyään sitä ei kyllä uskoisi!) mutta minua huolestuttaa vähän. Lapsi on aika vakava, toisaalta reipas ja toimelias. Iloinenkin yleensä, päivästä tuntuu riippuvan onko mallia "ylihilpeä" vaiko "alakuloinen" (ei varsinaisesti, mutta ymmärrätte varmaan, mitä haen tällä takaa?). Tarkka siitä, saako häntä helliä ja millä tavalla, esim. eilen sanoi että silitykset ovat ok mutta "ei haleja tai suukkoja nyt".
On totta, että jankuttaminen ei paranna asioita tippaakaan. T: Aloittaja
Mielestäni kuvailemasi käytös ei kuulosta täysin normaalilta, sillä olin itsekin lapsena todella ujo, mutta omien vanhempien seurassa harva kuitenkaan ujostelee.
Sinuna veisin lapsen tutkimuksiin, mutta niin, ettei hän itse tajua, että epäilet hänessä olevan jotain vikaa. Sanot vaikka, että kyseessä on ihan rutiinitarkastus kuten vaikka neuvolassa käyminen.
Jos lapsellasi on esimerkiksi keskittymishäiriö tai joku vastaava, hoito kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena ja jos taas ei niin varmasti oma olosi helpottuu kun ei tarvitse tällaisia asioita enää pohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse melko normaali nelikymppinen enkä osaa katsoa silmiin ja puhua yhtä aikaa. Yritän tietenkin vilkaista aina välillä keskustelukumppania. Kun oikein ajattelen jotain, on se tehtävä silmät kiinni.
Kiitän vastauksistanne. Mies ei ole kokenut lapsemme käytöstä ongelmalliseksi, sanoo itse olleensa lapsena vähän samanlainen (nykyään sitä ei kyllä uskoisi!) mutta minua huolestuttaa vähän. Lapsi on aika vakava, toisaalta reipas ja toimelias. Iloinenkin yleensä, päivästä tuntuu riippuvan onko mallia "ylihilpeä" vaiko "alakuloinen" (ei varsinaisesti, mutta ymmärrätte varmaan, mitä haen tällä takaa?). Tarkka siitä, saako häntä helliä ja millä tavalla, esim. eilen sanoi että silitykset ovat ok mutta "ei haleja tai suukkoja nyt".
On totta, että jankuttaminen ei paranna asioita tippaakaan. T: Aloittaja
introvertti luonne ilmeisesti vaan. Ja sehän ei ole mikään sairaus vaan rikkaus :) t. introvertti joka ei vaihtaisi rikasta sisäistä elämäänsä mihinkänä ihmisten ihailemaan sosiaalisuuteen
aspergerilta tms. Lueppas siitä, täsmääkö mikään muu piirre?