Voiko lapsi olla kipsatun jalan takia poissa koulusta, niin kauan että jalka parantuu?

Todella omituinen ap tuo ajatusmaailmasi "lapsi häpeää "vammaisuuttaan -> saa jäädä kotiin kunnes on taas terve".



Miten luulet tuon auttavan häntä kasvamaan ihmiseksi, joka kestää myös vastoinkäymisiä, joskus jopa oikeasti hävettäviä tilanteita? Esim. mitäs sitten, jos hän saa esim. murrosiässä pahan aknen? Saako hän sittenkin jäädä kotiin kuukausiksi?



Haluatko tosiaan opettaa lapsellesi, että



A. erilaisuudessa on jotain hävettävää?*



B. vaikeat tilanteet tulee "ratkaista" "piiloutumalla/pakenemalla"?





* Kirjoitit yllä, ettei sinustakaan kipsissä ole mitään hävettävää. Antamalla lapsesi jäädä kotiin hänen omassa päässään keksimän häpeän syyn vuoksi kuitenkin annat hänen ymmärtää, että tuo syy on ihan validi.

Suomessa on oppivelvollisuus mutta ei koulupakkoa. Kunhan opiskelu kotona sujuu, voi koulusta olla poissa.

Piilottelisitko häntä komerossa? Kipsi ja kepit on kuitenkin aika pikku juttu.

Suomessa ei ole koulupakkoa. On vain oppivelvollisuus, eli poissaolon ajaksi täytyy vanhempien järjestää opetus.

t. ope

taksi tuo ja vie.



Tuli mieleen tekstistäsi että lapsesi on koulukiusaaja joka kiusaa vammaisia lapsia.



Hyvä opetus hänelle olla itse "vammainen", tosin vain vähän aikaa.



Jos lapsi olisi sairaalahoidossa hän kävisi sairaalakoulua mutta kun on kotiutettu niin sitten käy tavallisessa koulussa.



Lapset oppivat nopsaan keppien käytön.

Jos lapsi on todella ylipainoinen voi keppien kanssa olla hankalaa. Pyörätuoli sisätiloissa siinä tapauksessa.

Itse antaisin olla kotona muutaman päivän, jotta kepeillä kävely tulee tutuksi ja pahin särky jalasta laantuu. Sen jälkeen kouluun. Toki autokyydillä ja muutenkin opelle viestiä, että tarvitsee apua.



Pyytäisin ehkä, että saisi olla ainakin osan välitunneista sisällä, kun liikkuminen kuitenkin on hankalampaa ja ulkona liukasta ja märkää.

taksi vie ja hakee ja koulussa tarvitsee liikkua vain sen minimin. Luokkakaverit yleensä tappelevat siitä, kuka saa auttaa kipsattua: tuoda ruuan, kantaa tarjotinta jne.



Miksi ihmeessä opetat lastasi häpeämään normaalia asiaa?

Ja miksi haluat eristää lapsesi luokkakavereista?



Kipsattu jalka ei ole syy olla poissa, koulussa kyllä järjestetään arki siten, että koulunkäynti onnistuu.

jatkuvasti jotain kipsattuja ihmisiä tai muuten vaan kainalosauvoilla liikkuvia. Sitten on pyörätuolilla liikkuvia henkilöitä.. Oma pikani oli päiväkodissa ja pihalla leikkimässä 4-vuotiaana vaikka oli kipsi. Aika (2 kuukautta) on niin pitkä että olisi hullua muuten terveen lapsen olla kotona jouten. Kyllä taksikyyti järjestyy ja tyttö on iloinen kun voi olla kavereiden kanssa. Kaverit sitten tuo tarjotinta ja auttaa muutenkin mielellään. Kokemusta on.

Jos aikuisella menee jalka poikki, työnantaja voi ohjata työntekijän siksi ajaksi muihin töihin. Töihin, joita kipsi ei estä.



Eli ei aikuinenkaan saa olla tuosta vaan pois töistä, vaikka kuinka olisi jalka poikki!!

Lapsi kouluun ja sillä siisti. Pysyvästi halvaantuneet lapsetkin käyvät normaalia koulua, vaikka ovat pyörätuolissa.



Lääkärikään ei satavarmasti ole suositellut koulusta poissaoloa.



Mutta provohan tämä, ei kukaan äiti voi oikeasti olla noin älyllisesti kehitysvammainen.

Jos aikuisella menee jalka poikki, työnantaja voi ohjata työntekijän siksi ajaksi muihin töihin. Töihin, joita kipsi ei estä.

Eli ei aikuinenkaan saa olla tuosta vaan pois töistä, vaikka kuinka olisi jalka poikki!!

Toivottavasti ap ei ikinä työskentele alaisenaani kun jo lapselleen antaa järkyttävän mallin lintsaamisesta pienen syyn varjolla!!

sääli lasta kun on tuollainen äiti.



Minulla on ollut murtuma joka vaati leikkauksen.Kipsi vaihdettiin kolmesti kun se kävi istumattomaksi. Jalka turposi ja pikkuhiljaa turvotus laski ja jalka kutistui muutenkin.



Hikoilua ja kutinaa ei ollut juurikaan eli ne eivät haitanneet.



Murtuma ei estä koulunkäyntiä.



Ärsyttävää on olla kipsattuna, alkuun otti päähän mutta yllättävän nopeasti siihen tottui.



Olet nolo jos suostut lapsesi tahtoon tässä asiassa.



Opettajana en tuohon suostuisi, jättäisin luokalleen jos ei tulisi kouluun.

Kipsi ulottui nivusista varpaisiin ja painoi kuin synti. Liikkuminen oli tosi hankalaa, jalkaa särki viikkotolkulla, oli keskitalvi ja liukkaat kelit, enkä ollut pois koulusta kuin sairaalassa viettämäni viikon. Kipsi oli paikallaan kolmisen kuukautta ja elämä oli tietenkin hemmetin hankalaa. Koulussa en päässyt ruokalaan, joka oli jyrkän mäen alla. Söin kolme kuukautta lounaani yksin pulpetin ääressä, jonne keittäjä sen kiikutti. Koulutaksia sain odottaa usein tunteja niin aamulla kuin iltapäivälläkin. En voinut käydä suihkussa, vaan peseydyin märällä rätillä ja tukkani pesin vessan lavuaarissa. Kun kipsi vihdoin poistettiin, oli jalastani kadonnut kaikki lihakset eikä polvi toiminut muutamaan päivään.



Varmaan koulusta saa olla pois, mutta ei se ole tarpeen. Koettakaa pärjätä!

Olenkin aina ihmetellyt, mistä näitä joustamattomia ihmisiä tulee. On paljon sellaisia, jotka yhtäkkiä lyövät jarrut pohjaan, kun joku asia on sellainen, mitä he eivät yksinkertaisesti "halua" tehdä. Ja kun yleensä tässä haluttomuudessa ei ole mitään järkeä! Juurikin tyyliin "en halua, että kaverit joutuvat passaamaan mua, en vain halua".



Laitahan lapsesi tekemään jotakin vähän vasten tahtoaankin.

Antaa lapsestasi friikin vaikutelman.



Mieti sitäkin puolta asiasta.

ja ihan normaalisti on käynyt koulua.

Pojalla oli käsi paketissa ja kouluhommat ok vaikka vasemmalla oli vaikea kirjoittaa kun on oikeakätinen.

Ei lapsi nyt voi olla viikko/kuukausitolkulla kotona kipsin takia.

Ja tyttöä isi vei kouluun ja haki kotiin...ei tullut mieleenkään mitään taxikyytejä pyydellä.

Meidän perheessä hommat hoituu eikä "pienistä" valiteta vaikka elämä ei aina niin helppoa ole.

Jos aikuisella menee jalka poikki, työnantaja voi ohjata työntekijän siksi ajaksi muihin töihin. Töihin, joita kipsi ei estä.

Eli ei aikuinenkaan saa olla tuosta vaan pois töistä, vaikka kuinka olisi jalka poikki!!

Että jos mulla menis jalka poikki, ja joutuisin käyttämään kipsiä niin etten vois ajaa autoa, niin miten helkkarissa mä sinne töihin menisin? Julkisilla ei pääse, pitäiskö mennä vaan omaan piikkiin taksilla? Aika kallista kun 100km päivässä tulee matkaa... Siis olis varmaan pakko olla vaan kotona.

Opettaja kysyy vapaaehtoisia avustajia lapselle ja kaikki on innoissaan mukana.

Mites jos lapsesi olisi menettänyt jalan?

Olisiko se sitten koulu-uran loppu.

Koeta nyt ottaa asia käsittelyyn ja opeta lapsellesi oikea suhde vammaisuuteen.

Voi taivas mitä roskaa! Häpeä ei todellakaan vahvista itsetuntoa, vaan tuhoaa sen.



Suomessa ei ole koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus. Lapsenkin jalkaa särkee, se rasittuu alaspäin pitämisestä, keppien kanssa voi kaatua, muut tönivät, on portaita ja kyllä se henkinenkin puoli on otettava huomioon ym. ym. Ei aikuinenkaan joudu töihin jalka kipsattuna. Anna tilanteen tasaantua, kuuntele lasta ja päätä sitten. Kyllä kotiopiskelusta normaali lapsi selviää.

Että jos mulla menis jalka poikki, ja joutuisin käyttämään kipsiä niin etten vois ajaa autoa, niin miten helkkarissa mä sinne töihin menisin? Julkisilla ei pääse, pitäiskö mennä vaan omaan piikkiin taksilla? Aika kallista kun 100km päivässä tulee matkaa... Siis olis varmaan pakko olla vaan kotona.

Mietin juuri omaa työtäni. Periaatteessa kipsattu nilkka ei vaikuttaisi työhöni, mutta toimiston ja kodin väliseen matkaan tarvitsen ehdottomasti autoa. Kuljen työssäni paljon rappuja ja toisinaan ajan myös työpäivän aikana kohteesta toiseen. En pystyisi viikkokausia olemaan vain toimistolla. Olisi varmaan pakko jäädä kotiin, kunnes kipsin saisi pois.