Mihin loppui sun nuoruus, missä iässä?

Huomasi vaan, ettei enää jaksa niin kuin ennen (valvoa, urheilla ym.).

kun lopetin opinnot, menin naimisiin ja sain esikoisemme.

ei sellasta ole ollukaan

jossain 45-50-vuotiaana.

siinä n. 45-vuotiaana. Iski yhtäkkiä ihan hirveä keski-iän kriisi. Nyt viisikymppisenä olen jo sinut itseni kanssa.

en halua, ikää 26v, en tarkoita tällä sitä, että ryyppään tai en ole töissä tai raha-asiat ovat päin persettä, kaikki kunnossa, en ota asioita hirveän vakavasti, vuokra ja laskut aina ajoissa maksettu ja jää jopa ylimääräistäkin..



Mutta sitä tiettyä lapsellisuutta säilytän :)

Loppui kuin seinään yhtenä aamuna. Perhetragedia.

Katotaan tilannetta uudelleen joskus viiden vuoden päästä vaikka.



nyt on 21v. ikää.

kun sain esikoisen. Olin niin kakara, että juoksin viikonloppuina baareissa ja päästin kännisiä kavereita juhlimaan kotiimme lapsen synnyttyä. Lapset hoidin aina hyvin, mutta juhliminen oli sellaista parikymppisten touhua=perseet olalle.



Aikuiseksi kasvoin 37-vuotiaana, kun lopetin alkoholin käytön kokonaan. Mies älys tehdä saman jo 10 vuotta sitten.

Ei sitä koskaan ollutkaan. Olen aina ollut pikkuvanha ja "järkevä". Harmittaa jälkeenpäin.

Kun poliisit tulivat ilmoittamaan äitini kuolemasta.

Isä kuoli vääkivaltaisesti, kun olin 5-v.

En jälkeen sain varoa, etten vain pahoita äitini mieltä. Murrosikä jäi välistä. Edelleen pitää olla hissun kissun, äitini roikkuu elämässäni ja haluaa tietää kaikesta kaiken.

Olen 40-v.

ikää on 35. En tule varmasti koskaan olemaan sitä tyyppiä, joka jaksaa istua telkkarin edessä illasta toiseen tai jumittaa kotona.

kun paras ystäväni teki itsemurhan.

Yritin itsemurhaa koulukiusauksen takia. Ymmärsin etten voinut voittaa.

Kun sain toisen lapsen eli 31-vuotiaana. Silloin kasvoin aikuiseksi. Siis ihan positiivisessa mielessä.

aivan yllättäin.



Toki olin ollut opiskelut, työt, lapset jne hoitanut. Mutta tuohon päivään loppui viattomuus ja osin usko ihmisiin.

jäivät taakse, muutin inhoamaani Helsinkiin miehen saaman työpaikan takia, aloin tehdä 60-tuntista työviikkoa ja ostimme asunnon.

vaan koska lapsuus loppui.

Se loppui kun äitini alkoi sekoilemaan vaan aina enemmän. Se oli ja on bipolaarihäiriöinen, syömishäiriöinenkin.



Kun tulin murrosikään, äitini alkoi kyttäämään syömisiäni, alkoi haukkumaan mua lihavaksi.

Se on todella syömishäiriöinen vieläkin.

Sen mielestä on hienoa,

kun hän ei syö mitään.

Muistaa aina kertoa, miten ei ole tänäänkään syönyt mitään.

Mutta, vetää kyllä hullun lailla suklaata, karkkeja, jäätelöä kun kukaan ei ole näkemässä.