Millainen isovanhempi lähettää synttäreinä rahaa, mutta ei koskaan halua

terve ja jaksaa nähdä satojen kilometrien päässä olevaa toista lastaan perheineen?

Johtavassa asemassa oleva mies, joka ei koskaan osannut olla edes omien lastensa kanssa silloin erittäin harvoin, kun hänellä olisi ollut aikaa siihen. Silloin halusi enimmäkseen lukea rauhassa ja koki kaiken lasten tekemän lähinnä häiriöinä. Ei tietenkään ole oppinut olemaan lastenlastensakaan kanssa. Muistan kuinka eka kerran kun sai esikoisemme syliinsä vauvana, niin piti sitä kädet jäykkinä kuin jotain pakettia ja halusi nopeasti eroon siitä. Ei siis ole mitenkään paha ihminen, mutta on työnsä ja omien kiireidensä kyllästämä eikä vaan osaa olla pienten lasten kanssa. Ikävä vaan, että sitä ei oikein myöhemmin pysty ottamaan takaisin.

terve ja jaksaa nähdä satojen kilometrien päässä olevaa toista lastaan perheineen?

-miniä/vävy sanonut ikävästi

-isovanhempia arvosteltu kasvatuksesta



Syitä voi olla monia. Yleensä syy löytyy kun lapsenlapsen vanhemmat katsoo peiliin

terve ja jaksaa nähdä satojen kilometrien päässä olevaa toista lastaan perheineen?

Minun isäni ja äitini erosivat kun minä ja veljeni olimme leikki-ikäisiä. Äiti sai huolehtia meitä isän luokse lomilla koko lapsuutemme ajan. Ihan hyvin isä meitä hoiti, mutta ei ollut mitään alotteellisuutta asiassa.



Pari kertaa hän unohti synttärini mistä olin kovin pahoillani.



Kun sain esikoiseni noin kolmikymppisenä, isä asui kanssani samassa kaupungissa ja hänellä oli uusi puoliso, joka oli aktiivinen tapaamisten järjestäjä ja lapsenhoitoavun tarjoaja. Se oli mukavaa aikaa ja isästä tuli läheisempi.



Sitten muuttivat muualle. Aluksi se uusi kumppani vielä järkkäsi "lapsenlapsen" kanssa tapaamisia mutta sitten hän ei enää tehnyt sitä. Nyt isäni ei ole nähnyt toista lastani kuin yhden keran (lapsi on kaksivuotias), silloinkin minä matkustin muissa asioissa heidän asuinpaikkakunnalleen ja järjestin tapaamisen.



Tiedän isän käyneen täällä Helsingissä monta, monta kertaa. Ei ole koskaan ehdottanut tapaamista. Soitin kerran Skypellä isälle lapset ympärilläni, ja hän sanoi suunnilleen "no moi, mut nyt tuolla on kahvi odottamassa".



Rahalahja kuitenkin tulee lasten synttäreinä. On se minusta parempi kuin ei mitään. Ostan sillä (esikoiselle, pienempi ei vielä ymmärrä eikä sitäpaitsi tiedä kuka ukki onkaan) jonkin kivan lahjan ja valehtelen, että lahja tuli ukilta.

Eivät ole aidosti kiinnostuneet.



Rahalla kuvittelevat korjaavansa sen että oikeasti puuttuvat lastenlasten elämästä.

Ei lapset tai lapsenlapset ole elämän tärkein asia. Minä satsaan mieluummin parisuhteeseen ja ystäviin kuin lapsiin ja lapsenlapsiin. Ystävät eivät ole käsi ojossa odottamassa, että annan heille rahaa tai autan. Lapsenlapset valitettavasti ovat.



Vanhainkotiin minua ei tule katsomaan todennäköisesti kukaan verisukulainen, ellei niille erikseen maksa. Sellaisia 80-luvulla syntyneet ovat: he kyllä puhuvat vastavuoroisuudesta ja auttamisesta, mutta ei heitä hoitolaitoksissa vierailulla näy.