Lapselle autismi-diagnoosi, elämä pilalla?

Voimia sinulle ja perheellesi.
Toivon kaikkea hyvää pienen lapsesi elämään.
En valitettavasti osaa antaa neuvoja.

Eipä oikein löydy kannustavaa ajatusta! Olen pahoillani. 

Yläkerrassa on autistinen 15-vuotias poika ja kamalaa katsottavaa. Mutta ei teillä välttämättä ihan niin mene. Kaikki apu, jota tarjotaan, niin ottakaa vastaan. 

Älä ole kateellinen kenellekään, älä syytä miestäsi. Elämä on, mitä on...

Kiitos teille ystävällisyydestä. Etukäteen ajattelin saavani ikäviä kommentteja, kun ajattelen itseäni enkä lasta, joka tässä kuitenkin se sairas on. ♡

No noista olisin enemmän huolissani siitä kehitysviiveestä. autistiset piirteet on ihan toista kuin perinteinen kannerilainen puhumaton keinuttelija. 

Mulla on asperger-lapsi, tai nyt se on jo täysi-ikäinen ja asuu itsekseen. Monet itkut on itketty ja useitten helvettien läpi kuljettu, mutta ei sen elämä silti pilalla ole, eikä ole ollutkaan. Onnellinen nuorimies se on, nyt kun on päässyt tasapäistävästä peruskoulusta omalle tielleen ja omaan lokeroonsa.

muistatte vain rakastaa lastanne, keiittää kaikkea sitä, mikä hänessä on hyvää ja opettaa opettamasta päästyänne kaikkea, missä on vielä opittavaa. Joitain asioita se oppii hitaammin ja tuntuu säheltävän kuin ei opppisi ikinä mitään - mutta kyllä se vähitellen silti oppii, kun vaan sitkeästi silti jatkatte opettamista.

Hei,

sinulla on varmasti nyt sekalaiset tunteet. Mutta uskon että pääset kaiken yli. Miksi autistinen ihminen olisi sen huonompi kuin muut? Ei tietenkään mitenkään. Mutta tällainen normatiivinen kysymys paljastaa sen taakan, jota sinäkin pelkäät ehkä joutuvasi kantamaan.

Mutta sinun lapsesi on myös ihana. Kun olet joskus väsynyt, mieti, mikä tässä elämässä on oikeastaan tärkeää? Ei lopulta yhtään mikään ja samalla niin moni asia. Me kaikki olemme täällä vain hetken aikaa, ja silti jokainen ansaitsee sen lyhyen ajan.

Minulla ei ole oikeutta neuvoa sinua, mutta luulen käsittäväni, mistä puhut.

Lapsessasi on monia sellaisia asioita, joita ns. tavallisista lapsista ei löydy koskaan. Me olemme kaikki vain lainaa, pieniä ihmisiä, vaikka silti kaikkea kaunista näkee ympärillään, kun katselee rauhassa.

Älä syytä asiasta ketään, ainakaan itseäsi. Älä syytä miestäsi.

Meillä ei taida olla sellaiseen oikeutta, että tuomitsemme toisia normaaliuden rajojen kautta.

Sinä olet hyvin hieno äiti, kun tunnistat ahdistuksen ja sen kaiken.

Meillä 2,5v jolla autistisia piirteitä ja kehityshäiriö. Ei puhu, jotain ymmärtää mutta ei monimutkaisia juttuja jne. Kontaktin on aina ottanut hyvin. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta oon jotenkin tottunut jo epävarmuuteen etten anna sen häiritä. Iloinen lapsi, joka toki turhautuu ajoittain kun ei saa sanottua mitä haluaa.
Miten voisin ap sua lohduttaa? Koeta ajatella sitä sun lapsena ja unohda ne diagnoosit. Hän on sulle tarkoitettu kuten tämä mun erikoinen tapaus mulle. Meillä on myös toinen lapsi, joka normaali. Sekin kai helpottaa, että edes yksi on normaali. Rankkaa on mutta kun oppi kävelemään (hieman alle 2v) ja syömään itse (2v2kk) niin täähän tuntuu jo luksukselta. Päivä kerrallaan, eihän näistä tiedä mihin aikuisena vielä pystyvät. Ja itselleni ainakin on tärkeintä, että lapseni ovat onnellisia, ihan sama minkälaista elämää viettävät :)

Olen pahoillani! Itse olen kasvattamisen ammattilainen, omat lapseni ovat terveitä, mutta toinen äärimmäisen vaativa. On ollut sellainen aina. En mene kovin tarkasti yksityiskohtiin, mutta ikää on 11 v ja äsken juuri huomista varten valmistautui lähtemään erääseen tapahtumaan ja ajattelin, että tuo on kuin 2-vuotias. Olen valvonut tuon vaativan lapseni kanssa satoja öitä. Joko niin, että hänkin valvoo tai yksin miettien, miksi tilanne on tämä. Olen välillä äärimmäisen väsynyt, mutta pyydettäessäkään en ole saanut minkäänlaista apua. Olen kuitenkin etsinyt apua lukuisista eri paikoista (neuvola, perheneuvola, psykologi, koulu). Lapselleni on tiettyjä, esim Aspergerin piirteitä, muttei kuitenkaan diagnoosia. Koulumenestys on hyvää/erinomaista, mutta sosiaaliset taidot huonot.

Tarkoitukseni ei todellakaan ole vähätellä sinun tuntemuksiasi, vaan tsempata jaksamaan. Sinun olisi hyvä päästä irti ajatuksesta, ettet olisi alunperin halunnut lasta, se vain katkeroittaa. Mitä jos saisit itsellesi keskusteluterapiaa?

Saitte kyyneleet silmiini. Kiitos teille ihanista sanoistanne. Tarvitsin niitä. T. Ap

Kannattaisiko hankkia toinenkin lapsi, jotta saisit nauttia myös.normaalin lapsentuomasta ilosta? Jaksaisitkohan sitten paremmin, kun se ainoa.lapsi ei olisi se autistinen. Olis iloa helposta lapsesta myös, vaikka useinhan sitä vaikeinta rakastaa enemmän.

Minulla on esikoinen monella tapaa haastava lapsi, hänellä on useita eri diagnooseja joista ei nyt tässä sen enempää. Haluaisin sanoa sinulle, että sairas lapsi tuottaa myös vanhemmilleen paljon iloa ja ylpeydenaiheita. Ne ovat vain joiltain osin erilaisia, kuin terveillä lapsilla. En kiistä, että elämä on raskasta monella tapaa. Mutta siihenkin jossain määrin tottuu. Kannattaa hakea kaikki apu mitä on saatavilla, että saa välillä hengähtää. Ja ne hengähdystauot käyttää ihan itseensä ja omaan jaksamiseensa eikä mihinkään kevätsiivouksiin ;)

10: en uskalla ajatellakaan toista lasta, sillä sama sairaus voi periytyä geeneistä myös toiselle lapselle. Kumpikin vanhempi "terve", mutta ilmeisesti yhteiset geenit saa aikaan autismia. T. Ap

Vielä ei voi tietää miten lapsen tilanne kehittyy tulevaisuudessa, koita olla murehtimatta liikaa! Autisti voi pärjätä elämässään ihan hyvin ja olla onnellinen, mutta sinun täytyy olla tukena ja turvana hänelle ja hankkia kaikki apu mitä voitte saada. Tsemppiä!

Ihana ketju, ei yhtään negatiivista kommenttia. Olipa ilo lukea. Ja voimia ap:lle <3

Teen töitä sekä ns. normaalien lasten sekä eriasteisesti autististen ja kehitysvammaisten lasten kanssa. Olen alkuihmettelyn jälkeen todennut, että elämää, ja oikein hyvää, on heillä kaikilla tasapuolisesti. Ongelmia on ihan kaikilla. Tieto ja osaaminen kasvaa. Ei ole maailmanloppu ollenkaan. Huolta on kuin muillakin, tietenkin. Löydät kyllä vielä paljon osaavia, välittäviä ja lastasi tukevia ihmisiä viemään lastasi eteenpäin. Ja saat siitä paljon myös itse.
Ja saat olla surullinen. On fakta, että joitain asioita ei tapahdu "normaalisti".
Älä vaivu synkkyyteen!
Kaikkea hyvää teille.

Hei! Kun lapseni oli 3v. ajattelin, kuin sinä. Mietin ja pelkäsin tulevaisuutta, sitä taakkaa ja riippuvuutta. Nyt lapsen täyttäessä 6v. on tapahtunut ihmeitä. Lapsi on fiksu, oppii koko ajan, osaa puhua hienosti. Olen ylpeä hänestä. Missä päin asut? Jos asuisit samalla suunnalla, keskustelisin mielelläni näistä asioista jossain muualla, kuin yleisillä palstoilla. Ei ole toista tällaisen lapsen vanhempaa vielä vastaan tullut (tiedän kyllä että vertaistukea olisi jotakin kautta saatavilla, mutta ei vaan ole tullut lähdettyä). Olen varma, että teilläkin alkaa mennä parempaan, kärsivällisyyttä se kyllä vaatii!

Kiitos teille, sain pienen toiveikkuuden liekin syttymään elämäämme. En ole tietenkään voinut sanoa näitä kamalia tunteitani missään ääneen, joten olin positiivisesti yllättynyt siitä, että sain teiltä näin hienoja ja ystävällisiä kommentteja. Täällä on paljon hyviä ihmisiä, vaikkei aina siltä tunnu kun muiden vastausviestejä lukee.:) T. Ap

Asumme pk-seudulla.16: upea tarina teillä!! T. Ap

Kannattaa löytää hyvät puolet erityislapsesta ja samalla muistaa, että ei heikot ihmiset sellaisia saa.

Halaus ja tsemppiä!

T. Erityislapsen Äiti

Meillä 4-vuotias lapsi, jolla kielellinen erityisvaikeus ja autismin kirjon häiriö. Puheterapiasta ja kuntouttavasta päivähoidosta on ollut suuri apu. Kehitys menee koko ajan eteenpäin. Hitaasti mutta kuitenkin koko ajan tapahtuu pieniä asioita. Sisaruksia lapsella ei ole. Iloitsemme jokaisesta pienestä edistysaskeleesta. Välillä oli vaikeita vaiheita, mutta niistä selvittiin. Erityislapseksi hän on aika helppo tapaus. Iloinen ja aurinkoinen lapsi.

Voimia sinulle ap.

AP, iso halirutistus sinulle täältä :) Vanhemmuus on joskus tällaista, pohdiskelua, katumista, itsekkäitä ajatuksia, häpeää noista ajatuksista jne jne...

Lapsi on silti aivan mittaamaton lahja tässä elämässä. Onko hän sinun vai toisen vanhempansa näköinen? Oletko vertaillut vanhoja sukukuvia etsien "teidän suvun" korvia, hiusrajaa tms....  Lapsi on osa sukujenne ketjua ja arvokas yksilönä. 

Käytännön asioissa kehitysviivediagnoosi on hyvä saada noin aikaisin jotta tukitoimet saadaan pyörimään heti. 

Pieni esimerkki: 20v sitten dyslexia oli uutuus"tauti" , nyt se diagnosoidaan varhain ja tukitoimet ovat ihan standardikamaa, kuten vaikkapa lukumateriaali keltaisella pohjalla valkoisen sijaan. Maailma on muuttunut paljon muutamassa vuodessa. 

Elämä ei ole piloilla, päin vastoin. Sinulla on lapsi joka on osa sukujanne. Hänelle voit kertoa omat muistosi ajoista jolloin olit pieni, voit opettaa laulut joita hoilasit pienenä, lukea kirjat ja katsoa leffat. Olet osa sukupolvien ketjua, ja niin on lapsesikin. 

Halaus, ja ihanaa viikonloppua teille!