Ensimmäinen iso uutinen minkä muistat?
Kommentit (55)
ja estonian uppoaminen. Piti googlettaa että kumpi oli ensin... Olin ekaluokkalainen noiden molempien tapahtuma-aikaan.
Ja muistankin ikuisesti, edelleen mielessä usein.
katsottiin meidän koulussa telkkarista asiaankuuluvalla hartaudella. Juhlasaliin mentiin ja siellä edessä oli yksi mustavalkoinen telkkari nostettuna korkealle pöydälle. Sitä sitten tuijotettiin. Piti istua hiljaa ja vakavana eikä saanut edes yskiä. Paikkana oli Pieksämäen keskuskoulu ja kurinpitäjänä Veikko Kaita, joka ei epäröinyt nostaa häiriköitä niskavilloista.
Hanoin pommituksista muistan kuulleeni. eiköhän Etyk ja Gerald Fordin saapuminen Suomeen ole ensimmäinen isompi uutinen, joka on jäänyt mieleen. Sitten Lapuan patruunatehtaan räjähdys ja Aarno Lamminparras, ensimmäinen suomalainen lentokonekaappari.
Länsi-Saksan terroriaalto 70-luvun lopulla. Falklandinsaarten sota 80-luvun puolella. Onhan näitä, kun alkaa miettiä.
Palmen murha ja Tshernobyl. Olen vm. -80 ja eka uutismuisto on se, kun katsottiin UKK:n hautajaiset telkkarista.
Muistan lehden keittiön penkillä, jonka kannessa oli kissan kokoisilla kirjaimilla: AYRTON SENNA KUOLI. Myös Estonia jäi mieleen ja Dianan kuolema. Ja yhdestä erityisestä syystä myös Sauli Lehtosen kuolema hirvikolarissa ja lehtijutusta kuva, jossa oli Sauli Lehtosen silmälasit, musiikkikasetteja ja muuta roskana onnettomuusautossa ja tiellä.
...ja lapsuudessa kylmän sodan aikaan aina pelättin että joku vanha äijä painaa nappulaa ja ydinohjukšet lähtee ja osuukin vahingossa Suomeen eikä Neuvotoliittoon. Olen v m -72.
En muista kumman uutisen olen kuullut ensiksi, Estonian uppoamisen vai jonkun Jugoslavian hajoamissotiin liittyvän sodansyttymisuutisen. Mutta muistan miten oli talviaamu ja isä luki lehteä ja sanoi sitten vakavalla äänellä että nyt on sota syttynyt ja luulin että nyt me kaikki kuollaan. Estoniasta taas muistan katsoneeni jotain uutislähetystä telkkarista.
Kekkosen kuolema ja Tsernobyl.
T: vm 74
aika hyvin muistan myös muita tästä ketjusta, enkä niiden aikajärjestystä sit lopulta tiedä.