Pahimmat koululiikuntatraumat?

Sekä ala- että yläasteella jouduin sietämään samaa liikunnanopettajaa, joka oli lisäksi parhaan ystäväni äiti. Samainen anorektinen ja hiihtovimmainen nainen oli hetken aikaa myös joukkueeni kuntovalmentaja, ja hän yksinkertaisesti tuntui vihaavan minua.

Tykkäsin liikunnasta (paitsi hiihtämisestä), ja huolimatta siitä etten ollut kaikkein hoikin tytöistä saatika liikunnanopettajan oma täydellinen lapsi, olin ihan hyvä suurimmassa osassa lajeista. Joukkueisiin en varmasti tullut valituksi viimeisenä ja tein kaikkea mielelläni. Opettaja kuitenkin esimerkiksi unohti minut vaihtopenkille kaikissa koulujen välisissä kisoissa, ei luonut yleensä ikinä katsettakaan minua päin, saatika että olisi puhunut minulle muutoin kuin tiuskien.

Myönnän sanoneeni tyypille yläasteen lopulla suorat sanat siitä mitä mieltä olin hänestä ja hänen lapsellisesta käytöksestään ja syrjinnästään, johon tämä vastasi, että ei hän voi sille mitään että oma lapsensa on itselleen rakkaampi.

en sinänsä vihannut koululiikuntaa. En ollut hyvä, mutten surkeakaan, joten vältin suurimmat traumat. Tosin jäin kerran koulujen välisessä juoksukilpailussa viimeiseksi, mistä sitten koko ala-asteen loppuajan sain kuulla kaikenlaista kettuilua.



Ainut kurjempi muisto on se, kun muistaakseni kutosella yksi luokan urheiluhikeistä heitti mua aikuisen miehen nyrkin kokoisella kivellä päähän. Kesken yleisurheilutunnin. Vieläkään en tiedä miksi :D Seurauksena tikit ja paha aivotärähdys. Tunnen kyseisen tyypin vielä nykyäänkin, tekisi joskus mieli kysyä mitä aggressioita se muhun purki...

itse tunnen kokeneeni vääryyttä ala-asteella. Jostakin syystä opettaja ei pitänyt minusta ja kahdesta sisarestani. Olimme ns. kympin oppilaita kaikessa muussa paitsi liikunnassa. Siinäkin olimme mielestäni ihan kohtuullisia, mutta ainoa asia, jolla oli merkitystä oli voimistelu ja se taas ei kuulunut meidän vahvuuksiimme. Vanhempana olen tajunnut, että opettaja sai jonkinlaista tyydytystä kun pääsi siinä meitä mollaamaan. Yläasteella oli vaativa, mutta reilu liikunnan opettaja, mutta vasta nyt työelämssä olessani olen löytänyt liikunnan elämääni. Olen menestynyt elämässäni (johtavassa asemassa kotipaikkakunnallani merkittävässä yrityksessä, kaksi lasta), hoikka (168/50) ja terve ja saan kieltämättä jonkilaista tyydytystä kun tapaan entisen liikunnanopettajani, joka on aina ollut todella ylipainoinen pallero: et onnistuntu lannistamaan, vaikka koululiikunnalla veitkin koko kouluajaksi itseluottamuksen aika pohjille

Liikuntatunnit olivat tuskaa, olin surkea käytännössä kaikessa ja heikko ja arka. En siis ihmettele, että minut valittiin aina viimeisenä joukkueisiin. Nöyryyttävää se toki oli, sillä liikuntatunnit oli yhdistetty niin, että 3-6-luokkalaiset olivat samassa ryhmässä, ja vielä kuudennella luokallakin minut valittiin vähintään toiseksi viimeisenä. Ehkä se oli myös tottumiskysymys, olinhan aina valittu viimeisenä?

Yläasteella sama meno jatkui ja valitin äidilleni, joka taas otti yhteyttä rehtoriin ja kysyi miksi koulussa käytetään noin vanhanaikaisia keinoja. Rehtori oli ilmeisesti myös hämmästynyt, ja ohjeisti liikunnanopettajaa. Tämä päättikin sitten ilmoittaa koko liikunnanryhmälle, että tästä lähtien ryhmät valitaan toisin, sillä on saanut valituksia vanhemmilta. Niin, keidenköhän vanhemmilta, ei ainakaan niiden jotka valitsivat joukkueet. Miksi ihmeessä ei voinut jättää sanomatta, tai vaikka että vaihtelun vuoksi kokeillaan muutakin tapaa. 

Kyseinen opettaja oli myös koulumme opo, joka ummisti silmänsä kiusaamiselle, myös kun asiasta hänelle suoraan kerrottiin.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2012 klo 09:05"]

jolle liikunta oli jonkinmoinen pakkomielle - siis sen liikunnan opettaminen, ei oma liikkuminen, hän oli itse todella lihava. Jotenkin se liikunta, etenkin voimistelu, tuntui määrittävän kaiken muun.

Näin jälkikäteen ajatellen en kyllä ollut mitenkään epäliikunnallinen, olin ihan normaali lapsi, mutta koska en ollut hyvä VOIMISTELUSSA, tuli itselle sellainen tunne, että olen huono liikunnassa ylipäätään. Opettaja sitten ruokki sitä tunnetta.

Tunneilla ei koskaan opetettu, miten voisi vaikka tehdä kärrynpyörän, se piti vaan osata. Jos ei osannut, oli huono. Huutojaot olivat tietenkin käytössä.

Inhosin liikuntaa ja lopulta liikkumista, onneksi sitten parikymppisenä aloitin itsekseni sen homman.

[/quote]

Meillä taas pelattiin vähän väliä kaikenmaailman joukkupelejä, mutta opettaja ei koskaan kertonut mitä pelissä kenenkin on tarkoitus tehdä, siis sääntöjä ei kerrottu. Ei kaikki tiedä jokaisen pallo- tai muun pelin sääntöjä. Siinä sitte kavereilta pelin aikana kyseltiin, että niin mikä onkaan kenenkin paikka kentällä jne.

Ja yksi naisopettaja oli joku ihmeen taitoluisteluintoilija; luistelukenttä ei todellakaan ollut mikään tasainen sisäkenttä vaan epätasainen ulos jäädytetty huonokuntoinen kenttä, jossa sitten oli hypittävä jotakin ihme piruetteja ja jos kaatui, se oli taidon puutetta eikä huonon kuoppaisen kentän. Kummallista kyllä, opettaja ei näyttänyt piruetteja, kertoi vain miten tehdään ja sitten oli tehtävä, ehkä siksi kun kyseisellä kentällä ei olisi onnistunut opettajankaan piruetit :D

Jotenkin kuvaavaa nimenomaan koululiikunnan suhteen on se, että luokkakaverini oli opettajan antamien numeroiden ja suunsoiton perusteella "huono", mutta kuitenkin hän vapaa-ajallaan voimisteli urheiluseurassa, vääntyi vaikka millaiselle vänkyrälle ja myös osallistui isoihin kilpailuihin. Niissä ihme kuntotesteissä vai mitä olivatkaan, joita tehtiin ainakin kerran vuodessa (saattoi olla kerran lukukaudessakin),luokkakaveri sai aina tulokseksi sen parhaimman, mutta silti opettajasta hän oli huono ja numero sen mukainen. Sitä aina ihmettelin, mitä katkeruutta lienee opettajalla ollut, mutta logiikkaa tuossa ei ollut.

[quote author="Vierailija" time="16.10.2012 klo 19:11"]

...että mitään ei koskaan opetettu. Kaikkea vaan pelattiin heti, ilman opetusta.

Olen ihan kuvitellut, että nykyään olisi eri taso mutta onko tosiaan näin ettei olekaan...

[/quote]

Siis tämä. Opettaja saattoi esim. jumppatunnillla ilmoittaa, että sitten teette senjasen liikkeen, mutta ei kertonut milä liike on ja miten se tehdään. Onneksi en ollut luokanlyhin, koska pituusjärjestykseen mentiin aina tunnin aluksi ja siinä järjestyksessä sitten tehtiin, niin voi katsoa mitä muut tekee. Ensimmäisen (ja siis lyhimmän) oli syytä tietää, koska opettaja ei neuvonut. Eikä sen enempää pallopelejäkään. Ja sellaisenkin asian muistan, että mitään alkulämmittelyjä ei ollut vaan suoraan vaan jumppaamaan tai mitä nyt tehtiinkään.

"Olen menestynyt elämässäni (johtavassa asemassa kotipaikkakunnallani merkittävässä yrityksessä, kaksi lasta)"

Ei liity aiheeseen, mutta tuo johtava asema ammatillisesti on menestystä, lapset taas ihan tavista - lasten hankinta on oma valinta, olisit aivan yhtä menestynyt vaikka et olisi halunnut lapsia tai et olisi niitä jostakin syystä saanut. Lapsia kun on ei-menestyneilläkin ja lapsettomissa on paljon menestyneitä. Sivuhuomautuksena ihan vaan tämä kun kiinnitin huomiota :D

[quote author="Vierailija" time="17.10.2012 klo 11:41"]

ikinä en ole ketään kiusannut tai ylenkatsonut. Onko rikos pitää urheilusta ja olla siinä hyvä?

oletat, että sinusta puhutaan? Monet kiusaajat ovat olleet hyviä tai ehkä ennemminkin niitä lellikkejä. Siitä asemasta on helppo kiusata.

Kaikki ei aina koske sinua. Monet muutkin ketjussa pitävät liikunnasta ja ovat siinä hyviä. Jotkut taisivat työskennelläkin liikunnan parissa.

Sanoinkin, että täällä selvästi ajatellaan niiden "parhaimpien" oppilaiden olevan kiusaajia. Huokuu monesta viestistä läpi. Ei tarvitse yleistää.

Niin no, harvemmin toinen huono toista huonoa irvii......

[quote author="Vierailija" time="17.10.2012 klo 13:36"]

Paitsi sitten kun siirryttiin kestävyyslajeihin.
Ja vihaan, vihaan, VIHAAN hernepusseja, "matkustusta", uimahallireissuja sekä hevostelinettä.

[/quote]

Joku muistikuva on hernepussista, kun mainitsit, mutta mitä niillä tehtiin? Missä liikuntamuodossa/liikkeessä tuota hernepussia käytettiin?

Minua aina inhotti ne patjat, joiden päällä joutui tekemään kuperkeikkoja ja mitä lie. Samoille patjoille kun hypittiin alas hevoselta, paljain jaloin ja siis koko koulu. Enkä todellakaan usko, että niitä patjoja pestiin koskaan. En ole ylihygieenikko, mutta naaman laitto syyläjalkapatjalle ei jotenkin miellytä.

Liikkaope vei vessaan ja tarkasti että on varmasti kuukautiset jos kieltäytyi tästä syystä menemästä uimaan liikkatunnilla.

Ei oikeasti kukaan voi saada traumoja siitä että valitaan viimeisenä joukkueeseen tai ääneen luetelluista kuntotestien tuloksista!

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 15:38"]

Ei oikeasti kukaan voi saada traumoja siitä että valitaan viimeisenä joukkueeseen tai ääneen luetelluista kuntotestien tuloksista!

[/quote]

On muuten mielenkiintoista, miksei koulussa lueteltu ääneen jokaisen tuloksia esim. matematiikan tai kielten kokeissa. Vain liikunnassa.

Kimakasti huutava naisopettaja vihasi meitä oppilaita ja aina oltiin huonoja.

Minä olin liikunnassa ihan hyvä, vähintään keskiverto. Voitin hiihtokilpailuissa mitaleja, olin nopeampi juoksemaan kuin suurin osa muista luokkalaisistani (juoksukisoistakin voitin mitaleja), olin hyvä koripallossa ja lentopallossa jne. Mutta, koska olin pullukka, minut jätettiin lähes aina viimeiseksi kun joukkueita valittiin. Tai jos opettaja määräsi parit, pojat marisivat kun joutuivat "tuplakinkun" pariksi.
Legendaarisesta kouluhiihdosta minulla on yksi trauma ala-asteelta. Olin muistanut ottaa sukset ja sauvat mukaan kouluun, mutta monot olivat jääneet kotiin. Noh, opettaja haki minulle monot koulun varastosta - kysymättä kokoa! Sovitin niitä jalkaani, ja ne olivat aivan liian pienet. Sanoin siitä opettajalle, mutta hänen mielestään ne olivat ihan sopivat, koska "jalassahan nuo näkyy olevan". Ei auttanut muu kuin lähteä hiihtämään. Matkaa oli 5km - maailman pisimmät 5km. Se oli yhtä tuskaa. Opettaja vain määräsi jatkamaan hiihtoa, vaikka kyyneleet valuen yritin suksia eteenpäin monojen hiertäessä ja sattuessa niin kovasti. Lopulta kun pääsin koululle, vaaleat sukkani olivat aivan veressä, samoin kantapääni ja pikkuvarpaat molemmista jaloista. Sen jälkeen vihasin tuota liikunnanopettajaa sydämeni pohjasta. Hiihtoa en sentään vihaa, tosin en sitä kyllä enää harrastakaan.

Meillä on sellainen tapa, että ensin päätetään ketkä haluaa rentoon, ja ketkä vauhdikkaaseen peliin.
Sitten mennään riviin ja opettaja jakaa meidät mahdollisimman tasapuolisesti.

Siksi nautin mm. Koripallosta ja muista joukkuelajeista.

Pelasin 3 luokalla lentopalloo, sain lentopellon naamaani ja rupesin itkee tai valittelee. Opettaja sano että lentopallo on kevyt, eiv oinu sattua

Opettaja pakotti ja huusi minut uimahallin suihkuun kaikkien katsoessa. Murrosikäni alkoi muita aikaisemmin ja olin todella epävarma itsestäni. Se oli nuorelle ujolle tytölle kamala paikka. :(

Mulle tulee vieläkin hengästyessä elävästi mieleen alakoulun maastojuoksukisat. Pakolliset kaikille. Ei ollut helppoa lihavalle muksulle, viimeiseksi tulin aina :( Vihaan juoksemista.

Onpa teille sattunut kamalia liikunnanopeja. Meillä oli onneksi mukava opettaja. Eikä mielestäni ketään erityisesti syrjitty, ainakaan juuri liikuntatunnilla.

Itse en oikein pitänyt joukkuelajeista, koska olin luokan pienin. Pysyttelin siis aika sivussa, etten olisi tullut suorastaan jyrätyksi. Harmittaa kyllä myöhemmin, koska olisin ihan oikeasti halunnut aktiivisemmin pelata.

Muut lajit, kuten juoksu, voimistelu ja jopa kuntotestit sitten taas olivat erityisen kivoja mielestäni. Varmaan sen takia, koska pärjäsin niissä aika hyvin.