Mitä mieltä yksilapsesta perheestä?

Sillä yksilapsista lapsista tulee aina jollain tavalla outoja.. Hyvässä ja/tai pahassa.



Kyllähän se silloin nauratti, mutta sitten aloin miettimään näitä lapsia, jotka ovat kasvaneet ilman sisarusta.



järjestäen kaikilla on hurja hinku ns. Olla jotain tärkeä duunissa tai peräti julkkis. Siihen liitettynä omia tapoja ja itekseen oloa.. Yleensä heillä on myös korostettu tarve pukeutua erilailla yms. ;)



itse pidän massasta erottumista plussana ja muitakin "outouksia", kaverini taas negana, jopa suurena häpeenä, jos vaikka tuntisi pinkkipäisen ihmisen, jolla kielikoru.. :D

Ei tässä kukaan ala syynäämään toisten mielipiteitä vaan olisi kiva kuulla onko suomalainen kulttuuri vain sellainen että lapsiluvun pitää olla suurempi kuin yksi.

t. ap :)

Miehellä on sisaruksia, mutta hänkin on halunnut vain yhden lapsen, joten olemme täydellinen perhe tässä mielessä.



Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia sen kanssa, että minulla ei ole sisaruksia. Enemmän se muita on haitannut. Tiedän, etten ole itsekäs, vaikka meille sitä usein toitetaankin - ihmiset, jotka eivät edes tunne minua tai lastani!



Töissä kerran eräs vähemmän koulutettu nainen kailotti kovaan ääneen, että yhden lapsen perhe ei ole perhe ollenkaan. Pomoni, joka on 45-vuotias, yhden lapsen äiti ja niin viisas, kuin vain ihminen voi olla, kuittasi sitten aika tylysti, että "aikoo viettää joulunsa samaan ruokakuntaan kuuluvan kahden muun individin kanssa".



Mutta enemmän tuo arvostelu ja touhotus kertoo arvostelijoista itsestään. Hyvin vaikea on tajuta, että vaikka minulla olisi vielä iän puolesta pelivuosia jäljellä muutamia, toista lasta ei tule.



Hyvää syksyä pienille ja suurille perheille!

onko jollakin yksi vai viisi muksua, enemmän se viisi ihmetyttäisi jos viitsisi toisten asioita miettiä. Yksi on ok, jos se on onnellinen muksu:))

Siis sellaisen, jossa lapsen kasvatus olisi oikeissa mittasuhteissa.

t. viiden väsynyt äiti

jos olette itse niin haluneet. Meilläkin on vain yksi, Ja syy oli se että ainokaisemme syntyi minun ollessa 40 ja vaimoni 38 v. Raskaus ja synnytys oli lisäksi nin rankka kokemus että vaimo ei halunut enää lisää pyöräyttää, ja taloudelliset syyt, vaimo halusi jäädä kotiin joten yhden ihmisen tuloilal ei kovin suurta perhettä ruokita.

ja suru siitä, että toinen raskaus ei koskaan ottanut onnistuakseen. Suru lapsen puolesta, joka kaipaa pikkusisarusta edelleen (ikää jo 9) ja suru omasta puolestani, kun niin kovasti vielä toisen haluaisin. Miehen puolesta en sure, hän on sinut asian kanssa. Tavallaan itsekin, mutta jos oikein sisintäni kuulostelen, niin en ehkä kuitenkaan.



Minulla ikää kuitenkin jo 36 ja on sovittu, että hoitoihin ei mennä (enkä halua, eli siinä mielessä olenkin sinut), mutta kai sitä luomuplussaa vielä haikailee, vaikka aika on osoittanut, ettei sitä tule.



Tulisiko ehkä kuitenkin...? =)

Mietin ehkä, että miksi. Onko taustalla vaikeus tulla raskaaksi yms.. Tämä varmaan koska tunnen sellaisia tapauksia.

ja että toivottavasti hänellä olisi edes läheisiä serkkuja.



Ja itse olen ainokainen.

järki käteen alkuperäinen!

Mietin ehkä, että miksi. Onko taustalla vaikeus tulla raskaaksi yms.. Tämä varmaan koska tunnen sellaisia tapauksia.

ja jokaisessa on ollut lapsettomuusongelmaa, me mukaan lukien. Veikkaan, että lapsettomuus on yleistä, mutta siitä ei puhuta. Sen sijaan perustellaan muilla syillä yksilapsisuutta (niin kuin sitä nyt pitäisi perustella jotenkin). Meillä ei ole lapsella edes läheisiä serkkuja.

että ovat

a) halunneet keskittyä vaan yhteen

b) kokeneet vaikean raskauden / synnytyksen / vauva-ajan, ja lapsihaaveet karisseet siinä

c) eivät ehkä ole haluistaan huolimatta saaneet enempää

Itse olen ns. aina halunnut ison perheen, mutta kun ihanan raskauden jälkeen totuus arjesta vaativan vauvan (ja taaperonkin) kanssa valkeni, olen koko ajan vain siirtänyt toisen lapsen hankintaa pidemmälle, ja olen alkanut nähdä yksilapsisuudessa myös hyviä puolia, joita en ennen todellakaan nähnyt. uskon että hankimme vielä toisen, mutta pidemmällä ikäerolla (väh. 5 vuotta), ja siihen kahteen lapsiluku saa sitten todellakin jäädä.

ja olisin halunnut kaksi, mutta oikeastaan elämä on aika hauskaa näinkin, koska on aika sosiaalista. Yksi lapsi tarvitsee paljon seuraa ja meillä onkin sitä kautta syntynyt hyviä ystäväperheitä, joissa on vain 1 lapsi.



Usein kaksi lapsiset ja enemmän, muhii vain kotona perheenä...

Miehen tutulla on yksi lapsi ja tuttu on töissä viikonloppuisinkin. Tutun vaimo on myös uranainen ja molemmmille tuntuu olevan tärkeää korostaa ko. asiaa. Tuttu sanoi miehelleni, että nyt kun he molemmat ovat hyvisää asemissa pitää ostaa Audi ettei sekoiteta taviksiin. Tuohon yhtälöön ei varmaan mahdu enää lisää lapsia. Lapsi aloitti hoidossa 4kk ikäisenä. Osa-aikaisena alkuun mutta aika nopeasti jo kokopäiväisenä.

minun olla jotain erityistä mieltä perheestämme, koska meillä on yksi lapsi? Ja miten siihen rinnastuu lapsettomat?

Enemmän minua ihmetyttää ihmiset, joilla on enemmän lapsia kuin jaksavat/viitsivät hoitaa ja kasvattaa. Toisille se voi olla jo se yksi lapsi, mutta yleisempää tuntuu olevan monilapsisissa perheissä. Jotenkin monet vanhemmat kuvittelevat, että on sallittua käyttäytyä miten tahansa, jos on iso perhe, koska eihän heiltä voi odottaa samaa kuin muilta. Outoa käytöstä sen vuoksi, että toisilta saman tai isommankin lapsimäärän kasvatus näyttää onnistuvan ihan hyvin.