En halua töihin enkä halua lapsia

Se voisi antaa piristystä ja rytmiä päiviin, niin pääsisit muutenkin jaloillesi. Ja mitä viittaat siihen, että teet kotityöt, niin eiköhän se ole oletusarvokin, kun kerran kotona olet. Kahden aikuisen taloudessa jää silti tuhottomasti luppoaikaa.

kokeile vapaaehtoistöitä, vaikkapa eri aloilla, jos kerran sinun ei ole välttämätöntä hankkia elatusta.



Vapaaehtoistyötä ei tietysti ole jokaisella alalla, mutta etuna on, että pääsee ns. kuvioihin mukaan, voi osoittaa osaavansa asioita ja jos oikein hyvä tuuri käy, voi löytää sen oman intohimonsa. Ja ainakaan ei tarvitse kokea olevansa turha tai tarpeeton, kun on tekemistä.

(Ja provohan tää on). Annat vaan miehen elättää, sitten kun se ei enää jaksa kattella sun haahuilemista, ettit uuden elättäjän. Jos vielä löydät.

(Ja provohan tää on). Annat vaan miehen elättää, sitten kun se ei enää jaksa kattella sun haahuilemista, ettit uuden elättäjän. Jos vielä löydät.

En pidä miestäni vain "elättäjänä". Tilanteeni olisi varmaan eri, jos olisi taloudellinen pakko käydä töissä.

tosin itse en ole keksinyt mitä toitä haluaisin tehdä.

Olisin kaikista mieluiten kotirouva, toissä ollessa ei ole aikaa tehdä mitään mitä pitäisi ja haluaisi.

Jos eläkeaika olisi pidempi ja ei olisi 'eläkevaivoja', olisin mielelläni eläkeläinen.



nyt ei auta kun istua nahjusessa toimistossa ja miettiä mitä kaikkea jää tämän takia tekemättä.

Jos olet, niin tiedoksi, että veljeni on aivan hajalla. Hän on lohduton. Hän meni yhteen ihmisen kanssa, joka opiskeli, haaveili työstä ja lapsista. Nyt tilanne on se, että hänellä on kotona istuva "potilas", joka ei suostu suuttumatta edes asialliseen keskusteluun saati ottamaan askelta tulevaisuuteen. Hän on tarjonnut kaikki vaihtoehdot, joissa tukee ja elättää. Vaimo saa vaikka opiskella uuden ammatin ja veli elättää. Ainoastaan nykyinen ei ole vaihtoehto. Koko suhde on veljeni puolelta sellainen kauhun tasapaino, jossa voimat ei riitä erota tai tapella, mutta samalla on todella onneton ja hajalla siitä, miten tilanne on mennyt tällaiseksi.



Nainen, kuulostat niin kälyltäni, että tässäpä neuvo: Lopeta se pään tunkeminen pensaaseen ja kakaramainen kiukuttelu. Sinun pitää ottaa vastuu elämästäsi. Ensimmäinen askel on se, että ymmärrät, ettei työ ole kenellekään herkkua ja sinulla on siitä myös vastuu. Minulla on tunne, että ainakin kälyni on henkisesti myös romahtanut, joten ensimmäinen paikka voisi olla joku kuntouttava juttu. Ehkä mielenterveystoimiston puolelta? Ei se mukavaa ole aamulla lähteä ulos, mutta ajan mittaan se kerää itsetuntosi takaisin ja teidän suhdetasapainottuu. Veljeni arvosti vaimoaan kuten sinunkin miehesi sinua. Nyt arvostus on rapisemassa kovaa tahtia. Kiltti mies seisoo taatusti rinnallasi, kun vaan itse otat ne askeleet.

olevani samanlainen.

Eilen juuri itketti se, että tavatessamme minulla oli tavoitteita ja suunnitelmia elämälle, tein niiden eteen töitä.

Nyt on jälkellä vain älyllinen apatia. Mikään ei kiinnosta.

Tiedän, että mies ei ole minulle mikään ammatinvalintapsykologi. Silti usein ajaudumme puhumaan siitä, miten mikään työ ei ole sopiva/mahdollinen.

Olen käynyt myös psykologilla. Mieheni vaan sanoi terapian aloittamista miettiessäni, että "tuskin siitä mitään hyötyä on, ei vastaukset ole pääsi sisällä, menee vain rahat hukkaan". Ja olen itse samaa mieltä.

Samoin luulen, että jos opiskelisin taas jotain uutta, joutuisin valmistuttuani samaan tilanteeseen.

Jos olet, niin tiedoksi, että veljeni on aivan hajalla. Hän on lohduton. Hän meni yhteen ihmisen kanssa, joka opiskeli, haaveili työstä ja lapsista. Nyt tilanne on se, että hänellä on kotona istuva "potilas", joka ei suostu suuttumatta edes asialliseen keskusteluun saati ottamaan askelta tulevaisuuteen.

'--Tässäpä neuvo: Lopeta se pään tunkeminen pensaaseen ja kakaramainen kiukuttelu. Sinun pitää ottaa vastuu elämästäsi. Ensimmäinen askel on se, että ymmärrät, ettei työ ole kenellekään herkkua ja sinulla on siitä myös vastuu. Minulla on tunne, että ainakin kälyni on henkisesti myös romahtanut, joten ensimmäinen paikka voisi olla joku kuntouttava juttu. Ehkä mielenterveystoimiston puolelta? Ei se mukavaa ole aamulla lähteä ulos, mutta ajan mittaan se kerää itsetuntosi takaisin ja teidän suhdetasapainottuu. Veljeni arvosti vaimoaan kuten sinunkin miehesi sinua. Nyt arvostus on rapisemassa kovaa tahtia. Kiltti mies seisoo taatusti rinnallasi, kun vaan itse otat ne askeleet.

saatko jo sterilisaation?

Niitähän sinulla täytyy olla.

ja poissa työelämästä. Olen aivan todella laiska ja saan ihan riittävästi älyllistä virikettä matkustelusta, keskusteluista ja kirjallisuudesta. Joku ihana mies voisi olla ja suloinen koira.

jos matkustetaan vaan :) Vaikka viikonloppu shoppailu/kulttuuri reissuja Eurooppaan :))

En usko, että saisin eläkettä millään perusteella.



Sterilisaation saisin ikäni puolesta, mutta en halua tehdä lopullista päätöstä.



En matkustele yksin, enkä muutenkaan käytä rahaa omiin tarpeisiini.

En usko, että saisin eläkettä millään perusteella.

Sterilisaation saisin ikäni puolesta, mutta en halua tehdä lopullista päätöstä.

En matkustele yksin, enkä muutenkaan käytä rahaa omiin tarpeisiini.

Armota cagea.Hän tekee niin paljon töitä. Ei se jaksa enää.

Mieluummin mäkin istuisin kotona ja lueskelisin kirjoja, ulkoilisin jne.... Mut kun on pakko!

Vähän aikaa luulin että joku oli lukenut mun ajatuksia ja naputellut ne tänne. Sun asenne ja tilanne on prikulleen sama kuin mulla oli, sillä erolla että itse en ole suhteessa. En kyllä pistäisi pahakseni jos partnerina olisi rikas ihminen, ja joka on halukas elättämään minut.





Ensimmäinen askel sun hyvinvointiin on luopua syyllisyydestä. Asiaa auttaakseni muistutan sinua siitä, että olet vain yksi ihminen. Sinut voidaan aina korvata työelämässä, ja jos jätät ottamatta jonkun työn vastaan, jää se paikka jollekin toiselle vapaaksi, jollekin joka sitä työtä (ja palkkaa) ehkä kokee tarvitsevansa. Sinun täytyy opetella näkemään tekojesi ja tekemättömyyksiesi seuraukset, parhaan kykysi mukaan. Huom. tekemättäjättäminen on teko sekin. "Inaction is a form of action". Koska et ole tärkeä, voit yhtä hyvin yrittää olla onnellinen, välittämättä helvettiäkään muiden napinoista. Vedä suklaata. Katso hyviä leffoja. Piirrä mulkun kuva jonkun ikävän ihmisen auton kylkeen. Hanki kissanpentu. Täytä elämäsi tuollaisilla pienillä jutuilla ja lakkaa välittämästä isommista.





Isoihin juttuihin ei voi vaikuttaa, tai ei ainakaan mun ja sun kaltaiset ihmiset voi. Suurten asioiden muuttamiseen tarvitaan energinen, sosiaalinen, optimistinen, määrätietoinen ja pitkäjänteinen ihminen. Sillä sekunnilla kun elämänsä omistaa yhdelle asialle, sulkee ulkopuolelleen miljoona muuta mielenkiintoista asiaa. Tämähän ei meidänkaltaisille ihmislle käy.





On kyseenalaista miten rappion voi määritellä. Jos luet ja opettelet jotain uutta joka päivä, et ole rappiolla. Jos katsot, että olet opiskellut ja lukenut tarpeeksi tässä elämässä, et ole silloinkaan rappiolla. Olet jo saavuttanut enemmän kuin jotkut muut. Usko huviksesi, on ihmisiä, jotka eivät määrittele toisten ihmisten ihmisarvoa sen perusteella miten paljon työtä he tekevät. Minusta rappiota on tehdä sokeasti työtä katsomatta työnantajaan, ja sitten perustella valintaa sillä että "perhe täytyy ruokkia".

Sinun velvollisuutesi on kantaa kortesi kekoon. Sinä et ole sairas tai lapsi tai vanhus vaan työikäinen ihminen, joten lopeta se eläkkeen miettiminen. Sinä olet saanut koulutuksen yhteiskunnalta, todennäköisesti korkeankin koulutuksen. Sinua on hoidettu ja vaalittu, nyt on sinun vuorosi tehdä osuutesi, jotta sinua taas hoidetaan ja vaalitaan vanhana. Näin se maailma pyörii.



Miten ajattelit, että miehesi haluaisi jatkaa avioliittoa noilla ehdoilla? Eikö hänellä ole oikeus saada tasapainoinen suhde? Miksi koet, ettei sinun tarvitse antaa mitään?

Vaikutat mielenterveystapaukselta, joka pahenee koko ajan. Haluatko tuomita miehesi elämään sekopään kanssa loppuikänsä roikkumalla hänessä? Se on kovin vaikeaa jättää ihmistä, jonka koko elämä olet. Vaatii kovaa luonnetta. Toisaalta vaatii kovaa luonnetta ja itsekkyyttä pitää toinen sellaisessa elämässä kiinni.

Kuolemantoiveet ja elämän tarkoituksettomuus ja syrjäytyminen ovat jo vakavia merkkejä. Mene lääkäriin. Sopivalla masennuslääkkeellä saadaan serotoniiniaineenvaihduntasi taas ryhtiin ja jaksat suuntautua eteenpäin. Kannattaa ainakin kokeilla.

Sinun velvollisuutesi on kantaa kortesi kekoon. Sinä et ole sairas tai lapsi tai vanhus vaan työikäinen ihminen, joten lopeta se eläkkeen miettiminen. Sinä olet saanut koulutuksen yhteiskunnalta, todennäköisesti korkeankin koulutuksen. Sinua on hoidettu ja vaalittu, nyt on sinun vuorosi tehdä osuutesi, jotta sinua taas hoidetaan ja vaalitaan vanhana. Näin se maailma pyörii.

Miten ajattelit, että miehesi haluaisi jatkaa avioliittoa noilla ehdoilla? Eikö hänellä ole oikeus saada tasapainoinen suhde? Miksi koet, ettei sinun tarvitse antaa mitään?

Mutta ARVOSTAN ap:tä:)

Sopis varmaan sulle hyvin.