Lue keskustelun säännöt.
Työn ja äitiyden yhdistäminen ihan mahdotonta :(
15.10.2012 |
Olen viime kuussa saanut aivan mahtavan työpaikan controllerina isossa kansainvälisessä yrityksessä. Työtä on kyllä aivan mielettömästi ja nyt parin viikon jälkeen olen jo aivan puhki :(
Todella stressaavaa tehdä töitä täysillä ja sitten kiireessä lähteä hakemaan lapsia päiväkodista minuuttiaikataululla. Ja kun lapset ovat menneet nukkumaan, avaan koneen ja teen silmät ristissä viimeisiä raportteja.
Nyt ekaluokkalainen syyslomalla ja "onneksi" mies kipeänä jotta voi olla hänen kanssaan kotona. Mutta miten muut lomat? Miten ensi kesä?
Onko vain pakko keksiä joku muu työ? Miten te muut olette tehneet?
Kommentit (108)
niskalimassa, kaiken antaen, perheennekin uhraten töitä huippuyrityksille ilman minkäänlaista kiitosta, että mitä sitten, kun olette terveytenne uhranneet ja makaatte kuolemansairaina jossain sairaalan vuodeosastolla. Eipä taida sieltä yrityksen puolesta kukaan tulla teitä katsomaan, tuskin teidän olemassa oloanne edes muistetaan. Mutta mahtaako edes se jälkikasvu olla kiinnostunut siitä huipputärkeää uraa luoneesta vanhemmasta, jolla ei koskaan ollut heille aikaa tai kiinnostusta heidän tekemisistään. Voi olla,e ttä siellä sitten vuoteen pohjalla tulee mieleen, että olisiko sittenkin ollut tärkeämpää uhrata ne muutamat vuodet lapsille, eikä haikailla vain hienon uran perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niskalimassa, kaiken antaen, perheennekin uhraten töitä huippuyrityksille ilman minkäänlaista kiitosta, että mitä sitten, kun olette terveytenne uhranneet ja makaatte kuolemansairaina jossain sairaalan vuodeosastolla. Eipä taida sieltä yrityksen puolesta kukaan tulla teitä katsomaan, tuskin teidän olemassa oloanne edes muistetaan. Mutta mahtaako edes se jälkikasvu olla kiinnostunut siitä huipputärkeää uraa luoneesta vanhemmasta, jolla ei koskaan ollut heille aikaa tai kiinnostusta heidän tekemisistään. Voi olla,e ttä siellä sitten vuoteen pohjalla tulee mieleen, että olisiko sittenkin ollut tärkeämpää uhrata ne muutamat vuodet lapsille, eikä haikailla vain hienon uran perään.
kuolinvuoteella ihmiset surevat eniten rohkeuden ja rakastamisen puutetta. Kukaan ei muistele onnellisena urakehitystään tai tulotasoaan vaan sitä kuinka on elänyt unelmille, rakastanut ja saanut rakkautta. Työelämän paineet sokeisevat ihmisen arvottomaksi työmyyräksi joka ruoskii itse itseään. Miksi halusitte lapsia? Kun lapsi syntyi-se oli ihme. Samoin jokainen päivä on ihme. Ihmiset kadottavat tämän jokapäiväisen ihmeen suoritusten alle ja kuolinvuoteella tajuavat että elämä meni, elämättä. Kaikki arvokas jäi kokematta yhdessä rakkaimpien kanssa, kaikki perinne siirtämättä. Työtä on tehtävä, rahaa tarvitaan elämiseen, se on totta ja jJOSKUS on tehtävä joustoja. Mutta se kuinka pitkälle myy oman elämänsä ja sen arvon työnantajalle on omasta päästä kiinni. ja fakta on se, ettei epäinhimillisen työnantajan palveluksessa voi voida hyvin. Näitä asioita kannattaisi miettiä. Jos moni miettisi, työelämänkin olis pakko uudistua.
niskalimassa, kaiken antaen, perheennekin uhraten töitä huippuyrityksille ilman minkäänlaista kiitosta, että mitä sitten, kun olette terveytenne uhranneet ja makaatte kuolemansairaina jossain sairaalan vuodeosastolla. Eipä taida sieltä yrityksen puolesta kukaan tulla teitä katsomaan, tuskin teidän olemassa oloanne edes muistetaan. Mutta mahtaako edes se jälkikasvu olla kiinnostunut siitä huipputärkeää uraa luoneesta vanhemmasta, jolla ei koskaan ollut heille aikaa tai kiinnostusta heidän tekemisistään. Voi olla,e ttä siellä sitten vuoteen pohjalla tulee mieleen, että olisiko sittenkin ollut tärkeämpää uhrata ne muutamat vuodet lapsille, eikä haikailla vain hienon uran perään.
kuolinvuoteella ihmiset surevat eniten rohkeuden ja rakastamisen puutetta. Kukaan ei muistele onnellisena urakehitystään tai tulotasoaan vaan sitä kuinka on elänyt unelmille, rakastanut ja saanut rakkautta. Työelämän paineet sokeisevat ihmisen arvottomaksi työmyyräksi joka ruoskii itse itseään. Miksi halusitte lapsia? Kun lapsi syntyi-se oli ihme. Samoin jokainen päivä on ihme. Ihmiset kadottavat tämän jokapäiväisen ihmeen suoritusten alle ja kuolinvuoteella tajuavat että elämä meni, elämättä. Kaikki arvokas jäi kokematta yhdessä rakkaimpien kanssa, kaikki perinne siirtämättä. Työtä on tehtävä, rahaa tarvitaan elämiseen, se on totta ja jJOSKUS on tehtävä joustoja. Mutta se kuinka pitkälle myy oman elämänsä ja sen arvon työnantajalle on omasta päästä kiinni. ja fakta on se, ettei epäinhimillisen työnantajan palveluksessa voi voida hyvin. Näitä asioita kannattaisi miettiä. Jos moni miettisi, työelämänkin olis pakko uudistua.
Kyllähän se on uudistunut todella vauhdilla Aasiaan. Että arvot my ass, raha liikuttaa taloutta eikä me täällä mitään paremmin osata kun muualla.
rakas ap, mä en voi sanoa muuta kun että sulla on kanssasiskoja.
Mä olen hyvä hommissani ja liian uhrautuva (=miesvaltaisella alla pitkälle päässyt nainen).
Jos mä en tee ylitöitä ja kuuntele niitä kaikkia alaisia jotka määkii jatkuvasti jostain turhasta niin kuka helvetti niitä kuuntelisi?
Me tehdään hyvää tulosta ja mä teen niska limassa töitä jotta saadaan investoinnit pidettyä Suomessa monen isin työt täällä pidettyä.
Mä käyn kaikissa lasten koulu-ja harrastusjutuissa ja pyydän lasten kavereita kylään jne jne.Eli todella annan kaiken muun ajan perheelle. Hoitaja on joka auttaa ja siivooja mutta mitään omaa aikaa mulla ei ole. Ja mä maksan yli 40% veroja myös niiden eteen jotka "valitsevat paremman elämän".
Mä olen totaalisen loppu ja puhki mutta kun yritin etsiä "alempaa" hommaa niin olin kaikkeen ylikokenut (sä kuitenkin lähdet sitten pian tai et ole motivoitunut töistä ollenkaan). Ala on niin spesifi ettei tässä mitään omaa freelancer lääketutkimuskeskusta perusteta.
Aina ei asioat ole niin bloody "Simple as that" kun joku todella kokenut aiemmin tässä ketjussa totesi.
Työtä on tehtävä. Rahaa on ansaittava, MUTTA työ olisi tehtävä ilolla, jotta voi olla onnellinen. Hyvä kysymyshän on meidän jokaisen kohdalla, miten saavuttaa tämä olotila. Missä asioissa tehdä kompromissejä ja mistä luopua. Itselleen kannattaa tehdä kuitenkin selväksi se, että omaa ihmisarvoaan ei kannata täysin määrittää työelämän roolin mukaan, vaan yrittää nähdä se, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiantuntijan/(keski)johdon duunit ovat sita uran luomista varten. Palkka tulee neuvotella niin, etta se kompensoi menetetyn vapaa-ajan jne.
Ruuhkavuodet kuvaavat mielestani osuvasti +30v naisen arkea, kun luodaan uraa vaativammissa tehtavissa ja eletaan samaan aikaan pikkulapsiarkea. Jonkunhan siina on pakko joustaa, joko vanhemmat, tyo tai lapset.
Minusta tuossa on montakin ongelmaa: ensinnakin palkankorotus olisi tarpeen koeajan jalkeen, saat turhan vahan palkkaa, jos hommasi ovat oikeasti vaativia.
Toisekseen sun on pakko opetella tekemaan toita vain toissa ja koti on duunivapaata aluetta. En usko, etta jaksat kovin pitkaan nykyisella tyylilla. Jos olet muutoin tehokas toissasi, niin sulla on liikaa hommia. Silloin juttelisin pomon kanssa, etta voisiko jotakin raportti tms. delegoida toiselle.
Muistuttaisin, etta firmojen valilla on eroa. Jo haastattelussa kannattaa jutella tulevien duunikaverien kanssa kuinka paljon he tekevat toita, jne.
Olin itsekin edellisessa ison kansainvalisen firman rahoituspuolella onneton, kun tilinpaatosten aikaan sai olla iloinen jos paasi 19 aikaan kotiin. Ylitoita tehtiin tuntitolkulla.
Ei mennyt kauan kun meni hermo ja vaihdoin duunia. Uudessa duunissa liksa on sama, vaikka teen 4pv:n viikkoa, eika ylitoihin ei ole tarvetta. Ja edelleen on iso kansainvalinen firma kyseessa. Eli paljon on firman kulttuuristakin on kiinni. Kannattaa miettia kuinka paljon on itse valmis uhraamaan ja ihan kaikkea ei tarvitse sietaa.
niskalimassa, kaiken antaen, perheennekin uhraten töitä huippuyrityksille ilman minkäänlaista kiitosta, että mitä sitten, kun olette terveytenne uhranneet ja makaatte kuolemansairaina jossain sairaalan vuodeosastolla. Eipä taida sieltä yrityksen puolesta kukaan tulla teitä katsomaan, tuskin teidän olemassa oloanne edes muistetaan. Mutta mahtaako edes se jälkikasvu olla kiinnostunut siitä huipputärkeää uraa luoneesta vanhemmasta, jolla ei koskaan ollut heille aikaa tai kiinnostusta heidän tekemisistään. Voi olla,e ttä siellä sitten vuoteen pohjalla tulee mieleen, että olisiko sittenkin ollut tärkeämpää uhrata ne muutamat vuodet lapsille, eikä haikailla vain hienon uran perään.
vanhemmat joutuvat teholle, ei mamma sinne jouda vanhempien vierelle vaan polkee jalkaa, että kuka nyt hoitaa lapsia viikonloput, kun itse en viitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta työelämän kovenemisesta. Asun kaupungissa, jossa töitä ei liiemmälti ole alaltani, joten vaihto äärimmäisen vaikeaa. Samoin ikää on mittarissa sen verran, ettei uudelleenkouluttautuminenkaan taida enää kannatta - 5-kymppisiähän ei oteta enää muutenkaan töihin, kuinka sitten sellaista, jolla ei yhtään työkokemusta uudelta alaltaan?
Palkka on keskinkertainen, mutta vastuut ja odotukset megalomaanisia, mahdollisuus vaikuttaa työn organisointiin olematon surkean esimieosaamisen takia. Aloitin kolmisen kuukauatta sitten, enkä ihan tarkalleen tiennyt mitä tuleman pitää, vaikka haastattelussa yritin tietysti kaikkea kysellä.
Ylitöitä kertyy onneksi vain vähän, mutta päivän jälkeen olen käytännössä pois pelistä. Koululaiset eivät saa lämmintä ateriaa arkisin, korkeintaan mies lämmittää eineksiä. En jaksa tehdä yhtään mitään. Notkun hetken netissä ja loput ajat makaan sohvalla.
Viikonloput menee rästikotihommien tekemiseen; siivoamiseen, pyykinpesuun, kaupassakäyntiin jne.
Ei tämä ole elämisen arvoista elämää. Työttömänäkään en haluaisi olla, mutta nykyinen työni polttaa minut kyllä loppuun niin, etten usko kauaa jaksavani. Elämästä on mennyt ilo.
Meidän perheessämme päätettiin muutaman hullun vuoden jälkeen että on aivan toivotonta jos molemmat vanhemmat tekevät täyttä päivää ja luovat uraa.
Niinpä isä vähensi töitään, jottalastenpäivät eivät veny liian pitkiksi.
Valita isän ja äidin työn välillä tehtiin puhtaasti koulutus- ja rahaperiaatteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoden jaksoin, sitten aloin etsiä uutta työpaikkaa... Onneksi löysin (valtiolta) sellaisen, jossa töitä tehdään 7h 15 min päivässä. Palkka sama.
Pari asiaa pisti silmään. Kirjoitat ap, että työsi ei ole lapsilta pois... Mutta kyllä se on. Kohta olet niin piipussa, että et jaksa enää olla läsnäoleva äiti. Työasiat pyörii päässä, et saa nukuttua, väsyttää, kiukuttaa, purat sen lapsiin (ja mieheen). Kyllä koko perhe kärsii, jos joku perheestä ei ole tyytyväinen. Tiedän, mistä puhun!
Olen tosi tyytyväinen, että vaihdoin työpaikkaa. Lapset on kerran pieniä ja tämä aika on oikeasti lyhyt.
Itse olin samanlaisessa oravanpyörässä, yritys oli oma perheyritys ja minä henkisesti ja fyysisesti loppu. Onneksi jouduin "rutiinileikkaukseen" joka epäonnistui - tuloksena kolmen kuukauden sairaalakierre ja asioiden uudelleen arviointi. Välittömästi palattuani irtisanoimme 12 henkilöä ja järjestimme yritystoimintamme uudelleen. Nyt teen normaalia, n. 45 tunnin viikkoa ja nautin lopun ajastani elämästäni lasteni ja mieheni kanssa. Taloudellisesti en hävinnyt pätkääkään, ainoa joka jotain menetti, oli irtisanomamme työntekijät, voittajina oma mielenterveyteni ja lapset, joilla on äiti läsnä. Minulle tämä oli yrittäjänä mahdollista, valitettavasti ap tuskin pystyy vastaavaa tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei se sen vaikeampaa ole. Meillä on miehen kanssa molemmilla liukuva työaika ja kun toinen aamulla vie, toinen hakee ja välillä vaihdetaan toisin päin. Lisäksi voimme halutessamme pitää etäpäiviä, jolloin voi samalla tehdä kotihommia (pyykinpesua jne.) ja hakea lapsen kotiin aikaisemmin. Lomia pidetään limittäin niin että yksi tai kaksi viikkoa on yhteistä lomaa, mutta lapsen kanssa on jompikumpi tai molemmat yhteensä 8 viikon ajan.
Ap taas linjoilla. Siis pari kuukautta tätä takana (mistähän mä nuo viikot repäisin, menee näköjään aika niin nopeasti).
Senhän takia minä tänne kirjoitin, että jaksanko mä ylipäätään tällaista kovinkaan kauan jos jo tässä vaiheessa olen ihan tööt.
Ja edelleen, vielä (siis vielä!) mikään ei ole lapsilta pois, mutta varmasti ajan kanssa siitä tulee ongelma.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Senhän takia minä tänne kirjoitin, että jaksanko mä ylipäätään tällaista kovinkaan kauan jos jo tässä vaiheessa olen ihan tööt.
ap
vaan, kyllä se siitä.
-81
Näyttää pahasti siltä, että emme voi saada kaikkea, joudumme tekemään selkeitä arvovalintoja. Näyttää myös pahasti siltä, että työelämän paineiden myötä perhe on muuttumassa sinullekkin pikahuoltamiseen uupumuksen rajoilla.
Ehkä teidän perheen onnellisuus löytyy ajan kanssa lisääntyneistä rahavaroista.
ja syy siihen on se että itse eivät ole olleet työelämässä vuosiin eivätkä edes pääsisikään varsinkaan vaativiin asiantuntijatehtäviin.
Toistan edelleen että ap:n ja muiden asiantuntijoiden kuvaamat tilanteet joissa on PAKKO suostua ylitöihin ja muuhun ovat ihan normikauraa.
Itsekin olen isossa pörssifirmassa jossa on ihan työkulttuuriin koodattu sisään että vain tekemällä hitosti palkatonta ylityötä ja tekemällä työpäivät yötä myöten olet hyvä ja soitoutunut työntekijä. Kaikki jotka tekevät tätä sääntöä vähemmän ovat laiskoja p***oja ja ovat ihan varmasti YT neukkojen irtisanomislistalla.
Se on ihan oikeesti monessa paikassa PAKKO; ei ole olemassa mitään "arvovalintaa". On vaan valinta että alistuuko tämän päivän hulluun työelämään vai jääkö työttömäksi sossun elätiksi.
Se että useimmat av mammat ovat valinneet sossunelättiyden ei oikeuta heitä mollaamaan kovaa työtä raatavia "ahneiksi rahanhimoisiksi pyrkyreiksi". Ei se hitto vie ole rahakysymys vaan kyse on siitä että joka paikassa vaaditaan yltiöpäisesti! Työelämä on muuttunut radikaalisti, ettekö tajua sitä???
haluan vaan sanoa vielä että täällä on ihan hulluja vastajia, älä välitä näistä. Ymmärräthän että AV-palsta on todella vääristynyt otos äideistä. TÄällä on lähinnä "ninamikkosia" ja niitä kotiäitejä joilla ei ole koulutusta tai työpaikkaa. Heillä ei ole edes vaihtoehtoa olla töissä, heillä ei ole mitään muuta kuin se äitiys, ja siksi he täällä itseään korottavat ja julistavat kotiäitiyden pyhyyttä ja ainoaa oikeaa oikeutusta. Työäiti on heti uraäiti ja "ahne rahan perään". Oikeesti se kun ei mene noin. En minäkään ole rahan perään ahne, en minäkään saa mitään mahtipalkkaa jolla voisi palkata kodinhoitajan, mutta kun se on ARKIPÄIVÄÄ suuryrityksissä että työtä on pakko tehdä 24/7. Mulla soi puhelimet aamukuudesta iltakymmeneen, on pakko vastata, glohaalit vastuut, aikaerot tekee sen että vastataan, alaisia ulkomailla. En voi vaan laittaa puhelinta kiinni. Ylitöitä on PAKKO tehdä että saa tietyt kvartaalitulokset kasaan, on PAKKO joustaa tietyissä pahoissa raoissa, on PAKKO tulla sairaana töihin koska olen ainoa tietyn erityisalueen osaaja firmassa. En tee sitä rahan takia, vaan siksi kun on PAKKO. Se on työelämää nykypäinvänä, ja siitä AV mammoista useimmat eivät tiedä yhtään mitään. Helppo on puskista huutaa että miksi suostut, miksi alistut, miksi teet ylitöitä. Ne huutelee sellaisia, joiden oma työura on suorittavaa duunarihommaa tai sitten elämäntapakotiäitiys. Nämä huutelijat eivät ole päivääkään kokeneet mitä on olla pomoa, asiantuntija tai keskijohtoa jossain pörssifirmassa tätä nykyä. Kyyti on todella kylmää ja useimmat eivät siihen pystykään.
Liika kiltteys on suomalaisten suurin pahe, meitä voidaan viedä kuin pässiä lieassa.... Ja tätähän vielä korostaa suunniteltu 1. sairaspäivän karenssi. Ettei edes yhtä päivää uskalleta sairastaa...
Johto on asia erikseen - teillä on myös taloudellinen etu työstänne, mahdollisuus hankkia hoitaja (=äidin korvike) lapselle jos ette itse ehdi kotiin. Ja ainakin niissä yrityksissä missä itse olen työskennellyt johto käyttää myös työstä saadut lentopisteet perheensä lennättämiseen, lomailee lakisääteiset +++ ne-mitä-ei-tarvitse-merkitä (kuten meidän muiden) vapaat jne. Kyllä ne iltatyöt kompensoituu ja jos ei niin omaa tyhmyyttään suostuu sellaiseen.
t 33 vuotta työelämässä ja globaaleissa yrityksissä työskennellyt.
No palkkaatte kotiapua tietysti!
Hän on ihan vaan controlleri. Duunarin olen nähnyt joskus junan ikkunasta.
Aina olen puoleni pitänyt, isäni jo opetti, että tyhmä se antaa oikeuksiaan polkea.
t. se yrittäjä, talousneuvoksen tytär
tein vuosia kaikki mahdolliset hetket töitä, työelämä kun on vielä armottomamapi pätkätyöläiselle. Alkoi kertyä monenmoista sairautta ja lapsille olin aina vihainen. Ja työelämä määritteli koko ajan kaiken. Sitten yksinkertaisesti lopetin. Määrittelin itselleni jaksamisen rajat ja sen etten tee yhtään enempää kuin jaksan. Ei tarvitse tehdä 12 tuntisia päiviä, eikä olla koko ajan jonkun paineen alla. Päätin myös että teen kaiken niin hyvällä mielellä kuin pystyn. Ja kas kummaa; ehdin tehdä kaiken tarvittavan, useimmiten hyvällä fiiliksellä ja sen lisäksi mulla on ELÄMÄ. Ratkaisevaa on tajuta, ettei elämäänsä kannata hukata hakemalla työllään hyväksyntää, kenenkään silmissä. Tekee työntä ilolla ja thats it. Oli se työ sitten ihan mitä tahasa. Se on vain työ. Sitä tarvii että saa rahaa. Ja se voi olla myös hauskaa kun ei pakota itseään ja suorita hylätyksi tulemisen pelossa.