Minea Blomqvisti erossa lapsestaan 20 viikkoa vuodessa.

monilla lapsilla on niin itsekeskeiset vanhemmat, ettei heitä kiinnosta miettiä lapsen tarpeita. Sellainen vanhempi vaan ei ole kovin kaksinen vanhempi. Oli sitten huippu-urheilija tai ei.

olen kuitenkin eri mieltä kanssasi, sillä olen nähnyt vanhempia, jotka ovat tuon valinneet ja ovat silti aikuisinakin vielä erittäin läheisiä lapsensa kanssa.

että minä tunnen monia, joilla on toinen vanhemmista (yleensä isä) julkkis tai muuten hyvin näkyvässä asemassa. Kaikilla meillä on sama kokemus; kun vanhemman maailma pyörii tiukasti oman navan ympärillä, siihen ei mahdu mitään muuta. Lapsi oppii nopeasti olevansa vanhemmalleen pelkkä pettymys, joka ei pystynytkään pönkittämään ja kannattelemaan sitä vanhempansa pöhöttynyttä egoa, ja jonka on siksi tunnettava jatkuvaa häpeää siitä että edes uskalsi joskus tarvita vanhempaansa - jolla on maailmassa tärkeämpi tehtävä kuin hoitaa jotakuta niin vähäpätöistä ja rasittavaa olentoa kuin omaa lastaan. Ainoa oikea tapa olla lapsi tällaiselle isälle on olla mykkyrällä kiitollisuudesta, että on saanut vanhemmakseen tuollaisen median palvoman puolijumalan. Kaikki muu, kuin vanhemman hyväksynnän jatkuva hakeminen suorittamisella tai loputtomalla kiltteydellä, herättää vanhemmassa joko torjuntaa tai aggressiota.



Totta kai jokainen meistä on läheinen vanhempansa kanssa. Meidäthän on kasvatettu olemaan sitä vanhempaa varten. Miettimään hänen tarpeitaan. Toimimaan niin ettei hänelle tule paha mieli. Ylläpitämään sitä illuusiota, että hän on elämässään suuri sankari, niin suuri ettei hänellä ole vastuuta ihmissuhteissaan samalla tavalla kuin muilla.



Niin että kun mulle kerrotaan, että lapsi voi hyvin vaikka vanhemmille on tärkeämpää hutkia jotain helvatan pientä kumipalloa kuin olla sen lapsen kanssa, niin en ihan heti usko. Anteeksi vaan.

jokainen saa kuvitella ja nähdä asiat kuten haluaa:)

nämä jotka paasaa uran lopettamisesta ovat niitä, joilla ei eläissään ole ollut intohimoa mihinkään, jotka eivät koskaan ole olleet, eivätkä tule olemaan hyviä yhtään missään. Sellaisten on helppo jeesustella, koska silloin elämän sisällöksi riittää kodinhoito ja silloin luulee, että kaikki muutkin olisivat onnellisia kotia hoitamassa.

Sitten vielä itse kammoavat ajatusta siitä, että pitäisi osallistua perheen elättämiseen, kerran voi elää mielen palkalla.

Toisaalta, yllättävän moni ei ole sisäistänyt, että lasta ei ole pakko hankkia koskaan, jos se ei sovi elämäntyyliin. Ainakin lapsen hankintaa olisi kannattanut lykätä.

Että kun on jo vissiin aika selväksi tullut, että raskaus ei ollut suunniteltu, niin lapsi olisi pitänyt abortoida, koska joutuu elämään näinkin kamalaa elämää, että oikein isovanhempien hoivissa on ison osan vuotta????

Ihan oikeasti???

joku on nyt tosissaan sitä mieltä, että ei ole lapsen vika syntyä ei-toivottuna eikä siitä pitäisi rankaista lasta hylkäämällä hänet.

nämä jotka paasaa uran lopettamisesta ovat niitä, joilla ei eläissään ole ollut intohimoa mihinkään, jotka eivät koskaan ole olleet, eivätkä tule olemaan hyviä yhtään missään. Sellaisten on helppo jeesustella, koska silloin elämän sisällöksi riittää kodinhoito ja silloin luulee, että kaikki muutkin olisivat onnellisia kotia hoitamassa.

Sitten vielä itse kammoavat ajatusta siitä, että pitäisi osallistua perheen elättämiseen, kerran voi elää mielen palkalla.

Toisaalta, yllättävän moni ei ole sisäistänyt, että lasta ei ole pakko hankkia koskaan, jos se ei sovi elämäntyyliin. Ainakin lapsen hankintaa olisi kannattanut lykätä.

Että kun on jo vissiin aika selväksi tullut, että raskaus ei ollut suunniteltu, niin lapsi olisi pitänyt abortoida, koska joutuu elämään näinkin kamalaa elämää, että oikein isovanhempien hoivissa on ison osan vuotta????

Ihan oikeasti???

että minä tunnen monia, joilla on toinen vanhemmista (yleensä isä) julkkis tai muuten hyvin näkyvässä asemassa. Kaikilla meillä on sama kokemus; kun vanhemman maailma pyörii tiukasti oman navan ympärillä, siihen ei mahdu mitään muuta. Lapsi oppii nopeasti olevansa vanhemmalleen pelkkä pettymys, joka ei pystynytkään pönkittämään ja kannattelemaan sitä vanhempansa pöhöttynyttä egoa, ja jonka on siksi tunnettava jatkuvaa häpeää siitä että edes uskalsi joskus tarvita vanhempaansa - jolla on maailmassa tärkeämpi tehtävä kuin hoitaa jotakuta niin vähäpätöistä ja rasittavaa olentoa kuin omaa lastaan. Ainoa oikea tapa olla lapsi tällaiselle isälle on olla mykkyrällä kiitollisuudesta, että on saanut vanhemmakseen tuollaisen median palvoman puolijumalan. Kaikki muu, kuin vanhemman hyväksynnän jatkuva hakeminen suorittamisella tai loputtomalla kiltteydellä, herättää vanhemmassa joko torjuntaa tai aggressiota.

Totta kai jokainen meistä on läheinen vanhempansa kanssa. Meidäthän on kasvatettu olemaan sitä vanhempaa varten. Miettimään hänen tarpeitaan. Toimimaan niin ettei hänelle tule paha mieli. Ylläpitämään sitä illuusiota, että hän on elämässään suuri sankari, niin suuri ettei hänellä ole vastuuta ihmissuhteissaan samalla tavalla kuin muilla.

Niin että kun mulle kerrotaan, että lapsi voi hyvin vaikka vanhemmille on tärkeämpää hutkia jotain helvatan pientä kumipalloa kuin olla sen lapsen kanssa, niin en ihan heti usko. Anteeksi vaan.

Toisekseen, jos puhut meidän sukupolvemme ihmisistä, niin vanhemmuus nyt ei ollut aiemmin sen ihmeemmin arvostettua ihan tavistenkaan keskuudessa, ei siihen mitenkään panostettu.

Itse olen tällä hetkellä vanhempi, ja "julkkis", jos nyt haluaa tuollaista termiä käyttää, ja tunnen myös tietysti paljon nykypäivän julkkisvanhempia, ja ihan tavallista sakkia tavallisten murheiden ja arjen kanssa me kaikki ollaan. Ei tarvitse lasten pönkittää meitä vanhempia.

LÄSSYN LÄSSYN!!! Siinä on menestyvä nainen, ja lasta hoitavat rakastava isä ja isovanhemmat. Ei voi taas olla noin kova paikka av-mammalle, että joku elää omannäköistään elämää.

Täällä kaiken maailman mt-ongelmaiset luuskat yrittää nostaa egoaan sillä, että altistavat lapsensa masennuksilleen sun muulle paskalle, tärkeintähän on aina esittää uhrautuvaista superäitiä, eiks niin?

Tuollainen malli vaurioittaa lapsen ensisijaista kiintymyssuhdetta. Tämäntyyppisessä tapauksessa lapsella ei sellaista taida olla, kun huoltaja vaihtuu tasaiseen tahtiin. Jonkinlaisia kiintymyssuhteita kyllä syntyy, mutta sinä ja muut puolustelijat voitte selvittää mitä merkitsee lapselle, jos hänellä ei ole äitiä tai äitiä vastaavaa, pysyvää huoltajaa käytössään joka päivä, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta.

Lapsi varmasti pysyy hengissä, mutta kyllä tällaiset näkyvät myöhemmin, viimeistään kun pitää omista lapsista huolehtia, tai muodostaa parisuhdetta. Entäpä nykyhetki? Lapsi elää tätä hetkeä, ja voi kuvitella, millaista joustamista on vaadittu vauvaikäiseltä, jos äiti on poissa melkein puolet elämästä. Aikuisten pitäisi joustaa tarpeistaan, ei pikkulapsen.

miten huolissaan hänen lapsesta olette.