Mies sai töitä ulkomailta, minä en halua pois Suomesta. :(

Terve,

Miten teidän kävi ap, jos vielä näitä palstoja luet? Meillä minä olisin se ulkomaille hetkeksi (3-6 kk) lähtevä (ja siitä haaveillut) mies ja perheen kaunimpi osapuoli ei halua lähteä mukaan, vaikkei vielä maatakaan ole lyöty lukkoon (Ruotsi, Tanska tai Saksa ekana tavoitteena). Joko en halua lisää lapsia tai olla esikoisemme kanssa, jos pääsisin (eli toivottavasti pääsisimme) vihdoin ulkomaille - itse haluaisin koko konkkaronkan mukaan, tai sitten menen yksin.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2012 klo 12:49"]

Mies sai sitten työtarjouksen ulkomailta, on jo pitkään toivonut pääsevänsä töihin sinne minne nyt pääsi. Leijailee taivaissa ja on ihan tohkeissaan paikasta. Työt alkaisi siellä joulukuun alussa.

Minä en vaan ole tästä lainkaan innoissani, en halua lähteä ulkomaille, en halua jättää ystäviäni, työtäni ja kotiani. En halua taas aloittaa alusta, en halua mennä vieraaseen maahan ja alkaa taas etsiä sieltä itselleni omaa paikkaa, ystäviä...

Mutta en halua erota miehestänikään, varsinkaan nyt kun odotan esikoistamme ja kaukosuhde tuskin onnistuu. Välillä mietin, että sanoisin miehelle, että jään Suomeen ja hän voi sitten valita kumpi on hänelle tärkeämpää; minä vai työnsä, mutta se ei taida olla reilua? Välillä taas ajattelen, että lähden hänen mukaansa, mutta en lähtisi, koska itse haluan lähtee vaan koska mieheni haluaa. Sekään ei taida olla reilua minua kohtaan... Tuntuu, että olen umpikujassa, josta ei ole tietä pois.

[/quote]

Nössö.

Et vain uskalla. 

Ystävät odottavat, ja onhan olemassa netti ja skype. Onpahan syy vierailla Suomessa, ja heillä ulkomailla.

Työpaikka sulla joka tapauksessa jäisi odottelemaan vähäksi aikaa kun kerta raskaana olet.

- ja tasan varmasti et ala kiristämään miestäsi tuolla "kumpi on tärkeämpi, minä vai työ" -jutulla. Jos mies joutuu pakotettuna valitsemaan sinut, sinä tulet vielä jätetyksi.

Riippuu tietenkin maasta kuin innokas olisin muuttamaan, mut periaatteessa lähtisin kiljuen minne vain. Ehdottomasti. En nyt tietenkään sota-alueille tai näin lasten kans, mut länsimaat, aasia, usa, etelä-amerikka jne. lähtisin viivana. 

Kuulostat kieltämättä aika suomettuneelta. Sekin on ok, mut jos mies on menevä ja maailmaa rakastava niin on teil vaikee tie edes. 

Eiköhän tuollaiset asiat pitäisi käydä läpi jo ennen työnhakua ulkomailta.

En tunne ketään joka olisi katunut ulkomaille muuttoaan, jahkailua ja lopulta kotiin jumiutumista katuneita on sen sijaan paljon.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 01:08"]

En tunne ketään joka olisi katunut ulkomaille muuttoaan, jahkailua ja lopulta kotiin jumiutumista katuneita on sen sijaan paljon. 

[/quote] Totta. Jos en olisi aikanani lähtenyt ulkomaille niin kyllä olisin katunut loppuikäni.

Toisten ulkomaille muuttoa jarruttelee ne, joilla ei kyvyt ja taidot riitä ulkomailla asumiseen.

Lähde ihmeessä! Ulkomailla asuminen on silmiä avaava kokemus. Itsekin yli 10 vuotta ulkomailla olleena suosittelen lämpimästi. Nyt olen tosin palannut jo Suomeen ja lämmöllä muistelen aikoja maailmalla. Ja mitä kavereihin tulee, niin nykyään yhteydenpito on netin kautta niin kovin helppoa. Silloin muinoin, kun minä lähdin maailmalle, kirjoitettiin kirjeitä. Ja maailmalla voi jopa löytää uusia ystäviä. Kokeile edes ulkomaille muuttoa, pääseehän sieltä aina takaisin!

Rohkaisen ap:tä lähtemään.  Varmasti koko perheelle kokonaisuudessaan hieno tilaisuus ja kokemus.

vanha ketju! 

Ymmärrän AP:ta hyvin. En itsekään haluaisi muuttaa pois paikasta, jossa minulla on lähellä perhe ja ystävät varsinkin nyt, kun olen saamassa ensimmäistä lasta. Eikä voi puhua suomettumisesta. Olen asunut pitkiä aikoja Argentiinassa ja Aasiassa ja matkustellut kaikilla mantereilla. Lisäksi aviomieheni on ulkomaalainen.

Ihan niinkuin ulkomaille "pääsy" olisi jotain huikeaa. Ei ne puitteet korvaa sisältöä. Olen vierestä seurannut mieheni ja useiden ystävieni sopeutumisyrityksiä vieraaseen maahan, eikä se ole niin yksinkertaista. Kelle mikäkin merkkaa, minulle ystävät ja perhe on elämässä kaikkein tärkeintä ja siksi kotimaa on paras paikka asua, vaikka Suomi maana ei niin merkitsisikään. 

Ymmärrän ap:ta oikein hyvin. Itse muutin miehen perässä Ruotsiin enkä kotiutunut sinne. Kaikkea vaikeutti se, että en osannut kieltä. Ja vaikka menin saman tien kielikursseille sinne muutettuani, edelleenkin ruotsin kielen taitoni on korkeintaan kohtalaista. Työnhaku oli aivan mahdotonta. Asuinkaupungissamme ja lähiseuduilla haettiin vain opettajia, lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Olin vuoden yksin työttömänä kotona (meillä ei ole lapsia) ja ainoa kontaktini ulkomaailmaan oli kielikoulu, jossa opettaja arvosteli minua toistuvasti, koska suomalaisen pitäisi osata ruotsia. Muutenkin minua kohdeltiin melko nihkeästi, koska oletus oli, että suomalaiset puhuvat täydellistä ruotsia. Lähetin sitkeästi työhakemuksia siivoojaksi ja lastenhoitajaksi ja tiskaajaksi jne, joissa ajattelin ruotsillani pärjäävän. Ei tuloksia.
Oman elämän puutteessa masennuin pahasti, sain ihmiskammon enkä lopulta uskaltanut yksin edes lähikauppaan ostamaan kahvimaitoa. Pelkäsin roskikselle menemistä, koska en halunnut tavata naapureita. En halunnut mennä mieheni kanssa minnekään, jossa minun odotettiin puhuvan ruotsia, en pystynyt. Itsetuntoni romahti. Minulla ei ollut mitään omaa ja elin miehen rahoilla. Anoppi syyllisti minua tehokkaasti työttömyydestäni ja mieheni sukulaiset ja ystävät kyselivät jatkuvasti työtilanteestani. Ahdistuin pahasti ja aloin saada paniikkikohtauksia. Laihduin lyhyessä ajassa kymmenen kiloa. Suhteemme voi huonosti, koska minä voin huonosti. Muutin takaisin Suomeen ja vaikka jouduimmekin etäsuhteeseen, meillä menee nyt paremmin kuin ikinä silloin kun asuimme yhdessä. Olen saanut mielenterveyteni takaisin.

Kaikesta tästä huolimatta sanon, että kokeile. Aina on mahdollisuus palata takaisin. Elämässä katuu eniten tekemättä jääneitä asioita. Ja viisi vuotta ei ole lopullista. Eikä sinulle tarvitse tapahtua samoin kuin minulle. Tsemppiä!

Ihmiset sanoo että viisi vuotta on pitkä aika? Se kyllä on ainakin minulla suhahtanut ihan ohi! Ensimmäiset vuodet menee totutelemiseen,ihastelemiseen ja vertailemiseen ja inhoamiseen. Välilä tuntui ettei kuulunut minnekkään ei suomeen tai ulkomaille.

3v päästä kun tulet suomeen vierailulle miettit salaisesti kun pitää lähteä kotiin, että jes! Suomi on ihana maa ja rakastan sitä aina ja ikuisesti, mutta ylätyksellisesti tykkää aina palata takaisin kotiin(Alankomaat).

Ennen en olisi ikänä halunnut lähteä pois suomesta,minulla suuri ihana perhe jota ikävöin mutta nykyisin tunnen olevani ulkopuoline Suomessa.

Te olette siellä kaksin,jaatte kulttuuri-shokin,yhteisen kielen ja tämä voi tehdä teistä vahvemman ja paremman perheen.

Aina voit palata, ajattele sinulla on vain yksi elämä miksi et ottaisi kaikea irti mitä voit saada siitä.

Huolet,murheet ja stressi onko ne koskaan auttaneet mitään? Onko ne vieneet asioita eteenpäin,miksi kuluttaa aikaa johonkin joka tekee sinut vain onnettomaksi. Ota tai jätä mutta älä valitse jäämistä vain koska olet peloissasi muutoksista.

Kyllä tosta on kokemus kaukana jos useamman vuoden on ulkomailla. Et sinä vauvan kanssa minnekään ulkomaille lähde joka ei edes ole saanut kaikkia rokotuksia. Kyllä se nyt vain on niin että sitten kun perhe tulee niin se laitetaan ykköseksi ja jos toinen ei halua lähteä niin sitten ei lähdetä. Ihan hyvin voi sanoa että perhe on nyt perustettu tänne ja et lähde. Miten sitten lapsen isovanhemmat. He eivät näkisi lapsenlastaan koskaan. Kyllä kun perhe on perustettu niin silloin ei haikailla enää ulkomaille muutosta jos kumppani ei sitä halua. Ja eiyän tosta nyt tule mitään että mies on x viikon ulkomailla ja tulee vkl faijaksi lapsille... ei ole reilua lapsia kohtaan. Ihmettelen hyvin suuresti jos mies ei halua nähdä lapsiansa päivittäin.

Paras ajankohta sinun kannaltasi lähteä ulkomaille, kun olet tuossa vaiheessa äitiyslomalla. Onpa sinulla varautuneita ajatuksia. Teet päätöksen paluusta äitiysloman loputtua tai vanhempainvapaan jälkeen, jos haluat jäädä ko. vapaalle.

Mies vm86 kirjoitti:

Kyllä tosta on kokemus kaukana jos useamman vuoden on ulkomailla. Et sinä vauvan kanssa minnekään ulkomaille lähde joka ei edes ole saanut kaikkia rokotuksia. Kyllä se nyt vain on niin että sitten kun perhe tulee niin se laitetaan ykköseksi ja jos toinen ei halua lähteä niin sitten ei lähdetä. Ihan hyvin voi sanoa että perhe on nyt perustettu tänne ja et lähde. Miten sitten lapsen isovanhemmat. He eivät näkisi lapsenlastaan koskaan. Kyllä kun perhe on perustettu niin silloin ei haikailla enää ulkomaille muutosta jos kumppani ei sitä halua. Ja eiyän tosta nyt tule mitään että mies on x viikon ulkomailla ja tulee vkl faijaksi lapsille... ei ole reilua lapsia kohtaan. Ihmettelen hyvin suuresti jos mies ei halua nähdä lapsiansa päivittäin.

Hmm...ketju on vuodelta 2012 joten tuo mainitsemasi vauva lienee jo koululainen. MISTÄ te löydätte näitä antiikinaikaisia ketjuja.