Miten teidän n. 4-vuotiaat ovat suhtautuneet muuttoihin?

Mutta näki kyllä, että häntä stressasi tilanne (vaikka muutimme paremmalle alueelle kivempaan asuntoon); viitisen viikkoa kiukkusi ja raivosi jatkuvasti.

Meillä kanssa muutto edessä ja esikoinen 3-v ja pikkusisarus syntymässä. Eli muutoksia tiedossa. Luin MLL:n sivuilta perheen muutosta ja mulla kyllä nousi hiukset pystyyn ja kylmä hiki tuli. Ajattelin että mihin me ollaan hullut ryhdytty, sain siitä nimittäin sellaisen käsityksen että muutto on suunnilleen kauheinta mitä voi lapselleen tehdä. Toki vaikuttaa sekin että itse jännitän tässä nyt pikkuvauvan lähestyvää synnytystä ja sitä että miten arki lähtee uudessa paikassa käyntiin. Oon kanssa jo perehtynyt uuden paikkakunnan kerho- ja harrastemahdollisuuksiin ja on siellä kavereitakin tiedossa. Päiväkotiin ei ole nyt heti tarkoitus mennä vaikka lapsi nyt täällä nykyisessä kodissa päiväkotia käykin. Sitä varmaan jääkin ikävöimään kun viikonloppuisinkin haikailee sinne. Mutta nuo teidän ylläkirjoittamat jutut kyllä mieltäni hiukan helpottavat. Ja olen myös ajatellut että harva koko ikäänsä samassa paikassa asuu, jotkut muuttavat useitakin kertoja lapsuudessa vaikka ei se tietenkään mikään ihannetilanne ole.

toipuu nopeimmin. Pahin ikä on muuttaa n. 1,5 v (koska koti on vanhempien lisäksi lapsen "koko maailma") tai kouluikäisen kanssa (koska kaverisuhteet tärkeitä).



Kokemusta on muutosista kaiken ikäisten kanssa.

Tuon ikäinen ei osaa ikävöidä mitenkään jos et itse puhu siitä tai suhtaudut itsekin uuteen kotiin ja ympäristöön innostavasti ja lapsi saa uudessa paikassa kavereita.

Välillä lapsi kyseli, että milloin muutetaan takaisin entiseen kotiin tai mennään käymään siellä mutta ei kuitenkaan kovin pahasti vaikuttanut ikävöivän. Nyt vuoden jälkeen ei enää muistele entistä kotia. Meillä oli sinänsä helppo muutto, että lapsella ei ollut entisessä paikassa kavereita naapureissa, nyt on.

Lapsi jos on isällään ikävöinyt kotiin, niin se on tarkoittanut äidin ja omien tavaroiden luokse, ei sitä rakennuksen ikävöintiä. Olemme joutuneet muuttamaan pari kertaa tässä lyhyen ajan sisällä ja lapsi on välillä puhunut vanhasta, mutta ei ikävöiden sitä.

riippuu enemmän sun lapsen luonteesta kuin iästä. Lapsi on aika pieni eli ei ole vielä siteitä paljoakaan ympäristöön. Eli ei varmaan vielä kaipaa tuttua leikkipuistoa tai lähimetsikköä ylivoimaisesti. Kavereita meillä on eniten kaivattu, ei mitään yksittäistä paikkaa. Ja lapselle koti on lähinnä tutut tavarat. Toki kotikin, mutta enemmän se, mitä siellä on sisällä. Jos lapsesi ei hirveästi leiki kavereiden kanssa niin niitä ei silloin tule niin ikävä. Kertokaa etukäteen, että tavarat muuttaa mukana (lapset usein luulevat, että tavarat jää ja helpottuvat kun selviää, että sängyt ja lelut jne tulee mukaan). Ja muutettuanne panostatte uuteen ympäristöön tutustumiseen, etsitte yhdessä kavereita, teette kivoja juttuja, joita uudessa paikassa voi tehdä. Anna kuitenkin myös tilaa pahalle mielelle ja ikävälle. Hyvä siitä tulee. Mulla on yksi yltiöherkkä muksu ja kaksi, joita ei paljon puristele ulkoiset asiat. Hyvin on tottunut herkkiskin. Tosin hän on tarvinnut paljon tukea ja aikaa ja niiden uuden paikan hyvien puolien esiintuomista.