Anopin takia lastani lyötiin, suututtaa

sitten tehdään???? Kun on jo karjuttu ja uhkailtu ja lelut otettu pois jne.... niin mitä sitten jos edelleenkin näplii kaupan tavaroita ja pudottelee ja sun on itse ostettava ne ruuat just silloin niin miten hoidatte asian???

(siis tiedän kyllä mitä itte tekisin mutta te EI läppäsijät mitä te teette tässä tilateessa?)

Hyvänen aika -vastatkaa. Kysäskää vaikka siltä ammattilaiselta!

karjuakaan. Ei niitä uhkauksia pidä huutaa, kertoa vain asiallisesti, että jos tämä toistuu, sitten menetät tämän. Karjumalla menee vain samalle tasolle lapsen kiukuttelun kanssa. Enkä minä väitä tietäväni, miten vaikean lapsen kanssa pitäisi toimia, minä vain en usko, että mikään läppäisykään on koskaan ratkaisu. Itse huomasin aikanaan, että oman maltin menettäminen vain pahensi asiaa, ja opettelin vetämään syvään henkeä ja pysymään itse tyynenä ja asiallisena, aina, vaikka kuinka kiehuisin sisältä. Usein lapsen kiukuttelun ja huonon käytöksen syy saattaa olla jossain kokonaan muualla, kuin kyseisessä tilanteessa. Ei saa tarpeeksi huomiota, kokee jossakin kiusaamista,... vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon.

Olen kyllä monesti miettinyt, että olen onnekas, kun lapset ovat jo lähes aikuisia, ja eteen tulleet ongelmat on saatu suht sivistyneesti ratkaistua, eivätkä roiku kylillä kaljapullon kanssa tms. En liioin yritäkään kahden oman lapsen kasvatuksen jälkeen olla mikään kasvatuksen asiantuntija, voin vain sanoa, mitä itse olen vastaavan kaltaisissa tilanteissa tehnyt, tai mitä itse olen lapsena kokenut. Silti minun mielestäni fyysinen kurittaminen on kaikissa tapauksissa väärin. Itsellä se johti vain syvään vihaan omia vanhempia kohtaan. En itse muista, auttoivatko ne kuritukset, kun olin pieni, mutta ainakin jostain 8 ikävuodesta eteenpäin muistan kostaneeni luunappeja ja selkäsauoja tekemällä jotakin pahaa, mistä en jäänyt kiinni. Lisäksi muistan uhman kasvaneen ajan kanssa niin, että naureskelin saadessani luunapin, niin sitten tukistettiin kovempaa. Ruumiillinen kuritus loppui siinä vaiheessa, kun rupesin laittamaan vastaan, ja äiti varsinkin jäi siinä toiseksi. Isosiskoni puolestaan leikki äitiä, ja siihen kuului se, että hän läpsi ja tukisti minua. Ja kuritus meni niin, että ensin oli ne pienet läppäisyt, luunapit ja tukistukset, ja kun ne eivät auttaneet, siirryttiin remmiin. Varmaankin eniten näiden omien kokemusteni perusteella en usko, että lapsen satuttaminen on milloinkaan oikea ratkaisu toivotun käyttäytymisen aikaansaamiseksi. Edes se pieni läppäisy.

Mieheni on uskonnolisesta perheestä jossa oli tiukka kuri ja järjestys, mutta myös paljon rakkautta. Hän rakastaa lapsiamme ja viettää paljon aikaa niiden kanssa, mutta ajautuu valtataisteluun lapsen kanssa aika helposti, minun mielestäni nipottaa turhista asioista aika usein... Kontrolli on se sana. Harmi, koska mies on ihana tyyppi muuten. Toivon todella että ei tapahdu enää. Täytyy puhua asiasta, mutta se on vaikea ottaa luontevasti puheeksi ilman että ollaan " minä olen muuten erinomainen kasvattaja ja sinä täys perse " linjalla, jos siis suutun niin paljon kun suututtaa. No nyt se tuli kotiin, huokaus. Täytyy mennä puhumaan... Täytyy kysyä että miten hän voi ja mikä kaikki työmaallakin taas stressaa...

Meinaan kun löi tyttöä vaikka poika oli se joka sai sen raivarin. Et kai anna miehesi sorsia tyttöä?

kuri se olla pitää.