Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää lapsiani
06.10.2012 |
On aika vaativa työ, ja kaipaisin lepoa iltaisin ja viikonloppuisin. Mutta se on mahdotonta kun on 6- ja 3-vuotiaat lapset, jotka metelöivät, tappelevat keskenään ja häiritsevät minua koko ajan. Nyt olen siinä pisteessä etten enää jaksa lapsiani, en jaksa edes välittää vaikka isompi mätkii pienempää ja pienempi kaataa isomman majarakennelmia ja kummatkin kirkuu.
Mieluiten menisin peiton alle ja vaan lepäisin, mutta pakonomaisesti yritän ulkoiluttaa näitä kersoja ja tehdä niille ruokaa jne. Mieskin on väsynyt, jaksaa ehkä olla ystävällisempi lapsille ja jotain touhutakin niiden kanssa.
Syvällä sisimmässäni kyllä rakastan lapsiani, jotka syntyivät toivottuina. Silti haluaisin dumpata ne jonnekin pehmustettuun, äänieristettyyn huoneeseen, jossa olisi joku oravanpyörä tms virikettä, enkä nähdä niitä viikkoon.
Ei kai tämä voi olla normaalia? Vai onko se vaan joku tabu? Siis omiin lapsiin kyllästyminen?
Kommentit (27)
Kuusi vuotta sitten tehty aloitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistatko ap kirjoitustasi nyt? Monen vuoden jälkeen. Mitkä fiilikset on nyt kun lapset on isoja?
Muutkin saa toki vastata jos on ollut sama tilanne.
Onneksi itselläni ei ole tällaista ongelmaa kun ei lapsia. En kyllä jaksaisi niitä. Saan nauttia omasta olosta ja kääntää kylkeä sängyssä. Lepäillä voin silloin kun siltä tuntuu ja ulkoilla mieleni mukaan. Lapset ei kuulu elämääni nyt tai koskaan ja tyytyväinen tähän tilanteeseen täysin.
Olet ehkä tylsisitynyt (masentunutkin) siitä puuduttavasta tasapaksusta arjesta, jota lasten kasvattaminen on. Kukaan ei auta. Sitä se on joitakin vuosia. Onneksi sekin menee ohi.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi itselläni ei ole tällaista ongelmaa kun ei lapsia. En kyllä jaksaisi niitä. Saan nauttia omasta olosta ja kääntää kylkeä sängyssä. Lepäillä voin silloin kun siltä tuntuu ja ulkoilla mieleni mukaan. Lapset ei kuulu elämääni nyt tai koskaan ja tyytyväinen tähän tilanteeseen täysin.
Tällainen ajattelu on ollut "sallittua" vasta aika vähän aikaa sitten. Itse en edes osannut ajatella, että haluanko lapsia. Niiden kuului tulla tietyssä vaiheessa, toki sitten vasta kun muu elämä oli valmis.. No eihän se täydellisesti valmis monella ollut ja sitten taas piti hävetä itseään.
Nyt jos saisin päättää, niin en hankkisi lapsia. Maailma on yhtä uhkakuvaa ja muutenkin olen tolkuttoman väsynyt koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä tylsisitynyt (masentunutkin) siitä puuduttavasta tasapaksusta arjesta, jota lasten kasvattaminen on. Kukaan ei auta. Sitä se on joitakin vuosia. Onneksi sekin menee ohi.
Milloin se menee ohi? Tänäänkin oli itsellä varsin synkät fiilikset koko päivän. Lapset on olleet enempi vähempi 1.5v jatkuvasti tarpeilemassa ja mölisemässä vieressäni, samalla kun teen etätyötä. Asumme maassa, jossa nyt vasta koulu aukesi. No eikö heti kättelyssä luokassa ollut covid-tapaus ja taas ne on kotona. Ehtivät olla koulussa reilun viikon. Kolme lasta, 14, 10 ja 8v.
Töissä tietenkin hirveät tavoitteet ja tauoton palaveriputki.
up