Voiko 30 vuotiaan miehen ja 23 vuotiaan naisen suhde toimia?

Kun tapasin mieheni seitsemän vuotta sitten, olin 22 v. ja mies 29 v. Olen aina ollut "aikuinen" ikäisekseni, joten suhde toimi aivan hyvin, olimme henkisesti samalla, tai ainakin saman kaltaisella viivalla.



Nyt onnellisesti naimisissa. Joten yritä ainakin, jos suhde ei toimi, niin ainahan voit lopettaa.

Itseasiassa pidän tuota aika optimaalisena ikäerona. Mies alkaa tuossa iässä aikuistua ja enimmät säätämiset on jo tehty, sama naisella:)



Kaikkea hyvää teille. Kyllä se merkkaa enemmän, miten te ihmisinä sovitte yhteen kuin se, minkä ikäisiä olette.

Ihan hyvin on mennyt (nyt noin kuusi vuotta yhdessä). Minun omissa kavereissa on ehkä enemmän itseäni vanhempia ihmisiä muutenkin, joten ei se ikäero niin hirveän suurelta tuntunut.



Ainoa juttu, joka tuli siinä sanotaanko ekan kahden vuoden jälkeen minun osaltani vastaan, oli se että itse koin olevani vielä "jotain kakskymppinen", kun taas mies oli "jotain kolmikymppinen". Tiesin että mies mm. haluaa lapsia ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Minäkin halusin toki lapsia, mutta jos olisin seurustellut jonkun 23-vuotiaan kanssa, lapsista ei olisi puhuttu vielä pitkään aikaan. Ja tavallaan myös ajattelin, että ihan kevyin perustein en enää tästä suhteesta "pääse eroon", vaikka olisi jossain välissä alkanutkin kyllästyttää.

Se mitä nelonen sanoo on totta, mies voi kaivata perhettä nopeammin. Ei tosin välttämättä. Meillä minä aloin puhua lapsista kun olin 26, ja kun olin 28 yritys alkoi. Mies olisi voinut odottaa ja odottaa.



Kannattaa noistakin asioista keskustella ainakin ohimennen suhteen alkupuolilla.

Voi toimia. Kannattaa keskustella millaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia tai haaveita molemmilla on, halutaanko jo perustaa perhettä vai elää ilman lapsia vielä... Eihän sitä suhteen alussa vielä tiedä, haluaako lapsia ja kuinka nopeasti, mutta kumpikin voi puhua OMISTA toiveistaan.

Ystäväni tutustui 19-vuotiaaana 15-v. vanhempaan mieheen, rakastuivat ja menivät vuoden päästä naimisiin. En mä ajatellut että mies olisi mitenkään vääränikäinen. Ystäväni halusi lapset nuorena, hänellä oli selvät suunnitelmat perheen suhteen, ja hän ei ollut kiinnostunut biletyksestä ja matkustelusta kuten esim minä... Mies oli eronnut onnettomasta avoliitosta ja osasi arvostaa tervepäistä ja topakkaa nuorta naista. Ihana pari, nyt jo isoista, hyväkäytöksisistä ja reippaista lapsistakin huomaa, että heillä on hyvät ja huolehtivat vanhemmat.

27 kun tapasimme ja menimme pian naimisiinkin.

Olemme olleet nyt yhdessä 9vuotta, olen siis 28 ja mies 36.



Hyvin meillä ainakin on mennyt, mielestäni tuo ikäero on ihan hyvä

t. mies 30



en vain päässyt yli siitä miten eri maailmoissa oltiin kasvettu. lisäksi noin nuoret näyttää tytöille vaikka pukeutuisivatkin bisnes-tyyliin.

Ihan samaa sukupolvea siinä ollaan.

Ihan samaa sukupolvea siinä ollaan.

Minusta se oli jotenkin liikaa. Oli mies kokenut aivan eri asioita kuin minä. Hän halusi perhettä, minä vielä elää ja nauttia. Joten täytyy miettiä että haluaa sit samoja asioita elämästä.

"Ihan eri musiikki, leffat, pelit." Tuolla ei yksinkertaisesti ole mitään väliä! Eikai ihminen rakastu leffa- tai musiikkimakuun, vaan siihen ihmiseen. Kahdella samanikäiselläkin voi olla aivan erilainen leffa- tai musiikkimaku. Miksi pitää rueta viilaamaan pilkkua? Ei ole mitään väliä, onko kumppani 3 vai 6 vuotta vanhempi/nuorempi.

"Ihan eri musiikki, leffat, pelit." Tuolla ei yksinkertaisesti ole mitään väliä! Eikai ihminen rakastu leffa- tai musiikkimakuun, vaan siihen ihmiseen. Kahdella samanikäiselläkin voi olla aivan erilainen leffa- tai musiikkimaku. Miksi pitää rueta viilaamaan pilkkua? Ei ole mitään väliä, onko kumppani 3 vai 6 vuotta vanhempi/nuorempi.

ei mitenkään liian iso ikäero