Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

12-vuotiaan kaveriongelma

Vierailija
03.10.2012 |

12-vuotiaalla poikamme paras ystävä on asunut viimeiset pari vuotta eri paikkakunnilla. Pojan ystävä ei tuona aikana päässyt oikein mukaan oman luokkansa poikien kaveriporukkaan ja näin ollen ystävyys oman poikani kanssa on säilynyt hyvin tiiviinä. Pojat ovat viettäneet aikaa todella paljon yhdessä, kesällä päivittäin, talvella muutaman kerran viikossa, yökyläilleet toistensa luona, harrastaneet samoja juttuja jne. He ovat todelliset sielunkumppanit.



Tähän tiiviiseen yhteydenpitoon on tarvittu myös vanhempien apua, sillä välimatkaa on tuon ikäisille vielä aika paljon – 10km. Olemme puolin ja toisin kuljettaneet poikia toistensa luokse. Pyörilläkin pojat ovat kulkeneet, kuten myös junalla.



Tämä poikani ystävä oli koulun alettua leirikoulussa, jossa ilmeisestikin pääsi tutustumaan muihin luokan poikiin paremmin ja sen seurauksena hän onkin alkanut olemaan heidän kanssaan iltapäivisin. Tietysti hienoa, että hän on saanut uusia kavereita lähistöltä, mutta hän on sen myötä nyt täysin ”hylännyt” poikani, joka on hänelle useasti edelleenkin kyllä soitellut ja pyytänyt meille. Tämä ystävä kuitenkin aina sanoo, että hän ehkä voi olla ja lupaa soittaa kohta asiasta, mutta lähettääkin tekstiviestin, jossa ilmoittaa, ettei voikaan olla. Näitä turhia lupauksia on ollut nyt jo todella paljon ja isoja pettymyksiähän siitä on tietysti koettu.



Surettaa pojan puolesta, kun ystävyys yhtäkkiä ikään kuin katosi taivaan tuuliin. Miten voisin toimia tässä tilanteessa ja auttaa omaa poikaani ?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
03.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kautta yritätte löytää samanhenkisen kaverin. Hankala se on enää tuossa iässä vanhemman alkaa sopia kaveritreffejä ellet sitten tunne jonkun pojan vanhempia todella hyvin.

Vierailija
2/7 |
03.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja näin äitinä tai isänä sitten pyytää, että jos tällä sinun pojallasi on ollut vaikeaa ystävystyä niihin muihin poikiin, niin voisiko nyt tämä kaveri joka on sitten onnistunut ystävystymään niihin muihin niin avittaa sinun poikaasi eli puhuisi niille toisille pojille niin sanotusti "järkeä" ja se että joku saman ikäinen heille puhuu, niin voi saadakin heidät tajuamaan asian ja sitten poikasi pääsee juttuihin mukaan. :)



?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
03.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta sieltä ei ole samanhenkistä kaveria toistaiseksi vielä löytynyt. Lähistöllä kyllä on luokan poikia, joiden kanssa poikani välillä onkin, mutta he ovat aika erilaisia kaikki.



Lähinnä mietin, että voiko tuohon lupausten pettämiseen jotenkin puuttua? Sanomalla siitä pojalle itselleen tai kertoa hänen vanhemmilleen vai annanko poikien vain hoitaa asiat keskenään.



Jos asiat olisivat toisin päin, niin itse kyllä ihmettelisin, että miksi pojat eivät enää ole yhdessä ja kannustaisin omaa poikaani jakamaan aikaansa sekä ystävälleen että näille uusille kavereille. Voihan sitä olla kaikkien kaveri, eikä hylätä vanhaa uusien tieltä.



ap

Vierailija
4/7 |
03.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös ne pojat asuneet eri paikkakunnilla??

Vierailija
5/7 |
03.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin 10km päässä toisistaan?



Minusta se ei ole paljon.



Esimerkiksi se, että me asutaan maaseudulla ja itse kylläkin keskustassa, mutta ne kaverit jotka asuu sitten enemmän siellä korvessa niin heille on kyllä matkaa ainakin se 10km. :)

Vierailija
6/7 |
03.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja näin äitinä tai isänä sitten pyytää, että jos tällä sinun pojallasi on ollut vaikeaa ystävystyä niihin muihin poikiin, niin voisiko nyt tämä kaveri joka on sitten onnistunut ystävystymään niihin muihin niin avittaa sinun poikaasi eli puhuisi niille toisille pojille niin sanotusti "järkeä" ja se että joku saman ikäinen heille puhuu, niin voi saadakin heidät tajuamaan asian ja sitten poikasi pääsee juttuihin mukaan. :) ?

Pojat ovat nykyään eri kouluissa. Tämä kyseinen ystävä muutti toiselle paikkakunnalle pari vuotta sitten ja hän on siis se, joka ei ole ystävystynyt uuden luokkansa poikien kanssa ennen kuin vasta nyt leirikoulun jälkeen. Oma poikani ei siis tunne edes hänen luokkansa poikia.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
03.10.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


“lupausten pettäminen” on valitettavasti tosi yleistä ja vaikea siihen on puuttua, jos kaveri kuitenkin sentään ilmoittaa oma-aloitteisesti ettei pääsekään. Ja jos oikein pilkkua viilataan, niin jos kaveri sanoo että EHKÄ voi olla, niin eihän se edes ole lupaus.



Tilanne on toki kurja sun pojan kannalta, mutta hirveän vaikea sitä ystävyyttä enää on saada elvytettyä jos toisella on kavereita lähempänä. On kaunis ajatella, että lasta pitäisi kannustaa olemaan kaikkien kaveri eikä hylätä vanhoja ystäviä, mutta toisaalta… Tämän kaverin vanhemmat ovat luultavasti surreet pari vuotta sitä, että poika ei löydä kavereita omasta koulusta. Mieti, millaista on olla luokalla se joka on koko ajan ulkopuolinen! Kun pää sitten vihdoin aukeaa ja luokkakaverit alkaa pyytää mukaan, en minä ainakaan kovin helposti kehottaisi kieltäytymään seurasta.



Sinuna kutsuisin tätä kaveria teille leffailtaan, kanssanne uimahalliin tms. ennalta sovittua, mitä ei voi niin helposti perua. Mutta samaan aikaan yrittäisin hyväksyä sen, että kaverukset eivät enää näe toisiaan viikoittain. Onneksi teidän pojalla kuitenkin on kavereita muutenkin ja harrastuksen parista. Voi hyvin olla että sieltä löytyy uusi paras kaveri – kasvavilla lapsilla tuo sielunkumppanuus kuulostaa minusta vähän turhan darmaattiselta ajatukselta. Kaverisuhteet muuttuu ja elää ja on hyväkin opetella ystävyyttä monelaisten ihmisten kanssa eikä ripustautua siihen ekaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi yhdeksän