Isovanhempien käytös harmittaa..

Isovanhemmilla ei mielestäni ole velvollisuus hoitaa lastenlapsiaan. Tärkeämpää onkin, että saisivat mahdollisuuden luoda omanlaisen suhteen lapseen. Ehkä kannattaisi pyytää sitä mummoa mukaan puistoon tai minne nyt lapsen kanssa menettekään. Siinä sivussa sitten mummokin saattaa intoutua vähän enemmän siitä lapsesta huolehtimaan.



Minä olen niitä ihmisiä, jotka rakastavat vauvoja mutta ei osaa olla taaperoiden eikä pikkulasten kanssa. En leiki. En osaa, en välitä enkä jaksa. Näin ollen siis en ap:n lapseen osaisi oikein luoda mitään muuta suhdetta kuin pitää sylissä ja ehkä lukea viiden minuutin verran kirjaa.



Ap, veikkaan, että eivät vain osaa olla lapsen kanssa, koska ovat niin vieraita toisilleen. Pelkäävät ehkä astuvansa sinun varpaillesi eivätkä uskalla ns. ottaa sitä tilaansa. Suosittelen sitä, että otatte isovanhemmat mukaan kaikkiin puuhiin, mitä lapsen kanssa teette ja ette odotakaan mitään erityishuomiota vaan ihan vaan oleskelette yhdessä. Jokainen luo erilaisen ihmissuhteen lapseen ja ehkä nämä isovanhemmat eivät pysty siihen leikkimistasoon vaan pysyvät enemmän sellaisina teatteri-isovanhempina (=vievät konsertteihin, teatteriin, shoppailemaan mutta eivät kykene antamaan sitä turvaa ja läheisyyttä).

En ole siis olettanut että he syöttäisivät tai vaihtaisivat vaippaa tai yms. Vaan leikkisivät lapsen kanssa. Tekisivät jotain. Tämä on vasta kolmas kerta kun edes lapsen näkevät ja lapsi on jo yli vuoden..

Ja ei voi paljoa viettää yhteistä aikaa, kun ei heitä paljon kotona näy, vaikka mummo on lomalla juuri sen takia, koska me tulimme tänne.

-ap

ja isovanhemmat sen aikaa lapsen kanssa.. Se on juuri sitä hoitamista.

Isovanhemmilla ei mielestäni ole velvollisuus hoitaa lastenlapsiaan. Tärkeämpää onkin, että saisivat mahdollisuuden luoda omanlaisen suhteen lapseen. Ehkä kannattaisi pyytää sitä mummoa mukaan puistoon tai minne nyt lapsen kanssa menettekään. Siinä sivussa sitten mummokin saattaa intoutua vähän enemmän siitä lapsesta huolehtimaan.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka rakastavat vauvoja mutta ei osaa olla taaperoiden eikä pikkulasten kanssa. En leiki. En osaa, en välitä enkä jaksa. Näin ollen siis en ap:n lapseen osaisi oikein luoda mitään muuta suhdetta kuin pitää sylissä ja ehkä lukea viiden minuutin verran kirjaa.

Ap, veikkaan, että eivät vain osaa olla lapsen kanssa, koska ovat niin vieraita toisilleen. Pelkäävät ehkä astuvansa sinun varpaillesi eivätkä uskalla ns. ottaa sitä tilaansa. Suosittelen sitä, että otatte isovanhemmat mukaan kaikkiin puuhiin, mitä lapsen kanssa teette ja ette odotakaan mitään erityishuomiota vaan ihan vaan oleskelette yhdessä. Jokainen luo erilaisen ihmissuhteen lapseen ja ehkä nämä isovanhemmat eivät pysty siihen leikkimistasoon vaan pysyvät enemmän sellaisina teatteri-isovanhempina (=vievät konsertteihin, teatteriin, shoppailemaan mutta eivät kykene antamaan sitä turvaa ja läheisyyttä).

Meilläkin vanhempani aina puhelimessa kertovat, kuinka kaipaavat lastenlapsia, ja pitäisi nähdä, mutta ei kyllä siltä vaikuta, kun menemmä käymään. Pari vuotta sitten ensimmäisenä vierailuiltana, ehkä tunti saapumisemme jälkeen tytär yritti innoissaan jutella mummolle ulkona näkemästään sammakosta, kun mummo käski mennä toiseen huoneeseen, kun katsoi jotain saippuasarjaa telkkarista. Kun kerran joku kotikatu tai salkkarit tai oli tärkeämpiä kuin lapsenlapset, totesimme, että on turha ajella pitkää matkaa kahta kertaa vuodessa, ja käymme enää yhden kerran vuodessa. En edes odottanut, että viettäisivät lasten kanssa aikaa ilman meitä, kunhan vaikka vain juttelisivat, mutta isovanhemmat eivät edes vaivaudu kuuntelemaan, mitä lapset heille puhuvat. Puhelimessakin, kun soittelevat, niin lapsi täällä meidän päässä on vain hiljaa. Välillä aloittaa lauseen, mutta ei saa sanoa sitä loppuun.



Tallentava digiboksikin heiltä löytyy, niin ei olisi tarvinnut menettää tärkeitä juonenkäänteitäkään, vaikka olisi vähän tyttärentyttären kanssa seurustellutkin.



Harmittaa minuakin, iso turvaverkko olisi iso asia myöhempääkin elämää varten, mutta en minä halua viedä lapsiani sellaiseen ympäristöön, missä annetaan ymmärtää, kuinka vähäpätöisiä he ovat. Toisaalta, niinhän he minuakin kohtelivat, joten taisi olla tyhmää kuvitella, että lastelapsetkaan olisivat heille tärkeitä.

omat vanhempani vähän samanlaisia. Odotetaan lapsia kuin kuuta nousevaa, syyllistetään meitä jos ei tulla sinne joka ikinen loma jne., mutta sitten kun siellä ollaan, niin ukki jaksaa lasten kanssa touhuta suunnilleen tunnin, jonka jälkeen se painelee sohvalle makaamaan, kattomaan telkkaria ja torkkumaan. Kai se on sitä, että kun on tottunut itsekseen olemaan, on raskasta yhtäkkiä se lasten hulina ja touhu. Niinhän se oli itselläkin silloin kun oli vielä lapseton. Lasten meteli yms. vei mehut parissa tunnissa.

kaloille ja vieraille on yhteistä se, että kolmantena päivänä kummatkin alkaa haista ;0)



Ja pikkulapset ovat kyllä rasittavia. Minäkään en tahdo jaksaa enää 2-vuotiasta kummilasta, kun olen tottunut jo siihen, että isot lapset eivät enää roiku lahkeessa.



Armahda niitä isovanhempia ja anna heille edelleen mahdollisuus olla lapsenlapsen kanssa niin usein kun he sitä toivovat, vaikka jaksaminen ei kantaisikaan niin älyttömän pitkään...



t. Huono Kummitäti

Ovatko vierasmaalaisia myös? Ehkä siellä ei niin paljon leikitä lasten kanssa, vaan lapset lähinnä kulkevat siinä sivussa... Meidän lapsilla on isovanhemmat toisesta kulttuurista, eikä siellä todellakaan leikitä ja touhuta lasten kanssa yleensä mitään. Lapsia on lähinnä totuttu käyttämään apuna ihan taaperosta asti pienissä askareissa :(.

Siellä sitten innostui juttelemaan jonkun toisen äidin kanssa ja auttoi hänen lastaan kiipeämään liukumäkeen yms.



Ehkä sitten olen tottunut siihen että isovanhemmat leikkivät ja touhuavat lapsen kanssa, sillä niin tekevät omat vanhempani.



Ja vaikka ei tietäisi mitä tehdä lapsen kanssa kun se on pieni, aina voi yrittää. Vai pitääkö lapselle opettaa "Ei mummoa ja pappaa kiinnosta, odotetaan että olet vähän vanhempi, ehkä heitä sitten alkaa kiinnostamaan myös touhuta sinun kanssasi".. Näin kärjistettynä.



-ap

näinhän ne tosiaan "oppii tuntemaan" kun ei oteta kontaktia, kun niin moni siihen vieraaseen lapseen vetosi.

Meillä oli tilanne saman tapainen. Kun lapset olivat pieniä, isovanhemmilla oli aina jotain tärkeämpää tekemistä, kun lastenlasten tapaaminen, kun kävivät suomessa.

Nyt heistä olis mukava tavata isoja tyttöjä, mutta mikään maailman mahti ei saa tyttöjä uhraamaan viikonloppuaan ventovieraille vanhuksille.

Teepä pari lasta vielä lisää, niin opit olemaan kiinnittämättä huomiota turhanpäiväisyyksiin.

Minusta on syytä olla kiitollinen ihan kaikesta ajasta, jotka isovanhemmat lapsenlapsille antavat, eikä aina valittaa kun kaikki menee kuitenkin äidin mielestä aina pieleen.

Ainoa asia, johon itse pystyy vaikuttamaan, on oma käyttäytymisensä.

onko näin?

mulla kävi kyllä aivan päinvastoin.

yhden lapsen äitinä en huomannut näitä huomiojuttuja ollenkaan, kun meitähän oli jo 2 antamassa sille yhdelle huomiota.

tämä aloittajan mainitsema asia alkoi harmittaa vasta kun lapsia oli 2.

meillä miehen vanhemmat odottavat myös vaan poikaansa kylään. tekemään hommia.

Meillä oli tilanne saman tapainen. Kun lapset olivat pieniä, isovanhemmilla oli aina jotain tärkeämpää tekemistä, kun lastenlasten tapaaminen, kun kävivät suomessa.

Nyt heistä olis mukava tavata isoja tyttöjä, mutta mikään maailman mahti ei saa tyttöjä uhraamaan viikonloppuaan ventovieraille vanhuksille.

Haluan että tuntevat isovanhempansa ja menevät heille kylään innoissaan tai ovat innoissaan kun he tulevat meille.

Meillä oli tilanne saman tapainen. Kun lapset olivat pieniä, isovanhemmilla oli aina jotain tärkeämpää tekemistä, kun lastenlasten tapaaminen, kun kävivät suomessa.

Nyt heistä olis mukava tavata isoja tyttöjä, mutta mikään maailman mahti ei saa tyttöjä uhraamaan viikonloppuaan ventovieraille vanhuksille.

Haluan että tuntevat isovanhempansa ja menevät heille kylään innoissaan tai ovat innoissaan kun he tulevat meille.

Suhdetta ehtii kyllä luomaan leikki-iässäkin.

Se toki on eri asia verrattuna koululaiseen tai vaikka teiniin. Mutta ei sitä suhdetta yksi-kaksivuotiaaseen vielä kummemmin luoda, kun satunnaisesti nähdään.

Veljen perhe tulee käymään ja oletuksena on, että mummi leikkii lapsenlapsen kanssa. Siis se mummi, joka ei ole eläissään leikkinyt omien lastensakaan kanssa vaan leiponut, siivonnut, hoitanut puutarhaa jne. lapset mukanaan.



Nyt tulee veli perheineen mummolaan ja miniä olettaa, että isovanhempi ja lapsenlapsi olisivat koko päivän yhdessä. Ei siivoten ja ripustaen pyykkiä vaan leikkien! Äitini on joka kerta etukäteen kauhuissaan siitä, miten hänen täytyy pakosta tehdä jotain, mikä ei ole hänelle luontaista ja miniä aikataulun kanssa vieressä katsoo, että kaikki tehdään tismalleen niin kuin hän tahtoo.



Onneksi vierailevat kerrallaan korkeintaan 3 päivää, niiden jälkeen äiti on itkun partaalla ja ihmetelee, miksi hän ei saa olla sellainen isoäiti, jollainen hän on luonnostaa eli leipova, mattoa kutova, tarinoita kertova. Miksi täytyy ottaa leluauto käteen ja sanoa suRR ruRR miniän oppien mukaan muristen.

Isovanhemmat eivät osaa tehdä lapsesta elämän keskipistettä vaan aikanaan lapset kasvoivat "siinä sivussa", yhdessä vanhempien kanssa tehden. Nyt lapset ovat niin ihmeellisiä, että tarvitaan 4 aikuista lopettamaan kaikki muu tekeminen ja ihailemaan lasta.



Ei se mummi ymmärrä, miksi lapsenlapsen kanssa on oltava koko ajan. Ei hänen lapsiaan kukaan 24/7 leikittänyt ja ilahduttanut. Nykyäidit luulevat, että jos lapsi tekee jotain yksikseen, niin maailma romahtaa.

joka perhelehti hehkuttaa rakastavia isovanhempia jotka hoitavat lapsenlapsiaan, mutta se on vain idylli, uskotelma, kuvaelma. En kiistä etteikö joissain tapauksissa näin vilpittömästi ole, mutta on myös _todella_ paljon isovanhempia joita ei kiinnosta yhtään lapsenlapset.



Meillä on lapsillamme kahdet surkeat isovanhemmat. Merkit tähän olivat jo mieheni ja minun lapsuudessa olemassa: vanhempamme hoidattivat meidät muilla. Hoitoon 2kk ikäisestä täysipäiväisesti, viikonloput hoiti mummot, viikolla iltaisin tädit ja muut sukulaiset. Vanhempamme saivat satoja tuhansia tunteja lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan.



Nyt kun ovat isovanhempia itse, niin hoitosaldo seitsemän vuoden aikana= nolla sekuntia. Eivät ole kertaakaan hoitaneet, eivät edes pyydettäessä (liikaa ei ole pyydetty, pari kolme kertaa tiukassa tilanteessa) eivätkä halua auttaa vaikka olisi joku pahakin paikka. Eivät tule kylään, eivät kutsu sinne kylään, eivät soittele, eivät pidä yhteyksiä.



Itse yksipuolisesti yritin pitää yhteyttä ja tein kaikkeni että tulisi hyvä ja lämmin suhde, lähetin askarteluja, kuvia lapsista, soittelin kuulumisia jne. Mutta koskaan ei tullut mitään vastavuoroista yhteydenpitoa, ei kiinnostusta lapsiin, ei kyläilyä, ei yhteistä aikaa.



En minäkään väitä että isovanhemmilla olisi velvollisuus hoitaa, mutta toivoisi että edes heillä olisi moraalinen velvollisuus viettää aikaa. Mutta siihenkään meillä ei kummistakaan isovanhemmista ole. He haluavat elää itselleen, tehdä asioita itse, niinkuin jo silloinkin kun he itse olivat vanhempia. Omat vanhempani "hoisivat parisuhdettaan" monta kertaa viikossa, kaikki viikonloput, kaikki lomat ja hoidattivat meidät lapset mummoloissa.



Lisäksi suurten ikäluokkien monet ihmiset ovat itsekkäitä. Meidän molempien vanhemmat - jotka saivat siis satojatuhansia tunteja apua omilta vanhemmiltaan - eivät ole antaneet mitään apua takaisin. Ei niille omille vanhusvanhemmilleen (yhteiskunta sai hoitaa ne hautaan) eikä vastavuoroisesti omille lapsilleen/lapsenlapsilleen.



Meillä on siis neljä tervettä, varakasta eläkeläisisovanhempaa joita ei elämä rasita mitenkään. Heillä olisi kaikki mahdollisuudet, resurssit ja aika. Vain halu puuttuu, eli siispä olemme kokonaan ilman isovanhempia.



Meillä ei ole mummoa eikä pappaa lapsilla, ihan ventovieraita ihmisiä kaikki, ei heitä kiinnosta.



Olen pystynyt antamaan anteeksi piittaamattomuuden, sillä en voi sanoa muuta kuin että isovanhempien menetys. He menettivät jo omien lastensa lapsuuden hoidattamalla lapsensa täysin muilla, ja nyt menettävät lastenlastensa lapsuuden. Eivät he edes ymmärrä, mitä he voisivat lämpimästä rakkaudellisesta ihmissuhteesta saada. Heidän tappionsa.



AP, sinun tilanteessasi asiat eivät ole näin huonosti kuin meillä, joten yritä hyväksyä kurja tilanne ja olla kiitollinen niistä "murusista" joita lapsenne saavat. Tämä on valitettavasti nykypäivän itsekkäiden isovanhempien toimintaa parhaillaan, heistä ei vaan ole rakastaviksi, välittäviksi ja lämpimiksi ihmisiksi lastemme elämään.



Ja te kenellä on ihanat isovanhemmat lapsillanne: olkaa KIITOLLISIA, olette tavattomen etuoikeutettuja.

Meillä oli tilanne saman tapainen. Kun lapset olivat pieniä, isovanhemmilla oli aina jotain tärkeämpää tekemistä, kun lastenlasten tapaaminen, kun kävivät suomessa.

Nyt heistä olis mukava tavata isoja tyttöjä, mutta mikään maailman mahti ei saa tyttöjä uhraamaan viikonloppuaan ventovieraille vanhuksille.

Tätä pelkäsin lasten ollessa pieniä ja niinhän siinä kävi,että isovanhemmat ovat aivan vieraita ihmisiä joiden elämä ei paljoa kiinnosta.Kaikki asumme samassa maassa.Olenkin aina kadehtinut lapsia joilla on hyvä ja läheinen suhde isovanhempiinsa.Katkeraltakin tuntuu,mutta isovanhempien tappiohan se loppujen lopuksi on.

Eiköhän tilanne muutu, kunhan lapsi kasvaa. Oman äitini kohdalla tilanne on vähän samanlainen, hän haluaa olla hirveän hyvä mummi, mutta ei oikein osannut olla ihan pienen kanssa. Koko ajan tilanne kuitenkin paranee, kun lapsi oppii kommunikoimaan enemmän ja eroahdistus hellittää. (lapsi nyt 2v)



Voin kyllä ihan hyvin uskoa, että 30 vuoden tauon jälkeen voi olla hankalaa alkaa vaihtaa vaippoja, syöttämään, nukuttamaan ja muuta. Varsinkin jos lasta näkee harvoin.



Täytyy kyllä myöntää, että joskus minuakin on harmittanut, kun odotukset oli niin korkealla. Toisaalta mieheni äiti ei oikeastaan ota mitään kontaktia lapsenlapsiinsa (myöskään vanhempiin, teini-ikäisiin lapsenlapsiin). Se ei vain ole hänelle luontaista. Että siihen nähden ei tuo tilanne minusta kamalan huonolta vaikuta. Meillä ei poika ole vieläkään ollut viittä tuntia hoidossa, kun ei ole paikkaa, minne laittaa.

Meillä miehen äiti ei ole kertaakaan ottanut tyttöä hoitoon. Kysyimme, että jos lyhyeksi aikaa (pariksi tunniksi), mutta ei käy. Mummo asuu 5 kilometrin päässä ja näemme maksimissaan kerran kuussa jos sitäkään ja mummo on tytölle yhtä vieras kun postimies.

No jos mummoa ei kiinnosta niin olkoon kiinnostamatta. Kuten joku mainitsikin aiemmin, paras muuttaa omaa suhtautumistaan niin ettei odota MITÄÄN tuollaisilta isovanhemmilta. Ei turhia odotuksia, ei pettymyksiä. Kaikki on vaan plussaa jos sieltä suunnalta jotain tulee. Onneksi toinen mummo on mukana ja aivan huippuihana mummo onkin. Harmi vaan,että asuu niin älyttömän kaukana.

oletko koskaan ehdottanut yhteistä tekemistä? Isoäiti mukaan puistoon? Teille kylään? Jonnekin muualle? Siis siten, että sinä olet hoitovastuussa lapsesta...

Omat vanhempani ovat kuitenkin erilaisia lapsemme kanssa. Käyvät kävelyllä, tai ovat vain pihalla ja ihmettelevät lapsen kanssa kukkia,kiviä,ötököitä. Ovat siis lapsen kanssa. Eivätkä vain kato sivusta kun lapsi leikkii. Enkä nyt oleta että pitäisi kokoajan olla touhuamassa lapsen kanssa, osaahan tuo jo yksinkin touhuta. Mutta jonkunlaista kontaktia toivoisin. Ehkä se sitten tulee kun lapsi on vanhempi, en tiedä.



Eilenkin illalla mummo ja pappa olivat ystävillään, minä ja tämän papan veli leikittiin lapsen kanssa. Potkittiin ihan vaan pehmeää palloa toisillemme ja lapsi innoissaan yritti sitä saada kiinni. Eli ei mitään sen ihmeellisempää.



-ap