Miksi Nina Mikkonen levittää poikansa henkilökohtaisia terveystietoja julkisuuteen?
Kommentit (54)
Viihdealan ihmisten asiat uutisoidaan viihdeosiossa oli se sitten kuolemaa, häitä tai mitä tahansa.
Miksi lapsen sairaudesta kertova juttu on lehden Viihde-osiossa?
Vissiin ovat vähän tiukoilla.
Iltapäivälehtien päätoimittajat ovat kertoneet, että maksavat palkkioita vain artikkeleista, joissa joutuu poseeraamaan koko päivän, kuten esim. missien uimapukuesittelyistä.
Voisimmeko jokainen mennä itseemme, ja miettiä, olemmeko niin täydellisiä, että voimme haukkua Nina Mikkosen pystyyn?
Minä tunnen aitoa myötätuntoa koko Mikkosten perhettä kohtaan ja toivotan heille kaikille voimia.
Mikä on sattunut Mikkosille, voi tapahtua meille kaikille muillekin, vaikka huomenna. Minulla ainakin on monta sukulaista/ystävää/tuttavaa, jotka ovat saaneet sydänkohtauksen tai aivoinfarktin tai aivohalvauksen.
Kenen tahansa omainen voi sairastua vakavasti, myös teidän, jotka hehkutatte kakkavaipoista. Eräänsä päivänä voi tapahtua myös niin ikävästi, että olette itse niissä vaipoissa omaisen armoilla.
vaan puolisoni huolehtisi yksityisyydestäni.

No sitten ymmärrän kyllä vielä vähäemmän. Jos tuosta ei edes ole mitään hyötyä. Muut miettii että viittiikö laittaa lapsensa kuvaa johonkin facebook-sivuille. Tämä pistää lapsensa tosi-tv:seen ja tilittää sairaudet lehdille. Sitten arvostelee toisten äitiyttä. Ei tipu sympatiaa.
Pariskunta on viimeisen kymmenen vuoden aikana haukkuneet lähes kaikki ja nostaneet itsensä lapsia myöten muiden yläpuolelle. Täytyy tödeta, että karman laki näköjään toimii. Ei heru täältä sääliä eikä sympatiaa.
Vissiin ovat vähän tiukoilla.
Iltapäivälehtien päätoimittajat ovat kertoneet, että maksavat palkkioita vain artikkeleista, joissa joutuu poseeraamaan koko päivän, kuten esim. missien uimapukuesittelyistä.
Voisimmeko jokainen mennä itseemme, ja miettiä, olemmeko niin täydellisiä, että voimme haukkua Nina Mikkosen pystyyn?
Minä tunnen aitoa myötätuntoa koko Mikkosten perhettä kohtaan ja toivotan heille kaikille voimia.
Mikä on sattunut Mikkosille, voi tapahtua meille kaikille muillekin, vaikka huomenna. Minulla ainakin on monta sukulaista/ystävää/tuttavaa, jotka ovat saaneet sydänkohtauksen tai aivoinfarktin tai aivohalvauksen.
Monet julkkikset ovat pitäneet lapsensa täysin poissa julkisuudesta. Ja että TimoTA nyt olisi sellanen julkkiskaan, että paparatsit joka nurkan takana piileskelisivät...pah, hiipuva entinen tv -kasvo.
Heillä on vaan kova tarve olla julkisuudessa, asiasta nyt niin väliä.
Mikkoset pistivät lapsensa siihen telkkariohjelmaan vain siitä syystä, että koska Timo T.A. on julkisuuden henkilö, täytyy myös lasten tottua julkisuuteen. En ymmärrä tuota argumenttia vieläkään.
Kuka on paheksunut Aira Samulinia lapsensa Pirjon mt-ongelmien revittelystä? Entä Sara Paavolaista down-tytöstään puhumisesta? Näitä riittää.
Ei, ei. Nina Mikkonen on syylliseksi ja pahaksi todettu, ja tähän sopii niin hyvin vanha sanonta: "Se, mikä sopii Jupiterille, ei sovi Härälle". Kysymys on tietenkin siitä, kuka on tekijä.
Mä aluksi inhosin Ninaa, mutta nykyään koen empatiaa. Häntä lyödään kuin vierasta sikaa ja jokainen tekonsa/sanomisensa on väärin. Jos Nina sanoisi, että "vesisade on kivaa", niin se olisi sairasta puhetta ja kuvaisi hänen ääliöimäisyyttään. Jos Nina sanoisi, että "vesisade on ikävää", niin päälle ilkuttaisiin, kuinka Nina on sokerista tehty ja kärsiköön.
Nina on tyypillinen "koulukiusattu". Herätkää aikuiset ihmiset. Miksi te koette niin suurta tarvetta hakata lyötyä ihmistä?
miten se on muka mahdollista koskaan saavuttaa, kun aikuisetkin kiusaavat jatkuvasti tiettyjä yksilöitä?
Sanoinpa Niina Mikkonen mitä tahansa, hänet leimataan täällä "hulluksi". Pirkko Hämäläinen on antanut monia haastatteluita autistilapsensa tiimoilta, mutta sitä ei kukaan paheksu. As-lapset kuuluvat autismin kirjoon hekin.
Timo Soinia haukutaan julkisesti läskiksi, missä on nollatoleranssi näissä kiusaamistapauksissa? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Kenen tahansa omainen voi sairastua vakavasti, myös teidän, jotka hehkutatte kakkavaipoista. Eräänsä päivänä voi tapahtua myös niin ikävästi, että olette itse niissä vaipoissa omaisen armoilla.
Hävetkää te aikuiset ihmiset, jotka järjestelmällisesti osallistutte Niina Mikkosen kiusaamiseen tälläkin palstalla.
Niina on se koulukiusaaja. Muita parempi ihminen, joka voi osoitella toisia sormella kun itse on täydellinen.
Miksi media julkaisee lasten yksityisyyttä luokkaavia terveystietoja? Jos äiti ei osaa suojella lastaan, pitäisikö median kyetä ajattelemaan muutakin kuin irtonumeromyyntiä.
Edellisen kerran mulla oli sama fiilis viihdemediasta, kun Mervi ja Matti Nykästä vedettiin kölin alta ja lujaa. Tuli mieleen mikä on median vastuu pistää stoppi uutisoinnille kun ihmiset eivät välttämättä ole ihan henkisesti kasassa.
Lukijalle tulee vieraannuttava tunne kun viihteestä tulee sosiaalipornoa.
Pariskunta on viimeisen kymmenen vuoden aikana haukkuneet lähes kaikki ja nostaneet itsensä lapsia myöten muiden yläpuolelle. Täytyy tödeta, että karman laki näköjään toimii. Ei heru täältä sääliä eikä sympatiaa.
Vissiin ovat vähän tiukoilla.
Iltapäivälehtien päätoimittajat ovat kertoneet, että maksavat palkkioita vain artikkeleista, joissa joutuu poseeraamaan koko päivän, kuten esim. missien uimapukuesittelyistä. Voisimmeko jokainen mennä itseemme, ja miettiä, olemmeko niin täydellisiä, että voimme haukkua Nina Mikkosen pystyyn? Minä tunnen aitoa myötätuntoa koko Mikkosten perhettä kohtaan ja toivotan heille kaikille voimia. Mikä on sattunut Mikkosille, voi tapahtua meille kaikille muillekin, vaikka huomenna. Minulla ainakin on monta sukulaista/ystävää/tuttavaa, jotka ovat saaneet sydänkohtauksen tai aivoinfarktin tai aivohalvauksen.
on tämä ilmiö, jota täälläkin ilmenee surullisen paljon. Jotkut naiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että Nina ANSAITSEE miehensä ja lapsensa sairaukset, kun hän ajattelee joistain asioista erilailla. Tällainen ajattelutapa ilmentää henkilön tunne-elämän ja järkenkin köyhyyttä. Pitäisikö kaikkien erilailla ajattelevien ihmisten saada jokin rangaistus?
Mikkoset ovat olleet paljon julkisuudessa myös siksi, että lehdistö nauttii tälläisista tilanteista, jossa ihmiset provosoituvat toisten ajatuksista. Ne myyvät. Se, että Mikkoset seisovat intohimoisesti omien ajatusmalliensa takana, on ollut lehdistölle myyvä asia, jota on hyödynnetty rahastustarkoituksessa.
Nina Mikkosella on oikeus mielipiteisiinsä aivan kuin meillä jokaisella. On ihmisen omaa epävarmuutta, että ottaa itseensä jonkun muun mielipiteestä niin, että toivoo hänelle pelkkä pahaa.
Kuka on paheksunut Aira Samulinia lapsensa Pirjon mt-ongelmien revittelystä? Entä Sara Paavolaista down-tytöstään puhumisesta? Näitä riittää. Ei, ei. Nina Mikkonen on syylliseksi ja pahaksi todettu, ja tähän sopii niin hyvin vanha sanonta: "Se, mikä sopii Jupiterille, ei sovi Härälle". Kysymys on tietenkin siitä, kuka on tekijä. Mä aluksi inhosin Ninaa, mutta nykyään koen empatiaa. Häntä lyödään kuin vierasta sikaa ja jokainen tekonsa/sanomisensa on väärin. Jos Nina sanoisi, että "vesisade on kivaa", niin se olisi sairasta puhetta ja kuvaisi hänen ääliöimäisyyttään. Jos Nina sanoisi, että "vesisade on ikävää", niin päälle ilkuttaisiin, kuinka Nina on sokerista tehty ja kärsiköön. Nina on tyypillinen "koulukiusattu". Herätkää aikuiset ihmiset. Miksi te koette niin suurta tarvetta hakata lyötyä ihmistä?
miten se on muka mahdollista koskaan saavuttaa, kun aikuisetkin kiusaavat jatkuvasti tiettyjä yksilöitä? Sanoinpa Niina Mikkonen mitä tahansa, hänet leimataan täällä "hulluksi". Pirkko Hämäläinen on antanut monia haastatteluita autistilapsensa tiimoilta, mutta sitä ei kukaan paheksu. As-lapset kuuluvat autismin kirjoon hekin. Timo Soinia haukutaan julkisesti läskiksi, missä on nollatoleranssi näissä kiusaamistapauksissa? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kenen tahansa omainen voi sairastua vakavasti, myös teidän, jotka hehkutatte kakkavaipoista. Eräänsä päivänä voi tapahtua myös niin ikävästi, että olette itse niissä vaipoissa omaisen armoilla. Hävetkää te aikuiset ihmiset, jotka järjestelmällisesti osallistutte Niina Mikkosen kiusaamiseen tälläkin palstalla.
Niina on se koulukiusaaja. Muita parempi ihminen, joka voi osoitella toisia sormella kun itse on täydellinen.
Jos uskoisit itseesi, näin ei kävisi.
Mutta jos muut seisovat mielipiteensä takana se on pahimman lajinkiusaamista.
Nimimerkillä; en ole natsi vaikka lapseni ovatkin olleet päiväkodissa kun vanhemmat ovat olleet töissä.
Kuka on paheksunut Aira Samulinia lapsensa Pirjon mt-ongelmien revittelystä? Entä Sara Paavolaista down-tytöstään puhumisesta? Näitä riittää. Ei, ei. Nina Mikkonen on syylliseksi ja pahaksi todettu, ja tähän sopii niin hyvin vanha sanonta: "Se, mikä sopii Jupiterille, ei sovi Härälle". Kysymys on tietenkin siitä, kuka on tekijä. Mä aluksi inhosin Ninaa, mutta nykyään koen empatiaa. Häntä lyödään kuin vierasta sikaa ja jokainen tekonsa/sanomisensa on väärin. Jos Nina sanoisi, että "vesisade on kivaa", niin se olisi sairasta puhetta ja kuvaisi hänen ääliöimäisyyttään. Jos Nina sanoisi, että "vesisade on ikävää", niin päälle ilkuttaisiin, kuinka Nina on sokerista tehty ja kärsiköön. Nina on tyypillinen "koulukiusattu". Herätkää aikuiset ihmiset. Miksi te koette niin suurta tarvetta hakata lyötyä ihmistä?
miten se on muka mahdollista koskaan saavuttaa, kun aikuisetkin kiusaavat jatkuvasti tiettyjä yksilöitä? Sanoinpa Niina Mikkonen mitä tahansa, hänet leimataan täällä "hulluksi". Pirkko Hämäläinen on antanut monia haastatteluita autistilapsensa tiimoilta, mutta sitä ei kukaan paheksu. As-lapset kuuluvat autismin kirjoon hekin. Timo Soinia haukutaan julkisesti läskiksi, missä on nollatoleranssi näissä kiusaamistapauksissa? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kenen tahansa omainen voi sairastua vakavasti, myös teidän, jotka hehkutatte kakkavaipoista. Eräänsä päivänä voi tapahtua myös niin ikävästi, että olette itse niissä vaipoissa omaisen armoilla. Hävetkää te aikuiset ihmiset, jotka järjestelmällisesti osallistutte Niina Mikkosen kiusaamiseen tälläkin palstalla.
Niina on se koulukiusaaja. Muita parempi ihminen, joka voi osoitella toisia sormella kun itse on täydellinen.
Jos uskoisit itseesi, näin ei kävisi.
Niin, että jos koulukiusattukkin loukkaantuu kiusaajan sanomisista, niin se johtuu vain siitä että on huono omatunto (vai tarkoititko itsetunto?) joka tapauksessa oma vika? Uskoisivat itseensä.
olet itse keksinyt, että Nina on koulukiusaaja. Hän on koulukiusaaja sinusta siksi, että hän on seisonut vakaasti kotiäitiyden kannalla. Se, että sinä pahoitat siitä mielesi, ei oikeuta sinua toivomaan Ninalle kaikkea mahdollista pahaa.
Kuka on paheksunut Aira Samulinia lapsensa Pirjon mt-ongelmien revittelystä? Entä Sara Paavolaista down-tytöstään puhumisesta? Näitä riittää.
Niina Mikkonen halusi olla ärsyttävä ja sai sitä ja enemmänkin kuin mitä tilasi, päiväkotikeskustelut ei tainu mennä ihan putkeen ja Mikkoset joutuivat miten se nyt nätimmin sanois - epäsuosioon.
Ehkä Niina halusi tulla yhteiskunnan vahvaksi mielipidevaikuttajaksi. No pieleen meni, yhden asian päiväkotibesserwisseröinnillä ei pitkälle pötkitty, argumentointi kuin oli mitä oli, yksisilmäistä, junnaavaa ja hyökkäävä.
Nyt on huono hakea sympatiaa, ja ihmetellä miksi hänestä/heidän perheestään ei pidetä.
Kuka on paheksunut Aira Samulinia lapsensa Pirjon mt-ongelmien revittelystä? Entä Sara Paavolaista down-tytöstään puhumisesta? Näitä riittää.
Niina Mikkonen halusi olla ärsyttävä ja sai sitä ja enemmänkin kuin mitä tilasi, päiväkotikeskustelut ei tainu mennä ihan putkeen ja Mikkoset joutuivat miten se nyt nätimmin sanois - epäsuosioon. Ehkä Niina halusi tulla yhteiskunnan vahvaksi mielipidevaikuttajaksi. No pieleen meni, yhden asian päiväkotibesserwisseröinnillä ei pitkälle pötkitty, argumentointi kuin oli mitä oli, yksisilmäistä, junnaavaa ja hyökkäävä. Nyt on huono hakea sympatiaa, ja ihmetellä miksi hänestä/heidän perheestään ei pidetä.
Kuka terve ihminen reagoi muiden eriäviin mielipiteisiin toivottamalla näille vain huonoa onnea? Ei eriävät mielipiteet oikeuta siihen, että Ninaa kiusataan tälläkin palstalla kategorisesti.
vaan siksi että hän varsin avoimesti ylensi itsensä muiden tuomitsijaksi. Huono on nyt sympatiaa hakea, saa sitä samanverran kuin mitä itsellänsä oli antaa sympatiaa eri mieltä hänen kanssaan olevia kohtaan.
Kuka terve ihminen reagoi muiden eriäviin mielipiteisiin toivottamalla näille vain huonoa onnea? Ei eriävät mielipiteet oikeuta siihen, että Ninaa kiusataan tälläkin palstalla kategorisesti.
[/quote]
vaan siksi että hän varsin avoimesti ylensi itsensä muiden tuomitsijaksi. Huono on nyt sympatiaa hakea, saa sitä samanverran kuin mitä itsellänsä oli antaa sympatiaa eri mieltä hänen kanssaan olevia kohtaan. Kuka terve ihminen reagoi muiden eriäviin mielipiteisiin toivottamalla näille vain huonoa onnea? Ei eriävät mielipiteet oikeuta siihen, että Ninaa kiusataan tälläkin palstalla kategorisesti.
että rupeaisin toivottamaan kaikille huonoa onnea. Fanaattiset kasvissyöjät "tuomitsevat" lihansyöjät, vihreat "tuomitsevat" autoilijat, kotisynnyttäjät "tuomitsevat" laitosynnyttäjät tai päinvastoin, abortin vastustajat tuomitsevat abortin tekijät. Lista on loputon. Pitäisikö näiden kaikkien toisinajattelijoiden joutua imaistuksi "huonoon karmaan"?
Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei provosoidu niin valtavasti näiden oman asiansa kiihkeistä puolestapuhujista, että katsovat, että näille on oikein, että heille tapahtuu kaikkea mahdollista pahaa. Tuollainen käytös, mitä Nina on saanut osakseen on suoranaista lynkkausta. Minä en kuulu hänen faneihinsa, mutta se että aikuiset toivovat hänelle kaikelaista pahaa on ala-arvoista.
Siis osa teistä. Kuinka kukaan voi toivoa miehen ja lapsen vakavaa sairautta toiselle ihmiselle, joka ei loppujen lopuksi ole teille tehnyt mitään pahaa?
Ei ihme, että yhteiskunnassa on pahoinvointia, kun kollektiivinen kanalauma hyökkää raadolle ilkkuen ja potkien lisää maassa makavaa, koska "se kuvitteli olevansa parempi kuin me..." Mitäs sitten? Hänellä omat mielipiteet, joita lehdistö rakasti ruokkia ja korostaa. Jos hän ylensi itsensä, niin nyt hänet on alennettu ja urakalla. Antakaa olla. On ihmisyyttä olla nauramatta toisen vastoinkäymisille.
Nina Mikkonen on todellakin nettikiusattu. Hän on henkilö, jolla on voimakkaat mielipiteet ja on tykännyt tiputella niitä julkisuudessa samalla mollaten "vastapuolta". Se on joitain huono itsetuntoisia ärsyttänyt, mutta miksi ihmeessä silti näette hänestä tällaista vaivaa. Yksi Nina Mikkonen. Yksi kampaaja, jolla nyt sattuu olemaan musta-valkoinen ajatusmaailma ja te olette kuin hyeenalauma raatelemassa häntä.