Vasta nyt, 35-vuotiaana, olen oppinut, että kodin kuuluu olla siisti

Mun mielestä kodin ei KUULU olla sen enempää siisti kuin sotkuinenkaan, pääasia, että asujat viihtyy siellä. Minä ja mies viihdytään siistissä asunnossa, ja nimenomaan sellaisessa, että tavaraa ei ole paljon - siksi meillä näyttää aina siistiltä. En ole pakottanut koskaan lapsiamme siivoamaan jatkuvasti, mutta näköjään heilläkin on samanlaiset "silmät" kuin vanhemmillaan, ja ilmeisesti siksi heidän huoneensa pysyvät pääsääntöisesti siisteinä ja vähätavaraisina.

Ihan totta, mulla on kestänyt koko aikuisikä opetella siisteyttä. Meillä lapsuudenkodissa siivottiin oikeastaan vain silloin, kun tuli vieraita, eikä aina silloinkaan. Nytkin kun käyn vanhempien luona, hävettää, kun siellä on pölyistä ja likaista, vaikka tavarat pysyvätkin nyt paikoillaan.

Itse olen melkein tähän saakka toiminut samalla periaatteella omassa kodissani. Siivonnut olen vasta, kun on oikeasti likaista ja sotkuista. Vasta nyt olen oppinut pitämään yllä siisteyttä koko ajan ja ymmärtänyt, että kodin kuuluu YLEENSä olla siisti ja poikkeustapauksessa sotkuinen, eikä päinvastoin.

Onko muita?

Mä ja sisarukseni ollaan saatu ns. vapaa kasvatus kahden luovassa (= lue: rahaa tuli jos tuli, useimmiten ei, mutta periaatteista ei tingitty) ammatissa olleen vanhemman lapsena ja toi on niin tuttua, niin tuttua.

Kotiintuloaikoja meillä ei ollu koskaan puhumattakaan säännöllisista ruoka-ajoista. Meidän kodissa vaelteli äidin ja isän tuttuja ihme vuorokaudenaikoina ja joskus grillattiin keskellä yötä. Ei äiti tai isä mitään narkkeja tai alkkiksia olleet, olivatpahan vaan luovia ja vapaita ihmisiä jotka ajattelivat että sillä tavalla voisi elää ja kasvattaa neljä lasta.

Teini-iässä kaverit kadehti kun kuljettiin miten sattui eikä kukaan kysellyt perään. Viinaa olis voinu kotoa kaapista varastaa miten paljon vaan, mutta ei hirveesti huvittanu.

Meilläkään ei siivous kuulunu asiaan koska se oli "keskiluokkaista" ja liian tavallista etenkin äidin mielestä. Äiti jankutti koko ajan että nainen ei oo perheelleen ja mieheleen mikään siivooja tai kokki ja se on jääny varmaan jotenkin mulle selkärankaan.

Mumma yritti joskus vähän pahimpia sotkuja raivata mutta oikeasti mun vanhimman veljen huone oli pahimmillaan kuin siitä nelosen Hamstraaja-dokkarista jossa se mies oli keränny huoneen täyteen erilaisia lehtiä ja vaatteita.

Mä tajusin joskus 8-10-vuotiaana kun aloin käydä enemmän koulukavereiden luona, että me oltiin se poikkeeva porukka. Kun muutin toiseen kaupunkiin yliopistoon opiskelemaan, asuin solussa ja elin kuten olin eläny kotonakin kunnes ekan opintovuoden lopulla mun kämppikset otti mut puhutteluun. Ne opetti mut siivoomaan eli käyttään rättiä ja vettä ja pesuainetta. Siitä lämmin kiitos Salmelle ja Erjalle, missä ikinä nyt lienettekin.

t. tiedätte kyllä kuka

Eivätkö ikinä mitenkään puuttuneet asiaan? Eikö koulusta kerrottu sossuille mitään?

AINA piti olla siistiä ja ai että se otti mua päähän. Koko aikuisikäni olen stressannut sitä siivoamista kun meillä ei kuitenkaan ole ollut siistiä. Vasta nyt olen ymmärtänyt, että kodin kuuluu olla KOTI, sellainen missä asujat viihtyvät ja meillä viihdytään vähän sotkuisemmassa mieluummin ja käytetään se siivoamisesta jäänyt aika kivaan yhdessäoloon.

Olin nuorempana kauhea siisteyspingottaja ja minua suorastaan hermostutti pienikin epäjärjestys tai epäsiisteys. Tämä aiheutti minulle kauehaa stressiä ja miesparalle nalkutusta, koska miehen siisteyskäsitys on rennompi. Mahtoi se olla kamalaa kuunnella kun akka mäkättää kun ei ole tiskaamisen jälkeen pyyhitty avattujen keittiökaappien kahvanvierustoja vaan niissä on märkiä jälkiä tai jotain ;-)



Nyt 38-v:nä otan itsekin rennommin. On meillä edelleen perussiistiä mutta en saa hermoromahdusta jos joku juomatölkki on olkkarin pöydällä, pyyhe selkänojalla tai jääkaapin kahvassa sormenjälkiä.

Ja esim. töissä työpöytäni on aina järjestyksessä ja roinaton niin, että ihmiset miettivät, mille kotonani näyttää.



Sotkuiselta. Koti on koti ja siellä minä elän niin kuin haluan. Ei niin kuin äitini haluaa.

Ihan totta, mulla on kestänyt koko aikuisikä opetella siisteyttä. Meillä lapsuudenkodissa siivottiin oikeastaan vain silloin, kun tuli vieraita, eikä aina silloinkaan. Nytkin kun käyn vanhempien luona, hävettää, kun siellä on pölyistä ja likaista, vaikka tavarat pysyvätkin nyt paikoillaan.

Itse olen melkein tähän saakka toiminut samalla periaatteella omassa kodissani. Siivonnut olen vasta, kun on oikeasti likaista ja sotkuista. Vasta nyt olen oppinut pitämään yllä siisteyttä koko ajan ja ymmärtänyt, että kodin kuuluu YLEENSä olla siisti ja poikkeustapauksessa sotkuinen, eikä päinvastoin.

Onko muita?

Mä ja sisarukseni ollaan saatu ns. vapaa kasvatus kahden luovassa (= lue: rahaa tuli jos tuli, useimmiten ei, mutta periaatteista ei tingitty) ammatissa olleen vanhemman lapsena ja toi on niin tuttua, niin tuttua.

Kotiintuloaikoja meillä ei ollu koskaan puhumattakaan säännöllisista ruoka-ajoista. Meidän kodissa vaelteli äidin ja isän tuttuja ihme vuorokaudenaikoina ja joskus grillattiin keskellä yötä. Ei äiti tai isä mitään narkkeja tai alkkiksia olleet, olivatpahan vaan luovia ja vapaita ihmisiä jotka ajattelivat että sillä tavalla voisi elää ja kasvattaa neljä lasta.

Teini-iässä kaverit kadehti kun kuljettiin miten sattui eikä kukaan kysellyt perään. Viinaa olis voinu kotoa kaapista varastaa miten paljon vaan, mutta ei hirveesti huvittanu.

Meilläkään ei siivous kuulunu asiaan koska se oli "keskiluokkaista" ja liian tavallista etenkin äidin mielestä. Äiti jankutti koko ajan että nainen ei oo perheelleen ja mieheleen mikään siivooja tai kokki ja se on jääny varmaan jotenkin mulle selkärankaan.

Mumma yritti joskus vähän pahimpia sotkuja raivata mutta oikeasti mun vanhimman veljen huone oli pahimmillaan kuin siitä nelosen Hamstraaja-dokkarista jossa se mies oli keränny huoneen täyteen erilaisia lehtiä ja vaatteita.

Mä tajusin joskus 8-10-vuotiaana kun aloin käydä enemmän koulukavereiden luona, että me oltiin se poikkeeva porukka. Kun muutin toiseen kaupunkiin yliopistoon opiskelemaan, asuin solussa ja elin kuten olin eläny kotonakin kunnes ekan opintovuoden lopulla mun kämppikset otti mut puhutteluun. Ne opetti mut siivoomaan eli käyttään rättiä ja vettä ja pesuainetta. Siitä lämmin kiitos Salmelle ja Erjalle, missä ikinä nyt lienettekin.

t. tiedätte kyllä kuka

Siis aivan sama juttu, paitsi että vähän nuorempana (30v) tajusin etten osaa siivota. Sittemmin meni vähän överiksi ja olin jopa neuroottinen siisteyden suhteen.

Nyt suurperheen äitinä tuntuu etten muuta tee ku siivoan, muttei tätä huushollia liian siistiksi voi haukkua :)

Olen myös sinut jo sen kanssa, ettei lapsuudenkodissa edelleenkään pyyhitä pölyjä kuin pari kertaa vuodessa.

välistä jopa me lapset aloimme organisoida sitä siiteyden ylläpitoa, mutta eihän siitä mitään tullut. Nykyään siellä on niin sotkuista, etten ole päässyt käymään vanhempieni luona sellaiseen kymmeneen vuoteen koska eihän sinne voi lapsia viedä.