Asun Ranskassa ja täällä tarjotaan illallisilla aina alkuruoka, mutta...
kun kävimme illallisilla ystäväperheen luona viime reissulla, niin pöytäänpä tökättiin kylmiltään lautasellinen pihviä lisukkeineen. Me mulkaisimme miehen kanssa siinä kohtaa toisiamme aika merkitsevästi.
Kuinkahan moni tälläkin palstalla ei tiedä, kuinka tärkeä osa alkuruoka on illallisia?
Kommentit (94)
Entä mitä sanot siitä, jos jossain tarjottaisiin YHTÄ AIKAA jälkiruoka ja kahvi? Olisinpa niin järkyttynyt, etten merkitsevältä mulkoilultani saisi espressoani juotua.
Menisi kyllä yöunet järkytyksestä ainakin seuraavaksi yöksi. Painajaisia tapauksesta voisi nähdä myöhemminkin. Tai jos ne tarjoaisi vaikka jotain maitokahvia kuten cappuccinoa ilta-aikaan ja ruoan päälle, sehän on suoranainen rikos juoda sitä aamupäivän jälkeen :-o
Kun Ranskassa asuva sukulaiseni käy Suomessa, perhe syö hyvin, mutta rennosti, eivät harrasta välttämättä kolmen ruokalajin illallisia.:)
ap on tainnut asua Ranskassa vain unissaan - tai sitten on asunut siellä vasta niin lyhyen aikaa, ettei ole sisäistänyt maan tapoja ja kulttuuria vielä.
Ranskassa kun ei todellakaan aina tarjoilla alkuruokaa, se ei ole mikään "mon dieu, mikä moukkamaisuus" vaan ihan tavallista :)Hauska provo, tosin meni hieman yliyrittämisen puolelle.
Pakko olla provo, koska suomalaisessa illalliskulttuurissa ei voi olla mitään vikaa. Hellyyttävää. :)
ap
en väittänyt, etteikö suomalaisessa illalliskulttuurissa olisi vikaa :) Sen sijaan kerroin, ettei Ranskassakaan läheskään aina illallisilla ole alkuruokaa. Tosin olen asunut Ranskassa vain puoli vuotta, mutta rajan takana Sveitsissä 5 vuotta ja ystäväpiiri koostui lähinnä ranskalaisista.
Provoksi epäilen siksi, että kukaan Ranskassa todella asunut ja paikalliset tavat tunteva ei väittäisi moista - eikä varsinkaan kummastelisi asiaa kumppaninsa kanssa kesken illallisen. Jos todella asuisit Ranskassa niin tietäisit, ettei siellä ole ystävien ja tuttavien kesken mitään illalliskaavaa - joskus illallinen koostuu useista alkupaloista, joskus pelkästä pääruuasta ja joskus kummastakin, näitä vaihtoehtoja ei kukaan ranskalainen ihmettelisi.
Viralliset illalliset ja muut juhlavammat tilaisuudet ovat sitten erikseen - mutta tuosta ei tainnut teidän visiitillä olla kyse?
OLemme menossa mieheni serkulle syömään perjantaina.. Mulkoilenko siis pahasti jos eivät tarjoa alkuruokaa?? (Mieheni on ranskalainen=
:DDD
sellaisessa vaiheessa ulkomailla asumista etta kaikki suomessa ja suomalaisissa on ihan junttia :))))
Olen asunut ulkomaille 40 vuodesta noin 25! Ranskassa tosin vasta 90-luvulta.
ap
että kaikkien noiden vuosienkaan jälkeen et vielä tunne ranskalaista tapakulttuuria? Mitä ihmettä olet siellä kaikki nämä vuodet tehnyt?
OLemme menossa mieheni serkulle syömään perjantaina.. Mulkoilenko siis pahasti jos eivät tarjoa alkuruokaa?? (Mieheni on ranskalainen=
:DDD
sun pitää närkästyä miehesi puolestakin, ja lisäksi HÄVETÄ suomalaisen ruokakulttuurin alkeellisuutta ja pyydellä mieheltäsi hartaasti anteeksi niitä tarjoomuksia jos ne eivät ole klassisen ranskalaisen kulinarismin mukaisia! Suomalaisuuteenhan kuuluu kaikenlainen alemmuudentunto: "no tää nyt vaan on tämmöstä, ei meillä täällä raukoilla rajoilla ja ankarassa ilmastossa olla hienosteltu ruoan kanssa"...
sellaisessa vaiheessa ulkomailla asumista etta kaikki suomessa ja suomalaisissa on ihan junttia :))))
Olen asunut ulkomaille 40 vuodesta noin 25! Ranskassa tosin vasta 90-luvulta.
ap
että kaikkien noiden vuosienkaan jälkeen et vielä tunne ranskalaista tapakulttuuria? Mitä ihmettä olet siellä kaikki nämä vuodet tehnyt?
Meidän piireissämme on tapana tarjota alkuruoka. Eri asia ehkä jos seurustelisimme köyhälistön kanssa. Olemme miehen kanssa ammattimme puolesta melkoisen odotettuja vieraita! :) Nämä suomijuntit eivät tajunneet arvoamme ja se olikin sitten näkemiin heille. Ja lopetus tuli ihan meidän puoleltamme.
ap
Olemme siis RANSKASSA ja menossa MIEHENI serkulle syömään joka on RANSKALAINEN :D
sellaisessa vaiheessa ulkomailla asumista etta kaikki suomessa ja suomalaisissa on ihan junttia :))))
Olen asunut ulkomaille 40 vuodesta noin 25! Ranskassa tosin vasta 90-luvulta. ap
että kaikkien noiden vuosienkaan jälkeen et vielä tunne ranskalaista tapakulttuuria? Mitä ihmettä olet siellä kaikki nämä vuodet tehnyt?
Meidän piireissämme on tapana tarjota alkuruoka. Eri asia ehkä jos seurustelisimme köyhälistön kanssa. Olemme miehen kanssa ammattimme puolesta melkoisen odotettuja vieraita! :) Nämä suomijuntit eivät tajunneet arvoamme ja se olikin sitten näkemiin heille. Ja lopetus tuli ihan meidän puoleltamme. ap
Oltiin männä viikolla illallisella raskalaisen perheen luona. Todella hyvää ruokaa, tuli syötyä pari tuntia ja maisteltua ihanaa viiniä. Alkuruokaa ei ollut.
Ap: Mainitsemasi TAPAkulttuuri olisi hyvä opiskelukohde! Tavoissa on kyse muiden ihmisten huomioimisesta. Jos ihminen tarkoittaa hyvää, on nähnyt vaivaa jne, niin TAPAkulttuuriin kuuluu olla arvostelematta isäntäparia.
Olemme siis RANSKASSA ja menossa MIEHENI serkulle syömään joka on RANSKALAINEN :D
Tai sitten miehesi on ihan vain Namibialainen kaksikielinen. Älä usko kaikkea.
Normaalisti syömme makeaa kohtuudella, joten nämä meidänkin kullannuput kyllä sekoavat kun eteen tuodaan ämpärillinen sellaista makeaa ällömössöä. Niin siinä käy vaikka lapsi olisi muuten kuin Englannin prinssi.
Aivan turhaan syytät isäntäväkeä, kun et näe itseäsi peilistä. Moni pitää pihvejä parhaana tarjottavana, eivät yleensä tosiaankaan ole edullisinta. Jos lautasella on vielä koko koulun perinteinen ruokaympyrä, on tarjoilu ollut loistava. Sinä olet moukka, kun et elä maassa maan tavalla.
Vaikka Ranskassa olisi kuinka hienoa tulla myöhässä illalliselle, Suomessa se on emämunaus. Aivan samalla säännöllä mennään isäntäperheen ruokailun arvostelussa. Olen todella pahoillaan, ettei isäntäperhe tarjonnut teille pääruoaksi hernerokkaa purkista.
Jälkiruokaa syödään aina kohtuudella, ei rohmuamalla. Jos vanhemmat eivät osaa puuttua, se on moukkamaista. Meillä on ollut ranskalaisia vieraita lapsineen ja osaavat kyllä syödä suomalaisessa ruokapöydässä sivistyneesti, rohmuamatta. Suomessa kuitenkin tapana on, että ruoka riittää. Ei jälkiruokaakaan annostella valmiiksi. Silloin, jos lapset ovat tykänneet, niin mitä ihmeen moittimista jälkiruoassakin on? On sinun oma häpeä, jos et ole opettanut lapsillesi miten syödään, etkä saa suutasi auki, kun he eivät käyttäydy kylässä.
Olemme siis RANSKASSA ja menossa MIEHENI serkulle syömään joka on RANSKALAINEN :D
joo sitten sun pitää tosiaan mulkoilla jos ei ole alkuruokaa, ja tehdä mielessäsi tuomio, että varmaan koko perhe kuuluu alempaan sosiaaliluokkaan jolla ei ole minkäänlaisia alkeellisiakaan tapoja ;-) Jatkossa voitte jättää kyläilyt moisessa proletariaattikodissa väliin.
Oltiin männä viikolla illallisella raskalaisen perheen luona. Todella hyvää ruokaa, tuli syötyä pari tuntia ja maisteltua ihanaa viiniä. Alkuruokaa ei ollut.
Ap: Mainitsemasi TAPAkulttuuri olisi hyvä opiskelukohde! Tavoissa on kyse muiden ihmisten huomioimisesta. Jos ihminen tarkoittaa hyvää, on nähnyt vaivaa jne, niin TAPAkulttuuriin kuuluu olla arvostelematta isäntäparia.
ap
ja en siis ole AP :D kirjoitus oli provoilua ap:lle, mutta muuten siis totta. EN tod ala mulkoilla tai nurista jos ei ole jotain ah, kampasimpukoita tai jotain muuta..
Huoh.. Kyllästyttää ettei mistään voi sanoa ilman, että ihmiset loukkaantuvat.
Osuinpas arkaan paikkaan..!
ap
jos olisivat tarjoilleet suomalaiseen tapaan kahvin jälkiruoan kanssa?
Luuleeko joku, että suomalainen ruokaympyrä on maailmalla kovinkin suosittu terveysmittari? :D
hyvää ranskalaista viiniä, kun ollaan vuodenvaihteen jälkeen tulossa sinne. Ei siis samoja joita Suomen alkosta saa, sillä ne ei laadultaan ole hyviä. Vaan niitä mitä paikalliset siellä ruuan kanssa juo.
Huoh.. Kyllästyttää ettei mistään voi sanoa ilman, että ihmiset loukkaantuvat.
Osuinpas arkaan paikkaan..!
ap
Jos et erota metsää puilta, selvennetään, että täällä on kerrottu suomalaisesta kulttuurista. Käytännössä on kerrottu, että Sinä olet pahastunut aivan turhasta ja toiminut suomalaisittain moukkamaisesti. Sinua ei edes pelasta se, että et tuntisi täkäläistä kulttuuria, vaan suomalaisen mennessä suomalaiselle kylään voi olettaa, että tietää minkälainen tarjoilu on hyvää.
Joku oli tosissaan nähnyt vaivaa laittaessaan teille pihvi-illallisen jälkiruokineen. Sinä et kunnioita sitä hyvää, vaan kirjoittelet nettiin moitteita. Englantilainenkin saattaisi sinut kohdatessaan vetäistä etusormella nenänpäätään ylöspäin.