Pisin päivystyksessä hoitoa odottamasi aika?
Kuinka pitkään enimmillään siis olette joutuneet päivystyksessä istumaan ennen hoitoa ja minkä vaivan kanssa?
Itselläni murtui sormi teininä niin pahasti, että piti seuraavana päivänä leikata ja tukea raudoilla. Murtumaan johtaneen tapahtuman jälkeen istuin päivystyksessä "turhaan" 8 tuntia ennen kuin yritettiin kipsata, mikä ei sitten onnistunut pitämään luita paikallaan. Toki ton kahdeksan tunnin aikana sormea koitettiin ilman puudutusta vetää paikalleen ja kävin röngtenissä, mutta ärsytti kipsin laitoin jälkeisessä röngtenissä kuulla, että "No ei se ala luutua kipsin alla oikein tule huomenna leikkaukseen".
Kommentit (55)
6 tuntia oli kun oli kova flunssa ja panadol ei enää laskenu kuumetta joka oli 38-39 astetta. En siis välittömästi taudin puhjettua mennyt päivystykseen vaan muutaman päivää odotin jos itekseen menisi ohi, mutta ei. crp oli 110 ja sain antibiootit ja kotiin (Ei tiedetty mikä oli). Pari päivää myöhemmin oli crp kontrolli jossa se oli vain noussut eikä kuumekaan laskenut. Uudestaan lähetteellä päivystykseen jossa ootin yli 10 h ja lopulta selvisi että tosi ärhäkkä poskiontelotulehdus joka leviämässä myös otsaonteloon. Onneksi sain kuitenkin makuupaikan odottamiseen, koska olo oli tosi huono.
7-8 tuntia.Lisäisin vielä tohon jonkun tekemään listaan psyykkiset ongelmat(psykoosi,mania,lamauttava masennus ja itsetuhoisuus).
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:16"]
Tälläkin hetkellä sadat ihmiset ympäri Suomea miettivät, että eivät viitsi olla huomenna poissa töistä ja hakeutua terveyskeskukseen vaan menevät to iltana tai pe aamuna käymään päivystyksessä ennen mökille lähtöä. Nämä ihmiset ruuhkauttavat päivystykset.
Päivystyksessä hoito perustuu triageen eli kiireellisyysarvioon. Aina ei ole mahdollista tehdä oikeaa triagearviota, mutta lähes aina se osuu oikeaan. Onhan se ikävää siellä odottaa, mutta totuus on, että silloin siellä on kiireellisimpiä potilaita edellä. Ja se sinun kiireresi ei tarkoita sitä, että lääkärit ja sairaanhoitajat hosumalla hosuisivat ja juoksisivat ympäriinsä, vaan asiat hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti turhia hosumatta. Päivystys on heidän tylöpaikkansa ja työehtosopimukseen kuuluu myös lakisääteinen ruokatauko ja muut tauot, joista usein palkatta silti joustetaan. Päivystys on varmasti yksi epäkiitollisimpia työpaikkoja, ihme että kukaan jaksaa siellä.
[/quote] Ei ainakaan toimi ensiavussa Acutassa tuo kiireellisyysjärjestys. Itsellä nenäverenvuoto ja verta tuli niin että olin TUKEHTUA siihen. Ohitseni meni mm ihminen jolla pieni haava sormessa, joku joka valitti selkäkipua mutta käveli, istui, liikkui täysin normaalisti jne jne. Eli ainakin niinä kertoina kun olen jonottanut niin otetaan tulojärjestyksessä vaikka olisi "pääkainalossa".
Niin ja tuon nenäverenvuodon vuoksi jouduin olemaan 4 vrk sairaalassa kun vuoto ei saatu loppumaan (5 eri lääkärinkään toimesta). Lopulta se sitten loppui itsestään.
[/quote]
No sinun tapauksestasi en tiedä, mutta on se nyt aivan 100% varma että päivystyksessä noudatetaan triagea. Sinä et muiden haavoista tai säryistä tiedä mitään. Mistä tiedät, että se "pieni kipu" ei ollut epäily vatsa-aortan repeämästä? Kuka edes menee päivystykseen pienen haavan takia sormessa?
Kiireellisyysjärjestys (triage)
Päivystyksessä potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä eli triagejärjestyksessä. Ilmoittautumisessa kokenut sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen kiireellisyyden triage-järjestelmällä, joka perustuu lääkäreiden tekemiin ohjeisiin.
Hoidamme aina ensin hätätapaukset.
Triage A ja B = välitön tai uhkaava hengenvaara
A = hoito aloitetaan välittömästi.
B = hoito aloitetaan 10 minuutin sisällä.
Triage A ja B -potilaat.Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi tajuttomuuspotilaat, vakavat myrkytykset, kova äkillinen rintakipu, vierasesine hengitysteissä, vakavasti sairastuneet lapset, tuoreet halvausoireet, runsaasti vuotavat suuret haavat, runsas verioksennus, ankara äkillinen päänsärky sekä avomurtumat.
Triage C ja D = päivystyksellinen hoidontarve, mutta ei välitöntä uhkaa terveydelle ja toimintakyvylle
C = hoito aloitetaan 1 tunnin sisällä
D = hoito aloitetaan 2 tunnin sisällä.
Ilman lähetettä tulevat Triage C ja D -potilaat tutkii yöllä yhteispäivystäjä, joka konsultoi tarvittaessa erikoisalojen päivystäviä lääkäreitä.
Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi vatsakipupotilaat, joiden yleistila on hyvä, päivystyksellistä hoitoa vaativat murtumat, rintakipupotilaat ilman ekg-muutoksia, hyväkuntoiset huimauspotilaat ja hengenahdistuspotilaat, jotka hapettuvat normaalisti.
Ruuhkatilanteissa ja kiireellistä hoitoa vaativien potilaiden mennessä jonon ohi, hyväkuntoisten potilaiden odotusaika voi olla yli 3 tuntia. Laboratoriotulosten valmistuminen kestää 1—2 tuntia.
Triage E = ei päivystyksellistä hoidon tarvetta
Kaikkia vaivoja ei ole tarpeen hoitaa päivystyksenä, varsinkaan yöpäivystyksessä. Mikäli vaiva arvioidaan kuuluvan tähän ryhmään, hoitaja neuvoo parhaiten sopivan hoitopaikan ja antaa tarvittaessa oireidenmukaista terveysneuvontaa. Jos potilas kuitenkin haluaa jäädä odottamaan lääkärille pääsyä, tutkitaan hänet, mikäli se on mahdollista ennen klo 8.
Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi reseptien uusimiset, terveydentilan tarkistukset, pitkään kestäneet selkäkivut tai tukirankaperäiset kiputilat ilman erityistä pahenemista.
6 tuntia 40 asteen kuumeessa 4-viikkoinen vauva mukana. Mun oli pakko ottaa vauva mukaan kun imetin ja isä jäi toisen lapsen kanssa kotiin. Luulin että pääsen heti jonnekkin sisään vauvan kanssa. Siinä sitten odotin hiki valuen kuumeessa vauvan kanssa. Olin ihan heikko ja kipeä olo eikä kukaan edes tullut auttamaan : (
Siinä välillä imetin vauvaa ja yritin jaksaa istua penkillä. Sitten jollain välähti että pitäiskö tota auttaa...
Selvisi että sektiohaava oli tulehtunut. Se jouduttiin avaamaan ja ompelemaan uudestaan.
Meillä päivytyspotilaat hoidetaan tterveyskeskuksessa heti. Mitä järkeä antaa odotuttaa?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:16"]
Tälläkin hetkellä sadat ihmiset ympäri Suomea miettivät, että eivät viitsi olla huomenna poissa töistä ja hakeutua terveyskeskukseen vaan menevät to iltana tai pe aamuna käymään päivystyksessä ennen mökille lähtöä. Nämä ihmiset ruuhkauttavat päivystykset.
Päivystyksessä hoito perustuu triageen eli kiireellisyysarvioon. Aina ei ole mahdollista tehdä oikeaa triagearviota, mutta lähes aina se osuu oikeaan. Onhan se ikävää siellä odottaa, mutta totuus on, että silloin siellä on kiireellisimpiä potilaita edellä. Ja se sinun kiireresi ei tarkoita sitä, että lääkärit ja sairaanhoitajat hosumalla hosuisivat ja juoksisivat ympäriinsä, vaan asiat hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti turhia hosumatta. Päivystys on heidän tylöpaikkansa ja työehtosopimukseen kuuluu myös lakisääteinen ruokatauko ja muut tauot, joista usein palkatta silti joustetaan. Päivystys on varmasti yksi epäkiitollisimpia työpaikkoja, ihme että kukaan jaksaa siellä.
[/quote] Ei ainakaan toimi ensiavussa Acutassa tuo kiireellisyysjärjestys. Itsellä nenäverenvuoto ja verta tuli niin että olin TUKEHTUA siihen. Ohitseni meni mm ihminen jolla pieni haava sormessa, joku joka valitti selkäkipua mutta käveli, istui, liikkui täysin normaalisti jne jne. Eli ainakin niinä kertoina kun olen jonottanut niin otetaan tulojärjestyksessä vaikka olisi "pääkainalossa".
Niin ja tuon nenäverenvuodon vuoksi jouduin olemaan 4 vrk sairaalassa kun vuoto ei saatu loppumaan (5 eri lääkärinkään toimesta). Lopulta se sitten loppui itsestään.
[/quote]
No sinun tapauksestasi en tiedä, mutta on se nyt aivan 100% varma että päivystyksessä noudatetaan triagea. Sinä et muiden haavoista tai säryistä tiedä mitään. Mistä tiedät, että se "pieni kipu" ei ollut epäily vatsa-aortan repeämästä? Kuka edes menee päivystykseen pienen haavan takia sormessa?
[/quote] Sattumoisin näin nuo tapaukset. Esim se selkäkipuinen ihmetteli kovin että miksi hän pääsee ennen minua. Itse pääsin vasta sitten kun tytär meni sanomaan siitä että tukehdun kun en voinut hengittää oikein mitään kautta. Siinä vaiheessa kun lopulta pääsin lääkärille ja lääkäri näki tilanteen niin hän valahti ihan kalpeaksi ja soitti kiiruusti johonkin ja ottivat minut sisään. Aivan tolkuttoman surkeaa toimintaa on!
(niin ja nuo mainitsemani tyypit pääsivät kotiin. Toiselle joku pieni paikkaus ja toiselle särkylääkkeet).
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:38"]Kiireellisyysjärjestys (triage)
Päivystyksessä potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä eli triagejärjestyksessä. Ilmoittautumisessa kokenut sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen kiireellisyyden triage-järjestelmällä, joka perustuu lääkäreiden tekemiin ohjeisiin.
Hoidamme aina ensin hätätapaukset.
Triage A ja B = välitön tai uhkaava hengenvaara A = hoito aloitetaan välittömästi. B = hoito aloitetaan 10 minuutin sisällä.
Triage A ja B -potilaat.Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi tajuttomuuspotilaat, vakavat myrkytykset, kova äkillinen rintakipu, vierasesine hengitysteissä, vakavasti sairastuneet lapset, tuoreet halvausoireet, runsaasti vuotavat suuret haavat, runsas verioksennus, ankara äkillinen päänsärky sekä avomurtumat.
Triage C ja D = päivystyksellinen hoidontarve, mutta ei välitöntä uhkaa terveydelle ja toimintakyvylle C = hoito aloitetaan 1 tunnin sisällä D = hoito aloitetaan 2 tunnin sisällä.
Ilman lähetettä tulevat Triage C ja D -potilaat tutkii yöllä yhteispäivystäjä, joka konsultoi tarvittaessa erikoisalojen päivystäviä lääkäreitä.
Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi vatsakipupotilaat, joiden yleistila on hyvä, päivystyksellistä hoitoa vaativat murtumat, rintakipupotilaat ilman ekg-muutoksia, hyväkuntoiset huimauspotilaat ja hengenahdistuspotilaat, jotka hapettuvat normaalisti.
Ruuhkatilanteissa ja kiireellistä hoitoa vaativien potilaiden mennessä jonon ohi, hyväkuntoisten potilaiden odotusaika voi olla yli 3 tuntia. Laboratoriotulosten valmistuminen kestää 1—2 tuntia.
Triage E = ei päivystyksellistä hoidon tarvetta
Kaikkia vaivoja ei ole tarpeen hoitaa päivystyksenä, varsinkaan yöpäivystyksessä. Mikäli vaiva arvioidaan kuuluvan tähän ryhmään, hoitaja neuvoo parhaiten sopivan hoitopaikan ja antaa tarvittaessa oireidenmukaista terveysneuvontaa. Jos potilas kuitenkin haluaa jäädä odottamaan lääkärille pääsyä, tutkitaan hänet, mikäli se on mahdollista ennen klo 8.
Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi reseptien uusimiset, terveydentilan tarkistukset, pitkään kestäneet selkäkivut tai tukirankaperäiset kiputilat ilman erityistä pahenemista.
[/quote] Kuulostaa ihan hyvältä kunhan toimisi. Esim oma poikani joutui odottamaan hiukan yli 6 tuntia äkillisessä kovassa päänsäryssä. Lisäksi häneltä meni näkökenttä lähes kokonaan. Kyllä oli todella pelottavaa odotella kun ajattelin että on aivoverenvuoto tms. Tämäkin muuten surullisen lkuuluisassa Acutassa.
ongelma on siinä, kun päivystys täyttyy selkeästi ei kiireellistä-hoitoa "tarvitsevista". Lisäksi osa aikuisista tuntuu käyttävän päivystystä iltavastaanottona! Silloin useampi kiireellinen potilas jää odottamaan apua pidemmäksi aikaa. Ihmisten kynnys sietää flunssaa ja pienempiä vaivoja on alentunut ja myös esim. kynnys ambulanssin tilaamiseen on hyvin matala. Sitten ihmetellään kun joudutaan odottamaan ja resurssit eivät riitä. Suurempi osa potilaista olisi ehdottomasti käännytettävä kotiin. Korvatulehduslastakaan ei yöaikaan tarvitse päivystykseen tuoda, eikä lieväoireisten siellä kuulu muutenkaan olla. Ihmiset myös vaativat hoitoa kovaan ääneen ja uhkaavat valituksilla. Sitten oma lukunsa ovat itseaiheutetut tapaturmat humalapäissään... -päivystäjä
Noin 2-3 tuntia.... Kurkku oli niin kipee et ei pystynyt puhumaan, ja olin muutenki flunssainen. Nielurisan tulehdus, sain vahvat lääkkeet ja onneks meni ohi jo samana päivänä.. Ihmettelin itsekin miten niin nopeasti auttoi. Olin jotain 8 vuotias
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:16"]
Tälläkin hetkellä sadat ihmiset ympäri Suomea miettivät, että eivät viitsi olla huomenna poissa töistä ja hakeutua terveyskeskukseen vaan menevät to iltana tai pe aamuna käymään päivystyksessä ennen mökille lähtöä. Nämä ihmiset ruuhkauttavat päivystykset.
Päivystyksessä hoito perustuu triageen eli kiireellisyysarvioon. Aina ei ole mahdollista tehdä oikeaa triagearviota, mutta lähes aina se osuu oikeaan. Onhan se ikävää siellä odottaa, mutta totuus on, että silloin siellä on kiireellisimpiä potilaita edellä. Ja se sinun kiireresi ei tarkoita sitä, että lääkärit ja sairaanhoitajat hosumalla hosuisivat ja juoksisivat ympäriinsä, vaan asiat hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti turhia hosumatta. Päivystys on heidän tylöpaikkansa ja työehtosopimukseen kuuluu myös lakisääteinen ruokatauko ja muut tauot, joista usein palkatta silti joustetaan. Päivystys on varmasti yksi epäkiitollisimpia työpaikkoja, ihme että kukaan jaksaa siellä.
[/quote]
VÄÄRIN. Ihmiset menee sinne päivystykseen siksi ettei terveyskeskukseen saa aikoja. Jos tarvitset apua nyt niin aika 6-8 viikon päästä ei hirveästi lämmitä. Terveyskeskuksessa normi vastaus aamulla on että menkää illalla päivystykseen.
Miksi menette päivystykseen, kun tauti on kestänyt PÄIVIÄ? Miksi yhtäkkiä torstaina klo 18.15 tuntuukin siltä, että pitäisi mennä päivystykseen, kun olisi voinut klo 15 tai seuraavana aamuna klo 8 mennä omalle terveysasemalle?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 17:24"]

Ootsä oikeasti näin yksinkertainen vai esitätkö vain tyhmää?
Tajusin että en ole ikinä käynyt päivystyksessä. En itse enkä vienyt lapsia. Mies kävi kerran 15 v sitten
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 16:17"]
Kaikille muistutus siitä, että päivystys ei ole terveyskeskus:
Päivystys on oikea paikka, jos joudut vakavaan tapaturmaan tai sairautesi vaatii hoitoa heti. Tavallisimpia oireita, joiden vuoksi on syytä lähteä päivystykseen:
kova rintakipu uudet halvausoireet, kuten äkillinen raajan velttous tai toimintakyvyttömyys taikka puhevaikeudet runsas verenvuoto (esim. verioksennus, iso vuotava haava) vastasyntyneen lapsen kuume isot vammat ja luunmurtumat äkillisesti alkanut kova päänsärky hengitysvaikeus äkillisesti alkanut kova tai paheneva vatsakipu
Vilustuminen, selkäkipu tai muu tavanomainen vaiva, joka ei edellytä kiireellistä hoitoa, hoidetaan terveyskeskuksissa päiväaikaan. Tämä työnjako varmistaa, että päivystyksissä pystytään hoitamaan kiireellisen hoidon tarpeessa olevat potilaat.
[/quote]
Mitään mahdollisuutta että tämä tieto saataisiin perille sinne terveyskeskukseen?
Olen aina ihmetellyt että miksi päivystys ei voi olla auki myös arkipäivisin terveyskeskuksessa. Miksi lääkäriin pääsee vain illalla tai yöllä ja viikonloppuisin?
Meillä on PAKKO mennä päivystykseen, terkka-asemalla on todella vaikea saada aikoja ja nekin pelkästään ns. kontrolliaikoja.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 17:20"]
VÄÄRIN. Ihmiset menee sinne päivystykseen siksi ettei terveyskeskukseen saa aikoja. Jos tarvitset apua nyt niin aika 6-8 viikon päästä ei hirveästi lämmitä. Terveyskeskuksessa normi vastaus aamulla on että menkää illalla päivystykseen.
[/quote]
Tuo oli todellakin meilläkin aikaisemmin tilanne. Tk:sta sanottiin vaan, että iltapäivystykseen, kun olivat jo antaneet ajat. Sittemmin järjestelmä on muuttunut järkevämmäksi ja osalle neuvotaan aika seuraavaksi päiväksi, toisille annetaan kauemmaksi ja kiireelliset samalle päivälle johonkin väliin.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 17:26"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 17:24"]
Miksi menette päivystykseen, kun tauti on kestänyt PÄIVIÄ? Miksi yhtäkkiä torstaina klo 18.15 tuntuukin siltä, että pitäisi mennä päivystykseen, kun olisi voinut klo 15 tai seuraavana aamuna klo 8 mennä omalle terveysasemalle?
[/quote]
Ootsä oikeasti näin yksinkertainen vai esitätkö vain tyhmää?
[/quote]
Kai sitten olen yksinkertainen, kun en ymmärrä. Jos flunssa ja kuume on kestänyt useita päiviä, miksi siitä tulee yhtäkkiä päivystysasia ellei vointi romahda yllättäen?
Kannattaa oikeasti sisäistää se päivystyksen idea. Siellä on tarkoitus hoitaa akuuttia apua vaativat hätätilanteet, jotka eivät voi odottaa seuraavaan päivään. Päivystyksen potilasmassat myös tulevat usein syklettäin. Kun itse aloitan vuoroni klo 15.30 tupa saattaa olla tyhjä, mutta klo 17 mennessä potilaita on kertynyt yli 10. Ja tämä on sairaalapuolen päivystyksessä paljon, koska alle 30min - 1,5h omalla työllä ei yleensä saa asioita yhden potilaan kohdalla siihen pisteeseen, että potilaan voisi laittaa turvallisesti osastolle tai tk osastolle tai mikä nyt onkaan se jatkohoitopaikka. Harva meiltä lähtee kotiin. Ja koska potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä, ne jotka lopulta lähtevät kotiin, odottavat yleensä pisimmän ajan.
Oikeasti, me tarkistetaan ja rukataan lääkelistoja, luetaan vanhoja papereita, selataan jo tehtyjä tutkimuksia, konsultoidaan YO-sairaalaa, mietitään lääkitykset, seuraavan päivän labrat, kuvantamiset ja muut tutkimukset ja tehdään kaikkiin lähetteet, täytetään käsin lähes jokaisesta röntgenkuvasta esitietokaavake seuraavan aamun röntgenkokousta varten, melko usein keskustellaan omaisten kanssa joko nokakkain tai puhelimessa, soitellaan myrkytystietokeskukseen, vastataan terkkarilääkärien konsultaatioihin, käydään hoitajien pyynnöstä osastoilla ja valvontayksiköissä välillä katsomassa heikossa kunnossa olevia potilaita, vastataan ambulanssien puhelinkonsultaatioihin, keskustellaan poliisien ja ampparihenkilökunnan kanssa, toki katsotaan itse röntgen- ja tietokonetomografiakuvat, jokaikinen määräys on kirjattava osastoa varten (saako syödä vai ei, kuinka usein mitataan kuume tai verenpaine, laitetaanko katetri, miten verensokeritaso korjataan tai joku lääkeinfuusio laitetaan menemään ja miten sitä säädellään, kuinka monta milligrammaa Marevania potilaalle tänään vai tauotetaanko lääke vai kupeerataanko sen vaikutus, saako potilas liikkua ja jos niin millä tavoin, asetetaan tavoitearvoja verenpainetasolle ja happisaturaatiotasolle ja erilaisille lab. kokeille ja annetaan ohjeet miten näitä kokeita kontrolloidaan esim. yön aikana, laskeskellaan minkä määrän mitäkin lääkettä munuais- tai maksasairas potilas sietää...), tutkitaan ekg-rekisteröintejä ja telemetrianauhoja, otetaan valtimoverinäytteitä ja selkäydinnestenäytteitä, etsitään aulasta röökille lähteneitä potilaita, maanitellaan pikkuvauvoja avaamaan suu ja odotellaan että äiti saa Jannica-Petterin riisuttua sieltä lukuisista vaatekerroksista, välillä poltellaan nenistä verisuonia ja välillä ommellaan haavoja, reponoidaan murtumia ja luksaatioita mikä vie useinkin aikaa jos ei heti napsahda luut paikoilleen, välillä odotellaan että pääsee tutkimaan potilasta, siis odotetaan että potilas malttaisi lopettaa meneillään olevan puhelun, tähystetään peräsuolia, puhkotaan paiseta, tehdään leikkaussaliilmoituksia suoraan saliin menevistä potilaista ja välillä elvytetää jne jne. Ja kaikki tietysti sanellaan tai jos potilas siirtyy tk:een tai YO-sairaalaan niin kirjoitetaan koko teksti omin pikku kätösin jne jne.
Ja kun tuohon lasketaan päälle odotusviiveet, jotka tulevat siitä, että potilaat käyvät siellä röntgenissä ja labra ottamassa kokeet ja kun monien labrojenkin valmistumiseen menee 2-3h niin joku 8h odotusaika päivystyksessä ei ole mitenkään kohtuuton.