Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

itsetehtyjä joululahjoja, tiivistetty!!

Vierailija
28.11.2005 |

eli tiivistän tähän kaikki nuo toisessa ketjussa olevat lahjaideat,on muuten niin pitkä ketju,ettei läpi jaksa lukea..

saa lisätäkin!



Itsekin vierastan kaikenlaista koristekrääsää nurkissa pyörimässä, joten yritän aina kehitellä käyttötavaraa tai sellaista, jota ei tarvitse säilyttää:



- Kauppakassin saa vielä painamista kätevimmin kangastusseilla. Sain itse äitienpäivälahjaksi viime keväänä - oli aivan ihana lahja 5-vuotiaan koristelemana.



- Tein hevoshulluille kummitytöille " Hevosystäväni" -kirjan. Tulostin sivut tietsikalla ja nidoin yhteen. Kansiin tietysti kaikkein kauneimpia hevoskuvia.



- Maalasin säilykepurkkeja askartelumaaleilla ja täytin erilaisilla suklaakonvehdeilla. Saajat olivat ihan otettuja. Karkkikaupan suklaista saa koottua ihan omanlaisensa sekoituksen.



- Tulitikkurasioiden kansiin voi liimailla kaikenlaista jännää. Kätevä lähettää vaikka joulukortin mukana.



- Tulitikkurasioista saa liimaamalla kivan joulukalenterin. Niitä pitää kyllä tietysti kerätä jonkin aikaa, mutta tuttujen avustuksella onnistuu.

Kommentit (76)

Vierailija
61/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija

Itse tehty kalenteri on persoonallinen ja hyödyllinen. Valitse esim. lapsista otetuista kuvista ko kuukauteen sopiva kuva, tietsikalla saa näppärästi tehtyä kalenteri osan. Meillä on digikamera käytössä joten saadaan kuvatkin suurennettua sopivan kokoisiksi ja tulostettua. Isovanhemmat on haltioissaan!







Vierailija - 13.11. 10:52 vastaa tähän viestiin (137/351)

Herkkukori

Ideoita herkkukoriin, osan voi tehdä itsekin.



Pieni piparkakkutalo, maustekakku, pikkuleipiä, itsetehtyä sinappia, hilloja, marmeladeja, itsetehtyjä karkkeja, kaupan konvehteja, glögiä, marinoituja valkosipulinkynsiä, juustoja, viiniä, pähkinöitä, patalaput, mausteita, osta monta erilaista teepakkausta ja laita yhteen koriin lajitelma niistä (hyvä idea varsinkin jos tekee useamman herkkukorin), hunajaa.

















Vierailija
62/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

puutöitä...

Teimme viimejouluna lasin/mukin alusia: Miehesi voi hankkia vaneria, josta (saa varmaan jollain puuverstaalla myös valmiiksi paloiteltuna), sahataan 10x10 cm:n kokoisia paloja, kulmat hiotaan ja maalataan askartelumaaleilla kauniiksi.. Servettitekniikalla (eli sellaista servettilakkaa askarteluliikkeestä) saa serveteistä kauniita kuvioita niihin. Annoimme niitä ystäville ja sukulaisille 6 kpl:n pakettina. Olivat hirmu nättejä ja suht helppoja tehdä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko täällä oli maalatut kävyt joihin laitetaan esim. kultanauhaa ja tehdään sitten joulukoristesetti ?

Kävyistä voi myös tehdä tontun vartalon, siihen sitten vaan tonttulakki huovasta.

Vierailija
64/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pupujussi pumpulipussi!Fleese -kankaasta (tai muukin käy) ommellaan pussi. Toisesta kankaasta ommellaan pupujussin kuva.



Pupujussiin jatkoa... Hännän kohdallle tehdään reikä, sieltä otetaan pumpulia.

Pumpuli on siis myös pupun häntä.



En ole ompelutaitoinen, mutta osasin silti tehdä sen.



Vierailija
65/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhoista voide- ym. purnukoista saa kauniita jalokivirasioita

pikkutyttöjen nukeille, kun ottaa mahdolliset tuoteselosteteipit pois ja liimaa vaikka kauniita tarroja tilalle.



Myös tyhjistä, pienistä hajuvesipulloista saa vaikka kauniita maljakoita nukelle. Kuiva- tai tekokukasta yksi oksa mukaan.





Vierailija
66/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä pari kynttilä vinkkiä

Eli kukaan ei ainakaan maininnut aiemmin GEELI KYNTTILÖITÄ?



Helppoo kun mikä! Ja varsinkin jos on pilttipurkkeja niin niihin ei mene hirveesti geeliä. Täytteeksi eli koristeeksi käy kaikki ei palavat aineet pienet foliopalat, kivet, hiekka, simpukankuoret, vanhat marmorikuulat, tonttulakkien kellot,



Ja jos on näitä isompia ruokapiltti purkkeja sitten voi käyttää kaikkia aineita koristeina. Jättää vain ne syttyvät koristeeksi pohjalle ja vastaavasti sydänlanka alkaa turvallisesti vasta puolesta välistä purkkia, eli ei joudu missään vaiheessa tulen kanssa tekemisiin.



Plus geeli kynttilät palaa kauemmin kuin tavalliset kynttilät!



Geeliä saa ostettua askarteluliikkeistä, samoin sydänlankaa. Geeliä löytyy erivärisinä ja kirkkaana. Joten edes sitä purkkia ei ole pakko maalata jos ei halua.



Sitten ne meiläisvaha kynttilät olikin vissiin mainittu jo?



Ja kannattaa ostaa myös jotain ihan sika halpoja kilokynttilöitä, ja koristella ne. Vahalevyjä, maaleja saa kans ostaa askarteluliikkeistä. Sit vaan niitä jonkun kivan alusen päälle ja sellofaaniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehtiin lasten kanssa pipareita ja laitettiin niitä isoihin lasipurkkeihin jonka kylkeen tyttö teki kalvoväreillä pipareiden kuvia.korkit maalattiin punaisella maalilla.

korkin alle laitettiin pieni pyöreä " kakku" paperi josta tuli kauniit pitsireunat kun korkin laittoi kiinni ja rusetti viellä kiertämään ympäri.





Vierailija
68/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

kauppakassi

Meillä on tehty myös kauppakasseja, johiin ovat muksut piirtäneet/ maalanneet.



Reippaina vuosina olen ommellut itse kassinkin, silloin voi tehdä vaikka pidemmät sangat jos vastaanottaja haluaa kantaa olkapäällä.



Myös itsekuvioitu tyynyliina on ihana lahja (joko se mainittiin?)



Kerran näin aivan ihanan jossa lapsi oli piirtänyt kuvan ja se oli siirretty ommellen koristetyynyyn

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

halvoista yksivärisistä tyynyliinoista saa kangas tussilla/värillä hauskan ja yksilöllisen



-tarvike korit ovat kivoja

esim.

-joulupyhä selviytymispakkaus

(uno pelikortit, nameja, särkylääkkeet, kynttilät, joulu musiikkia, pattereita yms.)

.vessan erikoispakkaus

(sis.paperit,vanut,tikut,harjat yms.)



Vierailija
70/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millä väreillä lasipurkkeja kannattaa maalata?

Tiimarissa on ollut posliinimaalaukseen värejä, jotka voi polttaa tavan uunissa.

Tein viime jouluksi paperinaruenkeleitä, mutta ne tulee aika kalliiksi. Ovat tosi kauniita, varsinkin kun pakkaa sellofaaniin.

Servettirenkaita voi tehdä esim. pujottamalla rautalankaan helmiä ja muotoilemalla sitten.

Pajutyöt sopii myös jouluun. Silkkimaalauksella persoonallisia huiveja. lasipulloista tai purnukoista maljakoita esim. näin: levitä erikeepperiä pintaan ja liimaa vaikka pakettinarua tiukkaan astian ympäri. Olen tehnyt noin isolle kurkkupurkillekin, aika hieno tuli.

Strömsössä oli eilen kiva vinkki muistitauluksi: styroksipalan päälle kiinnitetään nuppineuloilla vanhasta villapaidasta leikattu pala. Oli koottu erivärisistä paloista seinälle mukavannäköinen ryhmä.



Taidanpa minäkin tehdä lahjat itse tänä vuonna..alkaispa vauva jo purkkiruualle..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tytölle voi ainakin tehdä prinsessa- ja keijuvärmeitä.

Piippurassista kruunu (idea pikkukakkosesta tällä viikolla), helmistä koruja, mekko kankaasta. Aivan ihanat (ainakin itse olisin lapsena ratkennut riemusta) ovat keijunsiivet (kuten Piano-elokuvassa), rautalangasta ja sukkanauhakankaasta (mitä se nyt sitten oikeasti onkaan).



Pojalle puusta miekka ja kankaasta vyö ja tuppi. Kaksipuoleinen viitta, jolla voi vaikka lentää. Tiedänpä yhden pojan, joka tahtoi häntää syntymäpäivälahjaksi, senkin voi tehdä kankaasta!



Jännittävä idea voi olla myös aarre, jotain aivan simppeliä muunnettuna merkittäväksi. Esim. kultamaalilla spreijattu käpy, jolla on taikavaikutuksia, tai omasta menneisyydestä jokin esine, jolla on historia ja tunnemerkitys, esim. jokin koriste-esine tai koru. Itse annoin kummipojalleni ristiäislahjaksi hopeisen riipuksen, jonka olin aikoinani itse saanut ristiäislahjaksi jo edesmenneeltä isoäidiltäni.





Vierailija
72/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

linnunruokaa :-)

Sulatin eilen kookosrasvaa. Lapset laittoivat tyhjien jogurttipurkkien pohjalle siemensekoitusta, auringonkukansiemeniä jne. Sidoin villalangan pitkäksi lenkiksi ja laitoimme sen roikkumaan reunalta pohjalle asti. Päälle kaadoin kookosrasvaa ja lapset veivät pihalle jäähtymään.



Niistä tuli tosi hienoja ja nyt kovasti odotetaan lumia että saisivat ripustaa jo ulos. Jos niitä antaa joululahjaksi, ne kannattaa kietoa vaikka sellofaaniin niin eivät rasvaa paperia.







Vierailija - 19.10. 22:08 vastaa tähän viestiin (195/351)

Noista jousipyssyistä tuli mieleen omat kokemukset

Siis sillon pikkukundina. Ketutti, kun veistetyt nuolet eivät koskaan olleet riittävän suoria lentääkseen suoraan, eikä niiden muutkaan fysikaaliset ominaisuudet oikeen riittäneet kovin kummosiin suorituksiin. Faija sitten opasti, että valmiiksi sahattuun ohuen ohueen mäntyrimaan kun teippaa mutterin toiseen päähän painoks, niin siinä mallia hyville nuoeln ominaisuuksille. Mehän kokeiltiin, ja nää varreltaan suorat, riittävän keulapainon omaavat nuolet lensi noin sata kertaa pidemmälle kun lyhyet, kevyet ja käyrät itse veistetyt. Sopivan kokosella jousella niillä ammuttii täyskasvusten kuusten yli.



Mahtavat lento-ominaisuudet tietysti sai aikaan sen, että pituutta ammuttaessa ne aika usein lens pitkälle lepikkoon ja katos. Niissä alkaa sitten olemaan sen verran sitä liike-energiaakin jo, että eipä paljon kannata tähtäillä toisia päin. Ja painotan, että ne mutterin kiinnitetään runsaalla teipillä/erkalla niin että se nuolen pää on tylppä. Vaikka me tietenkin sitten vähän isompana kiinnitettiin rautanauloja letkunkiristimellä painoksi... ne nuolet jysähtikin sitten jo syvälle puuhun kiinni =) Mutta tätä en suosittele kaupunkialueelle.







Vierailija - 20.10. 12:56 vastaa tähän viestiin (196/351)

Kirjakaupassa on joku tänäsyksynä ilmestynyt

kotikosmetiikkakirja suomalaiselle naiselle, jossa on tosi paljon hyviä ohjeita itsetehtyihin kauneudenhoitoaineisiin. Valitettavasti en muista tekijää, mutta kirjan nimi oli muistaakseni Ruusuvettä ja koivunlehtiä..



Ajattelin ostaa opuksen ja tehdä sen mukaan esim. äidilleni ja siskolleni sekä kavereilleni itsetehtynä kasvovoidetta, kylpysuolaa ym. ja pakata ne nätisti.















Vierailija - 20.10. 14:23 vastaa tähän viestiin (198/351)

Paperinaruenkeleitä, jos on kiinnostusta tosi näpräykseen. Ja rautalangasta, kukkasienestä, paperinaruista ja pikkuruisista kukkaruukuista semmoisia " ruusupuita" .

Kummeille, mummeille sun muille t-paitoja, joissa lapsen käden- ja jalanjäljet ja vaikka teksti " Maailman paras mummi" tai " Jaakon rakas kummi" tms. Tai sitten digikameralla vaikka mustavalkokuva, joka tulostetaan, liimataan ensin valkoiselle, sitten mustalle kartongille ja esim. hopeanvärisiin kehyksiin, joita saa vaikka Tiimarista tai Paperikuusta tai Anttilan kodin osastolta.







Vierailija - 20.10. 14:24 vastaa tähän viestiin (199/351)

Niin ja sitten voit tehdä itse suussa sulavia karkkeja! Ohjeita löytyy eri keittokirjoista, ja niitä taas löytyy kirjastosta. Tulee aika edukkaaksi.



















Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaikki ohjeet siitä piiitkästä listasta hieman lyhyemmäksi, ilman kaikkia nostoja, jos joku vielä kaipaa ohjeita.. saa siis tätäkin nostella, mutta kun alkuperäinen lista oli mielestäni liian pitkä, ainakin minulle..



LÄMMINTÄ JOULUA 2005 ODOTUSTA!

Vierailija
74/76 |
06.11.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta esim. tiimarista ja sinooperista saa puutavaroita joita voi maalata askartelumaaleilla mielensä mukaisiksi...

esim.

- Kehyksiä

(saa yksilöllisen näköisiä, voi kirjoittaa nimen, laittaa kuvan valmiiksi jne.)

- Laatikostoja

(voi maalata tytöille ja pojille yksilöllisiä laatikostoja pienille aarteille)

- Rasioita

(makeisille, leivonnaisille yms. yksilöllisen näköisiä rasioita)

- Kylttejä

(lasten oviin nimikylttejä, tervetuloa kylttejä, wc-kylttejä tms.)

- Naulakkoja

(lapsille, koko perheelle, koristeltuina ja nimettyinä)

- Tarjottimia

(koristeeksi, käyttöön... tauluksikin...)

- Arkkuja

(lapsille leikkeihin ja aikuisille säilytykseen)



ja monia muita...



Koristelu mahdollisuudet rajattomat!

Maaleja on paljon ja kuvia voi keksiä loputtomiin... sydämiä, kukkia, autoja, pääkalloja, eläimiä, hyönteisiä, kasveja, harrastuksiin liittyviä, koukeroita, kuviointia, lasten käden ja jalan jälkiä yms...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/76 |
12.12.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saat hyvän huopalevyn, kun peset vanhan villavaatteesi liian kuumalla pesuohjelmalla. Voit sitten leikata siitä esim. pohjallisia kenkiin ja kaikkea, mitä siitä keksitkään

Vierailija
76/76 |
05.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi kolme