Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

itsetehtyjä joululahjoja, tiivistetty!!

Vierailija
28.11.2005 |

eli tiivistän tähän kaikki nuo toisessa ketjussa olevat lahjaideat,on muuten niin pitkä ketju,ettei läpi jaksa lukea..

saa lisätäkin!



Itsekin vierastan kaikenlaista koristekrääsää nurkissa pyörimässä, joten yritän aina kehitellä käyttötavaraa tai sellaista, jota ei tarvitse säilyttää:



- Kauppakassin saa vielä painamista kätevimmin kangastusseilla. Sain itse äitienpäivälahjaksi viime keväänä - oli aivan ihana lahja 5-vuotiaan koristelemana.



- Tein hevoshulluille kummitytöille " Hevosystäväni" -kirjan. Tulostin sivut tietsikalla ja nidoin yhteen. Kansiin tietysti kaikkein kauneimpia hevoskuvia.



- Maalasin säilykepurkkeja askartelumaaleilla ja täytin erilaisilla suklaakonvehdeilla. Saajat olivat ihan otettuja. Karkkikaupan suklaista saa koottua ihan omanlaisensa sekoituksen.



- Tulitikkurasioiden kansiin voi liimailla kaikenlaista jännää. Kätevä lähettää vaikka joulukortin mukana.



- Tulitikkurasioista saa liimaamalla kivan joulukalenterin. Niitä pitää kyllä tietysti kerätä jonkin aikaa, mutta tuttujen avustuksella onnistuu.

Kommentit (76)

Vierailija
21/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laudeliina/pyllyn alunen??

-Tein kerran lahjaksi anopille ja appiukolle pyllyn aluset saunaan.

Sitä kangasta mihin voi kirjailla helposti nimikirjaimet tai kuvion. On myös edullista.

Mitä kangasta se nyt onkaan!?! (kankaassa ruudukko kuvio)



Tai sitten voi käyttää pellavakangasta tms...



-Tupakoitsijalle savisesta kukkaruukusta tuhkakuppi. Käännä ruukku ylös alaisin, alle alus lautanen (tms.kuppi, Ruukun reiästä karistellaan tuhkat ja laitetaan tumpit.) Savinen ruukku on helppo maalata kivan näköiseksi.



-Ihmisille joilla on omakotitalo tai mökki. Vanerista voi leikata kuvion esim. talo, kissa, kukka....(mikä käy lahjan saajalle) ja maalaa kuvion kivasti. Keppi voi toimia opastakylttinä esim. mökille, kun keppiin kiinnittää myös nuolen ja siihen kirjoittaa mökin nimen. Tai pihalle laitettuna voi kirjoittaa " terve tuloa" tai sukunimen.

(sama periaate, kuin hääopastekylteissä)



-Ja sitten perinteisiä patalappuja virkattuna tai kankaasta.



-Lapsille keppihevonen sukasta tehtynä.



-Osaatko piirtää/maalata. Lastenhuoneeseen tulevaan tauluun on helppo keksiä aihe. Tai kehystää kangasta tauluiksi.



Tässä jotain vinkkejä..









- 26.08. 17:09 vastaa tähän viestiin (9/351)

Askartelumassasta

vaikka piparimuoteilla kuvioita joulukoristeiksi, muista reikä ennen kuivatusta ripustusnarua varten! Voi maalata jouluisiksi vesiväreillä!



Kipsimassasta muottien kanssa patsaita joita kanssa lapset voi maalata!







- 26.08. 17:10 vastaa tähän viestiin (10/351)

Omat alkuperäiset ajatukseni:

Huovuttamalla pannunalusia ja patalappuja, palloja(joista avaimenperiä), puusta voiveitsiä, pannunalusia, selänrapsuttimia ja paistinlastoja. Minulla on myös paljon itsetehtäviä karkki- ja toffeeohjeita, joita voisi sitten pakkailla nätteihin lahjapaketteihin...







Vierailija
22/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Askartelukaupoissa on myytävänä magneetteja. Magneetit voi liimata esim. leppäkertuksi maalattuun pienee kiveen tai savesta tehtyyn kuvioon esim. sydän tai tähti ja maalata ne.

Magneetit ovat kivoja, pieniä ja edullisia lahjoja annettavaksi vaikka kaikille ystäville. Jokainen voi käyttää niitä ainakin jääkaapinovessa.

(magneettia liimatessa kannattaa tarkistaa kumpi on tarttuva puoli)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukutoukkana tarvitsen aina paljon kirjanmerkkejä, eikös huovuttamalla saisi kauniita ?

Tulee myös mieleen jääkaappimagneetit, esim. taikataikinasta ja askartelukaupasta magnetteja - hauskaahan olisi jos tekisi jokaiselle henkilökohtaiset magneetit esim. liittyen harrastukseen tms.

Valokuvakehyksiäkin on kiva askarrella vaikka mistä materiaalista, käyttää simpukoita, kauniita kiviä jne.





Vierailija
24/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanha ja hyvä ohje varsinkin isovanhemmille!

Taikataikinasta taulu johon painetaan lapsen käden/jalan jäljet. Sitä söpömpi mitä pienemmät jäljet...



Samalla idealla olemme tehneet kangasväreillä tyynyliinat joihin tietysti teksti " Kauniita unia Mummolle/papalle!" Miksei myös kummeille ja ystäville...



Jouluisia ideoita on tehdä ovikransseja kuusen/katajan/männyn oksista. Tee ensin rinkula esim. pajun oksasta ja anna muotoutua pyöreän purkin ympärillä. Sitten rautalangalla oksia siihen niin paljon että tulee tuuhea kranssi. Koristele jouluisilla koristeilla, silkkinauhalla, kävyillä(hieno tulee kun maalaa kävyt ensin hopea/kultaspraymaalilla). Ja pihlajanmarjoilla ja puolukan oksilla tulee kaunis. Kranssi ilman mitään koristeita on kaunis myös. Koristellahan voi saajan mukaan... Samalla vaivalla kun metsästä hankkii kranssiaineet tekee useamman. Itse tein yksi vuosi lähes koko suvulle.



Yksi joulu tein tonttuja lahjaksi. Jos saatte jostain, kaatakaa pitkä suora koivu(halk. väh. 10cm). Sahatkaa noin metrin pätkiä niin että toinen pää on suora(että tonttu pysyy pystyssä) ja toinen pää jyrkästi viistoon. Anna Kuivua rauhassa. Maalaa viisto pääensin valkoisella ja sitten yläpuoli punaisella=lakki. Valkoiseen osaan=kasvot sitten mustalla silmät ja suu. Kiva tonttu ulko-oven viereen kuistille tai rapulle tai vaikka tienhaaraan tai postilaatikolle.



Tonttuidea toimii myös 5cm halk. ja 30cm pitkillä pätkillä. Nämä tontut sopivat sitten vaikka pöytäkoristeeksi sisälle.



Vierailija
25/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millä maalilla pitäisi maalata kiveen, että se tarttuisi?

Kivoja ideoita tullut taas mukavasti, kiitos...

Keksisikö joku vielä, että mitä mies voisi tehdä puusta? Ne tontut olivat ihana juttu, mutta olisko vielä jotain muuta?



Ja vielä... mitä ihmettä keksisi lapsille? Siis esim. 5v. kummipojalle, 7v. siskolle, 9 ja 12v. siskonlapsille? Onko mitään mitä lapset arvostaisi..? Tuntuu tuo kaupasta ostettava muovikrääsä olevan tärkeintä :)

Itse olen suunnitellut jo sellaista huovutettua apinaa/pupua/tms. jossa olisi pohjana rautalankaa, eli " nukke" jonka käsiä & jalkoja saa eri asenotoihin... selitinköhän yhtään selkeästi... :)







Vierailija - 27.08. 07:22 vastaa tähän viestiin (17/351)

Mä tein siskolle (11.v.)

fleecestä semmoisen jumalattoman pitkän käärmetyynyn, toinen pää oli suippo ja toiseen päähän tein toisesta kankaasta suun, nyöristä kieli ja silmät helmistä, villalangalla kirjailin vielä koko pituudelle shalaitaa selkään ja nyt mä olen sitten saanut " tilauksen" veljeltäni ja kyselyitä sen kavereilta (ovat 15-vuotiaita!!!), että paljon maksaisi jos mä tekisin samanlaiset niillekin



Vierailija
26/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

vielä noista magneeteista.

tee jäätelötuutin mallinen kipsistä tai vastaavasta ja siihen kuivakukkia pieni kimppu. Tosin tuo harrastusvinkki oli hyvä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos saat ompelukoneen lainaksi,niin helpottaa

osta halpoja perus pyyhkeitä ja ompele niihin koriste nauha noin 5cm päähän alareunasta ,lapsille lapsiaiheista jne. Itse tein reseptikirjoja viime jouluna. Päällystin erikokoisia vihkoja näteillä kankailla ja liimasin sisälle muutamia reseptejä valmiiksi. Kuumaliimapistoolilla liimaus onnistuu helposti. Ohut kantisiin vihkoihin laitoin pahvin väliin,jotta sain siitä tukusamman.

Vierailija
28/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällähän on aivan loistavia lahjaideoita! Jipii, tänä jouluna ei tarvitse keksiä kaikkea itse!

Olemme olleet mieheni kanssa samoilla linjoilla jo muutaman vuoden ja tehneet sukulaisille (joilla yleensä on jo kaikkea...) herkkupaketteja: esim. itsetehtyjä tai ostettuja hilloja, suklaata, sinappia ja salaatinkastiketta. Pakettinhan voi lykätä melkein mitä vaan, vaikkapa kuivattuja suppilovahveroita!



Huovuttamalla saa tosi helposti ja halvalla tehtyä korvakoruja: pieni huovutettu pallonen ommellaan esim. Sinooperista ostettuun korvakoruun. Isommille lapsille kelpaa varmaankin lahjaksi pehmeät ja lämpimät lapinlapaset (siis ne sellaiset missä on erivärisiä lankoja ja tupsu ranteessa);syntyvät helposti ja vikkelästi paksusta langasta.

Tuputtamalla voisi tehdä myös astiapyyhkeitä tai leivinliinoja.



Mieheni on askarrellut puusta kelloja (koneisto tietysti ostettava, mutta ei välttämättä maksa paljon), servettitelineitä ja kännykkätelineitä.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisää ideoita...

Pojille ehdoton lahja on itsetehty jousipyssy nuolineen! Meillä naapuruston lapset ovat kilpailleet pituusammunnassa koko kesän (6-12-vuotiaita tyttöjä ja poikia...). Helppo tehdäkin: Sopivan paksuinen keppi , johon tehdään viillot molempiin päihin narun pysymiseksi taivutetaan kaarelle riittävän paksulla narulla (esim. nailonnaru). Ja niitä nuolia on kiva veistellä;))) Sopivia puunpätkiä vaan tarttee. Ette usko, kuinka monelle poika 8v. on esitellyt ylpeänä äitinsä tekemiä nuolia:))) On vaan varottava, ettei veistä liian ohueksi, ettei nuoli katkea...

Toinen idea voisi olla puujalkojen väsääminen. Kaksi pitkää, tarpeeksi paksua puunrunkoa (about 2m/kpl.) Niihin naulataan jalansijat...

Isovanhemmat ilahtuvat todistettavasti, kun suurentaa valokuvan kaikista lapsenlapsista/ mummosta ja vaarista lasten kanssa ja pistää kauniisiin kehyksiin.

Poikani kyhäsi viimejouluna isukilleen avaimenperän: osti Sinooperistä muovisen avattavan avaimenperän, jonne sujautti oman valokuvansa.

Jos on innostunut sukututkimuksesta, niin moni varmasti ilahtuisi omasta sukupuusta...

Ja jos omistaa videokameran, niin lahjaksi olisi kiva antaa jotain hauskoja videonpätkiä äänitettynä videokasetille.

Kummitytöstä otin vuoden varrella paljon kuvia ja paraat valkkasin sitten pieneen kauniiseen albumiin, jonka annoin vanhemmille.



pikkulapsille ehdoton lahja on LORUPUSSI...kirjasta etsitään kasa kivoja loruja. Piirrellään kivoja kuvia pahville (esim. jokaiselle lorulle jokin loruun sopiva kuva). Kuvat väritetään, lorut kirjoitetaan kääntöpuolelle. Kontaktimuovi kortin molemmin puolin. Sitten kyhätään pieni pussukka...ja lorut odottamaan pussiin lukijoita...



Vierailija
30/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vinkki lorupussin tekijöille:

Päiväkodissa laulettiin(voi myös lausua):



Kuka saa, kuka saa lorupussiin kurkistaa?

Kuka saa, kuka saa lorupussiin kurkistaa?

Tillin tallin tömpsis.



" Ville" saa, " Ville" saa lorupussiin kurkistaa!

Tillin tallin tömpsis.



Ja sitten " Ville" sai ottaa lorupussista lorun joka luettiin ja vuoro vaihtui seuraavalle lapselle.



Käytössä olimyös vastaavalla idealla laulupussi.



Erittäin mieleinen lapsille(ainakin 0-3v. ryhmässä)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käärme on loistoidea!

Ite tein tilkuista vaan n.1,5m pitkän käärmeen johon kyhäsin nopsaan napeista silmät ja villalangasta kielen. Oli 4 ja 2v. pojille tosi mieleinen. Vaikka oli vain hetken päähänpisto verhojen ompelun päätteeksi.

Vierailija
32/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vimpan päälle koristeltu piparkakkutalo

Vaikka sellainen minikokoinen. Itse suunnittelen joka vuosi tekeväni sellaisia lahjaksi, mutta ikinä ei tunnu olevan aikaa. Ehkä tänä vuonna...



Itse tykkäisin enemmän syötävistä tai ei ikuisista käyttöesineistä kuten kynttilöistä ja kransseista kuin ikisäilyvistä koristeista, jotka eivät ehkä ole makuni mukaisia. Mutta itsehän varmaan sukusi mauan tunnet.





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisiko puusta tehdä suodatinpussitelineen?

Sen voisi pohjamaalata jollain värillä ja tuputtaa sopivan sabluunan läpi kuvioita jos ei itse ole maalaajamestari :)







Vierailija - 27.08. 17:58 vastaa tähän viestiin (36/351)

servettijuttuja

lahjaksi eli esim. kynttilöitä servettitekniikalla (en muista sen oikeeta nimee) koristelemalla joulukuvilla...







Vierailija
34/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vielä magneeteista=) Osta puisia pyykkipoikia (tiimarissa ollut värillisiä)

koristele haluamallasi tavalla esim. harsoperhonen. Liimaa magneetti,ja kas saat mukavan muistilapun pidikkeen,jonka voi laittaa jääkaapin oveen. Leivo pipareita,ja liimaa valmiilla sokerikuorrutteella karkkeja päälle ym. Pakkaa nätisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä pari sellaista ohjetta johon ei tarvitse mitään kovin erikoisia aineksia ja on helppo valmistaa:



Sitruunanamut (n. 30 kpl)



100 g valkoista suklaata

4 rkl kermaa

¾ dl tomusokeria

2 sitruunan raastettu kuori

1 dl kookoshiutaleita



Kuumenna kerma kasarissa. Taittele suklaa palasiksi ja anna sen sulaa kermaan. Sekoita joukkoon tomusokeri vähitellen, sitten sitruunankuoret ja kookoshiutaleet. Anna massan jäähtyä ja jaa se sitten pieniin karamellivuokiin. Nosta kylmään jähmettymään kunnolla. Säilytä sitruunanamut kannellisessa purkissa viileässä.





Glögipallerot (n. 25 kpl)



100 g pehmeää margariinia

1 dl sokeria

1 tl aitoa vaniljasokeria

2 rkl kaakaojauhetta

3 ½ dl kaurahiutaleita

1-2 rkl viiniglögiä

raesokeria tai kookoshiutaleita



Sekoita margariini ja sokeri keskenään, lisää vaniljasokeri, kaakaojauhe, kaurahiutaleet ja viiniglögi. Sekoita ainekset hyvin. Muotoile massasta pyöreitä pieniä palleroisia ja pyörittele ne raesokerissa tai kookoshiutaleissa.





Se tavallinen nekkuohje, jos joku haluaa tehdä, mutta ohjetta ei ole¿



Nekut (n. 60 kpl karamellivuokiin)

2 dl siirappia

2 dl sokeria

2 dl kermaa



Sekoita kaikki aineet ja keitä niitä paksupohjaisessa kasarissa ensin hiljaisella lämmöllä, sitten voimakkaammalla, kunnes seos on sitkeää (n. 30 min.). Kaada seos paperitötteröihin, jotka upotetaan lumeen tai karkeaan suolaan pystyyn. Voit myös kaataa seosta pieniin karamellivuokiin.





Lisäksi yksi hyvä leivosohje. Käy myös kivasti lahjaksi.



Vaahtokaramellileivokset (24 leivosta)



150 g voita pilkottuna

125 g taloussuklaata pilkottuna

3 munaa

2 ½ dl sokeria

1 tl vaniliinisokeria

2 ½ dl vehnäjauhoja

½ dl kaakaojauhetta

2 ½ dl suolattomia pähkinöitä (160 g)

2 ½ dl pieniä vaahtokarkkeja (45 g)



Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele 20 x 20 cm:n vuoka öljyllä, peitä pohja leivinpaperilla niin että se peittää myös kaksi reunaa. Sekoita voita ja suklaata pienessä lämmönkestävässä kulhossa kiehuvaa vettä sisältävän kattilan päällä, kunnes ne sulavat. Nosta kattila pois levyltä, anna seoksen jäähtyä hiukan. Vatkaa munat, sokeri ja vaniliinisokeri isossa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ainekset ovat hyvin sekoittuneet. Yhdistä jauhot ja kaakao. Vispaa suklaaseos munaseokseen, lisää jauhot ja kaakao. Älä vatkaa liikaa. Sekoita joukkoon maapähkinät ja vaahtokarkit. Kaada taikina vuokaan paista uunissa 40-45 minuuttia, kunnes taikina on hiukan kohonnut ja tuntuu kiinteältä. Anna jäähtyä vuoassa(painuu litteäksi jäähtyessä). Poista leivonnainen vuoasta ja leikkaa se neliöiksi täysin jäähtyneenä.

Vierailija
36/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

WC-paperiteline/talouspap.

Pitkä suiro kangas joka taitetaan ensin kahtia ja sitten ommellaan " katkoviivat" ikään kuin katkaisemaan pötkön vaikkakolmeen osaan. Osat sen kokoisia että voi pujottaa rullan sisään. Päähän lenkki ripustusta varten. Kuvioiksi kangasvärillä vaikka vauvan kädenjälkiä. Ymmärsiköhän kukaan selostustani :)

Vierailija
37/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tiedä onko tämä jo mainittu

mutta minä olen ajatellut tehdä lasten kanssa isovanhemmille ja kummeille joululahjaksi kauppakassit. ostan semmoiset tavalliset luonnonvalkoiset kangaskassit, joita myydään ainakin S-marketin kassoilla. niihin sitten tehdään kangasväreillä jotain kuvioita, en ole vielä päättänyt miten. toiselle puolelle voisi kirjoittaa vielä " Mummin kauppakassi" tai vastaavaa.



me saatiin viime jouluna lahjaksi suklaakuivakakku isossa muovisessa säilytysrasiassa. kakku oli tosi hyvä ja rasia palvelee vieläkin jokapäiväisessä käytössä.

Vierailija
38/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

karkki(kartio)torni, tosin tulee yllättävän kalliiksi

siihen kun uppoo yllättävän paljon konvehteja, marmeladeja tai muita karamelleja. Itse olen käyttävänyt oasiskartiota pohjana.

Vierailija
39/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin ekana noista vauvanruokapurkeista tulee mieleen maalata niistä pieniä tuikkulyhtyjä, ja kun niille kehittelee jonkinlaisen " eritasotelineen" ( en ole itsekään varma millaista ajattelen, mutta esim. tukevasta metalli" langasta" .. *hih* ), niin on mukava piristys pimeisiin talvi-iltoihin ( niin sisälle kuin uloskin ).

Ja sittenhän ne on juuri oivan kokoisia esim. jos tekee lahjaksi vaikkapa sinappia.

Vierailija
40/76 |
29.11.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset


kiinnität ommeltuun kaulahuiviin tupsuiksi, sametti voisi olla aika kiva materiaali. Litteä huopa sydän tai tähti kiinnitysneulalla rintakoruksi tai ompelemalla siihen heijastinkankaasta kuvion saat hauskan heijastimen.



Vauvanruokapurkkeihin voi tehdä marmelaadia tai sinappia. Herkullisia hyvin säilyviä pikkelssejä, etikkasieniä, marnoituja valkosipulinkynsiä...



Vanhoista vaatteista esim. farkuista tai vakosamettihousuista voi ommella vaikka teddykarhun, pupujussin tai hiiren.



Tytölle voi neuloa villasukkia vaikka pitsineulosvarsin tai pörrölanka koristein. Säärystimet, tumput ja kaulaliinat ovat myös aika nopeita.



Nukenvaatteet, barbinvaatteet jne. kaavoja löytyy aika monista lehdistä.





Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän kaksi