Millä tavalla olet rohkea?

Mua kiinostaa, paljonko saat palkkaa tänne av:lle kirjoittelusta? nimim samalle alalle haluava!

ja asia ahdistaa minua nyt neljänkympin kriisissä tosi paljon.



Olen elänyt koko elämäni turvallista, mutta pientä ja tylsää elämää. Olen halunnut niin monia asioita, mutta mihinkään niistä en ole uskaltanut tarttua. En pysty parisuhteeseen koska pelkään satutetuksi tulemista. En pysty hankkimaan lasta koska pelkään ettei minusta olisi äidiksi. Haluaisin muuttaa myös ulkomaille, mutta pelkään etten pärjää siellä mitenkään. En ole kertaakaan uskaltanut edes vaihtaa työpaikkaa kotimaassa, koska pelottaa että saan kenkää jo koeajalla kun paljastuu että olen luuseri.



Oma lukunsa on sosiaalisten tilanteiden kammoni, joka saa minua pelkäämään ihan jokaista ihmiskohtaamista, jopa kaupan kassalla maksamista.

ja asia ahdistaa minua nyt neljänkympin kriisissä tosi paljon.

Olen elänyt koko elämäni turvallista, mutta pientä ja tylsää elämää. Olen halunnut niin monia asioita, mutta mihinkään niistä en ole uskaltanut tarttua. En pysty parisuhteeseen koska pelkään satutetuksi tulemista. En pysty hankkimaan lasta koska pelkään ettei minusta olisi äidiksi. Haluaisin muuttaa myös ulkomaille, mutta pelkään etten pärjää siellä mitenkään. En ole kertaakaan uskaltanut edes vaihtaa työpaikkaa kotimaassa, koska pelottaa että saan kenkää jo koeajalla kun paljastuu että olen luuseri.

Oma lukunsa on sosiaalisten tilanteiden kammoni, joka saa minua pelkäämään ihan jokaista ihmiskohtaamista, jopa kaupan kassalla maksamista.

Toivon sinulle, että saat apua ja hoitoa tuohon sos. tilanteiden kammoosi. Pelot tuntuvat estävän sinua toteuttamasta niitä oikeita haaveitasi ja unelmiasi. Ajattelen niin, että sinä itse olet aito ihminen unelminesi ja pelot ovat ikäänkuin sinun päällesi olis pantu jokin kahle joka estää sinua olemasta tavallaan se oma, aito itsesi, joka käy kaupassa, muuttaa työpaikkaa jne.

Kannattaisi varmaan keskusteluapua hankkia, millä nuo kahleet saisi murrettua. Kuka ne sinun ympärillesi on lukinnut, mitä elämässäsi onkaan tapahtunut, se varmaan kannattaisi selvittää.

ja sitten, vapautuneempana lähteä nousemaan siivilleen!

Toivossasi mukana!

Ja sitä minä olen. En teeskentele olevani jotain muuta mitä olen hyvine ja huonoine puolineni, en pidä teennäisyydestä vaan olen oma itseni. Haluaisin olla kuitenkin rohkeampi uusien asioiden kanssa, eli olen vähän liian vastahakoinen extempore muutoksiin. Haluaisin myös olla rohkeampi keskustelemaan outojen ihmisten kanssa. Rohkeutta kyllä kuitenkin riittää sanomaan hankalistakin asioista suoraan ja puuttumaan esim. kaltoin kohteluun.

Mua kiinostaa, paljonko saat palkkaa tänne av:lle kirjoittelusta? nimim samalle alalle haluava!

Jos haluat diakoniksi, tässä tietoa alasta :)

http://www.diak.fi/hakijalle/Tutkintojenkirkollisetkelpoisuudet/Sivut/d…

Verkkokeskustelu on eräs osa kirkon toimintaa. Pyrimme olemaan läsnä siellä, missä keskustellaan elämän eri ilmiöistä. Olen ollut tässä palstalla puolisentoista vuotta, ja itse olen kokenut tämän mielekkäänä. Teen myös monenlaista muuta verkkotyötä sekä työtä Tikkurilan seurakunnan perhetyön eri toiminnassa

ei arkuus minua estä, enkä pakoile tilanteita, joissa pitäisi "toimia aivan toisin", vaan toimin niin kuin oikeimmaksi näen (siitä voidaan sitten skeskustella, että onko kaikkien näkemys oikeimmasta toimintatavasta sama ja saattaako se itseltäkin muuttua kun saa vaikka lisää tietoa premisseistä). Ja puutun, jos näen jotakuta kohdeltavan kaltoin.



Mutta en minä rohkea ole. Kunhan olen. Eikä tämä ole mikään hyve, vaan velvollisuus.

Mutta en fyysisesti, korkeanpaikan kammo iskee jo tuolilla seistessä nykyään.

Lapsena olin ujo, mutta aikuistuttuani olen tullut rohkeammaksi koko ajan, en pelkää ihmisiä, ja uskallan puhua suoraan ja puuttua epäkohtiin. En häpeä enää kovin paljon ulkonäköäni vaikka se on huomattavasti hävettävämpi kuin nuorena, silloin häpesin vaikka olin ok.

Ja sitä minä olen. En teeskentele olevani jotain muuta mitä olen hyvine ja huonoine puolineni, en pidä teennäisyydestä vaan olen oma itseni. Haluaisin olla kuitenkin rohkeampi uusien asioiden kanssa, eli olen vähän liian vastahakoinen extempore muutoksiin. Haluaisin myös olla rohkeampi keskustelemaan outojen ihmisten kanssa. Rohkeutta kyllä kuitenkin riittää sanomaan hankalistakin asioista suoraan ja puuttumaan esim. kaltoin kohteluun.

Jos haluaisit olla rohkeampi uusien asioiden kanssa, tee TÄNÄÄN jokin pieni muutos. Jos aina käyt töissä lounaalla tietyssä ravintolassa, ostakin eväät ja kävele puiston penkille -tyyppisesti. Tai jos haluat aina vaikka suunnitella viikonlopun tekemiset, kokeile viettää yksi lauantai niin, ettet katso kelloon, etkä sovi yhtään mitään kenenkään kanssa, teet vain mitä mieleen juolahtaa tai et mitään. Kokeilemisen arvoista! Monet elämän muutokset ja voimat ovat ihan pienistä askelista alkavia. Jokin erilailla tehty asia voi tosi paljon antaa uskoa siihen, että pystyn toimimaan ei-kaavamaisesti. Kaikki ei tietenkään luonteeltaakaan ole kovin ex-tempore ihmisiä, mutta sitäkin kannattaa maistella pienissä erissä.

Toivon sinulle, että saat apua ja hoitoa tuohon sos. tilanteiden kammoosi. Pelot tuntuvat estävän sinua toteuttamasta niitä oikeita haaveitasi ja unelmiasi. Ajattelen niin, että sinä itse olet aito ihminen unelminesi ja pelot ovat ikäänkuin sinun päällesi olis pantu jokin kahle joka estää sinua olemasta tavallaan se oma, aito itsesi, joka käy kaupassa, muuttaa työpaikkaa jne.

Kannattaisi varmaan keskusteluapua hankkia, millä nuo kahleet saisi murrettua. Kuka ne sinun ympärillesi on lukinnut, mitä elämässäsi onkaan tapahtunut, se varmaan kannattaisi selvittää.

ja sitten, vapautuneempana lähteä nousemaan siivilleen!

Toivossasi mukana!

Kyllä tähän nyt olen päättänyt tarttua tosissani, että en halua hukata koko elämääni näin, miten olen siitä ensimmäisen puoliskon jo hukannut, pelkojen ja epävarmuuksien kahlitsemana :)

Minulle ns. apu on tähän mennessä tehnyt lähinnä hallaa, olen saanut hoitoa masennukseen ja ahdistukseen, mutta siellä on koko ajan lähdetty siitä että ongelma on aivokemiallinen, ja jos on kamala olla, lääkitystä pitää säätää. Jätin itse oma-aloitteisesti viime vuonna pois lääkkeet ja sen jälkeen olen alkanut vasta tajuta, että oikeasti, elämäni ON rajoittunutta ja epätyydyttävää, ja on ihan väärä ratkaisu säätää aivoja hyväksymään se lääkkeillä - vaan pitää alkaa muuttaa elämää! Kipuiluahan tämä toki näin aluksi on kun on pari vuosikymmentä aikuista elämää uskonut että on päävikainen luuseri jolle on saavutus edes pystyä käymään töissä.

elämässäni, vaihtanut mm. alaa ja olen nyt onnellinen sekä rohkeasta päätöksestä, mutta erityisesti mieheni tuesta opiskeluaikana.



Koen olevani vahva ja jaksava, vaikka vaikutan kenties ujoltakin. Haluaisin olla rohkeampi puhumaan. Minulla on läheisiä, jotka ovat kohdelleet minua kaltoin, mutta en osaa sanoa vastaan. Kaikenlaista olen joutunut kuulemaan, osa lienee johtunut kateudestakin.



Miten siis saisin suuni auki ja vielä sanottua jotain napakkaa ilkeilijöille? Siinä pulma.

Se rohkeus, mikä minulla on, on Jumalalta. Tunnustan olevani Jeesukseen uskova kristitty. Se on monessa tilanteessa rohkeaa.

En näe eroa rohkeuden ja lievän itsetuhoisuuden välillä. Rohkeuden käsite ja konsepti pakenee minulta ainakin osittain. Olin lapsena melko arka, aikuisena sisuunnuin. En edelleenkään koe olevani rohkea missään mielessä, enkä ymmärrä miten kukaan muukaan olisi rohkea. Mikä on rohkeuden määritelmä?



Ok, tuli mieleen että rohkeus on ehkä sitä että uhraa itsensä jonkun toisen ihmisen asian hyväksi. Rohkeuden ja lievän itsetuhoisuuden ero on siinä että rohkeuden kautta haetaan palkintoa ja suojellaan toista, kun taas lievästi itsetuhoinen ihminen haluaa vain pistää lopun ikäville asioille niitä kohdatessaan, omaa hyvinvointiaan uhaten. Rohkea ihminen ottaa toisen ihmisen asian omaksi asiakseen ja taistelee kynsinhampain tämän asian puolesta, kuin uskollinen koira joka suojelee isäntäänsä ja laumaansa. Kaikkia tekoja ei pidä erehtyä näkemään rohkeutena. Me emme tiedä silminnähden rohkeiden ihmisten motiiveja eivätkä he niistä avoimesti puhu.



Otetaan esimerkiksi mies joka menettää lapsensa tulipalossa. Tämä mies sitten vaikenee tragediastaan ja vaihtaa ammattinsa palomieheksi, koska hän haluaa osaltaan varmistaa ettei yksikään toinen ihminen joudu kokemaan sitä mitä hän on kokenut. Hän sitten henkeään uhmaten pelastaa ihmisiä palavista rakennuksista läpi vuodet ja puolet ihmisistä taivastelee häntä uhkarohkeana ja toinen puolet kiittelee hänen rohkeuttaan kyyneleet silmissä. Tosiasiassa tuota miestä ajavat vain huoli ja suru. Rohkeutta ei voida liittää asiaan.



Onko rohkeus sitten sitä että silloin kun itsellä on kaikki asiat hyvin, niin on valmis riskeeraamaan kaiken minkä omistaa ja omaa, toisen ollessa hädässä? Jos näin on, niin minä olen sitten suuri pelkuri, koska olen varsin kiintynyt hankintoihini ja saavutuksiini. En tule koskaan uhraamaan mitään omistamaani jonkun tuntemattoman ihmisen takia. Jokainen takokoon oman onnensa ja pitäkööt omat puolensa. Neuvoa asiaan saa aina kysyä tarvittaessa. Puhuminen on halpaa ja annan mielelläni sanallista apua ja neuvoa jos sinua sorretaan jotenkin. Olinko minä nyt sitten rohkea kun menin ääneen tuollaista sanomaan? Sanoisin tuon kyllä ihan livenäkin ääneen, enkä pelkästään huutele täältä näppäimistön takaa. Olen itsekäs. Lievä itsekkyys ja omien asioiden hoitaminen tulevat minulta nykyään luonnostaan.



En häpeä rohkeuteni puutetta, tai itsekkyyttäni, mutta suuri häpeä on mennä lukkoon voimakkaassa tilanteessa. Ei ole mitään syytä miksi älyn pitäisi lakata toimimasta paineen alaisena. Tästä tunsin aikoinani suurta häpeää, koska saatoin mennä lukkoon helpostikin. Hyvä uutinen on se että arkuudesta ja neuvottomuudestakin voi parantua. Potilaan vain täytyy kyllästyä niihin ominaisuuksiin ensin.



Olen yhden kerran saanut todistaa kun mies kuritti lasta julkisella paikalla melko rankasti. Se tilanne jäi piinaamaan vuosiksi, sillä mies oli itseäni paljon isompi ja lastensuojeluvaisto on minullakin. Menin lukkoon. Samanlaisen tilanteen tullessa eteen uudelleen tänäpäivänä hyökkäisin miehen kimppuun raivolla kait oitis, mutta en minkään rohkeuden takia, vaan puhtaasti itsekkäiden syiden ja itsetuhoisuuteni takia, sillä häpeäisin itseäni suunnattomasti jos EN puuttuisi tilanteeseen.

elämässäni, vaihtanut mm. alaa ja olen nyt onnellinen sekä rohkeasta päätöksestä, mutta erityisesti mieheni tuesta opiskeluaikana.

Koen olevani vahva ja jaksava, vaikka vaikutan kenties ujoltakin. Haluaisin olla rohkeampi puhumaan. Minulla on läheisiä, jotka ovat kohdelleet minua kaltoin, mutta en osaa sanoa vastaan. Kaikenlaista olen joutunut kuulemaan, osa lienee johtunut kateudestakin.

Miten siis saisin suuni auki ja vielä sanottua jotain napakkaa ilkeilijöille? Siinä pulma.

se vaatiikin todella paljon rohkeutta.

Rohkeutta onkin se, että toimii, vaikka pelkää. Se ei ole sitä, ettei pelkää.

Ajattelen, että lyhyt minäviesti on toimivin ilkeilijöille. "Ei tuntunut kivalta kuulla tuota" "Tuo kuulosti loukkaavalta" "En halua, että puhut minulle noin". Näin suojelet omaa koskemattomuuttasi ja puolustat itseäsi silti ilkeilemättä takaisinpäin. Toki voit myös pyytää itsellesi puolustajaa jostakusta toisesta ihmisestä, jos tiedät, että sellainen tilanne tulee, jossa sinä tarvitsist tukea

mielestäni se on sitä, että toimii kulloisessakin tilanteessa tarkoituksenmukaisella tavalla, VAIKKA pelottaisikin.



Kun kerrot palomiesesimerkin, se on kyllä sellaista supersankaruutta, johon harva kykenee. Toisaalta äkillisessä tilanteessa ihmiseen voi tulla voimia, joita ei uskoisi itsellään olevan. Voi olla, että koet nyt, että et uhraisi omaisuuuttasi, mutta voihan olla, että jos olisit ainoa pelastaja paikan päällä, vaisto panisi sinut toimimaan.



Lukkoon menemisestä: mielestäni sekin on inhimillistä. Olisihan aika robotti jos aina olisi sanavalmis ja osaisi missä tahansa tilanteessa toimia oikein. Mutta toki voit miettiä, mitkä lukkosi ovat? Mistä häpeässäsi on kyse. Kirjoitat että äly lakkaa toimimasta paineessa: ehkä se on niinpäin, että tunne on niin voimakas silloin, silloin on tunteen "vuoro". Ihminen on kokonaisuus, ei pelkkää järkeä tai pelkkää tunnetta