Millaisia ovat lapset jotka alkavat harrastaa joukkuelajeja tosissaan?
Ovatko lapset itse kilpahenkisiä, henkisesti kypsyneempiä vai vaatiiko paljon vanhempien painostusta?
Tuntuu että heti kouluikäisiä aletaan jo piiskata harjoittelemaan päivittäin, vaikka harvasta tulee
joku Teemu Selänne tai Jari Litmanen. Monella voisi olla kykyjä mutta vaivaa motivaation puute ja vielä ollaan pieniä ja leikkisiä. Lisäksi jollain lapsilla on vielä vaikeuksia pitää keskittymistä yllä koko harjoitusten ajan.
Kommentit (31)
joita kuskataan jokaikisissä harjoituksissa. Kun vanhemmat ovat sitoutuneita, niin lapset kulkevat mukana.
kai se paljon perheen asenteesta riippuu kuten joku jo sanoi. Siihen harrastukseen kasvetaan .Ei niinkään luonteenominaisuus vaikuta, koska on pikku pakko lähteä ?
Varmaan aluksi vanhempien pitää "piiskata" eli on lähdettävä vaikka tekisi mieli leikkiä ? Pikkuhiljaa leikille ei ole yksinkertaisesti aikaa koululäksyjen lisäksi.Lopulta lapsi kai itsekin hoksaa sen kilapiluhenkisyyden itsessään ja tekee, kun on kilpailtava, eikä oma mieli anna rauhaa jos lössöilee ?
Meillä on naapurissa erittäin kilpailuhenkiset vanhemmat.Ymmärtääkseni molemmat olleet aktiivisia urheilijoita ainakin piiritasolla aikanaan. Eipä ole enää näkynyt lapsia pihalla kun aktiivinen harrastuskausi elokuussa alkoi. 5 luokkalaista ei ole näkynyt muutekaan vuosiin enää edes kesällä kun treenejä ympäri vuoden. Eskarilainen hävisi pihaulkoiluista jo vuosi sitte, kun rytmistä kilpavoimistelua aloitellaan.
Kautta rantain kuulin lapseni kertovan, että 5 lk ei enä jaksaisi yhtä kolmesta (3) liikuntaharrastuksestaa, mutta on PAKKO :(
Surullisen kuuloista mutta jokainen perhe tekee tyylillään.
Meillä molemmilla lapsilla yksi mieluisa liikuntaharrastus. Molemmilla natsahtanut laji heti, ei ole tarvinnut kokeilla muuta. Sopivasti harjoituksia, kyselevät itse milloin on harjoitukset eli vielä ainakin on mieluisaa lähteä. Lisäksi molemmilla musiikkiharrastus kerhomuotoisesti. Kovin herkällä kuulolla saa olla tässä vanhempana, että tasapaino koulun, harrastuksen, levon, kavereiden ympyrässä säilyy...
näihin joukkueisiin mahdu kaikenlaisia lapsia: niitä, jotka itse haluaisivat käyttää kaiken vapaa-aikansakin treenaamiseen, niitä, jotka ovat mukana vain vanhempien painostuksesta ja kaikkea siltä väliltä. Varmasti on sellaisiakin joukkueita, joiden ainut tavoite on hinnalla millä hyvänsä voittaa, ja mukaan kelpuutetaan vain parhaat, mutta suurin osa koostuu tavallisista erilaisista lapsista, jotka tulevat erilaisista perheistä. Lajissa viihtyminen kyllä vaatii sitten jonkinlaista sosiaalisuutta, sitä, että on "joukkuelajityyppiä," niin kuin joku jo sanoi. Lapset ovat erilaisia, ja varsinkin kun he ovat pieniä, valmentajan pitäisi kyetä suunnittelemaan treenit niin, että ottaa sen huomioon, esimerkiksi että niille kunnianhimoisille riittää hastetta, ja että vaihtelua riittää, niin että ne levottomammatkin jaksavat seurata mukana.
2 8v. poikaa harrastaa jalkapalloa ja treenit kaksi kertaa viikossa.
Yksi 8v. harrastaa jääkiekkoa ja treenit 2 tai 3 kertaa viikossa.
Vasta vanhemmilla lapsilla on treenejä enemmän.
Parempi urheileva lapsi kuin joku laiska sohvaperuna.
Omani harrastaa yksilölajia ja ei se ole yhtään helpompaa.
Kaikki edellä olevat lapset rakastavat harrastuksiaan.
Itse halveksi sinun kaltaisia vanhempia.
eivät ole kilpailevia ryhmässä, koska ovat tulleet mukaan myöhemmin eikä heidän vanhempansa ole valmennusporukoissa. Onko heillä mahdollisuuksia tulla huomatuiksi?
joita kuskataan jokaikisissä harjoituksissa. Kun vanhemmat ovat sitoutuneita, niin lapset kulkevat mukana.
Kyllä se lähtee lapsesta. Sitoutuneita vanhempia ei löydy koko joukkuellista, heitä on max 2-3.
Henkinentaso näillä sitoutuneilla ja motivoituneilla lapsilla on ihan eri tasoa, kun näillä hiekkakakkuja rakenkentajilla, jotka yleensä on näitä valmentajien lapsia.
ovat tulleet mukaan myöhemmin eikä heidän vanhempansa ole valmennusporukoissa.
miten tämä vaikuttaa mihinkään?
eivät ole kilpailevia ryhmässä, koska ovat tulleet mukaan myöhemmin eikä heidän vanhempansa ole valmennusporukoissa. Onko heillä mahdollisuuksia tulla huomatuiksi?
Monessako esim. sm-tason joukkueessa on jonkun vanhempi valmentajana. Taitaa aika harvassa olla. Kun, puhutaan kilpaurheilussa joukkue valinnoista, niitä ohjaa pääsääntöisesti seuran valmennusjohto, eikä kenenkään isä tai äiti.
Lasten luontainen jokapäiväinen liikkuminen on vähentynyt. Istuminen kuvaruutujen äärellä on tullut kilpailijaksi liikunnalle. Koulumatkat ja harjoitusmatkat yms kuljetaan vanhempien kyydissä.
On ihan perusteltua piiskata nuoria harjoittelemaan myös omatoimisesti päivittäin, kaksi kolme kertaa viikossa ohjattu harjoittelua ei riitä.
Seuroilla on realistiset käsitykset, että joukkueesta on maksimissaan ne viisi, joista saattaa tulla staroja.
Tällä piiskaamisella tähdätään terveisiin lapsiin, liikunta edistää koulumenestystä ja tätä kautta saammee hyvivoivia aikuisia.
Joukkuelajeja harrstavista tulee helposti laumasieluja jotka eivät osaa ottaa vastuuta ommista tekemisistään. Aina on helpompi syöttää kaverille kuin ottaa riski, että menetää pallon. Harvoista tulee selänteitä tai litmasia.
Joukkuelajeja harrstavista tulee helposti laumasieluja jotka eivät osaa ottaa vastuuta ommista tekemisistään. Aina on helpompi syöttää kaverille kuin ottaa riski, että menetää pallon. Harvoista tulee selänteitä tai litmasia.
Joukkuelajeja harrastavat osaavat myös ottaa muut huomioon, ja osaavat toimia ryhmässä.
Joukkuelajeja harrstavista tulee helposti laumasieluja jotka eivät osaa ottaa vastuuta ommista tekemisistään. Aina on helpompi syöttää kaverille kuin ottaa riski, että menetää pallon. Harvoista tulee selänteitä tai litmasia.
ja yksilöpelaajista itsekkäitä paskiaisia, jotka tavoittelevat vain omaa etua?
En ajattele noin, kummassakin on puolensa. Joukkuelajeissa oppii sosiaalisuutta, yhteen hiileen puhaltamista, ja joukkuehengen kokeminen on aika mahtavaa.
Ylläolevan kommentin esittäjän täytyy olla joku, joka jostain typerästä periaatteesta vastustaa joukkuelajeja, ja pienessä päässään keksii tällaisia perusteluja käsityksilleen.
laumasielut juuri siitä syystä kuin kaveritkin harrastavat. Sitten kun aletaan tehdä näitä tasoerotteluja, niin ehkä ne vähemmän motivoituneet saattavat karsiutua pois. Jäljelle jää se kilpaporukka.
että laumasieluja on vähintään yhtä paljon niissä, jotka eivät harrasta joukkuelajeja, kuin niissä, jotka eivät niitä harrasta.
Esim. perjantai-iltana paikallisen keskuksen bussipysäkkiä hajoittava porukka on laumasieluja, eivätkä varmasti harrasta joukkuelajia.
Eikös monet lapset kokeile liutaa erilaisia harrastuksia, ennen kuin löytyy se sopivin.
laumasielut juuri siitä syystä kuin kaveritkin harrastavat. Sitten kun aletaan tehdä näitä tasoerotteluja, niin ehkä ne vähemmän motivoituneet saattavat karsiutua pois. Jäljelle jää se kilpaporukka.
aika tavallisesti hakeudu harrastukseen yhdessä jonkun kaverin/kaverien kanssa. Aika normaalia minusta, eikä mikään viite laumasieluisuudesta.
Eikös monet lapset kokeile liutaa erilaisia harrastuksia, ennen kuin löytyy se sopivin.
olisikin joka tapauksessa harrastaa lapsena useampaa lajia, vaikka joku niista muita rakkaampi olisikin.
Ihan jokaisesta ei ole tänä päivänä sitoutumaan ympäristöön, jossa harjoitellaan 4-6 kertaa viikossa ja pelataan pelit päälle, se vaatii kovaa asennetta ja motivaatiota harjoittelua kohtaan.
Eikös monet lapset kokeile liutaa erilaisia harrastuksia, ennen kuin löytyy se sopivin.
olisikin joka tapauksessa harrastaa lapsena useampaa lajia, vaikka joku niista muita rakkaampi olisikin.
Joukkuelajit ovat siitä hyviä, että niissä ei tarvitse olla hyvä. Keskinkertaisuudekin saavat kokea onnistumisen riemua kun oma joukkue voittaa, vaikka olisi itse seurannut matsin vaihtopenkiltä.
Urheilemista voi verrata laulamiseen. Jos ei osaa laulaa, niin aina voi liittyä kuoroon.
Meillä lapsi ei ole tippaakaan kiinostunut joukkuelajeista joten hän ei ainakaan kuulu tähän ryhmään.