Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

2 vuotias löi päänsä päiväkodissa

Vierailija
19.09.2012 |

Tänään hakiessani 2 vuotiaan poikani päväkodista, oli hänen päässään kaksi todella pahannäköistä ja naarmuista haavaa. Päiväkodin täti sepitti että oli tämmöinen pikku vahinko käynyt eli tipahtanut pää edellä penkiltä. Poikani ei ole mitenkään hurjapää eikä normaalisti kiipeile korkeisiin paikkoihin. Tapahtumahetkellä paikalla oli vain 3 pientä lasta ja useampi hoitaja. He eivät soittaneet minulle, vaan sanoivat käyneensä viereisessä neuvolassa toteamassa ettei ole aivotärähdys. Kyseiset haavat eivät ole kuhmulla ollenkaan. Ja miten pudotessa pää edellä oli kaksi samanlaista haavaa noin 3cm erillään toisistaan, sekä vielä punottumaa nenän päässä ja alla. Olen aivan tajuttoman raivoissani ja puolisoni sekä hänen isänsä on parhaillaan käyttämässä lasta yksityisellä lääkärillä. Miten tämmöisissä tilanteissa edetään? En missään nimessä enää ikinä vie lastani sinne, mutta täytyyhän tämmöinen asia selvittää perinpohjin. Aikaisemmin noin 2vko sitten oli samanlaisen tapaus, jossa oli kuhmut kädessä, eikä silloin ollut kukaan nähnyt mitään? Neuvoja?

Kommentit (72)

Vierailija
21/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

AINA pitää ilmoittaa vanhemmille ja tuollaisessa tapauksessa keskustellaan YHDESSÄ vanhemman kanssa miten toimitaan;hakeeko vanhempi lapsen ja vie lääkäriin vai tapaako hoitajan ja lapsen lääkärillä. Käsittämätöntä touhua.Ilmoita päivähoidonjohtajalle asiata,ties mitä muuta siellä päiväkodissa tapahtuu. Lastentarhanope


Kyllä minäkin ilmoittaisin vanhemmille ja niin meidän päiväkodissa aina toimitaan, mutta ihmetyttää miksi haluat lietsoa hysteriaa omaa ammattikuntaasi kohtaan? Oletko vartma, ettei omassa toiminnassasi ja valvonnassasi olisi parantamisen varaa?

Vierailija
22/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos oikeasti käyttivät jopa neuvolassa, saivat sieltä varmasti ohjeita ja tarkkailivat lapsen tilaa ( päiväkodintädit ovat myös saaneet koulutustanäitä tilanteita varten).

Näin ei kylläkään opeteta ammattilaisia toimimaan.

Lto kommentoi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta en nyt käräjillekään tuollaisesta lähtisi.

Vierailija
24/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuulostaa hysteeriseltä.



Päiväkodissa ja neuvolassa on todettu ettei käynyt pahasti, vanhemmat ehtii todeta vammat kyllä lasta hakiessaan. Kyllä noita haavereita sattuu niin kotona kuin päivähoidossakin. Veikkaan että lapsi itse ei ole ollut moksiskaan, joten senkään takia ei ole heti hälyytetty vanhempia paikalle.



Jos tuo olisi käynyt meidän lapselle, niin olisin ollut että jahas, taas on tultu pää edellä penkiltä alas.

Vierailija
25/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja totesin siihen että ikävä juttu mutta tekevälle sattuu eikä lapsia pysty mitenkään vahtimaan koko ajan niin ettei mitään tapahtuisi.



Toki tuosta olisi voinut vanhemmille soitella aikaisemmin.



Maiju

Vierailija
26/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole mistään hysteriasta puhe vaan siitä ettei joku toimi ammattikuntamme edellystysten mukaisesti. Taisit nyt tahallasi ymmärtää väärin tai sitten et vaan ymmärtänyt ollenkaan.

Lastentarhanope

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vastaisen varalle. Ja onhan sekin totta, että lapsia myös kaltoinkohdellaan päiväkodeissa. Teipataan tuoliin ja pakkosyötetään ja sitä rataa. Mätiä omenia niissäkin on ja huonoja työntekijöitä, aivan kuten terveydenhuollossakin on. Sellaiset pitää karsia pois. Lasten hyvivoinnistahan tässä on kyse eikä jonkun ammattiryhmän kilvenkiillottamisesta.

Vierailija
28/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä piruja??

Vierailija - 19.09.12 07:31 (ID 15595548)

Ei ole mistään hysteriasta puhe vaan siitä ettei joku toimi ammattikuntamme edellystysten mukaisesti. Taisit nyt tahallasi ymmärtää väärin tai sitten et vaan ymmärtänyt ollenkaan. Lastentarhanope

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naarmu vai ompelua vaativa haava?

Vierailija
30/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

isossa lapsilaumassa (=päiväkoti) voi kaikkea sattau ja tapahtua päivän aikana.



Ap nyt hysterisoi tapahtunutta, hoitajat eivät koko aikaa olla jokaisen lapsen vieressä, koska hoitajia on vähemmän kuin lapsia.



Hoitakaa lapset kotona tai hankkikaa hoitaja - ja siltikin lapsi voi tippua tuolilta, saada haavan tai mustelman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole mistään hysteriasta puhe vaan siitä ettei joku toimi ammattikuntamme edellystysten mukaisesti. Taisit nyt tahallasi ymmärtää väärin tai sitten et vaan ymmärtänyt ollenkaan. Lastentarhanope


kun olen niin paljon vakavampiakin rikkomuksia ja välinpitämättömyyksiä nähnyt, niin jotenkin en jaksaisi huohottaa soittojärjestyksestä jos kuitenkin lapsen vointi on tarkistettu ja täten turvallisuus taattu. Kilpiä kiillottamatta.

Vierailija
32/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuulostaa hysteeriseltä.

Päiväkodissa ja neuvolassa on todettu ettei käynyt pahasti, vanhemmat ehtii todeta vammat kyllä lasta hakiessaan. Kyllä noita haavereita sattuu niin kotona kuin päivähoidossakin. Veikkaan että lapsi itse ei ole ollut moksiskaan, joten senkään takia ei ole heti hälyytetty vanhempia paikalle.

Jos tuo olisi käynyt meidän lapselle, niin olisin ollut että jahas, taas on tultu pää edellä penkiltä alas.

Eikö kenellekään ole lapsena sattunut mitään? Minua ainakin on useampaan kertaan raahattu paikattavaksi ( yhden kerran pk:sta, muut kotoa). Kun itse näitä tapauksia jälkikäteen mietin, ovat älynväläykseni olleet sellaista tasoa, että olisi ihme jos niihin olisi joku aikuinen väliin kerennyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan siitä, ettei vanhemmille ollut ilmoitettu kun tapaturma kävi. Äiti olisi halunnut toimittavan eri tavalla, eli lapsi olisi pitänyt viedä lääkäriin.

Vierailija
34/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oisi tpahtunut? Laittaa turvaistuimeen vöillä kiinni ettei vaan pääse putoamaan penkiltä? Tapaturmia sattuu lapsillekin eikä niitä kaikkia ei mitenkään estää muuten kuin vangitsevalla lapsi sänkyyn ja sinnekin se voi tukehtua. Taas yksi ylihysteerinen äiti liikenteessä. Miksi et hoida lastasi itse niin opit paremmin tuntemaan lapsesi sietämään pikku kolhuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan siitä, ettei vanhemmille ollut ilmoitettu kun tapaturma kävi. Äiti olisi halunnut toimittavan eri tavalla, eli lapsi olisi pitänyt viedä lääkäriin.

2-vuotiaille sattuu ja tapahtuu; en ymmärrä miksi niin monen mielestä päiväkoti on toiminut hirveän väärin? Jos lapsi ei ollut unelias, hiljainen, pahoinvoiva tai muuten normaalista poikkeava; miksi pitäisi mennä lääkäriin?

Vierailija
36/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naarmu vai ompelua vaativa haava?


Se olisi jo tehty siellä neuvolassa tai ohjattu eteenpäin. Eli pinta naarmuja olleet.

Vierailija
37/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai ja hui kauheeta. TUskin oli tikattavia. Ihan omien kohellusten perusteella päästä tulee aivan hirveesti verta, jos vähänkin isompi ventti tulee.



Tekevälle sattuu. Ja lapset usein tekevät. Kukaan ei voi vahtia joka sekunti. Tai ehkä just yhden lapsen kaksi vanhempaa. Mutta oikeesti, relaa nyt vähän.



Siitä voi sanoa, että toivoisi/vaatii, että tällaisissa tapauksissa otetaan yhteys vanhempaan.



Mutta oikeasti, jos ne pk:n työntekijät rupeaisivat joka naarmusta soittelemaan, niin ensinnäkin siinä menis aikaa hukkaan siitä lastenhoidosta ja toisaalta taas, hysteeriset vanhemmat kuvittelisivat töissä vaikka mitä.



Mä oon pari kertaa pk:ssa hakiessa sanonut, että sanokaahan jos jotain tällaista on. Yhden kerran oli pojalla purujäljet selässä, toisen kerran kynnenjäljet poskessa.

Vierailija
38/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan siitä, ettei vanhemmille ollut ilmoitettu kun tapaturma kävi. Äiti olisi halunnut toimittavan eri tavalla, eli lapsi olisi pitänyt viedä lääkäriin.

2-vuotiaille sattuu ja tapahtuu; en ymmärrä miksi niin monen mielestä päiväkoti on toiminut hirveän väärin? Jos lapsi ei ollut unelias, hiljainen, pahoinvoiva tai muuten normaalista poikkeava; miksi pitäisi mennä lääkäriin?


Onhan se ikävää jos heti hoidon alettua alkaa kolhuja ilmestyä. Mutta semmoista se on pk.ssa, ei ne siellä ehdi kulkea koko ajan suojelemassa perässä niinkuin ap on ehkä kotona tehnyt.

Jos olisivat epäilleet vaikkapa lievää aivotärähdystä, niin varmaan olisivat sulle soittaneet. Pikkukolhuja sattuu meillä ainakin ihan kotonakin parisen kertaa viikossa, kun yksivuotias ja kolmivuotias touhuilee. Esikoinen iski kiipeilytelineessä takaraivonsa kuukausi sitten melko pahasti, hieman oli kalpea sen jälkeen, mutta kun alkoi nopeasti taas touhuamaan, eikä pahoinvoipa ollut, niin miksi olisin lääkäriin lähtenyt viemään?

Vierailija
39/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta kai täytyy vanhemmalle ilmoittaa, jos lähdetään näyttämään lasta tk-päivystyksessä lääkärille aivotärähdysepäilyn vuoksi, mutta tuo "näyttivät viereisessä neuvolassa" kuulostaa lähinnä siltä, että neuvolassa sattuu työskentelemään joku tuttu terkkari, jolta hieman konsultoitu tyyliin "tämä ei varmaankaan ole vakavaa, mitä olet mieltä" saadakseen varmistuksen sille, että tosiaankaan päivystykseen ei tarvitse lähteä. Lapset putoilevat pää edellä vähän koko ajan, joten ei todellakaan joka naarmusta lähdetä a) kuskaamaan oikeasti päivystykseen tai b) soittelemaan vanhemmille. Olisi se nyt perkule jos oman lapsen joka kuhmua soittaisivat, mulle riittää lyhyt raportti kun tulen hakemaan lasta hoidosta kotiin. Lähinnä mua huvittaa se anteeksipyyntely joka ikistä pikkunirhaumaa esiteltäessä, yritän joka kerran vakuutella että samanlaista se on kotonakin, vaikka istuisin poikani kanssa sohvalla ja pitäisin häntä kädestä kiinni, onnistuisi hän jotenkin loukkaamaan itsensä.



Sitä paitsi toi onnettomuus ei edes kovin kummoiselta kuulosta. Tipahtanut penkiltä ja naama hieman kiertänyt jonkun kulman kautta ja siitä tullut jokunen jälki. Jos olisi aivotärähdysmateriaalia, niin jäljetkin olisivat jotain aivan toista luokkaa, puhuttaisiin jo aikamoisista kuhmuista. Ei voi olla kovin kova isku, jos ei ole minkäänsorttista kuhmua saatika mustelmaa aiheuttanut. Jokin on vain hieman raapaissut naamaa.

Vierailija
40/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Putoaminen, naarmut ja patit eivät ole syy viedä lasta päivystyksellisesti lääkärin tutkittavaksi.

Jos lapsi on ok eikä ole esiintynyt tajuttomuutta niin tilannetta voi seurata kotona/ päiväkodissa.



Siihen en ota kantaa miten pk: ssa yleensä noissa tilanteissa toimitaan, olisiko vanhemmille pitänyt soittaa vai ei, mutta muuten ap kyllä ylihysterisoi pahasti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä kahdeksan