Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

2 vuotias löi päänsä päiväkodissa

Vierailija
19.09.2012 |

Tänään hakiessani 2 vuotiaan poikani päväkodista, oli hänen päässään kaksi todella pahannäköistä ja naarmuista haavaa. Päiväkodin täti sepitti että oli tämmöinen pikku vahinko käynyt eli tipahtanut pää edellä penkiltä. Poikani ei ole mitenkään hurjapää eikä normaalisti kiipeile korkeisiin paikkoihin. Tapahtumahetkellä paikalla oli vain 3 pientä lasta ja useampi hoitaja. He eivät soittaneet minulle, vaan sanoivat käyneensä viereisessä neuvolassa toteamassa ettei ole aivotärähdys. Kyseiset haavat eivät ole kuhmulla ollenkaan. Ja miten pudotessa pää edellä oli kaksi samanlaista haavaa noin 3cm erillään toisistaan, sekä vielä punottumaa nenän päässä ja alla. Olen aivan tajuttoman raivoissani ja puolisoni sekä hänen isänsä on parhaillaan käyttämässä lasta yksityisellä lääkärillä. Miten tämmöisissä tilanteissa edetään? En missään nimessä enää ikinä vie lastani sinne, mutta täytyyhän tämmöinen asia selvittää perinpohjin. Aikaisemmin noin 2vko sitten oli samanlaisen tapaus, jossa oli kuhmut kädessä, eikä silloin ollut kukaan nähnyt mitään? Neuvoja?

Kommentit (72)

Vierailija
1/72 |
20.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

On aivan normaalia että 2-vuotiaalle tulee mustelmia kun touhutaan kaikenlaista.

Päiväunillekin lapsen voi laittaa aivan normaalisti vaikka olisi lyönyt pään, tapahtuneen jälkeen ei ilmeisesti ole ollut tajuttomuuttakaan.

Ja tokihan lääkäri myötäilee vanhempia siinä että on kummallista miten lasta ei ole heti viety lääkäriin, harvalla lääkärillä on pokkaa sanoa päin naamaa että älä ole hysteerinen. Irl yksikään lääkäri ei varmastikaan ole sitä mieltä että jokainen päänsä lyönyt lapsi pitäisi lähettää tutkittavaksi.

Hoitajat tekivät väärin valehdellessaan teille, se on selvä. Muuta erikoista en tästä tapauksesta keksi.


Valehteleminen on väärin, mutta munkin taatusti tekisi mieli valehdella, kun AP:n tapainen henkilö hyökkää päälle agressiivisesti jostain noin pienestä jutusta.

Sä oot ihan sairas AP, normaalit vanhemmat ymmärtää, että lapsille sattuu ja tapahtuu. Ei ole ollut hengen hätä tässäkään tapauksessa.

Väkisin tulee mieleeni, että olisikohan ne "epäloogisuudet" ja "valheet" ainakin osittain johtuneet siitä, että et raivosi vimmassa ole edes kunnolla kuunnellut, mitä sullle on kerrottu?

Vierailija
2/72 |
20.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ja tokihan lääkäri myötäilee vanhempia siinä että on kummallista miten lasta ei ole heti viety lääkäriin, harvalla lääkärillä on pokkaa sanoa päin naamaa että älä ole hysteerinen. Irl yksikään lääkäri ei varmastikaan ole sitä mieltä että jokainen päänsä lyönyt lapsi pitäisi lähettää tutkittavaksi.

Ja varsinkin kun on kuullut vanhempien version tapahtuneesta eikä suinkaan sellaisen henkilän, joka on ollut paikalla...

Vertaa:

"lapsi putosi penkiltä ja kolhaisi naamansa"

"lapsi on saanut kovan iskun naamaansa, luultavasti joku on lyönyt häntä lujaa tai vähintäänkin hän pudonnut päälleen korkealta"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/72 |
20.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen siis itse pojan isä. Lääkärissä ihmeteltiin myös miksi ei aikaisemmin tultu käymään sekä häntäkin hämmästytti päiväkodin toimet. Eikä neuvolassa voida todeta onko aivotärähdys vai ei, se selviää vain parin vrk seurannalla. Tämä ei siis ollut ensimmäinen kerta tässä kuussa kun pojalle on ilmestynyt ruhjeita ja MUSTELMIA, joista päiväkodin tädit ovat jättäneet kertomatta tai eivät ole olleet tietoisia mitä on sattunut. Tällä viimeisimmällä tapahtumakerralla paikalla oli 3 lasta ja useampi aikuinen. Vastuussa oleva hoitaja vähätteli tilannetta, vaikka ruhjeet ovat edelleen pojalla kipeät ja ikävän näköiset. Ei minun poika enää astu jalallakaan siihen paikkaan, eikä tämä jää varmasti tähän. Kutsukaa minua hysteeriseksi, mutta minusta tämä on huolestuttavaa enkä saa edes tapahtuneen johdosta unta :(

Tässä faktaa: 2-vuotiaille tulee mustelmia. Joillekin jopa päivittäin. 2-vuotias ei vielä hallitse kroppaansa niin, että osaisi välttää kompastumiset, kaatumiset sun muut rymyämiset. Vilkkaille lapsille tulee mustelmia ja naarmuja vielä muita enemmän. Jos lapsesi on ennen ollut kotihoidossa, hänellä ei ilmeisesti ole ollut ikäistään seuraa. Siispä sähellys on ehkä jäänyt vähemmälle. Päiväkodissa lapsesi toimii yhdessä muiden lasten kanssa, ja meno on luultavasti erilaista kuin yksin.

Jos et kestä nähdä lapsellasi mustelmaa, et voi ikinä viedä häntä mihinkään hoitoon. Et voi päästää häntä edes kouluun, koska sielläkin voi käydä jotain. Nyt se järki käteen.

Valehtelu ym. on luonnollisesti väärin ja jos jostain tässä pitää päiväkotia arvostella, niin tuosta ettei vanhemmille ilmoitettu eikä viety lääkäriin/sovittu asiasta vanhempien kanssa. Et voi tuomita päiväkotia sen perusteella, että pojallasi on ollut mustelmia.

Vierailija
4/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisin mäki vihainen. Voi varmaan tehdä valituksen, kysykää päivähoidon ohjaajalta, minne se tehdään.

Vierailija
5/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästäedes hoidat lapsesi itse kotona. Pidät koko ajan kädestä kiinni ja vahdit, et hellitä hetkeksikään.



Päiväkoti on päiväkoti, millaista hoitopaikkaa odotit?

Vierailija
6/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja jos joku haluaa tietää, ilmoitan kyllä mielelläni päiväkodin nimen (sijaitsee tampereella), ettei vahingossa sijoita lastaan sinne ja vastaavaa pääse sattumaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päiväkoti nyt ainakin menee vaihtoon, mutta nuo toimintatavat ovat aivan järkyttäviä minun mielestä! Kyllä tästä lähdetään selvittämään asiaa ja jos ilmi käy, että päiväkodin hoitajat ovat pimittäneet tietoa tai muuta vastaavaa niin kyllä tästä lähdetään käräjille

Vierailija
8/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsille sattui haavereita, vaikka eivät erityisen huimapäisiä olleetkaan. Pahinta tuossa on, ettei huoltajalle ilmoitettu saman tien, jos kuitenkin niin paha putoaminen oli, että pitivät aivotärähdystä mahdollisena.



En osaa omalle kohdalle kuvitella, että lähtisin käräjöimään, oman lapsen terveys olisi etusijalla. Ilmoittaisin varmaan kaupungille tapauksesta, ihmiselle, joka päivähoidosta vastaa. Ehkä sellaisessa tapauksessa taistelisin raivokkaammin, jos minulla ei olisi muuta vaihtoehtoa, kuin viedä lapsi kyseiseen tarhaan.



Vahinkoja sattuu, enkä kirjoittamasi perusteella vielä tuomitsisi työntekijöitä, siis muusta kuin siitä ilmoittamatta jättämisestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuin muissa samanlaisissa keskusteluissa näillä palstoilla. Onkohan tuo "tippui pää edellä penkiltä" joku päviäkotihoitajien yhteisesti sovittu selitys kun lapseen on mahdollisesti kohdistunut väkivaltaa tai jotain sellaista

Vierailija
10/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tamperelainen kyselee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ttuo käräjille kommentti tuli vain äärimmäisestä tuohtumuksestani. Eniten inhottaa tämä kyseinen hoitaja, joka oli vastuussa lapsista tapahtuneen aikaan. Kyseessä keski-ikäinen trallallaa hoitaja, jonka äänensävy on aina sellainen kuin puhuisi lapselle, vaikka kyseessä olisi aikuinen (suoraan kuin jostain disney elokuvasta). Eli siis kaupungille kannattaa viedä tämä asia?

Vierailija
12/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Länsi-Tesoman

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja niistä tuli haavat?



Mitähän jos nyt vetäisit henkeä pari tovia lisää. Huomenna juttelet ryhmän työntekijöille, että toivot jatkossa soitettavan aina välittömästi sinulle jos jokin lapsesi terveydentilassa huolettaa.



Nopeamminhan tuo lapsi tarkastettavaksi pääsi kun hänet käytettiin heti neuvolassa tarkastuksessa. Välinpitämättömyyttä olisi ollut jättää asia kokonaan sikseen.



Voithan vaikka soittaa neuvolaan ja kysyä heidän arviotaan tilanteen vakavuudesta?



Kunhan lapsesi hiukan kasvaa, tulet huomaamaan että isompiakin tapaturmia sattuu ja ihan oman valvovan silmäsi alla. Valmistaudu siihen. Toisaalta varovaisuuttakin oppii pienten kömmähdysten kautta ja ylireagointi ei siinä lasta palvele.



Iso halaus sinulle, olet selvästi järkyttynyt!

Vierailija
14/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan lapsi olisi pitänyt viedä lääkäriin. Siitäkin huolimatta että putosi matalalta. Th ei ole oikea henkilö arvioimaan lapsen tilaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuli päivähoidosta naama ruvella, ja kukaan ei muka tiennyt mistään mitään eikä kukaan ollut nähnyt. Arvatkaa vedinkö kilarit?

Vierailija
16/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos oikeasti käyttivät jopa neuvolassa, saivat sieltä varmasti ohjeita ja tarkkailivat lapsen tilaa ( päiväkodintädit ovat myös saaneet koulutustanäitä tilanteita varten). Jos lapsella ei mitään oireita tulisi niin veisin kyllä seuraavanakin päivänä ko. hoitopaikkaan, jos oireita tulisi niin sitte pitäisi toimia niiden mukaan. Siinäkin tapauksessa veisin lapsen ko. paikkaan heti kun se lääkärin mielestä olisi ok.

Joko ap on hieman yliherkkä lapsensa suhteen tai sitten ihan pelkkä provo.

Vierailija
17/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

AINA pitää ilmoittaa vanhemmille ja tuollaisessa tapauksessa keskustellaan YHDESSÄ vanhemman kanssa miten toimitaan;hakeeko vanhempi lapsen ja vie lääkäriin vai tapaako hoitajan ja lapsen lääkärillä. Käsittämätöntä touhua.Ilmoita päivähoidonjohtajalle asiata,ties mitä muuta siellä päiväkodissa tapahtuu.

Lastentarhanope

Vierailija
18/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuli päivähoidosta naama ruvella, ja kukaan ei muka tiennyt mistään mitään eikä kukaan ollut nähnyt. Arvatkaa vedinkö kilarit?

Lapsi on varmaan ottanut turpatuiskut. Jos on paljon lapsia vahdittavana, niin kaikkea ei voi nähdä, luulisin.

Vierailija
19/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan lapsi olisi pitänyt viedä lääkäriin. Siitäkin huolimatta että putosi matalalta. Th ei ole oikea henkilö arvioimaan lapsen tilaa.

Oliko se th vai peräti neuvolalääkäri?

Vierailija
20/72 |
19.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan lapsi olisi pitänyt viedä lääkäriin. Siitäkin huolimatta että putosi matalalta. Th ei ole oikea henkilö arvioimaan lapsen tilaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi neljä