Sovimme mieheni kanssa, että lauantai-illat ovat yhteistä aikaamme ja

alkaa järjestellä omaa elämäänsä niin, että keksii tekemistä itselleen, koska oma mies ei anna seuraansa, eikö silloin olla jo siinä vaiheessa, että pitäisi miettiä avioeroa? Miksi olla yhdessä, jos ei olla yhdessä? Mulla vain on tämä rakkaus, sehän se tässä pitää, ja lapset.

Niistä kavereista. Mistä nelikymppinen löytää ystäviä, joista saa seuraa myöhäisillaksi? Kaikki tuntemani ihmiset ovat omien miestensä kanssa tai lapsiinsa sidottuja, eivätkä muutenkaan enää rieku yöelämässä. Enkä edes tiedä, miten ystäviä kehitetään. Mistä?

Minulle on riittänyt ne harvat kaveritapaamiset päiväkahvien merkeissä ja joskus työkavereitten kanssa. Tarvitsisin ja avioliittoomme tarvitsisi meidän puolisoiden yhteistä aikaa edes ne lauantai-illat (lauantaipäivät mies on töissä). Joskus on ihan pakko olla yhdessä, että liitto pysyy voimassa. Siihen ei riitä kerran kuussa ravintolassa.

Tiedän, että tarkoitat hyvää, ja olen siitä kiitollinen.

ap

mutta ymmärrä nyt ystävä hyvä että joko sä -odottelet että mies muuttuu ja siinä sivussa se oma elämä kuluu -alat itse muuttaa itseäsi ja elää omaa elämääsi, jos kavereita ei ole niin kehitä niitä tai jotain muuta tekemistä, pointin ehkä ymmärrät siitä viestistä jos uudelleen luet

Kaverit= alkoholin kittaaminen.

yhteistä aikaa kanssasi, muuten kuin seksin merkeissä. Hänellä todennäköisesti on tylsää. Tai sitten hän on alkoholisti ja kavereiden tapaaminen on vain tekosyy saada viikon viina-annos täyteen. Itselläni oli tällainen alkoholisti, nykyisin ex (onneksi ei lapsia).

Tuskin voit tehdä muuta kuin puhua hänen kanssaan. On myös mahdollista, että hän on päättänyt erota sitten kun "lapset ovat sopivan ikäisiä" esim. kaikki koulussa tms.

pariterapiassa olisi miehenkin pakko sanoa ääneen miksi ei ole luottamuksen arvoinen ja miksi ei pidä lupauksiaan, joskus omat virheet on kohdattava ja pariterapiassa kaikki kaivellaan ja pöytä putsataan, asiat tehdään selviksi ja vaikeasta asioista puhutaan ääneen ja kunnes ne eivät enää eikaansaa tunnemyrskyjä.. sillä tavalla pääsee eteenpäin ja voi muuttaa asioita ja toinenkin kuulee ja kuuntelee mikä toisella on hätänä.. siinä ei pääse helpolla pakoon kun on se aika mikä on varattu käyntiin.. siitä se lähtee, kokeilkaa..

minä kuuntelen häntä. Mikään vain ei muutu, kuin joskus pieneksi ajaksi. Pariterapiaa en tunne enkä osaa sanoa siihen mitään. Olisi hyvä, jos mies varaisi ajan meille, enkä taas minä olisi suhdetta yksin hoitamassa.

ap

pariterapiassa olisi miehenkin pakko sanoa ääneen miksi ei ole luottamuksen arvoinen ja miksi ei pidä lupauksiaan, joskus omat virheet on kohdattava ja pariterapiassa kaikki kaivellaan ja pöytä putsataan, asiat tehdään selviksi ja vaikeasta asioista puhutaan ääneen ja kunnes ne eivät enää eikaansaa tunnemyrskyjä.. sillä tavalla pääsee eteenpäin ja voi muuttaa asioita ja toinenkin kuulee ja kuuntelee mikä toisella on hätänä.. siinä ei pääse helpolla pakoon kun on se aika mikä on varattu käyntiin.. siitä se lähtee, kokeilkaa..

Missäpäin asut, mulla vähän samantapainen paskiainen, aletaan hengata yhdessä

Haluaisin niin, että mies saisi opetuksen ja pelästyisi kunnolla. En voi käskeä häntä häipymään, ellen tarkoita lopullisesti, koska siitä kärsisivät myös lapset, enkä halua muille ihmisille suhdettamme levitellä.

ap

Missäpäin asut, mulla vähän samantapainen paskiainen, aletaan hengata yhdessä

miks just lauantai?? lapsetkin taitaa olla jo teinejä eikä rajoita kai teidän tekemisiä kauheesti? mitkä ovat mihen mielenkiinnonkohteet?? miksi itse et lähde hänen mukaansa lauantai kävelylle? miksei hänen kaverinsa ole sinunkin kavereita?? mitä teitte sinä lauantaina ku mies oli sinun kanssasi?

ja muu sellainen on pelailua. Ajattelitko esim. ottaa ja lähteä jonnekin pois kotoa, siinähän sitten miettisi että mitä tuli tehtyä kun perhe jätti?



Pelailemalla ottaa ison riskin että toinen menettää luottamuksen. Se ei vie suhdetta avoimeeen ja terveeseen suuntaan.

vaarantaisi lasteni turvallisuudentunnetta. Enkä tarkoittanut mitään tuollaista. "Toinen menettää luottamuksen" kuulostaa melkein surkuhupaisalta, kun ongelma on se, että toiseen meistä voi luottaa, toiseen ei. Minä olen se ainainen luotettava, sanojeni mittainen ja omantuntoni ja rakkauteni ohjailema (sen sanoo miehenikin) ja mies on se, joka lupaa, ja pettää lupauksen, kun siltä sattuu tuntumaan ja pyytää sitten jälkikäteen anteeksi, kunnes taas...

ap

ja muu sellainen on pelailua. Ajattelitko esim. ottaa ja lähteä jonnekin pois kotoa, siinähän sitten miettisi että mitä tuli tehtyä kun perhe jätti? Pelailemalla ottaa ison riskin että toinen menettää luottamuksen. Se ei vie suhdetta avoimeeen ja terveeseen suuntaan.

sano miehellesi että jos ei halua seuraasi niin jää kotiin ja sinä menet lähiökuppilaan. Kyllä sieltä löytyy uusia kavereita.



Pistä hänet kokemaan samaa mitä hän sinulle tekee, vaikka et viihtyisikään niin siitäkin huolimatta kierrät baareissa jos ystäviä ei ole.



Mies ei osaa asettua asemaasi ellei koe itse samaa.

kuin lähibaarissa yksin. Niiden baarissa kököttäjien seurakaan ei kyllä kiinnosta. Ystäväni ovat ns. päiväystäviä. Minun pitäisi ilmoittaa etukäteen lähtöni, joka viikonloppu, koska mies lähtee aina yllättäen, menee kävelylle ja tapaa siellä juttuseuraa (tai kävelee yksin), vie roskat eikä tulekaan kotiin. Hän häipyy siinä vaiheessa, kun vihdoin olisi hetki aikaa olla kahdestaan. Mä en oikein tiedä, mihin lähtisin ja miksi. En voi siis tehdä, kuten mies tekee. Eikä se naiselle ole kovin turvallistakaan.

ap

sano miehellesi että jos ei halua seuraasi niin jää kotiin ja sinä menet lähiökuppilaan. Kyllä sieltä löytyy uusia kavereita. Pistä hänet kokemaan samaa mitä hän sinulle tekee, vaikka et viihtyisikään niin siitäkin huolimatta kierrät baareissa jos ystäviä ei ole. Mies ei osaa asettua asemaasi ellei koe itse samaa.

ehkä eläisin noin kunnes lapset isompia, ja sittenottaisin rakastajan tai kaksi korvaamaanmenneitä vuosia.



Aikuisten oikeesti miehesi taitaa olla mitä on, toista et voi muuttaa, mutta itse päätät mitä hyväksyt mitä et. Ehkä et voi odottaa mieheltäsi muuta, mutta sinuna itse ilmoittaisin miehelle rajani. Kertoisin, etten pidä hänen epäluotettavuudestaan lupaustensa suhteen ja että aikanaan aion ottaa oikean miehen joka on valmis elämään myös parisuhdetta. Jos se ei ole hän, niin se on joku toinen onnekas.



Olet tiennyt kuitenkin minkälaisen miehen olet ottanut, eli taidat olla valmis kestämään häntä tuollaisenaan. Ehkä sinun pitää luopua odottamasta enempää.

siltä, että miehesi ei halua viettää kahdenkeskistä aikaa kanssasi jolloin joutuisi puhumaan kunnolla touhuistaan. Pyytää kyllä anteeksi koska tietää tehneensä väärin muttei ole jostain syystä valmis muuttumaan?



Meillä mieheni kanssa parisuhdetta takana yli 15 v, kaksi lasta enkä ikinä hyväksyisi tilannetta, että mies sanoo lähtevänsä viemään roskista ja jää sille tielleen. Siitä kyllä keskusteltaisiin melko kiivaasti jo puhelimessa + sitten kun hän saapuu kotiin. Olisin kyllä erittäin ihmeissäni.



Ainut lääke tähän on puhuminen. Sano ettet ymmärrä hänen käytöstään. Voihan sitä haluta olla kavereiden JA vaimonsa kanssa, ei niiden pitäisi sulkea toisiaan pois. Meillä molemmat menee omille menoilleen silloin kun se molemmille passaa. Ja pitää osata vaistota toisesta, onko ok mennä ja jättää toinen yksin lasten kanssa. Tai onko tullut käytyä viime aikoina paljon ja toinen on kököttänyt kotona. Esim. jos minä olen todella väsynyt, hoitanut lapsia yksin miehen työreissun ajan niin ei minun mieheni lähde mihinkään ellen erikseen käske menemään ja sano että pärjään kyllä. Usein sanonkin näin koska näen että toinen olisi valmis jäämään kotiin.



Sinun täytyy ottaa uusi sävy keskusteluun jos se ei ole tähän asti tehonnut. Kysy suoraan haluaako olla sinun kanssasi, miksi käyttäytyy niin, eikö ole varma teidän suhteesta, odottaako että lapset kasvaa vai odottaako että sinä jätät, onko toinen, ahdistaako joku, onko sattunut jotain mistä ei pysty puhumaan jne. Kaikki ajatukset auki.

Miten teillä on raha-asioiden laita? Voisiko mies käyttää rahat pelaamiseen tms. jos on kovin rauhaton kotona ollessaan.



Minusta on kieltämättä vähän outoa että aikuinen perheellinen mies luuhaa viikonloput ties missä. Suurin osa perheenisistä, jotka tunnen, ovat kotona perheensä kanssa. Ihan omasta halustaan.

Käännä tilanne päinvastoin eli sovi omia menoja viikonlopuille, vietä enemmän aikaasi kavereitten kanssa jne. Ryhdy elämään omaa elämääsi, jossa mies on lähinnä kiva lisä, mutta ei kaiken keskipiste. Jos mies haluaa sopia jotain yhteistä, älä sovi vaan sano, että katsotaan mitä muuta on valittavana, kavereilla oli jotain suunnitelmia jne.

Näytä miehelle, että et odota häntä tai häneltä mitään. Jos menee, menkööt. Pahinta on roikkua kotona odottamassa.

Meillä suhde huomattavasti parani, kun lopetin kotona miehen odottelun ja perään itkemisen. Ei menny kauan kuin se oli se mies joka tahtoi viettää yhteistä laatu aikaa :) joskus näinkin voi käydä.

että mies katoaa roskiksen vientireissuilla ym. Tai sehän on ihan kaupunkilegenda, mutta että joku oikeasti tekee niin!



Minä en ainakaan katsoisi yhtään tuollaista miestä. Saisi jäädä niille reissuillee, jos tuolla lailla katoilisi. Minusta tilanteessa siis on muukin ongelma kuin se, haluaako mies viettää aikaa sinun vai kavereiden kanssa. Mies tekee katoamistemppuja! Ei ole aikuisen ihmisen käytöstä, ei.



Ja sinä annat hänen tehdä niin. Keksi tosiaan itsellesi myös menoja. Ei baari ole ainoa vaihtoehto, mitä lauantaina voi tehdä. Lähde vaikka leffaan! Yksinkin voi mennä.

Se ei kuitenkaan ole ongelma. Tapaan tarpeeksi kavereitani vaikka se ei olekaan kauhea usein. Iltamenot eivät heidän kanssaan oikein onnistu, mutta en niitä nykyistä enempää kaipaakaan. Vaikka tapaisin heitä päivittäin, kaiket illat, se ei poistaisi avioliiton ongelmaa. En sinänsä kärsi yksinäisyydestä vaan yksinäisyydestä avioliitossa. Huomio ja luotettavuus puuttuu. Olen mielestäni yrittänyt kuvata tilannetta juuri niin. En ole marttyyrina ilman ystäviä ja harrastuksia kotona vaan ilman mieheni seuraa. Avioparin on mielestäni tarkoitus ja pakko hoitaa suhdetta, jotta se kestää.

Siinä olet erittäin oikeassa, että oikean anteeksipyynnön jälkeen tekoa ei uusita. Sitä olenkin nyt pysähtynyt miettimään. Miten mieheni voi pettää minulle antamansa lupauksen? Miksi hänen tunteensa ja omatuntonsa eivät sitä estä, kun hän kerran sanoo rakastavansa minua? Lapsia hän ei siten kohtele, vain minua.

Mieheni sanoo syyksi, että hän on sellainen, itsekeskeinen, on ollut aina. Hän sanoo myös, että on huono selvittämään asioita ja lakaisee ne mielellään maton alle. Nuo selitykset raivostuttavat minua! Ei kukaan voi selittää käyttäytymistään sanomalla, että sattuu olemaan sellainen tai että ei osaa selvittää asioita. Jos osaa ne mutkistaa, osaa myös selvittää, jos tahtoa riittää. Helpointahan on toimia suorasti ja reilusti ilman pelkoa tulevasta. Joka kerta kun puhumme, tulee minun pahempi mieli.

ap

etta nyt on pakkorako, sinne on tultava. Jos silloinkin tulee 'levoton olo' ja mies lahtee terapian sijaan omille menoilleen, tiedat ainakin etta mika on tilanne.

Kyselet taalla neuvoja mutta et hyvaksy kenenkaan ehdotuksia. Silloin olisi varmaan paras hyvaksya se etta mies kayttaa sinua hyvakseen, sina hoidat lapset marttyyrina kotona kun ei ole ystavia eika harrastuksia, ja mies pomputtaa sinua mielensa mukaan, kun anteeksipyynto riittaa kerta toisensa jalkeen. Siihen ei paljon aikaa eika energiaa mene. Minun mielestani anteeksipyyntoon kuuluu se etta ei aiota tehda uudelleen tekoa jota pyydettiin anteeksi; on ihan merkitykseton anteeksipyynto jos teko toistuu kerta toisensa jalkeen.

Pelkään vain, että sekin vahvistaa asetelmaa: minä hoidan suhdetta ja mies tekee kuten tahtoo.

ap

siinä, että varaisit kuitenkin itse sen terapia-ajan

vaikka olittekin jo sopineet sen miehen tehtäväksi?

Kun hän kuitenkin suhtautuu asiaan myönteisesti ja lienee todellakin hyvin stressaantunut.

Voimia!

Se oli miehen tehtävä, mutta hän halusi minun hyväksyvän terapeuttivalinnan. Sitten se lykkäytyi, koska mies ei ole mitenkään aloitteellinen.



Tämä ilta loi taas epävarmuutta. Mieheni häipyi ulos, miettimään isoa tilausta kuulemma ja sanoi tulevansa puolen yön aikoihin. Sanoin, että hän ei ole puhunut kanssani meidän tilanteestamme lainkaan. Mies sanoi olevansa niin väsynyt, että ei ole jaksanut tänään asiasta puhua. Kuitenkin hänellä riittää virtaa työasioihin vielä illallakin. Tiedän, että tilauksilla on deadlinensa, mutta niin on parisuhdeasioillakin. Turhauttavaa.



ap

siinä, että varaisit kuitenkin itse sen terapia-ajan

vaikka olittekin jo sopineet sen miehen tehtäväksi?

Kun hän kuitenkin suhtautuu asiaan myönteisesti ja lienee todellakin hyvin stressaantunut.

Voimia!