Lue keskustelun säännöt.
Kaveri katkaisi välit, kun sairastuin vakavasti
14.09.2012 |
Sairastuin viime vuoden lopulla vakavasti. Olen ollut jo pitkään raskaissa hoidoissa mm. vaikean syövän takia.
Hyvä ystäväni, jonka olen tuntenut koko ikäni lopetti viesteihini vastaamisen maaliskuussa.
Hämmästyin, mutta yritin soittaa hänelle muutamia kertoja ja lähetin hänelle vielä muutaman viestin. En tiennyt, miksi hän lopetti yhteydenpidon.
Olisin mielelläni kuullut syyn suoraa häneltä. Jotenkin se olisi ollut fiksumpi vaihtoehto, kuin yllättävä ero.
Soitin tänään ystäväni mukavalle miehelle ja tiedustelin, mitä tapahtui. Mies totesi, ettei hänen pitäisi puhua toisten asioista. Hän kuitenkin ystävällisesti kertoi, että entinen ystäväni oli tuntenut olevansa terapeuttini, joten hän katkaisi minuun välit. Ilmoittamatta minulle mitään. Olemme tunteneet toisemme todella pitkään ja olen heidän tyttärensä kummitäti.
Tilanne on mielestäni surkuhupaisa. Ymmärrän, etteivät kaikki kestä sairauksia, mutta voin kuitenkin varsin hyvin. Käyn asioilla, tapaan ystäviäni, lenkkeilen jne. En edes näytä kipeältä, vaikka liikkuminen on tällä hetkellä raskasta saamani kantasolusiirron jälkeen. Siirron, joka on kuulemma vakavampi kuin vaikkapa uuden sydämen tai maksan saaminen.
En koskaan valitsisi terapeutikseni epäkohteliasta ihmistä, jonka taustalla on moniongelmainen alkoholistiperhe. Perheen isän juominen jne. ovat vaikuttaneet entisen ystäväni elämään enemmän, kuin hän ehkä itsekään tajuaa.
Viiniä menee ystävällä itselläänkin alas ihan kiitettävästi.
Harmi, että entinen ystäväni näki olevansa jonkinlainen terapisti.
Olen todella iloinen siitä, että hänen kiltti miehensä kertoi minulle, missä mennään. Elinaikaennusteeni on lyhyt, joten oikesti kuvittelin ystäväni surevan terveyttäni. Hän surikin omaa kestämistään. Hyvä niin.
Kuuntelin vuosikausia kyseisen ystäväni kommentteja mm. ulkonäöstäni. Jokainen lisääntynyt gramma oli hänen silmissään rikos, jota piti välittömästi kommentoida. Samaan aikaan hän kulkee itse maailmalla harmaantuvat hiukset hapsottaen ja ilman meikkiä. Auringossa kulahtanut iho ei oikein sovi kenenkään kauneuskäsityksiin. Puhumattakaan vaatevarastosta, joka on ostettu kirpputorilta ja raahattu sen jälkeen metsän läpi.
Hyvästi jää, entinen toveri Metsinkäinen!
Keskityn tästä lähtien niihin ystäviini, jotka eivät hyljeksi minua sairastumiseni takia. :)
Kommentit (21)
Olen itse ollut nuorena vähän ystäväsi tilanteessa, eli hylkäsin vakavasti sairaan ja kuolevan ihmisen, koska en henkisesti kestänyt hänen ongelmiensa ajattelemista. Minun oli siinä iässä vielä pakko kieltää kuolevaisuuden liian konkreettinen läheisyys. Se oli minun heikkouteni, nimenomaan heikkous, ei tahallista ilkeyttä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin arvostanut häntä huomattavasti enemmän, jos hän olisi jo keväällä kertonut tilanteesta.
Onneksi hänellä on mies, joka suostui puhumaan. Kiva mies. :)
Ap, tyytyväisenä
ehkä ystävälläsi ei ole omaa suhdetta sairauteen ja kuolemaan ja asiat herättävät hänessä vaikeita tunteita, minkä vuoksi hän ei kestä asioitasi.
Ikävä on sanoa, mutta hänenhän kokemuksensa on se, jos hän on kokenut suhteenne epäsymmetrisenä, sellaisena, että itse joutuu kuuntelijan osaan. Kaikki ihmiset vaan eivät ole toistensa ystäviksi, se on tuskallista mutta vanhemmiten olen näin huomannut. Joskus se hiljainen ihminen vain odottaa, että äänessä olija huomaa, että hän puhuu liikaa.
Itsellä on kokemusta myös tuon toisen osapuolen näkökulmasta, tosin sillä erotuksella, että olen joutunut viime aikoina kuuntelemaan yhden ystäväni sairausepäilyjä. Siis monta tapaamista vatvomista siitä, että hänellä EHKÄ on jokin sairaus. Sai sitten testitulokset, eikä niissä ollut mitään..
Luulin tilanteen olevan noin, mutta eipä se ollutkaan. Hän suojeli itseään. Ei minua.
Huomaamatta lainkaan, kuinka paljon olemme käsitelleet hänen oman perheensä ongelmia vuosien mittaan. Ihmisillä on erilaiset kyvyt kommunikointiin.
Olen edelleen iloinen siitä, että todellinen syy selvisi. Tietenkin olen puhunut hänelle sairauksistani, koska maailmani on nyt tällainen. Jos kaikki menee hyvin, niin palaan alkuvuodesta töihin. :)
jos kommentoin vielä asiaa tämän ystäväni pohjalta, joka epäili, että sairastaa ehkä jotain, häntä selvästi pelotti hyvin paljon se, että kyseessä on jokin vakava mutta toisaalta tuntui, että hän ei kyennyt katsomaan omia pelkojaan kasvoihin.
Hän myös päivitteli minulle joidenkin ihmisten kyvyttömyyttä reagoida huoliinsa, ei kokenut saavansa empatiaa. Johon jouduin toteamaan saman kuin tähänkin ketjuun, ihmiset reagoivat niin eri tavalla vaikeisiin asioihin, eivät edes ole tietoisia siitä. Saattavat reagoida jollakin totutulla tai opitulla tavalla ja laittaa ajatukset syrjään tai olla vaan kertakaikkiaan kyvyttömiä kohtaamaan vaikeita asioita omasta taustasta johtuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kokisin itse olevani tilanteessa, jossa kaveri pitää minua terapeuttinaan, lähtisin taatusti lätkimään vähin äänin, jos tämä sairastuisi syöpään. Siitähän vasta kivireen saisi vaivoikseen.
Minä olen ollut sairaana noin 4,5 vuotta. Tänä aikana olen itse etsinyt netistä täsmälleen oikean diagnoosin kahteen sairauteeni.
Tiedustelin monen vuoden ajan työpaikkalääkäriltä, olenko voinut sairastua verisyöpään, koska olen jatkuvasti sairas.
Äitini sairastaa toista, hitaasti etenevää verisyöpää.
Lääkärin vastauksensa oli ei vielä siinä vaiheessa, kun senkkani kohosi rajusti. Hänen mielestään ongelmana oli nivelrikko, koska selkäni oireili.
Myeloomaa tutkittaessa selästäni löytyi myöhemmin magneettikuvista välilevytyrä. Selkäni oli tuskallisen kipeä koko viime kevään. En pystynyt istumaan kunnolla seitsemään kuukauteen. Jokainen askel sattui jne.
Olin jo itse googlannut myelooman eli plasmasolusyövän, kun senkkani alkoi nousta. Sairastujat ovat yleensä noin 70-vuotiaita. Minä en ole, mutta ikävä kyllä sairastuin silti.
Onneksi pääsin viime kesänä kuntoutukseen. Paikan fysiatri tajusi oireeni ja minut ohjattiin edelleen tutkimuksiin. Elinaikaennusteeni olisi ollut hoitamatta alle vuosi, koska olisin kuollut virustulehdukseen. Nyt puhutaan muutamasta vuodesta. Mikäli kantasolusiirto onnistui, niin minulla on mahdollisuus parantua. Voin varsin hyvin, joten luotan parantumiseeni.
Siitä huolimatta, että ennusteeni on erittäin huono ja sairaus on tänä keväänä mm. murtanut selästäni kymppinikaman. Onneksi minulla on hyvät ja toimivat lääkkeet ajoittain koviin kipuihini.
Olen aika näppärä tekemään itse oikeita diagnooseja googlettamalla! ;)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä sellaista etsinytkään.
Hyvä, että tilanne on nyt jo ohi.
Ap
tekisi varmasti samalla tavalla. Hänellä on paljon ongelmia itsensä kanssa ja häntä ovat kaikki kaverit joutuneet terapioimaan. Hän oli juuri saanut elämänsä ns parempaan kuntoon (hyvä parisuhde, uusi työpaikka jossa oikeasti viihtyi jne) kun yhteinen tuttu erosi miehestään. Pisti häneen täysin välit poikki, koska "Hän ei halua toimia toisten tarepauttina". Hassua tässä oli se että kaveri ei hälle ollut erosta tilittänyt lainkaan vaan tämä tuttu teki noin varmuuden vuoksi. Muiden tuki kelpaa kyllä, mutta ajatuskin siitä että toinen saattaisi tarvita tukea oli kestämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni luulee ns. terapoivansa, vaikka toisen elämässä ei mitään sellaista tarvitakaan. Huomaamatta olevansa itse varsin vaativa ihminen.
Ystävälläni oli paljon hyviä ja mukavia puolia, mutta hänen huonotapaisuutensa häiritsi minua usein.
Jotenkin olettaisi saavansa toiselta positiivisia kommentteja esim. ulkonäöstä. Häneltä niitä ei tullut koskaan. Taustan takia, uskoisin.
Ap
sikäli siis tämä ei ole vertaistukiviesti. Muutama ajatus kuitenkin.
Isä sairasti syöpää, jonka hoitovaste oli hyvä pitkään. Tuona aikana hän koki todella raskaana, kun serkku, puoli vuotta vanhempi naapuritalossa varttunut lapsuudesta asti ystävä ajeli mökilleen melkein ikkunan alta lauantaisaunaan piipahtamatta kertaakaan. Aiempina kesinä kävi melkein joka lauantai juttelemassa. Veljeni kanssa mietittiin, että kun se idiootti olis edes ajellut toista tietä, joka pidensi matkaa sinne mökilleen vain noin neljä kilometriä. Kaikki vaan ei kestä sairauden kohtaamista.
Omalta kohdalta burn out ja siitä seurannut masennus erotteli muutamia kavereita toisista. Olin monelle tuki ja kuuntelija, oma sairastuminen erotteli, kuka jaksoi kuunnella ja kuka silti kaatoi vain lisää omia ongelmiaan kuulematta minua vastavuoroisesti. Ja muutamat eivät löydä aikaa vastata mulle, vaikka nyt asiani ovat ok.
Viestini pointti? Meitä on moneksi ja elämä erottelee jyvät akanoista. Ap:lle toivon kaikkea parasta sekä terveyden että ystävien suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sikäli siis tämä ei ole vertaistukiviesti. Muutama ajatus kuitenkin.
Isä sairasti syöpää, jonka hoitovaste oli hyvä pitkään. Tuona aikana hän koki todella raskaana, kun serkku, puoli vuotta vanhempi naapuritalossa varttunut lapsuudesta asti ystävä ajeli mökilleen melkein ikkunan alta lauantaisaunaan piipahtamatta kertaakaan. Aiempina kesinä kävi melkein joka lauantai juttelemassa. Veljeni kanssa mietittiin, että kun se idiootti olis edes ajellut toista tietä, joka pidensi matkaa sinne mökilleen vain noin neljä kilometriä. Kaikki vaan ei kestä sairauden kohtaamista.
Omalta kohdalta burn out ja siitä seurannut masennus erotteli muutamia kavereita toisista. Olin monelle tuki ja kuuntelija, oma sairastuminen erotteli, kuka jaksoi kuunnella ja kuka silti kaatoi vain lisää omia ongelmiaan kuulematta minua vastavuoroisesti. Ja muutamat eivät löydä aikaa vastata mulle, vaikka nyt asiani ovat ok.
Viestini pointti? Meitä on moneksi ja elämä erottelee jyvät akanoista. Ap:lle toivon kaikkea parasta sekä terveyden että ystävien suhteen.
jäi kirjoittamatta, että jokunen itsensä tosi "terapeuttiseksi" kokeva tuttavani on tosi rasittavaa seuraa. Pitää varoa, ettei kerro mitään sellatais, mitä ne voi alkaa "ymmärtää" jne. Ja sit ne hehkuttaa olevansa kaveripiirin uskottu ja neuvonantaja nro 1
Toivon, että voit jo paljon paremmin. Burn out on varmasti erittäin raskas kokemus. Mielipiteiden vaihto tapahtuu aina puolin ja toisin. Siksi hämmästyinkin saamaani tietoa ns. terapiasta, koska sellaiseksi en sitä koskaan kokenut.
Kiitos toivotuksestasi. :) Olen jo pitkään ollut hyvin tyytyväinen siihen, että olen hengissä ja minulla on toiveita paranemisesta. Voin hyvin, vaikka olen väsynyt jne.
Toivon, että sinäkin vältät jatkossa ns. terapiaystävät ja saat elää pitkän ja hyvin tyytyväisen elämän tärkeiden läheistesi kanssa. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystävienhän pitäisi olla tukena silloin kun tukea tarvitaan.
Minulla oli pitkään ystävyyssuhde joka lopulta päättyi ja se olikin itse asiassa helpotus. Ystävän ehdoilla mentiin, kuuntelin huoliaan, tavattiin kun hänelle sopi jne. Vasta jälkeenpäin tajusin kuinka itsekäs hän olikaan.
Ystävyys päättyi hänen toimestaan kun en enää suostunut hänen pompoteltavakseen.
Kyllä jokaisen ystävän velvollisuus on olla tukena, kun ilmestyy se kriisi. Tai ei voida puhua ystävyyssuhteesta.
Jos ystävä kelpaa vain, kun on aurinkoa taivaalla ja ehkä muutama harmiton pikkupilvi ja kunhan itse saa kertoa omista sadepilvistään, mutta myrskyn tullen juostaan pakoon, niin eihän tällainen ihminen edes kykene ystävyyssuhteisiin. Toisaalta on väärin hymistellä, että kukin kykyjensä mukaan. Pystymme opettelemaan itsellemme vastenmielisiäkin asioita, ja nykymaailmassa ajatellaan liikaa, että tehdään vain sitä, mikä on itselle miellyttävää. Sellaista tietynlaista curling-elämää.
Tapasin kerran ihmisen, joka ei voinut olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät olleet kokeneet samoja asioita kuin hän. Esim. ei voinut seurustella miehen kanssa, jonka vanhemmat olivat eronneet tai isovanhemmat kuolleet, koska hänellä ei ollut eikä hän kokenut voivansa antaa vertaistukea. En keksi mitään ylimielisempää, itsekeskeisempää ja lapsellisempaa lähestymistapaa elämään. Tämähän on pitkä polku, jonka varrella kasvamme ihmisinä. Ei niitä epämiellyttäviä asioita voi eikä saa lakaista maton alle - niistä opitaan!
En siis ymmärrä sitäkään, joka totesi, ettei voinut kohdata nuorena kuolemaa. Et ehkä olisi kohdannut sitä oikein ja oppikirjan mukaan mutta on törkeää ajatella, "etten ollut valmis". Suomeksi sama asia on, että olin pirun itsekäs, laiska, omanapainen ja röyhkeä kakara, jonka kasvatus oli mennyt pieleen, kun vanhemmat osakurlasivat niin paljon kuin pystyivät.
Mitä aiemmin opetamme ne lapsemme kohtaamaan vastoinkäymisiä ja sinnittelemään, sitä parempi lopputulos on: syntyy empaattisia, muita ajattelevia, hyvinvoivia ja ahkeria kansalaisia, joille ystävän sairastuminen ei ole tekosyy laittaa päätä pensaaseen.
Ei kukaan vaadi täydellistä käytöstä. Mutta yritystä kylläkin. Itsekin nuorena kompastelin syöpäsairaan ystäväni kanssa, ja tämän kokeneena toivon osaavani suhtautua kuolemaan kerta kerralla paremmin. Ystäväni hautajaisissa tunsin monella tavalla, etten ollut toiminut oikealla tavalla ja että olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä. Silti yritin, pysyin mukana enkä juossut karkuun. Toisen kerran koin saman lähisukulaisen kanssa, ja tästäkin kokemuksesta jäi mietittävää ja korjaamista. En siltikään juossut karkuun, vaikka mieli teki. Kokemus oli epämiellyttävä ja pelottava. Silti mukana oltiin. Ehkä jos koen tämän kolmannen kerran (syöpäsairaan saattohoito on rankkaa), niin toimin ehkä paremmin. Ainakin yritän.
Ap:lle kaikki myötätunto ja tsemppiä! Ystäväsi ei oikeasti ollut mikään ystävä vaan keskenkasvuinen kakara huonoilla tavoilla!
tuo kantasolusiirrekään tuo sinulle lisäaikaa? Voimia ja kaikkea hyvää.
Up ystäväni suuttui,kun kerroin kahvilassa,että olen sairastunut rintasyöpään.Olen kuunnellut tuntikausia hänen sairaudestaan ja tukenut.Minä en saa olla sairas kaiken täytyy olla iloa ja aurinkoa minulla ja tanssia hänen pillin mukaan tapaamiset ja tapahtumat.Vain hänellä on oikeus olla sairas on mt-ongelmia.Odotan anteeksipyyntöä, jos sitä ei tule tämä ystävyys muuttuu tasolle tuttava.On oppinut terapeutilta,että ihmisten kuulumisten tulee olla vain hyviä ilmeisesti.Eli pitää valehdella,että kaikki on hyvin.Itkin tapaamisemme jälkeen.Mistä voisi olla kyse tässä käytöksessä?Kuuluuko siis sairaiden jäädä yksin?
Vieläköhän ap on elossa, näin 13 vuoden jälkeen?
Jatka elämääsi niin pitkälle kuin mahdollista. Älä elä menneissä !