Uudessa 7 Päivää lehdessä Eerikan äidin haastattelu!
Kommentit (60)
Huostaanottoon voi olla monenlaisia syitä. Aina ei vanhemmassa ole minkäänlaista syytä.
Haluan, että äidin asema tutkitaan perinpohjin. Äidin on hyvin voinut isän lähipiiri leimata kelvottomaksi ja nyt sitten täällä palstalla riehuu vielä lisää näitä yleisiä tuomitsijoita.
Olisimmepa kärpäsinä seuraamassa näiden tuomitsijoiden elämää - kuinkahan paljon niistä löytyykään kosketuspintaa epäsiveelliseen ja alkoholihuuruiseen elämään. luulenpa, että riittää väärällä hetkellä haukotteleminen tai saunakaljan juonti. Ihmistä on helppo tuomita ja toisen maine on mitä helpointa pilata.
Niin?
Mutta siltä "hoitamattomanongeman"-isältä, vaikkakin hän olisi sellainen kuin on vain siksi, että hänen oma lapsuudenkotinsa olisi ollut julma, ei voi silti hyväksyä sen vuoksi lapsensa kiduttamista ja tappamista.
Joten, ikävä vaan, jos hänelläkin oli kauhea lapsuus, mutta siksipä juuri hänet olisi erotettava lapsestaan. Julmuuden ketju on kertakaikkiaan saatava katkeamaan.
Kumpikaan ei välttämättä ole pohjalta täysin paha. Kummallakin voi olla vain jokin hoitamaton ongelma, joka johtaa mihin johtaa.
[/quote]
Aivan sama minkänäköisia nämä ns." vanhemmat " on Eeerikalla ei ollut äitiä ei isää..aivan kamalaa,että tämmöset mielenvikaset kylmät ja narsistit ihmiset saavat lapsia.Olen ollut järkyttynyt siitä asti kun tämä tapahtui...aivan järkyttävää! Toivon todella,että paha saa palkkansa pitkäään ja hartaasti ja syvälle suolenmutkaaaaan.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 14:04"]
Tässä muutama ote uudesta seiskasta:
"Alkoholinkäyttöni ei riistäytynyt käsistä. Millä tavalla se olisi riistäytynyt? En ole eläessäni ollut putkassa enkä juo viinaa. Ehkä juon oluen tai viinilasillisen. Inhoan viinan makua, Susanna sanoo".
"Jos olisin odottanut lastensuojelun tilanneselvitystä illanviettoomme liittyen, enkä olisi luopunut huoltajuudesta./.../Minun nimikirjoitukseni riitti siihen./.../Olen liian kiltti enkä osaa pitää puoliani".
"Poliisi kertoi minulle, että olin tehnyt ainakin kahdeksan lastensuojeluilmoitusta".
Näin yksipuolinen ja - anteeksi vain - valheellinen juttu ei menisi läpi missään laatulehdessä.
[/quote]
No en nyt ehkä valheelliseksi kutsuisi lainaamiesi pätkien perusteella. Eihän siinä noita lausuntoja tarjoilla totuutena, vaan lainauksina. Niiden todenmukaisuudesta on vastuussa lainattu henkilö itse. Totuutta ei kai kukaan muu kuin asianosaiset voi tuntea.
Ottaen tosin huomioon lukijakunnan sivistystason ja medialukutaidon, pitäisi toimittajan selkeäsanaisemmin alleviivata sitä, että kyseessä on nyt äidin oma näkökulma asioihin.
[/quote]
On hyvin yksioikoista ja - anteeksi - typerää kuvitella, että mediakriittisyys on sitä, ettei usko sanaakaan yhden lehden juttuja mutta toisen taas uskoo. Mediakriittisyys tarkoittaa sitä, että ymmärtää, että tämä on haastateltavan näkökulma ja että toimittaja omilla lainauksillaan, otsikoillaan, kuvavalinnoillaan ja sananvalinnoillaan antaa tiettyä kuvaa tilanteesta.
Tällaisessa tilanteessa, missä hätääntynyt äiti tulee julkisuuteen puolustautumaan, kun tuntemattomat vihassaan haukkuvat, on minusta inhimillistä ja jopa tarvittavaa antaa armoa. Kuka meistä on todella valmis heittämään sen ensimmäisen kiven ja jos todella on, niin ehkä pitäisi miettiä, mistä tarve kivittämiseen kumpuaa?
Tässä tragediassa on runsaasti uhreja. Myös Eerikan äiti on uhri. Ei hän luopunut lapsestaan todeten, että tukehduttakaa vaan hengiltä. Hän ei tätä valinnut. Se, että hänellä on ollut elämässään vaikeaa, hankalaa, että häntä on mustamaalattu ja ehkä jopa hyväuskoisuudessaan huijattu, on inhimillistä ja surullista. On totta, että jos Eerikan äidilla olisi ollut itsetunto kohdillaan, tietoa, taitoa, rahaa ja ymmärrystä, Eerikan kohtalo olisi ollut toinen. Mutta hän ei valinnut tätä. Väitän, että hän teki sen, minkä moni äiti tekee, kun pitää itseään vähässä arvossa ja on kenties elänyt hyvin hankalan ihmisen kanssa pitkään: ajatteli lapsen parasta. Hän uskoi tai hänelle uskoteltiin, että hän ei ollut lapsen paras.
En koe tarvetta suurempaan syyllistämiseen. Äiti teki paljon, kun yritti valokuvata mustelmia, teki lastensuojeluilmoituksia ja alkoi käräjöidä. Teot tulivat jälkiviisaasti todeten liian myöhään, mutta toisaalta, eihän äitiä edes uskottu, vaikka monilla ihmisillä oli jo tietoa tilanteesta. Vaikka äiti olisi toiminut kuukausia aiemmin, ei häntä olisi silti uskottu.
Teemme kaikki virheitä, ja monet niistä tuntuvat kovin pieniltä. Joku hyppää autoon väsyneenä, toinen vastaa ajaessaan kännykkään, kolmas kävelee punaisia päin. Pahoiksi nämä virheet tulevat vasta sitten, kun nukahtaa rattiin, ajaa puhelimeen vastatessaan lapsen yli tai laittaa esimerkillään takana tulevan lapsen juoksemaan punaisia päin ja jäämään auton alle. Kukapa ajattelee tekohetkellä, että tekoni johtaa jonkun kuolemaan? Kukaan meistä ei arjen virheiden keskellä valitse sitä kuolemaa. Siksi meillä ei ole varaa tuomita tätä äitiä.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 19:23"]
Aivan sama minkänäköisia nämä ns." vanhemmat " on Eeerikalla ei ollut äitiä ei isää..aivan kamalaa,että tämmöset mielenvikaset kylmät ja narsistit ihmiset saavat lapsia.Olen ollut järkyttynyt siitä asti kun tämä tapahtui...aivan järkyttävää! Toivon todella,että paha saa palkkansa pitkäään ja hartaasti ja syvälle suolenmutkaaaaan.
[/quote]
Eerikalla kyllä oli äiti, mutta Eerikan isä taas oli hirviö sadisti.
ootte kyllä pikkasen sairasta porukkaa... Mitä väliä minkä näköinen ihminen on jolla on lapsia...Täs sen huomaa miten pinnallisia ihmisiä on täs maas...kannattais pitää mölyt mahassa tai kasvaa aikuiseksi...jos pystyy.
Tosiasia on se että pieni viaton lapsi on murhattu kylmäverisesti kuukausien pahoinpitelyjen seurauksena joten älkää ruvetko ruotimaan äitiä joka on yrittänyt auttaa tytärtään pois pääsystä lukuisine lastensuojeluilmoituksine...jokainen tekee virheitä elämässään. Suurin virhe oli antaa sadisti lasten hyväksikäyttäjä isälle huoltajuus...ihan kuin jotkut hyysäisivät täällä isää?????
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 20:45"]
...ihan kuin jotkut hyysäisivät täällä isää?????
[/quote]Voi kuule, kunpa tietäisitkin kuinka monet murhamiehet ja muut rikolliset saavatkaan naisilta sympatioita puolelleen ja jopa rakkauskirjeitä vankilaan. Se on se hoivavietti.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 17:27"]
Ei Seiska ole laatulehti. Joku sanoi että siinä on kuvia ja tekstejä, ok. Otsikot voi laskea tekstiksi ja isot kuvat kuviksi. Joskus naureskeltiin kun oltiin alalla nuoria kuka tekee Alibin, sen jälkeen naureskeltiin Seiskalle. Eikös se joku saman firman lehdistä keksinyt salarakas-nimikkeen ja jollakin toimittajalla oli itselläänkin sellainen.
"kyllä siellä kirjoitetaan tosiasioita tietystä näkökulmasta ja vaikeissa paikoissa konsultoidaan lakimiestä!"
Kyllä varmaan joka lehdessä kirjoitetaan tosiasioita tietystä näkökulmasta:-D
Vaikeat paikat ovat varmaan niitä kun kysytään lakimieheltä johtaako tämä kunnianloukkaukseen vaiko raastupaan;-) Ihan normilehtimeininkiä joo.
Voi verrata journalismin tasoa vaikkapa HSn Enkeli-Elisa juttuun ja Seiskan vastaavaan kirjailijan haastatteluun;-D Olihan siellä tekstiä ja isoja kuvia...
[/quote]
No daa! Taidat olla vähän hölmö. Tietysti lakimiestä tarvitaan juuri tuohon, vai mihin luulit, selkähierontaan?:D mutta luuletko että lakimies neuvoo valehtelemaan.
Seiska maksaa 4,90 nykyään, ennen makso 4,50. MUTTA SEISKA ON PAKKO SAADA JOKA VIIKKO MAKSO MITÄ MAKSO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eerikan äidiltä oli velipuoli otettu huostaan jo ennen Eerikaa. Kyllä Eerikan äiti saisi mielestäni katsoa peiliin. Oliko se pullo kuitenkin tärkeämpi kuin lapset? Olisiko näin käynyt jos Eerika olisi ollut äidin elämässä ykkös sijalla? Jossittelua juu, syyllistämistä kyllä - mutta ällöttää tämäkin että äiti yrittää rahastaa tällä, sillä itse en pystyisi kaiken jälkeen elämään valintojeni kanssa. Isä toki oli hirviö eikä verrattavissa äitiin, mutta sympatioitani ei saa kukaan muu kuin Eerikan velipuoli, hänkin kun on rikkinäisen perheen lapsi.
Jos on alkoholiongelma, niin silloin ihminen heikko, eikä kykene omin voimin lopettamaan vaikka haluaisikin, ja alkoholisteilla on kummallinen kyky selitellä itselleen miksi juuri he voivat näin tehdä.... Tämä ei kuitenkaan tee ihmisestä huonompaa kuin toisetkaan, hänellä ei vain elämä ole hallussa.
Alkoholisti kykenee rakastamaan aivan samalla tavalla kuin muutkin, ja hän on ihmisenä aivan yhtä arvokas, kuin ns. normaalit ihmiset... Olen itse kasvanut alkoholisti-isän kanssa, ja entinen mieheni on alkoholisti, ja sekä isäni että ex mieheni ovat rakastavia ihmisiä, ja tekevät lastensa eteen kyllä parhaansa. Aina ei yhteiskunta vain anna tällaisen vanhemman huolehtia lapsestaan.
Eerikan äiti varmasti rakasti lastaan, hänellä ei vain ollut ehkä elämän hallinta kohdallaan, ja hän oli hyväuskoinen, liiankin kiltti. Häntä ja hänen poikaansa minä säälin todella paljon, miten he toipuvat tapahtuneesta?
Mutta ennenkaikkea, äiti ei kiduttanut ja murhannut tytärtään, vaan sen tekivät Eerikan
isä ja tämän uusi naisystävä, äitipuoli suoraan helvetistä. He ovat se kaksikko joka vei Eerikalta sen ainoan, kallisarvoisen elämän mikä tällä oli, he eivät antaneet armoa vaan julmasti pahoinpitelivät ja tukehduttivat tytön kuoliaaksi. Mikään rangaistus ei heille ole tarpeeksi.
Minä olen sosiaalityöntekijä, ja ihan pätevä. Olen joutunut tekemään huostaanottoja. Usein vastoin tahtoa.
Itkettää koko keskustelu. En tiedä miksi lapsi otettiin äidiltä huostaan ja sijoitettiin isälleen. Varmasti asiat olivat huonosti.
Mutta(!):
Yrittäkää nyt helvetti tajuta, että huostaanotetun lapsen vanhemman ja SADISTISTEN MURHAAJIEN välillä on iso ero.
Minä olen sosiaalityöntekijä, ja ihan pätevä. Olen joutunut tekemään huostaanottoja. Usein vastoin tahtoa.
Itkettää koko keskustelu. En tiedä miksi lapsi otettiin äidiltä huostaan ja sijoitettiin isälleen. Varmasti asiat olivat huonosti.
Mutta(!):
Yrittäkää nyt helvetti tajuta, että huostaanotetun lapsen vanhemman ja
Nimenomaan 2 vajakkia ollut tyttöraukalla vanhempina.
Oliko se sitten vanha kuva? Eerikan äitihän on jo 38 vuotias. Seiskan kuvassa oli pyöreähkö punakiharahiuksinen nainen.
mummomalli?! Sen hiuksethan on nutturalla.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2013 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2013 klo 00:18"]
Minä olen sosiaalityöntekijä, ja ihan pätevä. Olen joutunut tekemään huostaanottoja. Usein vastoin tahtoa.
Itkettää koko keskustelu. En tiedä miksi lapsi otettiin äidiltä huostaan ja sijoitettiin isälleen. Varmasti asiat olivat huonosti.
Mutta(!):
Yrittäkää nyt helvetti tajuta, että huostaanotetun lapsen vanhemman ja SADISTISTEN MURHAAJIEN välillä on iso ero.
[/quote]
Hyvin sanottu. Nämä ovat vaikeita asioita ja tabujakin, mutta huostaanotetun lapsen vanhempi ei ole aina välttämättä mitenkään paha ihminen. Sadistinen murhaaja taas on pahin mahdollinen alkueläin!
[/quote]
Kumpikaan ei välttämättä ole pohjalta täysin paha. Kummallakin voi olla vain jokin hoitamaton ongelma, joka johtaa mihin johtaa.