Isyyden kumoaminen
Osaako kukaan sanoa onko isyyden kumoaminen tehtävä viiden vai kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Netistä kun googlaa niin jossain lukee kaksi vuotta ja jossain viisi vuotta. Kyseessä siis aviolapsesta joka ei ole aviomiehen. Olisin kiitollinen vastauksesta.
Kommentit (4)
Luin tosi monesta lähteestä ja se vaihtelee kahden ja viiden vuoden määräajasta. Milloin teitte tai yrititte kumota isyyden? minä vuonna?
35 §
Kanneoikeus
Isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa aviomies, äiti tai lapsi.
Aviomiehen ja äidin on pantava kanne vireille kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. (3.6.2005/379)
Jos aviomiehellä tai äidillä on ollut laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, minkä vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu, voi hän panna kanteen vireille 2 momentissa säädetyn määräajan kuluttuakin.
me teimme dna testit, jotka periaatteessa kumosivat isyyden, aviomieheni mahdollisuuden olla lapseni isä. Mutta pelkkä dna-testi ei kumoa isyyttä, lapsen biologisen isän täytyy otattaa itsestään sama testi ja haluta tunnustaa isyytensä. Ja tähän häntä ei voi pakottaa. Joten vaikka mieheni isyys kumottu verikokeessa niin on hän edelleen lapsen virallinen isä
ok eli jos lapsen biologinen isä haluaa tunnustaa lapsen, niin se onnistuu vai? meillä on semmoinen tilanne että haluaa tunnustaa. Missä voidaan hoitaa tätä juttua? lastenvalvojalla? Pitikö teidän kustantaa dna testit itse vai valtion piikkiin?