Onko teidän mielestä ihan ok, jos taapero menee aina itkun kanssa nukkumaan?

miksi lapsi on opetettu siihen, että nukkumaan mennään, vaikka ei nukuta tai pelottaa tms.

Että niin pieni teki, kuin oven auki jättäminen lopetti huudot. Pientä on pelottanut. Joka ilta huudon kans mennyt nukkumaan kesän jälkeen kun alkanut pimetä. Ja ei ole oikein, että huutaa jos on joku hätä

Pitkäkin jakso. Eli on ok vaikkakin surkeeta. Perhepetityypit jne kukkahatut varmaan jo teroittaa peitsiään. Meidän vajaa 2-vuotias on nyt pari viikkoa sitten alkanut rauhottumaan satuihin ja nukahtaa ilman itkua. Sitä ennen JOKA ilta itkut.

lapsi nimittäin huutaa ennen nukkumaanmenoa. Mua ahdistaa se, omaa lasta en jättäisi huutamaan. Kysyn tätä, koska haluan tietää, mitä muut ajattelevat asiasta. Tiedän, että lapsia on erilaisia, mutta jotenkin vain tulee paha olo, kun kuuntelen lapsen itkua.



Mä itse sitten edustan varmaan sitä toista ääripäätä, nukutan 1-vuotiaan viereen. Aiemmin on nukahtanut yksinkin omaan sänkyyn, mutta ei enää. Tuntuu olleen monta vaihetta tässä vauvavuoden aikana.



Ystäväni on mulle rakas, mutta välillä tuntuu, että hän on jotenkin emotionaalisesti hukassa vanhempana ja muutenkin. Miettii esim. pitäisikö taaperolla olla harrastuksia, vaikka on täydet päivät päiväkodissa.



Ap

Viereenkään alkais nukuttamaan. Itse olen taaperon sängyn vieressä niin kauan kun nukahtaa. Silti huutaa..yksin en kuitenkaan jätä kuin korkeintaan hetkeksi. Mulla on 2 muutakin lasta tarpeineen, mullahan menis iäisyys, jos kaikki nukuttaisin.

että viereen pitää nukuttaa, mutta jotenkin ahdistaa se, että lapsi huutaa yksin huoneessaan.



Ap

Kamalaa ajatella että toinen nukahtaa joka ilta hädissään eikä kukaan lohduta! Mitä se tekeekään pienen tunne-elämälle kun joka ilta saa muistutuksen siitä että edes oma äiti ei välitä.

Mikään lapsen huudattaminen täysin turhaan ei ole normaalia. Ja tuohan on turhaa huudattamista. Terve ihminen ei saa tyydytystä siitä että itkettää lastaan, enkä tajua miksi kukaan tahallaan provosoisi lapsen itkemään joka ikinen ilta (koska aikuinenhan tuon tilanteen ihan tietoisesti ja tekemällä tehden provosoi). Kyllä muakin ahdistaisi. Minulla on serkku, joka on itkettänyt kaikkia neljää lastaan, ja näistä kolme on joutunut käymään terapeutilla pelkotilojen ja ahdistuksen vuoksi (kaikkia alakouluikäisiä). Neljäs tulee perässä, kunhan saa sen verran ikää että alkaa oireilla. Serkku tietenkin itse pitää itseään vaan tomerana kasvattajana.

on vastuutonta jättää pieni lapsi itkemään pelkoaan yksinään joka ilta.



Meillä edustetaankin pehmeitä arvoja, lapset 5 v ja 2 v nukkuvat omissa sängyissään vanhempien makuuhuoneessa ja vieressä makoillaan kunnes nukahtaneet. Menevät tosi aikaisin nukkumaan eikä koskaan ole todellakaan tarvetta huutaa! Miehen kanssa jää paljon omaa aikaa viettää sitten olohuoneen puolella. Öisinkään kukaan ei koskaan huuda eikä tarvi ikinä nousta jalkeille öisin. Aivan mahtavan kätevä nukkumisjärjestely, josta emme kumpikaan halua luopua, kun se toimii niin älyttömän hyvin. Toisin kuin monella muulla.

silloin tulee mieleen, että vanhempien parisuhteessa on jotain häikkää, jos molemmat vain tyynenä kuuntelevat lapsen itkua. Väsyneet, masentuneet ja tunnekylmät antavat lapsensa itkeä, ja silloin sen toisen vanhemman pitäisi viheltää peli poikki ja ottaa enemmän vastuuta lapsenhoidosta.

Mä en ole ikinä ymmärtänyt näitä äitejä, jotka sanovat, että on ihan normaalia jättää lapsi huutamaan yksin ja monesti vielä pimeään huoneeseen. Ei se lapsi huvikseen itke.

että viereen pitää nukuttaa, mutta jotenkin ahdistaa se, että lapsi huutaa yksin huoneessaan.

Ap

kuulostaa minustakin. Kuka haluaa mennä nukkumaan pahoillamielin?

En saa lasta nukkumaan yksin itkemättä ja aion opettaa lasta nukahtamaan itse. Lähden huoneesta ja seison oven takana jos ees ehdin sinne asti ennenkun lapsi tulee jo perässä sängystään pois... Tätä kestää vaikka läpi yön. Meillä lapsi on päiväkodissa ja sen jälkeen kotona (ei ole tosiaan harrastuksia). Meillä ei ole miehen kanssa yhtään keskinäistä aikaa iltaisin sillä se menee tämän huutavan lapsen kanssa. Voisin tietysti sen muutaman tunnin siinä paijata lasta uneen, muttakun minusta se ei ole lapselle tarkoituksen mukaista.. + meillä lapsi siis herää yöllä ja tulee heti viereen.. Sen jälkeen ei nuku muut. Joskus olen pohtinut että nukutan meidän sängyssä viereen ja siitä kannan huoneeseensa, mutta neuvolassa sanoi että lapsen on herättävä sieltä mihin nukahtaa?



Entiedä, mutta sinunlaiset ihmiset ap ärsyttää. Minä en usko että kukaan itkettää taaperoaan tahallaan, vaan sille ei voi mitään. Keskity sinä vaan oman lapsen huolehtimiseen, en usko että sinun tarvitsee sääliä ystäväsi lasta lainkaan.

Varsinkin jos taapero on vasta noin vuoden vanha. Joskus sitä itkuakin on siedettävä, en tarkoita silti, etteikö sille voisi tai pitäisi jotain tehdä. Taaperot kommunikoivat vielä kohtuullisen usein, varsinkin väsyneenä, itkemällä.

mutta se aika, jonka vietät sen pienen lapsesi kanssa illalla siinä sängyllä, paijaillen ja jutellen niitä näitä, on koko päivän arvokkainta ja tärkeintä aikaa sille lapsellesi. MIKÄÄN muu ei ole yhtä tärkeää, kuin olla lapselle läsnä jos hänellä on ollut sua hirveä ikävä koko päivän. Kaikki ne kotityöt, netti, telkkari tms. johon se liikenevä aika useimmilla kuitenkin menee, on ja odottaa.



Toisekseen voisitte miettiä, onko lapsen pakko nukkua päikkärit päiväkodissa. Monet tuon ikäiset ei enää tarvitse päiväunia, ja kun heitä pakkonukutetaan, niin illat on sitten yhtä hulinaa.



Minä tiedän monia, jotka on ajaneet itsenä, lapsensa ja koko perheensä hulluuden partaalle "opettamalla lapsen nukahtamaan itsekseen". Se onnistuu vain, jos lapsella on tietty tempperamentti, ja monilla lapsilla sellaista ei ole. He tarvitsevat läheisyyttä nukahtamishetkessä, eivätkä he vaan silloin kykene itsenäisyyteen ja reippauteen, vaan haluavat olla hetken äidin vauvoja ja paistatella siinä äidin paijailussa ja ihailussa. Helpommalla pääsee, jos tekee nukahtamishetkestä lapselle sen päivän parhaimman hetken, sen sijaan että tekee siitä taistelutantereen, jota sekä lapsi että äiti stressaavat jo tunteja etukäteen.

mutta se aika, jonka vietät sen pienen lapsesi kanssa illalla siinä sängyllä, paijaillen ja jutellen niitä näitä, on koko päivän arvokkainta ja tärkeintä aikaa sille lapsellesi. MIKÄÄN muu ei ole yhtä tärkeää, kuin olla lapselle läsnä jos hänellä on ollut sua hirveä ikävä koko päivän. Kaikki ne kotityöt, netti, telkkari tms. johon se liikenevä aika useimmilla kuitenkin menee, on ja odottaa.

Toisekseen voisitte miettiä, onko lapsen pakko nukkua päikkärit päiväkodissa. Monet tuon ikäiset ei enää tarvitse päiväunia, ja kun heitä pakkonukutetaan, niin illat on sitten yhtä hulinaa.

Minä tiedän monia, jotka on ajaneet itsenä, lapsensa ja koko perheensä hulluuden partaalle "opettamalla lapsen nukahtamaan itsekseen". Se onnistuu vain, jos lapsella on tietty tempperamentti, ja monilla lapsilla sellaista ei ole. He tarvitsevat läheisyyttä nukahtamishetkessä, eivätkä he vaan silloin kykene itsenäisyyteen ja reippauteen, vaan haluavat olla hetken äidin vauvoja ja paistatella siinä äidin paijailussa ja ihailussa. Helpommalla pääsee, jos tekee nukahtamishetkestä lapselle sen päivän parhaimman hetken, sen sijaan että tekee siitä taistelutantereen, jota sekä lapsi että äiti stressaavat jo tunteja etukäteen.

Sitä paitsi, kun lapsi aina nukutetaan läsnäollessa, ei nukahtamishetkikään kestä kauaa. Toisin ku näillä yksin omaan huoneeseen jättäjillä, niillä se sessio kestää tuntikaupalla.

mutta se aika, jonka vietät sen pienen lapsesi kanssa illalla siinä sängyllä, paijaillen ja jutellen niitä näitä, on koko päivän arvokkainta ja tärkeintä aikaa sille lapsellesi. MIKÄÄN muu ei ole yhtä tärkeää, kuin olla lapselle läsnä jos hänellä on ollut sua hirveä ikävä koko päivän. Kaikki ne kotityöt, netti, telkkari tms. johon se liikenevä aika useimmilla kuitenkin menee, on ja odottaa.

Toisekseen voisitte miettiä, onko lapsen pakko nukkua päikkärit päiväkodissa. Monet tuon ikäiset ei enää tarvitse päiväunia, ja kun heitä pakkonukutetaan, niin illat on sitten yhtä hulinaa.

Minä tiedän monia, jotka on ajaneet itsenä, lapsensa ja koko perheensä hulluuden partaalle "opettamalla lapsen nukahtamaan itsekseen". Se onnistuu vain, jos lapsella on tietty tempperamentti, ja monilla lapsilla sellaista ei ole. He tarvitsevat läheisyyttä nukahtamishetkessä, eivätkä he vaan silloin kykene itsenäisyyteen ja reippauteen, vaan haluavat olla hetken äidin vauvoja ja paistatella siinä äidin paijailussa ja ihailussa. Helpommalla pääsee, jos tekee nukahtamishetkestä lapselle sen päivän parhaimman hetken, sen sijaan että tekee siitä taistelutantereen, jota sekä lapsi että äiti stressaavat jo tunteja etukäteen.

Olet oikeassa tiedän sen, mutta. Meillä sylitellään ja luetaan iltasatuja ja lauletaan muutamat iltalaulutkin joka ilta eli vietämme aikaa kyllä yhdessä, kyse ei ole siitä. Mutta sitten kun lähden ja sanotaan hyvät yöt alkaa se itku että äidin syliin / -viereen mitä ikinä ja sängystä nousee pois ja yrittää mennä vanhempien sänkyyn. Ei siis halua jäädä omaan huoneeseensa.



Valitettavasti olen jo väsyttänyt itseni tähän nukkumisrumbaan jo niin, että stressaannun tästä jo nyt kun ajattelen tulevaa iltaa.



Kunsanon lapselleni, että nyt on ilta ja nukkumaan pitää mennä, kaikki nukkuvat omassa sängyssä ja aamulla herätään leikkimään niin heittäytyy vaan lattialle ja raivoaa. Ja kun tässätilanteessa kannan raivoavan lapsen sänkyynsä niin pysyy siellä tasan sadasosa sekuntin, nousee heti ylös ja kiljuu ja huutaa ja itkee. Sitten otan syliin, että rauhottuisi, mutta heti kun on rauhottunut ja laitan sänkyyn alkaa sama rumba. joskus saan jäämään sänkyyn kun sanon, että äiti kay vessassa ja tulen kohta takaisin, joskus toimii mutta yleensä ei. Silloin tulee hetkenpäästä siihen vessalle (koska sinne tosiaan menen aina on siinä lapsen huoneen vieressä). Sanon että jätän oven auki yms yms. Mikään ei auta.



En toivoisi muuta kun lapselleni turvaa ja itkutonta iltaa, mutta näin se menee ja on mennyt jo vuoden. Eli alkaa varmaan olemaan jo rutiini.

Lisäys, lapsi nukkuu pk:ssa 30min -1h, ja on kuulemma erittäin vaikea saada päiväunille. Vikana nukahtaa ja ekana herää. On kulema heilläkin aina kaikenmaailman temput tehtävänä. Olen sanonut että jos eivät nukuttaisi, mutta ei se ole kuulema vaihtoehto. Viikonloppuisin lapsi ei nuku päikkäreitä ja silti illat on samanlaisia.



Ja vaikka siis paijaisin ja jäisin huoneeseen lapsi ei itke mutta pyörii, laulaa, keksii kokoajan jotain, on pissahätä vaikkei ole jne. Vaikuttaa ettei olsii väsynyt mutta todellisuudessa vaan taistelee nukahtamista vastaan.

mutta jos lapsi jää nukahtamaan itse, siihen ei kauaa mene. Me kyllä olemme aina harrastaneet tätä "pistäytymistaktiikkaa", jos lapsi itkee, niin käymme häntä myös halimassa. Lisäksi ennen unta täytyy lapselle antaa hellyyttä, syliä ja sitä halia - ja samanlaisina toistuvat unillemeno-rutiinit.



Joskus 2,5v kanssa teen niin, että koska tiedän, että hän yleensä nukahtaa hyvin itsekseen, mutta sitten ei nukahdakaan, menen pötköttämään hänen viereensä ja juttelemaan päivän asioista. Kun hän on pulputtanut 5 min yhtä ja toista, hän sanoo itsekin "ja nyt äiti lähtee pois", kääntää kyljen ja nukahtaa.



Vaikka olisikin tällainen "lapsi nukahtaa itse" -natsi kuten minä olen, se ei tarkoita sitä, ettei tapauskohtaisesti voisi siitäkin joustaa. Esimerkiksi juttelemalla lapsen kanssa, halimalla lisää tai joskus vaikka ottamalla lapsen vielä pikku hetkeksi pois sängystä. Nämä poikkeukset on vain helpompi tietysti toteuttaa silloin, kun on jo hyvin toimivat rutiinit ja käytäntö.



Koetan myös saada lapsen nauramaan ainakin yhden kerran ennen nukkumaanmenoa. Se rentouttaa molempia.