Erolapset syyllistää vanhempiaan hautaan asti

Enemmän tuo riippuu lapsesta. Tunnen yhden useampilapsisen perheen, joissa lasten suhtautuminen on täysin erilaista. Yksi lapsista on onnellinen, kun vanhemmat erosivat ja suhtautuminen vanhempien uusiin seurustelukumppaneihin on positiivista. Pari on vähän asenteella evvk, mitä sitten vaikka erosivat. Yksi on täynnä syvää katkeruutta vanhempiaan kohtaan, hankaloittaa kaikin tavoin uusien seurustelukumppaneiden elämää ja toivoo vanhempien yhteenpaluuta, vaikka erosta on aikaa. Lapset ottavat eron niin eri tavoin.

Mä syyllistän siinä määrin, että mun vanhemmat keskittyivät eron jälkeen vain itseensä ja jouduttiin veljen kanssa kasvamaan aikuiseksi liian pieninä. Molemmille tuli mielenterveysongelmia, jotka psykologien mukaan joutuivat siitä, että perusturva mureni. Asuttiin myös viikko-viikko-systeemillä, joka on lapselle aivan helvettiä. Kokeilkaapa itse muuttaa joka viikkoa.

En syyllistä, päinvastoin. Vanhempieni ero oli lapsuuteni kohokohta. Pääsin eroon väkivaltaisesta isästä ja vihdoin saatoin vain olla ilman jatkuvaa pelkoa.

Minä juuri tein viikko sitten aloituksen, kuinka lapseni on sanonut nyt, kun erosta on viisi vuotta, että hän on iloinen erosta. Ja me emme riidelleet, eikä kotona ollut ahdistavaa. Lapsi 15 v sanoi itse olevansa iloinen, että saa elää elämäänsä viikko-viikkosysteemillä.

eli 13: minun lapseni, 15 v ja 13 v itse haluavat elää vuoroviikoilla. Olen tarjonnut muuta mahdollisuutta, mutta tämä on lasten oma valinta. Ja muuten  - minä itsekin elän vuoroviikoin kahta kotia. Sillä viikolla, kun lapset ovat isällään, olen miesystäväni luona. En näe tässä mitään onglemaa.

Syyllistäisin minäkin, ainakin jos ero olisi tullut ei huvita - syistä.

Kysehän on lasten tarpeista saada se mitä kuuluu perheenä elämisestä. Jos ei saa olla vihainen ja ilmaista pettymystään tarpeen poisviemiestä, kasvaa ylikäveltäväksi ovimatoksi, joka ei osaa asettaa rajojaan.

Ei se ole itsekkyyttä! Samalla tavallahan parisuhde johon isä tai äiti lähtee on muka vastaamista omiin " tarpeisiinsa". Eikö se ole Itsekästä, aikuinenhan osaa elää ihmisiksi heikommillakin tarpeiden tyydytyksillä. 

Lapsellako ei saa olla tarvetta saada turvaa ja iloa perheestään, niinkö? Onko se itsekkyyttä vai ilmaiseeko joku kaikkien normaalien tarpeiden olevan itsekkyyttä, jota lapsella ei saisi olla, koska näkee että lapset eivät tarvitse näitä asioita  perheestään, eikä yleensäkään mitään ja heille riittää rippeet. Painaakohan tuossa syyllistämisessä enemmän oma syyllisyys? 

Arvovalintoja nämä. Yleensäkin ihmisillä tulisi olla oikeus mielipiteisiinsä, eikä alvariinsa syyllistää sairaalloisella tavalla itsekkääksi ym.

Minä syyllistän äitiäni sen vuoksi, että hänen oli pakko saada yksinhuoltajuus, vaikka häntä ei kiinnostanut hoitaa meitä eron jälkeen. Kaikki vapaa-aika meni vieraiden ukkojen seurassa.

Mistä lapsen pitäisi olla kiitollinen? Hänet ovat vanhemmat itsekkäistä syistä tänne pakolla tehneet. En tiedä yhtään lasta joka olisi pyytänyt syntyä.

Monelle sarjaeroajalle tulee yksinäinen vanhuus.

Ilmeisesti tein jotain oikein 30v sitten kun vieläkin lapset on läheisissä väleissä mun kanssani! Vaikka perustin uusperheenkin 27v sitten. Ovat olleet onnellisia mun ja meidän puolesta. Paremman elämän hekin saivat näin!

Edelleenkin viestitellään viikoittain, tavataan 1-4 kk ja lomaillaan yhdessä. 

Ai tämä on iankaikkisen vanha ketju. Kuka ääliö nostaa näitä

"Lapset kyllä aistii, kun vanhemmat eivät ole onnellisia"



Klassinen fraasi, millä lähtökohtaisesti aina perustellaan itselle sitä miksi haluaa erota. Se on nimenomaan perustelu usein itselle. Toki on pariskuntia, jotka alituisesti riitelevät, tappelevat ja mököttävät. Näin ei silti useinkaan aina ole, vaan isä tai äiti yksinkertaisesti ihastuu johonkuhun toiseen. Kun ihastuminen tapahtuu, niin parisuhteeseen kuuluvat ihan normaalitkin riidat kuitataan sanomalla: "ainahan me vain riidellään ja lapsetkin sen aistii". Kaikissa parisuhteissa riidellään ja se on normaalia. Ei se lapsista onnettomia tee. Ei lapset ajattele, että isä ja äiti eivät ole onnellisia, kun ne joskus riitelevät.

Eri asia on sitten oikeasti ne täysin tuhon porteilla olevat parisuhteet, joissa joka päivä on riitaa tai vaikkapa väkivaltaa. Niissä tilanteissa lapset sen tietenkin aistivat ja ero on ehdottomasti oikea ratkaisu. Mutta nykyään tällaisena minä-kautena, missä joka päivä jokainen pohtii että olenko nyt varmasti tarpeeksi onnellinen juuri tänään, niin parisuhteita hajoaa periaatteessa ihan turhaan. Sillä ei tietenkään ole mitään väliä, mikäli kuviossa ei ole lapsia mukana. Mutta kun yhteiset lapset on, niin vastuun niistä pitäisi ja pitää ajaa sen oman jatkuvan onnellisuuden tavoittelun edelle. Pitkä liitto on aina jossain määrin "tahtoliitos". Halutaan pysyä yhdessä. Räiskyvää rakkautta, ruusuja ja shampanjaa se ei ole kenellekään ja se pitäisi tiedostaa. Se että joka ikinen päivä ei ole onnensa kukkuloilla ja pariskunta myös toisinaan riitelee, ei ole merkki siitä että pitäisi erota. Eikä ainakaan puolustella omaa egoismiaan sillä, että "lapset aistii, kun vanhemmat eivät ole onnellisia".

Jaa? Minä olen eroperheen lapsi enkä todellakaan ole ikinä syyllistänyt kumpaakaan vanhempaani siitä että erosivat.

Ero on taitolaji. Senkin voi hoitaa huonosti. Jos vanhemmat karkaavat uusiin suvteisisiinsa ja lapset jäävät yksin, niin ei kumma että syytetään. 

Mikä onni että vanhempani erosivat. Jos ei mene hyvin, kannattaa aina mielummin erota: 

Vierailija kirjoitti:

Mä syyllistän siinä määrin, että mun vanhemmat keskittyivät eron jälkeen vain itseensä ja jouduttiin veljen kanssa kasvamaan aikuiseksi liian pieninä. Molemmille tuli mielenterveysongelmia, jotka psykologien mukaan joutuivat siitä, että perusturva mureni. Asuttiin myös viikko-viikko-systeemillä, joka on lapselle aivan helvettiä. Kokeilkaapa itse muuttaa joka viikkoa.

Monen varsinkin sarjaeroajan lapset kärsivät viimeistään aikuisena mt-ongelmista juuri kuvaamistasi syistä. 

Harvemmin tällä palstalla erolapset avautuvat. Nyt olis hyvä laittaa neuvoja eroaville ja jo eronneille siitä, mitä vanhempien pitäs ehdottomasti tehdä ja mitä ei. 

En syyllistänyt vaan olin tyytyväinen kun pääsin eroon juoposta äidistäni. 

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin tällä palstalla erolapset avautuvat. Nyt olis hyvä laittaa neuvoja eroaville ja jo eronneille siitä, mitä vanhempien pitäs ehdottomasti tehdä ja mitä ei. 

Yksi neuvo. Älä koskaan tee pettämisistäsi ja lennosta vaihtamistasi julkista. Sillä varmistat lasten ongelmat myöhemmin.