Nyt tv1, Aion tehdä abortin!

Olen täysillä abortti-oikeuden puolesta. Ehdottomasti. Mutta Jennyn perustelu siitä, että abortti on lapsen kannalta paras ratkaisu, särähti korvaan ja pahasti. Varmasti vaikka adoptioperheessä eläminen olisi paljon parempaa elämää kuin olla elämättä ollenkaan? Jos abortin haluaa, miksei voi sanoa, että tämä on minulle paras ratkaisu. Jos olisin itse tullut 19-v. raskaaksi olisin syöksynyt abortin ottoon, mutta en varmasti olisi perustellut sitä sikiön edulla... luulisi moisen luulottelun aiheuttavan henkisiä vaurioita abortin teettäjällekin.

Olen täysillä abortti-oikeuden puolesta. Ehdottomasti. Mutta Jennyn perustelu siitä, että abortti on lapsen kannalta paras ratkaisu, särähti korvaan ja pahasti. Varmasti vaikka adoptioperheessä eläminen olisi paljon parempaa elämää kuin olla elämättä ollenkaan? Jos abortin haluaa, miksei voi sanoa, että tämä on minulle paras ratkaisu. Jos olisin itse tullut 19-v. raskaaksi olisin syöksynyt abortin ottoon, mutta en varmasti olisi perustellut sitä sikiön edulla... luulisi moisen luulottelun aiheuttavan henkisiä vaurioita abortin teettäjällekin.

aika moni tekee itsemurhan koska elämä on yhtä kärsimystä. Joskus voi olla parempi, ettei olisi syntynytkään.

aika moni tekee itsemurhan koska elämä on yhtä kärsimystä. Joskus voi olla parempi, ettei olisi syntynytkään.

Juu. mutta monien itsemurhan tehneiden elämä ei objektiivisesti katsoen ole kärsimystä ollenkaan, kärsimys on vain oman pään sisällä, ja ongelma on se, ettei hoitoa saa vaikka sitä hakisi ja tarvitsisi. Joskaan ko. asia ei oikeastaan tähän liity... Mutta olettaisin että esim. adoptiovanhemmat Ruotsissakin läpäisevät niin tiukan seulan, että adoptoivat tosiaan voivat tarjota lapselle hyvän ja rakastavan kodin.

kärsimys ole todellista niin mihin sitä hoitoa sitten tarvii?

Jos ei kärsimys ole todellista niin mihin sitä hoitoa sitten tarvii?

että se kärsimys asuu oman pään sisällä eikä kumpua mistään ulkopuolisesta vaan sairaasta mielestä. Jos kärsimys tulisi ulkopuolelta, ei olisi tarvetta lääketieteeelliselle avulle.

Jos ei kärsimys ole todellista niin mihin sitä hoitoa sitten tarvii?

että se kärsimys asuu oman pään sisällä eikä kumpua mistään ulkopuolisesta vaan sairaasta mielestä. Jos kärsimys tulisi ulkopuolelta, ei olisi tarvetta lääketieteeelliselle avulle.

Ihanko totta ajattelet, että itsemurhan tehneellä tai sitä hautoneella on vain sairas mieli eikä mitää "oikeaa" kärsimystä?

Monet ihmiset kamppailevat päivittäin suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa. On köyhyyttä (sitä ihan todellista, jossa joutuu miettimään miten ruokkii itsensä, lapsensa ja maksaa laskut ym.), velkaa voi olla enemmän kuin ikinä pystyy maksamaan takaisin.

Köyhyyden lisäksi on parisuhdeongelmia, pettämistä, vaikeita eroja, perheväkivaltaa. Voi olla sairauksia, kroonista kipuilua, vammautumisia.

Tässä vain muutama esimerkki siitä, miten ulkopuoliset asiat voivat ajaa ihmisen ajattelemaan, että kuolema on parempi vaihtoehto. On järjetöntä väittää, etteikö mitään todellista kärsimystä olisi. Mieli voi sairaustua kylläkin tällaisten paineiden alla, mutta jos ulkopuoliset vaikeudet, kivut, totaalinen köyhyys ym. pysyvät ennallaan, minkään maailman masennuslääkkeet eivät asiaan auta. Nämä ihmiset tarvitsisivat konkreettista apua, mutta harvoin sellaista on edes tarjolla.

Ja juuri kaltaistesi epäilijöiden "eihän se kärsimys nyt todellista ole", monet kärsijät pysyvät hiljaa. Pahinta kärsimysten keskellä on ensin avautua ja sitten tulla mitätöidyksi.

Joku kirjoitti: "mutta monien itsemurhan tehneiden elämä ei objektiivisesti katsoen ole kärsimystä ollenkaan, kärsimys on vain oman pään sisällä, ja ongelma on se, ettei hoitoa saa vaikka sitä hakisi ja tarvitsisi."

Johon toinen vastasi: "Jos ei kärsimys ole todellista niin mihin sitä hoitoa sitten tarvii?"

Ja minä vastasin: "No just siihen, että se kärsimys asuu oman pään sisällä eikä kumpua mistään ulkopuolisesta vaan sairaasta mielestä. Jos kärsimys tulisi ulkopuolelta, ei olisi tarvetta lääketieteeelliselle avulle."

Ja sinä liityit keskusteluun:

Ihanko totta ajattelet, että itsemurhan tehneellä tai sitä hautoneella on vain sairas mieli eikä mitää "oikeaa" kärsimystä?

Monet ihmiset kamppailevat päivittäin suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa. On köyhyyttä (sitä ihan todellista, jossa joutuu miettimään miten ruokkii itsensä, lapsensa ja maksaa laskut ym.), velkaa voi olla enemmän kuin ikinä pystyy maksamaan takaisin.

Köyhyyden lisäksi on parisuhdeongelmia, pettämistä, vaikeita eroja, perheväkivaltaa. Voi olla sairauksia, kroonista kipuilua, vammautumisia.

Tässä vain muutama esimerkki siitä, miten ulkopuoliset asiat voivat ajaa ihmisen ajattelemaan, että kuolema on parempi vaihtoehto. On järjetöntä väittää, etteikö mitään todellista kärsimystä olisi. Mieli voi sairaustua kylläkin tällaisten paineiden alla, mutta jos ulkopuoliset vaikeudet, kivut, totaalinen köyhyys ym. pysyvät ennallaan, minkään maailman masennuslääkkeet eivät asiaan auta. Nämä ihmiset tarvitsisivat konkreettista apua, mutta harvoin sellaista on edes tarjolla.

Ja juuri kaltaistesi epäilijöiden "eihän se kärsimys nyt todellista ole", monet kärsijät pysyvät hiljaa. Pahinta kärsimysten keskellä on ensin avautua ja sitten tulla mitätöidyksi.

Ensinnäkin sairaan mielen kärsimys on minusta täysin oikeaa kärsimystä. Ei se lievennä kärsiyksen kokemusta ja lannistavauutta, että ei ole yhtä tai paria isoa, konkreettista syytä kärsiä. Kaikki kärsimys tapahtuu kuitenkin oman pään sisällä, oli syy mikä hyvänsä. Keskimmäinen kysymys ja oma kommenttisi ovat ainoat, joissa vihjataan, että sairaan mielen kärsimys ei olisi "oikeaa".

Toiseksi - kuten ehkä huomasit - tämä sananvaihto koski niitä, joilla ei ole objektiivisesti katsoen syitä kärsiä. Tässä ei mitenkään kielletty sitä, etteikö olisi olemassa myös ihmisiä, jotka kärsivät konkreettisista syistä.

Kolmanneksi, kuten esille on jo tullut, minusta "sairaan mielen" kärismykseen tarvitsee hoitoa eli lääkärin huomiota. Jos kärsimys tulisi ulkoa, ei olisi tarvetta lääketieteteelliselle huomiolle, vaan muunlaiselle avulle.

Ja vielä loppukaneettina todettakoon, että omakin lähestymistapasi on aika mitätöivä: "Ihanko totta ajattelet, että itsemurhan tehneellä tai sitä hautoneella on vain sairas mieli eikä mitää "oikeaa" kärsimystä? " Tässä mitätöidään kyllä aika vahvasti niitä, jotka sairastuvat masennukseen huolimatta siitä, että ulkoiset puitteet ovat kunnossa.

aika moni tekee itsemurhan koska elämä on yhtä kärsimystä. Joskus voi olla parempi, ettei olisi syntynytkään.

Juu. mutta monien itsemurhan tehneiden elämä ei objektiivisesti katsoen ole kärsimystä ollenkaan, kärsimys on vain oman pään sisällä, ja ongelma on se, ettei hoitoa saa vaikka sitä hakisi ja tarvitsisi. Joskaan ko. asia ei oikeastaan tähän liity... Mutta olettaisin että esim. adoptiovanhemmat Ruotsissakin läpäisevät niin tiukan seulan, että adoptoivat tosiaan voivat tarjota lapselle hyvän ja rakastavan kodin.

en sano, etteikö tuo viimenen lause olisi totta, mutta kuinka monta prosenttia syntyneistä lapsista todella adoptoidaan sitten loppuviimein? Valitettavasti suomi ei ole ruotsi, ja monet adoptiovanhemmat eivät ole sellaisia rakastavia ihannevanhempia. Yksi hyvä ystäväni on adoptoitu ja heidän kotielämänsä ei todellakaan vastaa niitä ns. "ihanteita." Joskus abortti todella on paras vaihtoehto sekä äidille, että lapselle.

Joku kirjoitti: "mutta monien itsemurhan tehneiden elämä ei objektiivisesti katsoen ole kärsimystä ollenkaan, kärsimys on vain oman pään sisällä, ja ongelma on se, ettei hoitoa saa vaikka sitä hakisi ja tarvitsisi."

Johon toinen vastasi: "Jos ei kärsimys ole todellista niin mihin sitä hoitoa sitten tarvii?"

Ja minä vastasin: "No just siihen, että se kärsimys asuu oman pään sisällä eikä kumpua mistään ulkopuolisesta vaan sairaasta mielestä. Jos kärsimys tulisi ulkopuolelta, ei olisi tarvetta lääketieteeelliselle avulle."

Ja sinä liityit keskusteluun:

Ihanko totta ajattelet, että itsemurhan tehneellä tai sitä hautoneella on vain sairas mieli eikä mitää "oikeaa" kärsimystä?

Monet ihmiset kamppailevat päivittäin suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa. On köyhyyttä (sitä ihan todellista, jossa joutuu miettimään miten ruokkii itsensä, lapsensa ja maksaa laskut ym.), velkaa voi olla enemmän kuin ikinä pystyy maksamaan takaisin.

Köyhyyden lisäksi on parisuhdeongelmia, pettämistä, vaikeita eroja, perheväkivaltaa. Voi olla sairauksia, kroonista kipuilua, vammautumisia.

Tässä vain muutama esimerkki siitä, miten ulkopuoliset asiat voivat ajaa ihmisen ajattelemaan, että kuolema on parempi vaihtoehto. On järjetöntä väittää, etteikö mitään todellista kärsimystä olisi. Mieli voi sairaustua kylläkin tällaisten paineiden alla, mutta jos ulkopuoliset vaikeudet, kivut, totaalinen köyhyys ym. pysyvät ennallaan, minkään maailman masennuslääkkeet eivät asiaan auta. Nämä ihmiset tarvitsisivat konkreettista apua, mutta harvoin sellaista on edes tarjolla.

Ja juuri kaltaistesi epäilijöiden "eihän se kärsimys nyt todellista ole", monet kärsijät pysyvät hiljaa. Pahinta kärsimysten keskellä on ensin avautua ja sitten tulla mitätöidyksi.

Ensinnäkin sairaan mielen kärsimys on minusta täysin oikeaa kärsimystä. Ei se lievennä kärsiyksen kokemusta ja lannistavauutta, että ei ole yhtä tai paria isoa, konkreettista syytä kärsiä. Kaikki kärsimys tapahtuu kuitenkin oman pään sisällä, oli syy mikä hyvänsä. Keskimmäinen kysymys ja oma kommenttisi ovat ainoat, joissa vihjataan, että sairaan mielen kärsimys ei olisi "oikeaa".

Toiseksi - kuten ehkä huomasit - tämä sananvaihto koski niitä, joilla ei ole objektiivisesti katsoen syitä kärsiä. Tässä ei mitenkään kielletty sitä, etteikö olisi olemassa myös ihmisiä, jotka kärsivät konkreettisista syistä.

Kolmanneksi, kuten esille on jo tullut, minusta "sairaan mielen" kärismykseen tarvitsee hoitoa eli lääkärin huomiota. Jos kärsimys tulisi ulkoa, ei olisi tarvetta lääketieteteelliselle huomiolle, vaan muunlaiselle avulle.

Ja vielä loppukaneettina todettakoon, että omakin lähestymistapasi on aika mitätöivä: "Ihanko totta ajattelet, että itsemurhan tehneellä tai sitä hautoneella on vain sairas mieli eikä mitää "oikeaa" kärsimystä? " Tässä mitätöidään kyllä aika vahvasti niitä, jotka sairastuvat masennukseen huolimatta siitä, että ulkoiset puitteet ovat kunnossa.

Ensinnäkin tuo kirjoittaja, jonka tekstiin vastasit, ei väittänyt, etteikö itsemurhan tehneissä olisi MYÖS sellaisia, joiden kärsimys todellakin on ollut vain oman pään sisällä.

Toisekseen, et ole tainnut olla missään vaiheessa todellisissa vaikeuksissa ja yksin tässä yhteiskunnassa? Kukaan ihminen ei pysty pysymään positiivisena, iloisena ja elämänmyönteisenä ihmisenä, jos ympärillä tapahtuu suuria mullistuksia. Pitkä parisuhde hajoaa, talous romahtaa, terveys pettää, läheinen tai läheiset kuolevat, lapset kuolevat yms. On aika putkiaivoista väittää, että näissä tilanteissa kärsimys on vain pään sisäinen asia. Henkilön elämässä on tapahtunut konkreettisia, mullistavia muutoksia. Normaali ihminen reagoi niihin, ihmisen voimavarat ovat rajalliset.

Tällä hetkellä yhteiskunnalla ei ole tarpeeksi resursseja auttaa suurissa mullistuksissa, jolloin yksilön elämä suistuu raiteiltaan. Toisinaan ongelmat olisi hyvinkin korjattavissa ulkopuolelta: taloudellinen apu, riittävä terveydenhoito/sairauden hoito, erilaiset perhettä tukevat toimenpiteet yms. Vain todella harva ihminen saa sitä tarvittavaa ensiapua suistuneeseen tilanteeseen, jolloin ongelmat kasaantuvat.

Masennusta ei myöskään hoideta lääkkeillä, vaan terapialla. On monia tutkimuksia sen puolesta, että suurin osa potilaista syö TURHAAN masennuslääkkeitä, vaikka tilanne olisi hoidettavissa ihan psykoterapialla. On olemassa masennusta, joka johtuu aivokemioiden epätasapainosta, jolloin hoitomuodoksi riittää lääkkeet. Muutoin lääkkeet vain tasoittavat tunne-elämän kuohuntaa, mutta eivät poista sitä syytä, miksi ihminen on masentunut. Tällä hetkellä resursseja ei vain ole, sairastuneet eivät saa riittävän hyvää hoitoa, vaan itsemurhia pyritään estämään nappi naamaan- periaatteella. Tämähän ei tietenkään toimi, koska lääkkeet eivät poista sitä syytä, miksi ihminen on masentunut.

Voidaan siis syystä väittää, että systeemi sairastuttaa. Yhteiskunnan paineet yksilön suoriutumisesta ja hyödystä yhteiskunnalle, "rangaistustoimenpiteet" jos yksilö ei tuota tarpeeksi, riittämätön tuki tai ei tukea ollenkaan, jos yksilön elämä suistuu raiteiltaan ja jos yksilöllä ei ole tukiverkostoa, hän on täysin yhteiskunnan avun varassa - jota tällä hetkellä ei ole.

Harvempi ihminen masentunneista on sellaisia, joilla ei ole "mitään syytä" masennukseen (yleinen harhaluulo, jolla halutaan mitätöidä yleensä sairastuneen henkilön tila ja syyllistää sairastunut), lähes aina löytyy joku ulkopuolinen tekijä, joka on sairastuttanut yksilön. Ulkopuolinen tekijä voi olla myös esim. geenit, jotka altistavat mielenterveysongelmille, aivokemioiden häiriöt jne. Ei ole olemassa tilannetta, että ihmisen elämä olisi kaikin puolin hyvää, lapsuus ollut hyvä ja turvallinen, terveys olisi täydellinen aivokemioita myöten ja henkilö silti sairastuisi masennukseen. Masennukseen löytyy aina joku syy.