Lue keskustelun säännöt.
3-vuotias liian rohkea, ulospäinsuuntautunut, ei kaipaa äitiä vierelle, jotain vikaa??
04.09.2012 |
Kaikessa pitää olla jotain vikaa kuten tässäkin asiassa :) Poika 3 vuotta ja aina ollut vauvasta saakka iloinen ja reipas poika. Ei paljon itkeskele ja menee ventovieraille juttelemaan joka paikassa. Voin jättää hänet hoitoon/päiväkotiin myös ensimmäisenä päivänä niin että hän ei edes hei ehdi sanomaan äidille kun jo mennään leikkeihin. Koskaan ei paljon äidin tai isän perään itketty.
onko tämä normaalia käytöstä? Pelkään että olen jättäny lapsen jotenkin huomioitta vauvana, kun edes muista niistä ajoista hirveästi..muistaakseni en ehkä sylitellyt ja muuta tarpeeksi. En halua että olisi äidin helmoissa mutta mietiskelen vain eikö lapsella pitäisi olla edes hieman ennakkoluuloja uusia asioita kohtaan...rakastaa mm. lääkäriin menoa eikä koskaan ole sielläkään itkenyt vaikka korvalapsi onkin..
Kommentit (22)
En jaksanut lukea saamiasi vastauksia... mutta minulla on tyttö, joka ei ole koskaan ujostellut mitään eikä ketään.
On puhunut aina paljon, kenelle tahansa vaikka kaupan kassalle, bussipysäkillä ihmisille...
Harrastuksiin menee innolla, uusiin ja vanhoihin. On tosi aktiivinen.
Päivähoitoon meni myös sujuvasti. Ovesta sisään ja leikkimään ja heippaa ei ehtinyt sanoa.
Kavereita saa joka paikassa heti kun uskaltaa kaikille puhua.
Nauttii kaikesta uudesta ja vauhdikkaasta tekemisestä ja kaipaa tekemistä koko ajan.Lapsessasi ei siis varmasti ole vikaa. Kaikki ovat erilaisia.
Tähän voidaan sitten todeta vielä, että meidän poika onkin ollut sitten äärimmäisen ujo. Ja se hieman teki haasteelliseksi elämän. Toinen vaatii menoa ja meininkiä ja toinen ei tykkää kuin olla rauhassa kotona :D
Meillä ihan sama meno. Tosin se ujo piimä on kolmesta lapsesta nuorin ja tyttö. Muuten ihan iloinen ja touhukas tenava, mutta vieraiden läsnäollessa menee ihan totaalisen lukkoon. Hymyilee vaan. Päiväkodissakin meni 2kk ennenkuin alkoi puhumaan...
Esikoinen on ihan toista maata. Eipä tuo pienenäkään edes joutanut sylissä istuksia, kun meno oli päällä koko ajan. Nyt ikää 9v eikä viihtyis yhtään kotona. Ellei ole vieraita käymässä. Lomat on suurinta kidutusta ikinä. Kuopus sit taas luuli elämänsä ekat kaksi vuotta olevansa pussieläin, eikä nitkahtanut sylistä suunnilleen rautakangellakaan.
Keskimmäinen on taas jotain näiden kahden väliltä. Ei ujostele ketään, eikä mitään, muttei ole yksinkertaisesti kiinnostunut ihmisistä. Puhuu kyllä ummet ja lammet kenelle vaan, joka viitsii kuunnella, mutta viihtyy mainiosti kotona, vaikka maailman tappiin asti.
Ei kai noissa ipanoissa isompaa vikaa ole, vaikkei niin samasta muotista ole valettukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea saamiasi vastauksia... mutta minulla on tyttö, joka ei ole koskaan ujostellut mitään eikä ketään.
On puhunut aina paljon, kenelle tahansa vaikka kaupan kassalle, bussipysäkillä ihmisille...
Harrastuksiin menee innolla, uusiin ja vanhoihin. On tosi aktiivinen.
Päivähoitoon meni myös sujuvasti. Ovesta sisään ja leikkimään ja heippaa ei ehtinyt sanoa.
Kavereita saa joka paikassa heti kun uskaltaa kaikille puhua.
Nauttii kaikesta uudesta ja vauhdikkaasta tekemisestä ja kaipaa tekemistä koko ajan.
Lapsessasi ei siis varmasti ole vikaa. Kaikki ovat erilaisia.
Tähän voidaan sitten todeta vielä, että meidän poika onkin ollut sitten äärimmäisen ujo. Ja se hieman teki haasteelliseksi elämän. Toinen vaatii menoa ja meininkiä ja toinen ei tykkää kuin olla rauhassa kotona :D