Mikä ero on vanhoillis- ja esikoislestadiolaisten välillä?

Minuahan nuo asiat eivät sinäällään haittaa,välillä vain ihmetyttää että

jos seurakunnan ohjeistus on em.asioita vastaan.

Heitä ei millään kyllä erottaisi ei-uskovaisista,jollei tietäisi.

Pukeutuvatkin hyvin muodikkaasti(ei kuitenkaan millään napapaita-nahkatoppi linjalla)



Mitä mieltä muut EL:t ova sitten tälläisistä " poikkeavista" joukossaan?

Jos ' laittaa' itseään, niin tekee Jumalan sanaa vastaan, on siis Sanalle tottelematon. Jos joku elää niin, annetaan elää. Saarnoissa muistutetaan asioista yleisesti ja rukoillaan että he huomaisivat olevansa tottelemattomia, tai että se tottelemattomuus ei kuitenkaan tappaisi heidän uskoaan. Muuten asiaan ei oikeastaan reakoida, ehkä joku läheinen voi kauniisti sanoa että oletko ajatellut mikä sinua vetää esim. meikkaamaan.

Vierailija:

Onhan ihan kamalaa jos seuroissa vaikka tulee vastaan joku jota on alettu pitää ei-uskovana jonkun synnin takia... kaverit ringissä tervehditään jumalanterve....jt.. jt ja tälle yhdelle no hei! Jos kyseessä on vaikka sellainen synti jota tämä ihminen ei ole ymmärtänyt synniksi. Raamattu ei opeta toimimaan näin. Raamattu sanoo että toivota ihmisille Jumalan Rauhaa, jos häne ei sitä ota vastaan se palaa luoksesi. Sitähän tuolla tervehdyksellä on tarkoitus toivottaa?

Raamattu kehottaa toimimaan niin, että ensin nuhdellaan kahdenkesken, sitten vähän isommalla porukalla jne ja sitten lopulta jos keskustelut ei auta, käsketään pitää pakanana ja publikaanina, eli ei-uskovaisena. Käytännössä tämä on kyllä äärimäinen " toimenpide" eli ihan pikkujutun takia ihmistä ei kyllä aleta pitää ei-uskovaisena.

Sekin järjestys on väärä jos oletetaan että ihminen luopuu ensin synnistä ja pyytää anteeksi sitten kun on jo vähän parempi.

Niin onkin, eikä meillä vl:lla tuollaista järjestystä olekaan.

Katuvalle saarnataan synnit anteeksi ja sen JÄLKEEN hän; sydämmeensä syttyneen USKON VOIMASTA Jumalan avulla tahtoo muuttaa elämänsä Jumalan mielen mukaiseksi. SIinä onnistumatta, mutta sillä mielellä että ei tahtoisi enää joutua syntiin. Mieli on tärkein.

Näin on.

Meillä el. seurakunnassa on neuvottu tuosta samasta nuhtelujärjestyksetä niin, että ensin kahdenkesken, sitten yksi tai kaksi LUOTETTUA mukaan jos se ei auta niin sitten muutama saarnaaja ja muita lisää, mutta ei KOSKAAN kuuluteta koko seurakunnalle et tää ja tää on nyt tehny niin pahan synnin et hän ei enää oo uskovainen. Kaikkia tervehditään samalla tavalla yms, eikä kohtelussa saisi ainakaan näkyä mitä ihmisen sieluntilasta on mieltä.

Vierailija:

Meillä el. seurakunnassa on neuvottu tuosta samasta nuhtelujärjestyksetä niin, että ensin kahdenkesken, sitten yksi tai kaksi LUOTETTUA mukaan jos se ei auta niin sitten muutama saarnaaja ja muita lisää, mutta ei KOSKAAN kuuluteta koko seurakunnalle et tää ja tää on nyt tehny niin pahan synnin et hän ei enää oo uskovainen.

Näin meilläkin. En oo ainakaan koskaan mitään kuulutuksia kuullut :)

Kaikkia tervehditään samalla tavalla yms, eikä kohtelussa saisi ainakaan näkyä mitä ihmisen sieluntilasta on mieltä.

Miksei kohtelussa saisi näkyä? Onko ihmisen uskovaisuus/epäuskoisuus salaisuus?

Emmehän mekään eritavalla ihmistä sinänsä kohtele, mutta meillä on vain tämä tapa että vain samoin uskovia tervehditään jumalanterveellä.

Jos joku on joutunut siihen tilaan että ei enää usko, ei hänen esim seuroihin tuloaan ainakaan helpota jos ihmiset eivät tervehdi. Jeesus rakasti syntistä ihmistä, vaikka ei syntiä, ja niin meidänkin tulisi elää. Jos on Jumalan tarkoitus että tuo ihminen, joka on joutunut niin huonolle paikalle että ei enää usko, vielä herää niin ei ole tarpeen vaikeuttaa hänen uudelleen uskomistaan. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Tällainen ihminen siis erityisesti tarvitsee Sanaa ja sen kuuloon tulo pitäisi tehdä hänelle helpoksi. Jos tämä ihminen sitten herää, siis katuu, anoo anteeksi ja saa anteeksi, niin hän itse kertoo jälkeenpäin varmasti että hän on ollut huonolla tilalla ja on nyt taas päässyt vapaasti uskomaan.



Jokaisen usko on Jumalan lahja ja jos ihmisiä erotellaan, että tuo ei usko sitä ei tervehditä, niin siinä nostetaan itseään.... minä sentään uskon ja tuo, mutta tuo on huonompi. Usko on LAHJA Jumalalta ja sitä ei voi itse ottaa. Tervehdimme ihmisiä siis samalla tavoin, vaikka rukoushuoneelle tulisi kuka niin häntä voi tervehtiä samoin kuin muitakin, vaikka tietäisi että ihminen on täysin ulkopuolinen. Muita tuttuja tosin vain moikataan, siis muualla kuin rukoushuoneella koska heille voisi olla kiusallista jos tervetisimme heitä samalla tavalla kuin toisiamme.

Oikeastaan se menee niin että joistain voi sanoa että kyllä se on uskomassa, toisista että en tiedä varmaksi. Jos näen jonkun käyvän seuroissa pyytämässä anteeksi, pidän häntä uskovaisena, ellei hän jotenkin itse sanoillaan sitä kiellä. Joistakin muista, joita en nimenomaan seura-aikaan ole nähnyt anteeksi pyytämässä tiedän myös esim keskustelujen perusteella, että kyllä hän on uskova, lopuista en osaa varmaksi sanoa. Sillä ei itseasiassa ole minulle kamalasti merkitystä, jokaisen ihmisen lähimmät varmasti tietävät toistensa seiluntilan ja se riittää.Kuitenkin loppujen lopuksi me menemme jokainen uskomme kanssa Jumalan eteen ja se jonka usko sillä hetkellä riittää Jumalalle, pelastuu. Seurakunnan todistus tulee lähimmiltä ihmisiltä.

Annetaan tavallaan ymmärtää että kaikki on ok, ja että hyväksytään syntielämä.

Voima elää Jumalan Sanan mukaan, tulee uskosta ja vain siitä. Jos itse yrittää elää ' hyvin' se on omaavanhurskautta joka on kauhistus Jumalan edessä. Jos siis joku ystävä on joutunut sille tilalle ettei enää jaksa uskoa, ei häntä pidä siitä enää enempää rangaista. Toki jos tulee puhe tuosta synnistä, täytyy sanoa, että se ei ole Jumalan sanan mukaan oikein, mutta muuten pidetään ihmistä ihmisenä ja rukoillaan hänen puolestaan. Siitäkään ei kuitenkaan ole ihmiselle mitään hyötyä, että parantaa elämäänsä toisten painostuksesta ja omatunto on kuitenkin kuin kivi. Itseasiassa se on aika paha tilanne jos luulee olevansa tarpeeksi hyvä omana itsenään. Pahin mahdollinen melkein. Ihmiselle joka on langennut uskosta tulee ainut apu siitä, että Jumalan Sana saa herättää hänen OMANTUNTONSA ja hän sitä kautta pääsee taas uskomaan. Ei siinä seurakunnan ylenkatse mitään auta.

Jos vaikka avopari tulee kylään yöksi niin sijoitan heidät eri huoneisiin nukkumaan, juuri tuon syyn takia. Tai jotain muuta vastaavaa. Etten itse joutuisi hänen syntiinsä ikäänkuin mukaan.

Kiitos. Kiva nähdä, että on keskusteluakin.

Jos itse yrittää elää ' hyvin' se on omaavanhurskautta joka on kauhistus Jumalan edessä.

Miten voi olla? Tiedän kyllä, että omista hyvistä teoista ei voi (ainkaan Lutherin mukaan) tulla " Jumalalle kelpaavaksi" tms. mutta eikö silti pitäisi koettaa elää mahdollisimman hyvin? Miksi ihmisellä olisi omatunto, ja miksi syntiä pitäisi välttää parhaansa mukaan, jos pyrkimys hyvään on Jumalalle kauhistus?

t. ei-lestadiolainen-lainkaan

No saitko selville mikä on ero? =)

Eli siis esikoislestadiolaisilla jokin esikoisseurakunta Ruotsin Lapissa, toisin kuin vl., ja tiukemmat käytössäädökset, ja yksityiskohdista voidaan kiistellä? :)

pitäisi ensin itse olla parempi ihminen, ja sitten vasta loppuihin synteihin saisi sovintoverta. Jumalan armo ja Kristuksen sovitustyön apu kuuluu vain sellaiselle jolla itsellään ei ole mitään tarjottavaa Jumalalle. " Katso näin hyvin minä olen elänyt" on siis väärä lause Jumalan edessä. Taivaspaikka kuuluu armahdetulle syntiselle ilman ehtoja ja parempaa elämää. Kun ihminen on saanut synnit anteeksi, hän sen JÄLKEEN haluaa välttää syntiä ettei mikään synti tulisi uskoa tärkeämmäksi ja erottaisi Jumalan yhteydestä. Teoista huolimatta armo kuuluu aina katuvaiselle.



Muuten kuin syntien sovituksen kannalta on tietenkin ihan hyvä elää niinkuin Jumalan sana neuvoo, siis vaikka ei uskoisiaan. Mutta ei se ketään vie edes milliä lähemmän taivasta. Se voi helpottaa elämää täällä. Esim jos ei huoraa on onnellisempi avioliitto, mutta muuta hyötyä siitä ei ole.

Voisin sanoa melkein kaikkeen että samaa mieltä :)

Että en nyt tiedä mihin haluat kommenttia.



Eihän se, että ei pidä vaikkapa avoliitossa asuvia uskovaisina, tarkoita että ei rakastaisi heitä ihmisinä tai että pitäisi heitä jotenkin huonompina ihmisinä. Kaikkihan me olemme syntisiä ja teemme syntiä, mutta uskovainen ihminen haluaa eroon synnistä eikä tieten tahtoen tee syntiä.

Vierailija:

pitäisi ensin itse olla parempi ihminen, ja sitten vasta loppuihin synteihin saisi sovintoverta. Jumalan armo ja Kristuksen sovitustyön apu kuuluu vain sellaiselle jolla itsellään ei ole mitään tarjottavaa Jumalalle. " Katso näin hyvin minä olen elänyt" on siis väärä lause Jumalan edessä. Taivaspaikka kuuluu armahdetulle syntiselle ilman ehtoja ja parempaa elämää. Kun ihminen on saanut synnit anteeksi, hän sen JÄLKEEN haluaa välttää syntiä ettei mikään synti tulisi uskoa tärkeämmäksi ja erottaisi Jumalan yhteydestä. Teoista huolimatta armo kuuluu aina katuvaiselle.

Muuten kuin syntien sovituksen kannalta on tietenkin ihan hyvä elää niinkuin Jumalan sana neuvoo, siis vaikka ei uskoisiaan. Mutta ei se ketään vie edes milliä lähemmän taivasta. Se voi helpottaa elämää täällä. Esim jos ei huoraa on onnellisempi avioliitto, mutta muuta hyötyä siitä ei ole.

Vierailija:

Jos vaikka avopari tulee kylään yöksi niin sijoitan heidät eri huoneisiin nukkumaan, juuri tuon syyn takia. Tai jotain muuta vastaavaa. Etten itse joutuisi hänen syntiinsä ikäänkuin mukaan.

Vierailija:

Jos siis joku ystävä on joutunut sille tilalle ettei enää jaksa uskoa, ei häntä pidä siitä enää enempää rangaista.

Mitä tarkoitat rankaisemisella? Eikö synnistä nuhteleminen ole mitä suurionta rakkautta? Jos ystävä ei jaksa uskoa, hänen puolestaan rukoillaan ja hänen kanssaan puhutaan ja toivotaan että Jumala antaisi taas voimia ja halua uskoa. Mutta jos ei, niin sitten hän ei usko, eikä häntä voi pitää uskovaisena. Sekö on rankaisemista?

Toki jos tulee puhe tuosta synnistä, täytyy sanoa, että se ei ole Jumalan sanan mukaan oikein, mutta muuten pidetään ihmistä ihmisenä ja rukoillaan hänen puolestaan. Siitäkään ei kuitenkaan ole ihmiselle mitään hyötyä, että parantaa elämäänsä toisten painostuksesta ja omatunto on kuitenkin kuin kivi. Itseasiassa se on aika paha tilanne jos luulee olevansa tarpeeksi hyvä omana itsenään. Pahin mahdollinen melkein. Ihmiselle joka on langennut uskosta tulee ainut apu siitä, että Jumalan Sana saa herättää hänen OMANTUNTONSA ja hän sitä kautta pääsee taas uskomaan. Ei siinä seurakunnan ylenkatse mitään auta.

Edelleen, mielestäni ei ole seurakunnan ylenkatsetta jos ei-uskovaista ihmistä ei pidetä uskovaisena. Eihän ihmistä ylenkatsota, vaan rakastetaan ja neuvotaan ja haöutaan auttaa ja pitää huolta. Päinvastoin, on olemassa myös hempeyden synti, joka on juuri tuota että hymistellään että aijaa, et jaksa uskoa, no ei se mitään.

Raamatulla sitä ei voi perustella.



Alkuketjussa oli myös noita ulkonäköön kuuluvia juttuja jotka ovat eri tavalla esikois- ja vanhoillislestadiolaisilla. Miten te perustelette tapanne toimia niissä asioissa jotka eivät pohjaa Raamattuun?

Ja Raamatulla nimenomaan perustellaan " pidä häntä pakanana ja publikaanina" .