Rakastunut työkaveriin

Suomessa jos äiti haluaa pitää lapset eron jälkeen, hän saa lähes 100 % varmasti pitää heidät. Sen takia erotilanne on aivan eri asia miehelle ja naiselle. Miehellä on valtavan paljon enemmän menetettävää avioerossa. Nainen ei ilmeisesti voi kuvitellakaan, miten iso riski ero miehelle on. Siis sellaiselle miehelle, joka rakastaa lapsiaan.



Kunnolliset miehet eivät juuri koskaan tee aloitetta eroon, koska he pelkäävät menettävänsä lapsensa. Se nyt vain ei ole vaihtoehto miehelle.

varatun perheellisen miehen kanssa huoraamisen ja oman miehen ja perheen pettamisen.

Mainitsemasikaltaisesta h... ei todellakaan ole kyse. Taistelimme tilannettamme vastaan järkisyihin vedoten pitkään. Mutta kun molemmista tuntuu, että tämänkaltaista sielunkumppanuutta ja suurta rakkautta ei eteen tule kaikille välttämättä koskaan. Emme halua havahtua vanhuksina huomaamaan, että se asia jota elämissämme kadumme on se, että päästimme onnemme menemään. Toivoisinkin hieman rakentavampia kommentteja/neuvoja, jotta voisimme taata kummankin lapsille mahdollisimman turvatuntuntoisen tulevaisuuden, jossa lasten olisi hyvä olla molempien vanhempien luona. Olemme molemmat valmiita lähtemään parisuhteistamme siten, että jätämme omaisuuden puolisoillemme. Työssäkäyvinä kolulutettuina ihmisinä saamme vielä hankittua yhteisen kodin, johon myös lapsemme olisivat aina tervetulleita.

suurta rakkautta

= Suurta itserakkautta.

Et tule saamaan muunlaisia vastauksia kuin tuon kakkosentyyppisiä. Täällä mammat on heti paniikissa ja kuvittelevat että siellä se potentiaalinen oman miehen viejätär nyt kyselee neuvoja -ja käyvät päälle kuin yleinen syyttäjä. Ei täällä ole ymmärrystä siitä, että maailma ja elämä ei ole mustavalkoista.



Musta ois paras ratkaisu, jos molemmat eroaisitte nyt samantien. Kannattaa olla julkisesti toistenne kanssa vasta, kun enin kohu on laantunut. Ei kai mies oikeasti harkitse sitä, ettei tapaisi enää lapsiaan? Hänellä on oikeus tapaamisiin siinä missä lasten äidilläkin. Tapaamissopimusta vaan tekemään, sitä on sitten pakko noudattaa kun on mustaa valkoisella.



Onnea matkaan! :)

Voihan sen suuren rakkauden tietysti itserakkaudeksikin tulkita. Päädyin aikoinaan lähes 20 vuotta sitten yhteen aviomieheni kanssa edellisen suhteen päätyttyä näin jälkikäteen katsottuna aivan liian nopeasti. Olin siinä vaiheessa henkisesti rikki pari vuotta kestäneen henkisen väkivallan jäljiltä. Uskoin aidosti, että kukaan mies ei minua huolisi, olin mielestäni ruma ja tyhmä ja lihava. Kun nykyinen aviomieheni sitten osoitti kiinnostusta, olin valmis ihan mihin vain. Kun nyt sitten vuosia on elänyt parisuhteessa kuin kämppikset, tuntuu että olen kuitenkin vielä elämässäni ansainnut jotain ihan vain minulle itselleni - tulevaisuuden rakastamani miehen kanssa. Miehen, joka rakastaa myös minua, jonka mielestä olen kaunis, älykäs ja sopusuhtainen.

Mun teini-iässä alkanut pitkä parisuhde lapsineen katkesi siihen, kun mies rakastui toiseen. Olihan se shokki, mutta olen toipunut siitä ja ymmärtänyt, että joskus vaan "väärät" ihmiset päätyy yhteen (=esim. minä ja lasteni isä). Ja joskus sitten se "once in a lifetime"-rakkaus tulee vain vastaan, olipa sitten sinkkuna tai parisuhteessa johonkin toiseen. Elämä vain on sellaista. En ole katkera, oikeastaan olen aika kiitollinen että exmieheni ja nykyinen vaimonsa minulle tämän näyttivät ;) Ovat olleet siis jo yli 10 vuotta yhdessä, eli aina ei mene niin että "pettämisestä alkaneet suhteet ei kestä".



Joka tapauksessa, tiedän siis petetyn osapuolen tuntemukset ja kokemukset näissä asioissa.



Ja kohtalonoikusta, nykyään tiedän myös sen toisen osapuolen ajatukset.. Olen nimittäin rakastunut varattuun mieheen. Ensimmäistä kertaa elämässäni, tähän saakka en ole katsonut kahta kertaa varattujen suuntaan. Mutta tän miehen kanssa kaikki on ollut kuin sadusta heti ensi katseesta lähtien, ja hän on saanut minut rakastumaan pitkällä väsytystaistelullaan. Meidän välillämme kyse ei ole seksistä tai himosta, tässä on jotain paljon enemmän. Mies elää vaikeassa parisuhteessa, joten ymmärrän että hän käy vaikeita asioita läpi tässä tilanteessa. En kuitenkaan painosta häntä mihinkään, hän tehköön valintansa sen mukaan, mitä sydämessään oikein tuntee. Olen maailman onnellisin nainen, mikäli vastaus olen minä. Mutta jos hän ei ole valmis lähtemään suhteestaan, kestän senkin. En hyvin, mutta jotenkin.



Mulla ei ole kuitenkaan aikomustakaan jäädä loppuelämäkseni odottelemaan, mulla ei myöskään ole aikomusta kehittää tästä mitään seksisuhdetta varatun miehen kanssa. En piilottele tunteitani häntä kohtaan, mutta en myöskään painosta tai "käy kimppuun" millään tavalla.



Että piti tämäkin vielä kokea.. Onnellinen, mutta asiat eivät ole suoraviivaisia.

Kiitos asiallisesta kommentistasi. Olemme harkinneet eniten juuri mainitsemaasi ratkaisua. Ongelmia siinäkin kuitenkin olisi. Olen tiennyt miehen vaimon olevan mustasukkainen, kontrolloiva ja jopa vainoharhainen jo ennen kuin suhteemme miehen kanssa eteni ystävistä rakastavaisiksi. Ja koska vaimo kiristää miestä tämän kaikkein tärkeimmällä asialla - lapsilla - jo pienemmässäkin riidassa, niin hirvittää. Mitä tapahtuu sitten, vaikkapa vuoden kuluttua, kun olisimme julkisesti yhdessä? Rakastan miestä niin paljon, etten halua olla se, joka riistää lapset häneltä. Mieluummin luovun, vaikka kuinka kipeää tekisi! Ja tämän palstan mammat voivat olla levollisin mielin. Valitsin tämän juurikin siksi, että kummankaan ystävä/perhepiiriin ei kuulu pienten vauvojen vanhempia. Oma nuorimmaiseni on 6v ja miehen 3v.

Kiitos viestistäsi. Olisi ihanaa, mikäli rakastettuni vaimo voisi käsitellä asiaa laillasi. Ja olen iloinen puolestasi, koska olet saanut kokea rakkauden elämässäsi. Vaikka emme kohtalotovereita sanan täydessä merkityksessä olekaan, ymmärrän ajatuksesi! Tsemppiä sinulle. Toivottavasti miehen ratkaisu olet sinä!

ja vaikka sinusta tuntuu, että olette sielunkumppaneita, niin siltä se suurinpiirtein aina tuntuu kun on ollut vasta puoli vuotta yhdessä. et voi tietää, onko teillä edessä yhteinen vanhuus vai parin vuoden suhde, joka karahtaa kiville kun arki lyö vastaan.

ihanaa lukea että on muitakin idiootteja kuin minä.

Tätä vahingonilon määrää!

Onnea matkaan ap :D

Kiitos kommentistasi. Koskaan tulevaisuutta ei todellakaan voi tietää. Olet siinä täysin oikeassa! Miten helppoa olisikaan tehdä isoja päätöksiä elämässä, mikäli voisi nähdä huomisen jo ennalta. Kohdallani tällaisen sielunkumppanuuden tunteminen on kuitenkin ensimmäinen kerta. Takana ennen tätä pitkää suhdettani muutama lyhyempi ja koskaan en näin ole tuntenut. Siksi ajattelenkin että olen löytänyt sen oikean!

että on muitakin idiootteja kuin minä.

Ei kateeksi käy!



Onnea valisemallesi tielle ap :D

toistamassa samaa virhettä kuin aikaisemminkin elämässäsi. Hyppäät taas suhteesta toiseen. Jos eroatte niin sinulla on pitkä ja kivinen tie edessä uuden kumppanisi kanssa. Samalla kun rakennat uutta suhdetta, käytte kummatkin eroa lävitse ja kipuilette sen kanssa. Puhumattakaan mitä uusperheen kuviot tuovat edessään. Jos miehen exä vaikeuttaa lasten tapaamista niin voit vain kuvitella miten hän tulee mustamaalaamaan sinua lapsilleen. Tulet aina olemaan nainen joka vei isän lapsiltaan. Tässä muutamia asioita joita kannattaa miettiä.

Sattuipas niin että rupesimme talven aikana silloin tällöin juttelemaan vähän syvällisemminkin perheistämme, parisuhteistamme, toiveistamme ja haaveistamme. Yhteinen sävel oli jo alusta asti selvä. Ajan myötä kiinnostuimme sitten muutoinkin kuin ystävinä ja päädyimme nyt jo puoli vuotta kestäneeseen salasuhteeseen. Kummallakin takana epätyydyttävä mutta pitkä parisuhde (lapsia, talovelkaa, seksittömyyttä jne.). Nyt harkitsimme jo puolisoillemme kertomista ja sitä myötä yhteistä tulevaisuutta. Itselleni kuviot olisivat niin selvät kuin tässä tilanteessa mahdollista. Mies sensijaan menettäisi luultavasti lapsensa - vaimo kun on koko liiton ajan aina riitojen aikana käyttänyt jälkikasvua kiristysvälineenä. Olen hieman hukassa. Rakastan miestä niin paljon, että mietin mitä ero lapsista hänelle tekisi. Katkeroituisiko hän myös minulle ajan myötä? Miten tilanteen saisi selvitettyä niin, että hän jatkossakin saisi olla isä lapsilleen. Emme ole teinejä, vaan jo yli 40v, mutta miehen vaimo huom paljon nuorempi sekä fyysisesti, että henkisesti. Miten voisimme löytää tilanteen, jossa lapset joutuisivat kärsimään mahdollisimman vähän?

Se valitettavasti tavalla tai toisella menee niin että lapset siinä kärsii. Toki oikein rikkonainen parisuhde vaikuttaa sekin lapsiin mutta kodin olemassa olo on tärkeämpää.

Sitten kun miettii tuota tunnetta mikä teidän välillä on niin se on varmasti todella hienoa kun olette löytäneet toisistanne sielunkumppanin, mutta.. Se tilanne toimii nyt juurikin siksi että olette varattuja ja suhteenne on pyyteetön ja kevyen toimiva koska kaiken negatiivisen voi purkaa puolison kanssa.

Ero muuttaa enemmän ja vähemmän teitä molempia. Tunnetteko siis enää toisianne kun erot on selvitetty? Onko se sitten enää sellainen tyyppi kenet haluat? Kuvitteletko ettei teidän suhteeseenne tule samat ongelmat kun nykyisissä suhteissa? Siis nythän molemmat siis jättäisi ongelmat selvittämättä ja vaihtaisi vaan seuraavaan eksään.

Te olette molemmat siis 50% syyssä surkeisiin liittoihinne. Kyllä se on aina kahden kauppa.

Pitkän suhteen salaisuus näyttäisi olevan se että miten vähään olet valmis tyytymään ja kuinka kauan. Olette ehkä ajautuneet suhteisiin aikanaan jotka on perustuneet enemmän järkeen kun tunteeseen. Nyt olette nimenomaan uudelleen teini-iässä kun enää ei tarvikaan valita puolisoa jonka kanssa ois turvallisinta aloittaa perheen rakennus, vaan tunnette paremmin itsenne ja haluatte nauttia? Lakaisemalla ongelmat ja vaihtamalla osoitetta?

Yks mies vaan

Hienoja ajatuksia mies! Olen sanaton.



Olisipa sinun tavalla parisuhteesta ajattelevia enemmän!

Hienoja ajatuksia mies! Olen sanaton.



Olisipa sinun tavalla parisuhteesta ajattelevia enemmän!

Hienoja ajatuksia mies! Olen sanaton.



Olisipa sinun tavalla parisuhteesta ajattelevia enemmän!

Teidän kannattaa molempien erota tahoillanne mahdollisimman pikaisesti, mutta ehdottomasti kiellätte, että eron syynä on kolmas osapuoli. Ero itsessään on rankka asia lapsille, siihen ei kannata sekoittaa pettämistä.



Kun ero on selvä ½-1 päästä niin voitte esittää juuri rakastunutta ja uuden onnen löytänyttä. Se antaa myös molempien lapsille mahdollisuuden normaaliin suhteeseen tulevan äiti- ja isäpuolen kanssa.



Mun vanhemmat erosivat kun olin 8 ja mulle selvisi vasta reilusti aikuisena että isällä oli kaksi perhettä yhtäaikaa jo 3. vuotta ennen eroa. Kaikki aikuiset suojelivat lapsia yhteisestä päätöksestä ja sain rakennettua normaalin suhteen isän uuteen vaimoon ja vaimon perheeseen. Kaikki energia ei mennyt vihaan ja kaunaan pettämiskuvioissa ja uusissa perheenjäsenissä.

Kiitos viestistäsi. Olen kuitenkin kanssasi eriä mieltä ainakin siitä, että me molemmat haluaisimme lakaista ongelmat maton alle. Aiemmissa viesteissäni en olekaan valoittanut omien suhteidemme tilannetta syvemmin. Rakastettuni on yrittänyt jo pitkään selvittää avioliiton tilaa vaimonsa kanssa. Eroakin on harkittu jo ennen kuin hän oli minua edes tavannut. Mies on asunut toisessa osoitteessa pariin otteeseen, mutta vaimo on siis kiristänyt miehen takaisin lapsia hyväksikäyttäen. Tämä siis sen jälkeen kun on itse miehen muutolle antanut täyden siunauksen. Perheterapiassa on käyty, asioita yritetty sovitella, mutta vaimo muuttaa mieltään aina parin päivän välein. Kyseessä on kiltti perhekeskeinen mies, jolle lapset ovat kaikki kaikessa. En toki väitä, että mies on syytön oman parisuhteensa tilaan. Varmasti syytä löytyy molemmista. Uskoakseni kuitenkin miehen pahin virhe on nimenomaan se, että on "liian" kiltti. Itse vuorostani olen antanut parisuhteeni ajautua tilanteeseen, jossa konflikteja välttääkseni - ja koska en todellakaan jaksa kinastella - myönnyn aina mieheni tahtoon. Melkein 20v:n kokemuksella tiedän näin pääseväni helpommalla, koska sanoimpa tai teinpä miten tahansa, lopputulos on aina se, minkä mieheni haluaa. En ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä ole lattiamatto, mutta en kyllä kauhean kaukana siitä. Vuosien kuluessa tilanne on muuttunut sellaiseksi, että minua ei yksinkertaisesti enää kiinnosta muuttaa suhteemme laatua. Tiedän, että mieheni perusluonne ei tulisi muuttumaan.

Siinä olet täysin oikeassa, että lapset tulevat kärsimään. Mutta mikäli tilanne jatkuu tällaisena, ei kummassakaan kodissa kasvateta erityisen tasapainoisesti ja tasa-arvoisesti ajattelevia lapsia nykyisessäkään tilanteessa.

Tilanne on äärimmäisen hankala. Tiedän sen. Yritänkin nyt ulkopuolisten ihmisten ajatuksia peilaamalla löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun tähän hetkeen. Sellaisen, jonka kanssa voisin/voisimme tulevaisuudessakin elää.