Aito joulukuusi vai muvovikuusi?
Kommentit (23)
Onko muvovikuusi joku helposti siirrettävä temu-kuusi vai?
Asun rivarissa ja minulla on istutettu kuusi ulkona. Laitan siihen aina valot. Minulla on ollut elämäni aikana muovikuusia ja hakattuja kuusia, mutta sitten tulin tulokseen, että istutettu kuusi on paras. Ei tietenkään onnistu kerrostalon pihattomissa kämpissä.
Ei joulua tänä vuonna. Hallitus leikkasi sen pois.
En voi ottaa oikeaa kuusta sisälle. Viimeistään toisena yönä herään niin pahaan päänsärkyyn, että oksennan.
Valitsen, ettei kuusta ollenkaan. Panostan kukkiin. Tänä vuonna kyllä ajattelin hankkia ruukkukuusen.
Pienehkö valkoinen tekokuusi minimalistisilla koristeilla raikas sisustuselementti eikä tee liian hallitsevaa ja tunkkaista vaikutelmaa niin kuin edellinen iso vihreä tekokuusi.
Joko aito tai ei ollenkaan ja muita koristeita ja valoja. Itselläni on ollut vain näitä muita koristeita, lyhtyjä ja valoja.
Asun keskellä metsää ja omistan ulkona monta kuusta, silti meillä on pinkki tekokuusi ollut jo monta vuotta. Kun sen laittaa joka vuosi kesäsäilöön on se ekologisempi kuin aito
En vaan jaksa niitä neulasia joka paikassa
Olin pitkään aidon kuusen kannalla, mutta olemme yleensä aina joulun pyhät reissussa, niin aito kuusi oli vähän turha. Hankin sitten muovikuusen ja se laitetaan jo hyvissä ajoin itsenäisyyspäivän huitteilla. Tämä ratkaisu on tähän elämäntilanteeseen hyvä, katsotaan tilannetta sitten uudelleen, kun lapset ovat isompia.
Mulla on muovikuusi, koska aidosta saan allergiaoireita.
Joulutähden vain hommaan. Mutta kuusista ottaisin muovisen. En halua sotkua kämppään havunneulasista tai pieneliöitä.
Ihan sama mitäkuusia teillä tuntemattomat on....vai mitä....🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Kaikista kätevin on aidon muovikuusen valokuva nastalla seinälle. Ei roskaa.
Otan sen muovokuusen....mikä sitten lieneekään🤔