Lue keskustelun säännöt.
Lapsen suhtautuminen äitipuoleen, ongelma johon kaipaan pian apua!
25.08.2012 |
Meillä pitkä yhteinen historia ja tunnen lapsipuolen erittäin hyvin. En ole rikkonut vanhempien suhdetta tai muutakaan sotkua välillämme ei ole koskaan ollut. Lapsi oli 3v kun suhteemme alkoi ja tunsimme jo silloin entuudestaan myös lapsen kanssa.
Nyt lapsi on jo koulussa joten ymmärtää asioita ja on varmasti ehtinyt tottua minuun äitipuolena. Olen koettanut kaikin keinoin olla hyvä ja mukava ihminen hänelle, pidän oikeasti todella kovasti lapsesta. Olen tiukan tasapuolinen lasten kanssa, että saavat kaikki saman ja tämä lapsipuoli ehkä jopa hieman enemmänkin kuin lapset jotka kanssamme asuu. Lapset tulevat keskenään toimeen hyvin ja ovat kuin sisarukset.
Ongelmana on se, ettei lapsi ole koskaan oikein viihtynyt sylissäni, nyt on tullut tällaista haluttomuutta vastata kysymyksiini, keskustella kanssani ja tänään huomasin kuinka lapsi tuijotti minua tapansa mukaan loukkaantuneen ja vihaisen näköisenä kun aivan normaalia asiaa koetin ehdottaa hänelle (niistetään nenä että olisi hänen itsensä kivempi olla, on kovin flunssainen eikä suostunut niistämään, halusi niiskuttaa räkää ennemmin). Isänsä tuli huoneeseen ja lapsi muutti ilmeensä oitis ns. normaaliksi eli säikähti että isä näkee kuinka hän tuijotti minua.
Aiemmin en ole huomannut tuollaista ja nyt pyysinkin miestäni ettei enää puutu tilanteisiin, joissa lapsi kieltäytyy puhumasta minulle tai mulkoilee juuri kuten tänäänkin mulkoili. Minusta parempi sitten että saa näyttää tunteensa kuin että pelkää isänsä olevan "minun puolella".
Isänsä on toki oikeassa siinä että tuollaista käytöstä ei pitäisi hyväksyä ketään ihmisiä kohtaan, ja me nyt kuitenkin olemme ihan perhettäkin. En toisaalta halua aiheuttaa lapselle traumoja tai olla jokin ällötys jota hän salaa mielessään inhoaa ja patoaa sitä jonnekin sinne päänsä sisään. En tiedä mitä voisin tehdä ja kuinka minun tulisi suhtautua lapseen enää.
Olen vähentänyt hoitamistoimia (pesut, komentamiset, jne missä voisi tulla ikäviä tilanteita) ja lisännyt tilanteita joissa annan lapsen päättää jotakin kivaa mm. karkkipäivänä minä yleensä annan lapsille namit tai vien lapset valitsemaan karkkejaan. Samoin raotan lompakkoa hieman herkemmin kun lapsipuolikin on paikalla. En tiedä onko sekään hyvä asia, mutta olen tullut araksi puuttumaan lapsen käytökseen.
Tiedän varmaksi etten ole kaltoinkohdellut lasta tai aiheuttanut mielipahaa hänelle, en ainakaan tarkoituksella. Lapsi kieltämättä on hieman melankolisluonteinen, mutta olen ilmeisesti kuitenkin ainoa aikuinen kehen hän suhtautuu noin avoimen "vihamielisesti". Muita hän lähinnä ujostelee vain. Ja johan tässä on vuosia elelty perheenä, vaikka lapsipuoli onkin suurimman osan äidillään ja asuu siellä. Säännölliset tapaamiset on kuitenkin.
Mitä tehdä?
Kommentit (11)
ja siksi siis heijastaa sinuun vihamielisyyttä. Olet äidin kilpailija, vaikka asia tuntuisikin kaukaa haetulta, kun on tunnettu noin pitkään.
Älä reagoi äläkä arastele lapsen ilmeitä ja tunteiden näyttämisiä. Anna mennä vaan ja osoita, että mitkään ilmeilyt eivät muuta sinun suhtautumistasi häneen. Annat tilaa ikäkauteen sopivasti ja jatkat tuota "tarpeettomat komentelut pois"-linjaa mutta kuitenkin niin, että olet yhtä reilu kaikille lapsille. Kun lapsi saa taas äitisuhteensa mallilleen, muuttuu suhtautuminen varmaan sinuunkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhde mieheeni alkoi vuosi sitten ja samalla tutustuin lapseen. Alun ujoilun jälkeen lapsesta tuli minulle läheinen, hän jutteli rohkeasti, kyseli asioita ja muutenkin olin selvästi perheessä hänelle se toinen aikuinen, isän kanssa tasavertainen. Nyt parin viime kuukauden sisällä lapsi on jotenkin muuttanut suhtautumistaan minuun. Hän on selvästi etäisempi, ei enää juurikaan juttele ja turvautuu meillä ollessaan lähinnä isäänsä. Jos isänsä käskee kysymään/pyytämään minulta jotakin asiaa, lapsi selvästi arkailee tulla luokseni. Minä en mielestäni ole muuttanut käytöstäni, joten en oikein tiedä, mistä tässä on kyse. Varmaan jokin ikään liittyvä juttu, koska muuta en keksi.
Tai sitten alkanut miettiä, ketä hänen perheeseensä kuuluu ja ketä ei.
Me ollaan miehen kanssa asuttu nyt 5v saman katon alla ja mieheni lapsilla on välillä juuri sitä, että katsovat mua "haista paska" -ilmeellä. Heillä on tuhat ja yksi tapaa osoittaa, etteivät pidä minusta. Isälleen ovat sanoneet, että ei se johdu minusta ihmisenä, vaan siitä, että he eivät vaan itse olisi halunneet vanhemmilleen eroa - eivätkä itselleen äitipuolta. He eivät hyväksy tilannetta, mutta eivät voi sitä muuttaa. He haluaisivat äidin ja isän yhteen.
En ollut syypää eroon ja tapasin miehen, kun ero oli jo virallinen. Lasten äiti ei voi sietää minua.
En usko, että sinun tarvitsisi tehdä mitään erityistä. Tuntuu, että olet ihan oikealla tiellä. Ehkä vähän voisit rentoutua. Ei se lapsi rikki mene, vaikka pitäisit joskus lompakkoasi kiinnikin. Uusperheessä on aina jännitteitä, jotka tulevat perheen ulkopuolelta, joista et välttämättä tiedä mitään ja joihin et voi vaikuttaa. Kaikessa ei aina ole kysymys äitipuolesta ja hänen tekemisistään. Itse asiassa useimmiten on juuri niin, että äitipuoleen vain heijastetaan kaikenlaisia tunteita, joiden oikea kohde on jossakin muualla. Esimerkiksi jos äiti on lapsen mielestä epäreilu, lapsi rankaisee kiukuttelulla/yrmeillä ilmeillä äitipuolta, ei äitiä, koska äidin hyväksyntä on liian tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa nyt kuitenkin hiukan siltä, että ylitulkitset. Ainahan lapset suhtautuvat eri tavalla eri aikuisiin, ja se vaihtelee tilanteittain ja ajanjaksottain. Me puhuimme juuri mieheni kanssa siitä, miten esikoisemme oli ennen ihan isän poika ja nykyään hän on enemmän minuun leimautuva.
Minusta riittää, että kohtelet lapsia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Sinuna en edes pitäisi lapsipuolen läsnäoloa enää spesiaalitilanteena vaan normaalina, tiedän arkeenne kuuluvana asiana.
Et voi määrätä, miten lapsi käyttäytyy, mutta voit toimia niin, että tiedät, että syy ei ole sinussa. Jos lapsi joskus sanoo, että et ole hänen äitinsä, voit sanoa, että et niin, mutta rakastat häntä tai että hän on sinulle tärkeä, ja sille hän ei voi mitään.
Ota rennosti, kuulostat ihanteelliselta ihmiseltä asemassasi.
Meillä on ihan biologinen lapsi, joka yhtäkkiä on herkästi alkanut loukkaantumaan joka asiasta ja asian vierestä ja on kuin mikäkin draamakuningatar. Veikkaan, että tää liittyy ikään, jotenkin erityisesti äidin jutut on nyt niiiin tyhmiä ja yrittää nakella niskojaan, esittää selvästi välillä jotain. Isälle on normaalimpi.
Ei välttämättä liity siis siihen ollenkaan että on lapsipuoli vaan että alkaa tulla kivaan ikään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alusta asti meni ihan hyvin, mutta jossakin vaiheessa tuli sellainen kausi, ettei lapsi halunnut jäädä kanssani kahdestaan ei sitten millään. Oli silloin alle kouluikäinen. En kiihkoillut asialla sen kummmemmin ja kausi meni ohi. Nyt poika on jo yläluokilla ja meillä on hyvät ja läheiset välit. Sylissä ei ole viihtynyt koskaan.
vaiheessa sitten pojan kanssa tästä aiheesta, ja sekin auttoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsihan voi vaikka sinua asettaa äidin asemaan, so. äidille saa kiukutella, näyttää pahaa mieltä, olla känkkäränkkä, mutta silti rakastetaan.
Mutta ei niillä namuilla rakasteta. Intuitioini on, että hyvällä tiellä olet, kunhan et mieti asiaa liikaa, elät tilanteen mukaan.
-anna lapselle tilaa eli suomeksi anna reagoida miten reagoi ellei nyt sitten tule veitsi kädessä heilumaan eli
-ole aikuinen ja näe lapsen reaktioiden taakse, älä lähde vääntämään kättä auktoriteettina _täysin_turhaan_ etenkin jos lapsi purkaa sinuun pahaa oloaan (se on myös tilanteesta riippuen kohteliaisuus koska uskaltaa niin tehdä)
-olisin läsnä, tarjoaisin silloin tällöin yhdessä tekemistä ja jättäisin vapauden tehdä tai ei (ei mitään muistutteluja että jäkä jäkä silloin et tehnyt niin ja näin)
summa summarum:
ole läsnä, anna tilaa
näin annat lapselle mahdollisuuden tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on ja suhteenne voi syventyä luonnostaan jos on syventyäkseen (ihmissuhteet muuttuvat jatkuvasti)
ole aikuinen ja etene positiivisuuden kautta, aina.